Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Keep the faith

Erilaiset hoitajat

Recommended Posts

Keep the faith

"Kaikki hoitotyö on tärkeää ja arvokasta, mehän kaikki tiedämme sen."

Noilla sanoilla nimerk. S-hoo aloitti tämän ketjun:

http://hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=9271.0

En halua sekoittaa "hatun nostoa", joten kysyn näin toisessa aloituksessa, miten ja missä vaiheessa itse tiesit, mihin suuntaudut?

Jos päädyit yhdestä-> toiseen, kauanko meni aikaa tajuta se?

Tuliko ahaa-elämys opintoja ennen, opintojen aikana vai myöhemmässä tilanteessa, jo vuosia työtä tehneenä?

Puhun nyt siis ammatillisesta erikoisosaamisesta, tai pitäisikö sanoa, saman ammatin eri puolista, kroonikoista, vanhuksista, päihteistä, akuutista, kiireestä, paineesta, henkeä uhkaavasta tilasta, lapsista, kotihoidosta, mielenterveydestä....kaikesta. Ne kaikki menee "päällekkäin"/limittäin, mutta eikö työ ja eri osaamisen alueet ole kuitenkin eri juttuja esim. vanhustyössä(tässä tapauksessa kroonikko-osasto) ja esim. päivystyspolilla?

nimerk. siihen S-hoon ketjuun: nostan hattua vanhustyölle, koskien kaikkia sen osa-alueita, olkoot kotihoito tai päiväkeskus tai kroonikko-osasto ;D.

Liekö sitten "pillikuume"(vaikkei lanssikuskia minusta tulekkaan) vai mikä lie muutoin olemassa oleva vääristymä?

Tietyt asiat vain koulutuksessa tuottaa niin tuskaa...tekevätkö ne sitten nöyräksi? Onko niistä apua kokonaisuuden hahmottamisessa?

Katkaseeko se jonkun koulutien?(tuskasta huolimatta, periksi en anna).

Muuttaako peräti ammatinvalintaa?

Kuuluukohan tämäkin sittenkin muuhun osioon, sitäkään en tiedä :D.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Vipparina psykiatrisella puolella, 80-luvun lopulla, ennen kouluun hakemista, ahaa-elämys tuli jostain sieltä.

Hain lukemaan mieluriksi ja sairaanhoitajaksi, kumpaankin hyväksyttiin ja valitsin sh (psyk.hoito) puolen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Guldan

vielä opiskelen mutta perioperatiivinen hoitotyö on nyt syventävä koska se vain "kolahti" ja nyt menossa kesällä töihin leikkausoastolle ;D

opiskelun ailkuvaihees kiinnosti ensihoito ja sit tuli joku kätilö buumi.. mutta onneks kaikki asettuneet ja oma erikoisala on löytynyt :D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kemmuru

Mun ykkösvalinta oli lastensairaanhoito, siksi että halusin tehdä töitä lasten kanssa mutta työ päiväkodissa ei ihan napannut. Piti keksiä jotain muuta, ja se muu ei selvinnyt ennenkuin hain opiskelemaan lastensairaanhoitajaksi. Akuuttityö kiinnostaa, ja edelleen tällä omalla alallani se miten monipuolinen tämä kenttä on. Työkokemusta on lasten sekaosastolta jossa hoidettiin 0-16 vuotiaat, puhtaat ja infektiot, isot ja pienet ja jopa vähän psykiatrisiakin potilaita. Erittäin opettavaista ja haastavaa hommaa! Nykyään työskentelen hieman tarkemmin rajatun potilasryhmän parissa tehohoidossa, ja täälläkin viihdyn. Teho- ja tehovalvonta sopii mulle, mutta erittäin mielen kiintoisena pidän myös esimerkiksi kätilön työtä.

Lastensairaanhoidosta en vaihtaisi pois, tässä on haastetta kylliksi, mutta kentän sisällä voisin hyvinkin kuvitella työskenteleväni hyvin erilaisten potilaiden kanssa, hmm...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Norrituki

Sinä vuonna, ko alotin lh-opinnot(tais olla  vuosi 1998), tiesin jatkavani opintoja. Ja silloin oli jo päämääränä leikkuri, siinä vain oli sitä jotain. Nyt valmistumisen (äshooksi) kynnyksellä tämä haave on toteutumassa, ja pääsen alottamaan urani leikkurissa=)!! Kyllä sen vain niin tuntee, että tämä on minun juttu ;D!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Student Midwife

Ajatus kätilöksi lähdöstä heräsi omien lasten raskaus- ja imetysaikana. Kuulostaa tosi naivilta, mutta itselleni molemmat raskaudet olivat niin mieleenpainuvia kokemuksia, että halusin päästä ammattiin, jossa ehkä omalta osaltani pystyn auttamaan muita odottavia perheitä kokemaan raskausajan ja synnytyksen ainutlaatuisena ja hyvänä kokemuksena.

En hakenut muihin koulutusohjelmiin laisinkaan vaan ainoastaan yhteen kouluun - perhetilanteen takia - ja vain kätilölinjalle.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hoitaja80

Mä pohdin lukioaikana yhteishakupapereita pyöritellessäni et miksikäs sitä haluais. Oli 3 vaihtoehtoo: sh, sosionomi tai toimintaterapeutti. Päädyin sh:n  koulutukseen koska aattelin olevan sen kaikkein laaja-alaisin. En vielä siihen aikaan kuitenkaan aatellut ollenkaan että menisin sairaalaan osastotyöhön vaan tähtäimessäni oli joku kuntoutusohjaus-tyyppinen työ. Mua  kiinnosti suuntautua psyk. puolelle koska aattelin siitä olevan eniten hyötyä kuntoutusohjaus työssä. Mulla oli myös tiukka ajatus edelleen et osastotyöhön en halua, enkä varsinkaan psyk. osastolle..hui mikä ajatuskin ;D (myöhemmin olen joutunut syömään sanani ;D) halusin ekan pakollisen psykan harkan suorittaa psyk. polilla koska osastolle en halunut mennä. Mutta...sitten koitti tammikuun 16. päivä vuonna -02 jolloin mut kutsuttiin sairaalan yleiseltä keikkalistalta vuoroon mielisairaalan suljetulle osastolle... voi ei ajattelin, mutta olin siellä viikonlopun töissä ja nykytilanne on se et oon ollu talossa (tosin eri osastolla kuin eka keikka) kohta 5½ vuotta. ja päivääkään en oo katunut ;D Välillä muistelen hymyssä suin uhoamisiani että ei koskaan psykiatrialle eikä koskaan osastotyöhön

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Anu

Itse hoitoalalle ryhtyminen ja kiinnostus hoitajan ammattia kohtaan nousi mulla jo lapsena tk:n arkistossa odotellessa että vene leirille erääseen saareen lähti. Mutta yritin kyllä kaupallista puolta välissä, kun äitini aina paapatti että emme siskomme kanssa saa hoitoalan töihin mennä ellei palkka parane.. kas kummaa molemmat ollaan sh-koulutuksen omaavia  ;D

Mä en ollut alunperin kun lähihoitaja kouluun menin kuullutkaan että pitää valita joku suuntaava. No kun sen aika tuli niin ensihoidon valitsin, kun ajattelin että akuuttihoitotyö ois mua varten sen takia että työn tulokset näkee pian ja pitää osata perussairauksia jotta voi hoitaa nyt vaivaavaa oireitta jne. Valinta meni poissulkuperusteella, tyyliin mielenterveys ei, kuntoutus ei jne.

Nyt kun valmistun sairaanhoitajaksi, niin edelleen akuuttihoitotyö kiinnostaa ja sisätaudit (sydämet erityisesti) osa-alueena, joten olen päätynyt tulokseen että se on se mun juttu ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
krissy

Mä en oo ikinä ollu kiinnostunu mistään muusta kun lanssityöstä tai ppkl - työstä. Joten helppo oli valita mihin suuntautuu. Liekö joku syntymässä saatu geenivirhe vai mikä.  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sukunajo

Akuuttipuoli on se puoli, missä saan venyä niihin mittoihin, joissa haluan hoitajana olla, ja saa varmasti venytellä vaan koko ajan vuosi vuoden jälkeen. Kiirettä ja nopeasti muuttuvia tilanteita...

Parasta siinä puolessa varmaan on se intensiivisyys ja toisaalta juuri se, että vaikka ei aina olisikaan se paras päivä, niin edelleenkin on vaan pakko venyä ja venyä, ettei mee koko homma käsille (puhuu osaamisesta, ei suinkaan tuplavuoroon jäämisestä). Toisaalta se on varmaan kanssa se huonoin puoli.

Olen siis edelleen opiskelija, ja tällä hetkellä fiilis on se, että olen ihan käsi, ja että tällaiset pitäis heittää alalta pois. Ja että jos ois vähän viisaampi, niin osais ite lähteä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Oinaspässi

Sivari tuli käytyä hoitoapulaisena mielisairaalassa, jäin sinne sitten vippariksi. Ala kiinnosti jo ennestään ja edellisen koulutuksen hommia en voinut enää terveysprobleemien takia tehdä.. Hain kouluun, psyk.sh, ei muut linjat kiinnostanut. Pääsin, opiskelin, valmistuin, töihin...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Hestia

Pyrin ja pääsin terkkarilinjalle, mutta puolessa vuodessa tajusin, ettei se ole minua varten. Leikkuri oli silloin ainoa vaihtoehto joka kiinnosti. Nyt yli 6 vuotta leikkurissa työskenneltyäni on alkanut kiinnostaa jo muutkin osastot, esim. teho ja poli.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Akuuttipuoli on se puoli, missä saan venyä niihin mittoihin, joissa haluan hoitajana olla, ja saa varmasti venytellä vaan koko ajan vuosi vuoden jälkeen. Kiirettä ja nopeasti muuttuvia tilanteita...

Olikohan se siinä sitten?

Tuota minä kelasin varsin pienellä kokemuksella ja käyn itsetutkiskelua siitä, että mikä tuon vastaus on, loppupelissä siis. Tai mitä tuolla hakee?

Mitä sillä paikkaa?

Menee ehkä OT, mutta kun nyt näkee tämän vanhuspuolenkin, niin miettii, miksi ei osaa nauttia kohtaamisesta, tietystä levollisuudesta, kiireettömyydestä. Nähdä ihminen, jolla on valtavan pitkä elämänkokemus takana, joka jostain syystä on kuitenkin kontaktissa "hoitajiin" päivittäin ja jolla on vielä monta vuotta muutoin edessä.

Eli karrikoiden: ei sotkua eikä kipua, ei akuuttia hätää. Omilla jaloillaan, iloisena ja hyvinvoivana. Siis niin kuin ikä-ihminen on, vailla viikoittaista lääkärikäyntiä.

Samaan aikaan toiset tekee konkreettisesti niska limassa osastotyötä, huutava pula kaikista titteleistä ja sinne kuitenkin mieli halajaa?

Sukunajo, laita se käännyttäjä täälläkin sitten käymään, jos ja kun ymmärtää sinutkin käännyttää moisesta "akuuttihalusta"  pois... ;D ;D.

ps. edellä oleva puhdasta omaa pohdintaa, en arvostele kenenkään mielenliikkeitä netin kautta, muutoin kuin huumori silmäkulmasa.

Omat mielenliikkeet vaatii lisää syväluotavaa tutkiskelua, siinä on riittämiin ;D.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
TippaIita

Oo, olen pakotettu kertomaan oman tarinani.

Vielä lukiossa olin varma, että lähden yliopistoon historiaa lukemaan. Viime metreillä pulpahti innostus hoituruudesta silloisen harrastamani kamppailulajin myötä (Monta kertaa tuli tehtyä tuttavuutta hoitajien kanssa erilaisten vammojen myötä...)  ;D

Noh, lukio loppui. Hankkiuduin puoleksi vuodeksi vanhustyöhön, kiireettömään palvelutaloon. Ajattelin, että tässä on se minun paikkani. Tykkäsin työstäni. AMK:n aikana tuli monia kesiä vietettyä samassa puljussa, samojen ihmisten kanssa. Kuitenkin samalla opiskelin psyk. hoitotyötä. Keikkaa heitin opiskelujen sivussa psyk. osastoille ja tykkäsin siitäkin hommasta.

Viimeinen puolivuotinen ennen valmistumista, itseasiassa viimeiset syventävät harjoittelut. Lähdin kokeilemaan ambulanssia, ihan mielenkiinnosta, kun oli vielä mahdollisuus. Kolme vuotta olin uhonnut, ettei koskaan akuuttihoitotyöhön, en osaa, en kestä, en kykene. Kolmessa viikossa syttyi rakkaus vaihtuviin tilanteisiin ja ne wau-kokemukset, joita suorastaan tulvi. Samalla huomasin, että elämänkokemusta puuttui, että olisin täysillä voinut olla psyk. sairaanoitaja. (tämä siis oma kokemukseni...)

Nykyisellään siis akuutti- ja ensihoidon piirissä töissä, enkä päivääkään vaihtaisi pois.  ;D Eli aika opiskelujen loppuvaiheilla löysin sen oman alani, jota tahdoin tehdä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Auts

Aikaisemmin lh:na akuutti puoli oli yksi ja ainut oikea. Nyttemmin sh opiskelijana jotenkin alkanut arvostamaan enemmän niitä elämän kiireettömiä hetkiä (ei tosin liity koulutukseen mitenkään.)

En tiedä vieläkään mitä tulen tekemään, mutta esim. veripalvelu kiinnostaa juuri tästä syystä. Potilaat pääsääntöisesti terveitä, suonet löytyy, pussi täyteen ja seuraava ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sukunajo

Akuuttipuoli on se puoli, missä saan venyä niihin mittoihin, joissa haluan hoitajana olla, ja saa varmasti venytellä vaan koko ajan vuosi vuoden jälkeen. Kiirettä ja nopeasti muuttuvia tilanteita...

Olikohan se siinä sitten?

Tuota minä kelasin varsin pienellä kokemuksella ja käyn itsetutkiskelua siitä, että mikä tuon vastaus on, loppupelissä siis. Tai mitä tuolla hakee?

Mitä sillä paikkaa?

Jos haluat syvädiagnoosin niin tässä se tulee: Tämä on NIIN laiska, että jos ei ole pakko toimia, ei toimi niinku ollenkaan täydellä teholla. Tai jos ei ole pakko pitää silmiä auki, niin nuukahtaa  ;D

Mutta vakavasti ottaen, on ihan tervettä pohtia motiivejaan. Ylipäätään koko sairaanhoitajuus on sellainen asia, mikä pohdituttaa minua itseäni. Että mitkä on ihmisen motiivit hakeutua tähän ammattiin. Että ei itse vaan minään kuuna ikuna tulisi sellaiseksi elämään pettyneeksi florenceksi, joka kahvihuoneessa valittaa, ja on sisimmässään pettynyt, kun ei olekaan potilailleen korvaamaton jne.

Emmää tierä.

Ja saa nauraa, kyllä mulle tuossa akuuttipuolessa kaikkein tärkeintä on ne potilaat. Ja ylipäätään hoitotyössä. Se mikä tässä ammatissa on minulle iso juttu, on se, että pääsee kohtaamaan toisen ihmisen tosi paljaaltaan (enkä nyt puhu mistään avopaidoista) ja siihen kohtaamiseen mennäkseen joutuu kyllä aika lailla perkaamaan omaa sisintään - näin olen sen itse kokenut.

Edelleenkään en koe olevani mitenkään hirveen hieno ihminen, mutta olen mä paljon parempi kuin ennen kaikkia kohtaamiani potilaita olin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Guldan

...on outoa ajatella missä olisi nyt jos ei elämä olisi mennyt näin ja en olisi hakeutunut sh-koulutukseen. nyt kun on 3 vuotta opiskelua takana niin olen oppinut arvostamaan elämää ihan uudella tavalla, sitä kun näkee kaikenlaista sairaaloissa ja lukee kirjoista, tieto erilaisista asioista on tullut valtavasti ja asioita pohtii monesta näkökulmasta.

tässä työssä juuri se ,että kohtaa potilasta ja voi auttaa häntä, innostaa tekemään tätä työtä. jokainen löytää oman puolensa mikä kiinnostaa ja minne haluaa töihin. monesti kuulee kuinka jotkut hoitajat ovat käyneet esim. koittamassa toista osastoa/polikliniikkaa/psykiatriaa yms. sehä antaa sulle kuvan siitä että sopiiko se uusi homma sinulle vai kaipaatko vanhaan takaisin.

tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä että ei oikein muita hommia haluaisi tehdä, hoitotyötä vaan. mutta saa nähdä sit jonkun 10vuoden päästä, miten elämä on muokannut minut ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
rkoskinen

Mä taisin ajatua alalle. Pari kaveria suositteli ja rohkaisi. Toinen heistä ollut kv-hommissa ikänsä eri kriisialueilla. Sitten mä ajattelin, että tällä alalla on paljon erilaisia työtehtäviä, ja vieläpä ulkomaillakin.

Ja musta on kiva tehdä duunia ihmisten kanssa. Erilaisia hommia tein paljon ennen sh-koulua (lihanleikkaaja, trukkikuski, poke, musiikinopettaja).  Ajattelin, että vaikka töitä riittää, mä haluan oikean ammatin ja paperit käteen. Sh-puolelta oli kaksi vaihtoehtoa: suljetulle tai päivystykseen. Noh, mulla kävi niin, että syvennyin akuutti/perioperativiseen ja nyt oon ollu kohta viisi vuotta suljetulla.... ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Huonosti nukutun yön jälkeen on helppo löytää jälleen Sukunajon jutuista kenties tuttua: laiskuus ;D :-.

Eli pysyä tajuudella vaatii tietyn paineen . Kaikki sen alle ei pidä moottoria käynnissä ;D.

Muutoin hoitotyöhön ei liity mitään "olen korvaamaton"-fiilistä, siitä ei ole kysymys, itselläni. Ehkä se johtuu perusluonteesta ja ikuisesta kyynisyydestä, mutta mikään sädekehä ei päätä kiristä.

Nämä on varmasti temperamentti ja luonteenpiirteisiinkin liittyviä valintoja. Ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, oma jaksaminen ja konkreettinen työ, opiskelija katsoo hommaa kuitenkin eri perspektiivistä. Ei tavallaan ymmärrä sitä "painetta", mikä kuplii pinnan alla ihan joka paikassa, kiitos kaiken maailman kirjaamisten, yhteenvetojen ja muun sälän, joista on saanut täältäkin lukea.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Cardina

Akuuttipuoli on se puoli, missä saan venyä niihin mittoihin, joissa haluan hoitajana olla, ja saa varmasti venytellä vaan koko ajan vuosi vuoden jälkeen. Kiirettä ja nopeasti muuttuvia tilanteita...

Olikohan se siinä sitten?

Tuota minä kelasin varsin pienellä kokemuksella ja käyn itsetutkiskelua siitä, että mikä tuon vastaus on, loppupelissä siis. Tai mitä tuolla hakee?

Saapi sitä venyä ihan missä vaan tätä nykyä sairaanhoitajana.  ;D Osaamisvaatimukset ovat kasvaneet kyllä rutkasti viimeisten 10 vuoden sisällä kaikissa paikoissa.

Olen tainnut kiertää sh:na kaikki muut jutut paitsi en psyk.os:a. Siitä on vain opiskeluajoilta 6 viikon harjoittelukokemus + samalla kokemus asua kommuunissa omien opiskelukaverien kanssa. Sekin (psyk.sh) olis ollut ihan jees, jos silloisella asuinpaikkakunnallani olis ollut psyk.sairaalaa tai os:a siihen aikaan.

Vieläkään en oikein tiedä, mikä olis se juttu, johon sitten lopputyöelämäkseni asettuisin (sh-opiskeluaikoina se oli päivänselvää - oliskos sittenkin silloin liittynyt ikään ja siihen liittyvään ehdottomuuteen omalla kohdallani?)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
huisku

Nyt oli minunkin pakko kirjoittaa. Kevään olen miettinyt jatko-opintoja ja päätynyt hakemaan sh:ksi. Välillä olen miettinyt, miten hullu olen ja välillä jännittää niin, että mahassa vääntää! Ja juuri tätä aihetta olen pyöritellyt mielessäni, missä haluan työskennellä?!?

Aikoinani valitsin lh-opiskelujen kohdalla vammaissuuntaavan ja päivääkään en ole valintaani katunut  ;D Se maailma on niiin kiehtova ja jokainen päivä on erilainen. On kiirettä mutta myös sitä aikaa asiakkaille. Ja saa tehdä monenlaista hommaa ja olla monessa mukana. Jälkeenpäin ajatellen, en edes muista, kuinka alasta kiinnostuin, veri vain veti siihen suuntaan. Ja vetää edelleen..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sukunajo

Saapi sitä venyä ihan missä vaan tätä nykyä sairaanhoitajana.  :o Osaamisvaatimukset ovat kasvaneet kyllä rutkasti viimeisten 10 vuoden sisällä kaikissa paikoissa.

No joo, itse uskon siihen, että joka ikisellä erikoisalalla on saavutettavissa sellainen osaaminen, mitä ei paikata ihan tosta vaan työhön repäistyllä hoitajalla. En siis missään nimessä ole mikään akuuttihoidon palvoja  :- vaan näen sen osana koko tätä systeemiä. Tällä hetkellä tuntuu, että se pitää sopivasti varpaillaan ja vireessä, ja täytyy vaan toivoa, että kun se päivä joskus ehkä tulee, ettei pidä, niin osaa sitten hakeutua muihin tehtäviin.

En näe millään tapaa tätä tämänhetkistä ajatusta omasta suuntautumisesta tulevaisuutta viitoittavana. Voi olla että tulen suuntautumaan johonkin ihan muuhun tulevaisuudessa ja nauttimaan siitä hurjasti. Tällä hetkellä tämä tuntuu hyvältä, ja itsensä ylittäminenkin on vielä helppoa kun on niin raakile, ja siitä saa siis extratyydytystä.

En muuten myöskään luonteeltani ole mikään tehohoitopullistelija  ;D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Mirrpis

Eipä ollut paljon suuntautumisvaihtoehtoja sairaanhoitajalla 1960-luvulla pikkukaupungissa .

Oli ainoa mahdollisuus päästä erikoistumaan sillä alueella ,josta oli onnistunut saamaan sijaisuuden .Muistaakseni 2vuotta piti olla sairaanhoitajana ko. alalla käytännön kokemusta ,ennenkuin pääsi erikoistumaan  . Onneksi sain töitä Hesasta tuon 2v:n jälkeen .Täällä pääsin kokeilemaan tapaturma-asemalla "kättentöitä" .Ja että omanarvontuntoani hiveli , kun opin uusia temppuja ! Vautsi  , mikä tunne !  Myöhemmin ihmisen kokonaisuus , mielenterveys , ihmisenäoleminen tulivat tärkeäksi ( kättentemput menettivät lopullisesti hohtonsa ) .Koko persoonani likoon paneminen toi mielihyvää työstäni . Osastonhoitajaksi hakeuduin pelkästään päivätyön vuoksi . ( perhesyistä se oli välttämätöntä ) .

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
eijakoo

parikymppisenä tuli pyörittyä päiväkodeissa harjoittelijan ominaisuudessa, sitten hylkäsin alan tyystin ja menin iltalukioon,  joka jostakin syystä jäi kesken(kielet suoritettu, muuhun ei riittäny motivaatio..)

kävin elämänkoulua välillä ja sitten kahden kaverin kans päätettiin hakea opiskelemaan lähihoitajiksi.. kaikki kolme valmistui ja tahoillamme vanhuksia hoidetaan.

mikään kutsumus ei alalle siis johdattanut, oli aika ex tempore idea hakea kouluun.. työssä oon viihtynyt kuitenkin, se kai se on tärkeintä  ::)

sosiaalityö olis mun ylimmäisen kiinnostuksen kohde mutta saa nähdä onko päätä ja innostusta opiskella lisää..

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Chine

Media-assistentin työtä ei ollu koko valtakunnassa ollut tarjolla,jotain oli tehtävä.No hain sitten Laureaan hakemaan sosionomiksi,älkää kysykö miksi en tiedä itsekkään.En onneksi päässyt tuohon opinahjoon joten pidin välivuoden.Pääsin invalidiliitolle avustajahomiin ja siitä se sitten lähti. Kopaisin hakea tänne savon persereikään eli Iisalmeen ja kappas,pääsinkin sisään. Nyt olen vuoden täällä opiskellut. Suuntauminen tulee olemaan perioperatiivinen hoitotyö,leikkausalihommat kiinnostavat.Toisaalta olen sellanen sopeutuja,oikeastaan voisin työskennellä varmaan kaikilla aloilla. Yksi edellytys mulla on,pitää olla sairaalassa sen duunin tai sit lanssissa.Mut mitään TK,VK,Psyk.juttuja ni eikiitos.Tietty en voi vielä allekirjottaa ku uraa tulee olemaan viel ~40vuotta edessä. :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×