Jump to content
Hoitajat.net

Uupuneen hoitajan tarina

Recommended Posts

Hoitajat.net

Kun minä väsyn

Heräät aamulla kellon herätykseen ja väsymyksestä käännät kylkeä. Vaikka väsymys ja uupumus kiskovat sinua petiin kaksin käsin, saat itsesi kammettua ylös tahdonvoimalla, on pakko jaksaa. Kuulet iloista tassuttelua, kun karvainen ystäväsi tulee sinua vastaan iloisesti toivottaen huomenet, rapsutat uskollista ystävääsi korvan takaa ja ajattelet että hyvä kun joku on pirteänä aamusta. Laahustat hitaasti keittiöön kahvin keittoon. Hiljaa yön pimeydessä sekoitat kahviasi lusikalla ja mietit, onko tässä mitään järkeä ja onko kaikkea jaksettava ja kestettävä. Kahvin juotua kiskot itsepäisesti takkia päälle ja ajattelet, että onhan näistäkin ennenkin selvitty.
 
Autossasi ajattelet, että luojan kiitos työmatka on tarpeeksi pitkä, että ehdit mielesi rauhoittaa ja valmistautua alkavaan työpäivään. Kesken matkan työasiat iskevät tajuntaasi ja et pysty pidättelemään vieriviä kyyneliä. Pysähdyt lähimmälle bussipysäkille ja annat itkun tulla, samalla ajattelit että onko tätä pakko kestää ja odotat vain työpäivän loppumista. Saatua rauhoiteltua itsesi jatkat matka töihin. Onneksi itku helpottaa oloa hetkellisesti.
 
Työpaikalla vaihdat vaatteet mekaanisesti, kätesi toimivat automaattisesti, kuin muinakin päivinä. Istahdat aamukahville, yököltä et saa edes huomenia vastaukseksi, liekkö ollut rankka yö takana? Hitaasti muut työkaverisi saapuvat paikalle, huomenia vaihdetaan ja väsymystä valitetaan ja mitä milloinkin lapsien kanssa olevia ongelmia ym. Kuuntelet hiljaa ja annat välissä automaattisen vastauksen katsoen ikkunasta ulos. Työpäivän hitaasti lähtiessä käyntiin tunnet kiireen pakkaantuvan takaraivoosi, ajattelet kuitenkin että enää 7 tuntia tätä työpäivää jäljellä.
 
Kahvitauko alkaa vihdoin ja viimeinkin. Istahdat kahvin kahvikupin kanssa ansaitsemallesi tauolle aamutoimien, suihkujen ja aamupalan jälkeen. Samantien esimiehesi porhaltaa paikalle vaatien jatkamaan muita toimia, pikaisesti juot kahvit ja jatkat töitä, vaikka selkäsi ja jalkasi huutavat kivusta. Ajattelet, että hoitajan ei kuulu valittaa, koska ihmisiä me olemme hoitamassa. Kesken kaiken esimiehesi tulee huutamaan, miksi tiettyjä asioita ei ole hoidettu, yrität selittää että nämä olisivat olleet yökön tehtäviä. Esimiehesi ei kuuntele, huutaa vain asiasta. Hiljaa poistut paikalta ja pidättelet sitä ensimmäistä pisaraa poskellesi. Turvallisen paikkaan päästessäsi, et pysty enää pidättelemään kyyneliäsi. Nurkassa itkiessäsi mietit, että tämäkö on palkkasi 3 vuoden opiskelusta ja lukuisista sijaisuuksista, sylkykuppina muiden ongelmille tai virheille.
 
Hitaasti itku loppuu ja pyyhit kyyneleesi, kävelet kohti kansliaa ja ennen kuin huomaat kätesi kirjoittavat lappua, lappua joka vie varmuuden hetkellisesti tulevaisuudeltasi. Kävelet esimiehesi luo lyöden lapun kouraan ja poistut paikalta itkien, kuitenkin tunnet valtavan helpotuksen. Kotimatkalla annat itkun vieläkin tulla, mutta pitkästä aikaa tunnet, että nämä eivät ole väsymyksen ja uupumuksen kyyneliä, ne ovat helpotuksen ja onnen kyyneliä. Ajattelet, että ei elämä tähän lopu, minä olen tärkein.
 
Siksi kirjoitan tämän tarinan, koska tiedän että meitä hoitajia on kymmeniä, jopa satoja jotka sairastuvat tietämättään työuupumukseen. Itse valmistuessani en koskaan kuvitellut, että itse voisin sairastua, halusin vain olla se iloinen työtään rakastava hoitaja. Uupumus voi hiipiä salakavalasti ja huomaamatta ja sen iskiessä voi olla liian myöhäistä. Olen huomannut, että uupumus pilaa monta hyvää hoitajaa ja samalla sairastuttaa työyhteisön. Nykyajan kiireinen ja tuloskeskeinen työyhteiskunta ajaa liian monta hoitajaa uupumuksen partaalle, ja hylkää heidät heidän sairastuessaan. Siksi pyydän, että kaikki työkaverit huomioitaisiin ja yhdessä huolehdittaisiin jokaisen hyvinvoinnista. Yksikin sairastunut hoitaja on liikaa tässä yhteiskunnassa.
 
Kirjoittaja: Johanna Kaikkonen

  • Tykkää 4

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: salla

Miten tukea työkaveria/hänen jaksamistaan? 

Ihan konkreettisia neuvoja kaipaan!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

  • Tykkää 3

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Minä

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

 

 

Kyllä ala on väärä jos ihmisten hoitamisen ajattelee "vain työnä". Tietenkin pitää pitää tietty ammatillisuus hoitoalalla(kin), koska muuten pää ei yksinkertaisesti kestä. Tehdään tärkeää, henkisesti ja fyysisesti raskasta työtä eikä ole mikään ihme että iskee väsymys ja uupumus, pitää vain osata hakea itselleen apua. Huonoina päivinä tulee itselläkin pala kurkkuun kun vanhuksia hoitaessa alkaa miettimään, että tämä vanhainkoti on heidän viimeinen paikkansa, kotinsa ja elämä siellä on usein kaukana inhimillisyydestä. Pienillä resursseilla ei paljoa tehdä, mutta pienetkin asiat arjessa antavat iloa vanhuksen päivään, vaikka sitä eivät enää hetken päästä todennäköisesti muistakkaan. Koitetaan siskot ja veljet jaksaa!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Laila

Niin kyllähän se hoitotyö aika ajoin on rankkaa. Varsinkin jos työilmapiiri on huono ja työkaverit eivät kannusta eivätkä auta. Itse monenlaisia hoitoalan työpaikkoja nähneenä sen tiedän. Kotihoidossa nykyisin voin sanoa että on hyvä työilmapiiri. Johtunee siitä että ei työskennellä koko päivää samoissa nurkissa. Kuitenkin on tiimin tuki saatavilla. Osastoilla työskennellään päivät samoissa tiloissa. Mutta joka paikassa on työ fyysisesti raskasta. Vaikka itsestään pitää huolta niin ei se aina riitä. Tarvitaan tarpeeksi lepoa työn ohessa ja työkavereiden tuki on tärkeä asia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Helikki

Kyllä se niin vaan on että hoitajan työ ei ole vaan se työ. Ja se todellakin pitää ottaa vakavasti! Hoitajan käsissä on toisen ihmisen elämä, ei se ole mikään kevyesti sipastava juttu jota tehdään vaan vähän sinnepäin. Kiire ja henkilöstövaje on arkipäivää, hyvin uuvuttavaa. Valtaosa hoitajista tekee työtä sydämellään, auttaakseen ihmisiä, mentaliteetilla kohtele muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan, itsestään välittämättä!!! Uupuneen hoitajan tarinan varmasti allekirjoittaa moni ...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Lähis

Tunnistan itseni tuosta tekstistäsi. Työn vuoksi olen itkenyt minäkin. Olen töissä kotihoidossa ja olen täysin väsynyt kiireeseen, uusia asiakkaita tulee koko ajan lisää, mutta ei hoitajia. Työstä on hävinnyt ilo täysin, asiakkaat ovat raskaita hoitaa, psyykkisesti ja fyysisesti. Illalla nousee ahdistus kun tietää, että aamulla taas töihin. Ensi vuonna irtisanoudun. Onneksi voin keikkailla tai tehdä sijaisuuksia mielekkäissä työpaikoissa joissa tiedän tuntevani taas iloa työstä. Vaikka taloudellisesti tässä tulisi tappiota, en halua menettää mielenterveyttäni p*skan työn vuoksi. Voimia sinulle Johanna ja kaikille muille meille uupuneille!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: jamppa

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

 

Toivottavasti en koskaan joudu sinun hoidettavaksi, eip täs muuta.

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kahvikuppi_

 

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

 

Kyllä ala on väärä jos ihmisten hoitamisen ajattelee "vain työnä".

Millä perusteella. Jollekin työ nyt vain sattuu olemaan työtä a) jolla rahoitetaan vapaa-aika b)saa päivät kulumaan kivasti. Se että olet hoitoalalla ei poista tuota seikkaa millaan tavalla. Hoitaja voi olla empaattinen, huolehtivainen ja helvetin hyvä omassa työssää vaikka ottaakin sen vain työnä. Mitä väärää tässä on. Ei mitään.

 

Ikävää että ihmisten mielikuvat murentuu kun tämä ei olekkaan kaikille kutsumusammatti vaan keino rahoittaa jäljelle jäänyt vapaa-aika tehden sitä mistä pitää.

 

ps. Työuupumusta on kaikilla muillakin aloilla kun hoitoalalla.

Muokattu - kahvikuppi_
  • Tykkää 9

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Jakke

Nykypäivänä on kovasti lisääntynyt tämä ajattelutapa, että olen täällä vain töissä. Ihmistä hoidetaan tunteettomasti ja rutiinilla, koskaan ei pysähdytä oikeasti kuulostelemaan, mitä potilaalle kuuluu. Sovittuja tehtäviä ei tehdä, vaan siirretään ne seuraavalle päivälle, jolloin joku muu saa ne tehtäväkseen. Se joku muu voi olla tunnollinen hoitaja, joka sitten tekee omat työnsä ja vielä rästitkin, pikkuhiljaa sitä sitten uupuu ja väsyy. Voi kun osattais pitää toisistamme huolta!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
K.U. Sijainen

Veit varpaat suustani, Kahvikuppi. Aioin juuri itse kirjoittaa samasta asiasta, eli se, että hoitotyön pitää vain työnä ei tee todellakaan huonoa hoitajaa.

Vai mites on; jos hitsari ei tee työtä sydämellään, niin hän on huono hitsari. Eikö riitä, että on ammattilainen ja hoitaa työnsä, vaikkei sieluaan työlle myykään. Tällä kokemuksella toivoisin aina pitäväni työni vain työnä, ajoittain empaatisuus uuvuttaa.

  • Tykkää 5

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Vieras

Esimies hoitaa työtään huutamalla? Kyllä sellaiseen jokainen uupuu ennenpitkää, oli ammatti mikä tahansa. Miksi jotkut ylipäätään huutavat toisille, ei huutamalla koskaan mitään tuloksia saa aikaan, päinvastoin. Olen jo lähes 60v, enkä ole ikinä kenellekään huutanut. Aina on mahdollista hoitaa asiat muuta kautta. 

 

Olihan siitä oikein tutkimuskin tehty, että huutamalla saa vain ihmiset lukkoon, eikä silloin ihminen ota vastaan informaatiota. Ja ilman tutkimuksiakin sen sanoo jo maalaisjärki. Huutavat esimiehet ja työkaverit pitäisi saada kuriin. Huutava esimies on jo potilasturvariski, sellaiseen pitäisi Valvirankin puuttua.

 

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Ninnu

Terveisiä täältä toiselta työhön uupuneelta. 8 vuotta kuormittavassa työssä  traumaosastolla kolmessa vuorossa vei voimat ja isot ikävät muutokset omassa henk. koht. elämässä olivat piste I:n päälle, voimavarat ehtyivät. 

Sitkuttelin vuosia juurikin edellisiltana maha kuralla aamun/illan työvuoroa peläten, yöunet menivät ja asiat pyöri vain mielessä, mistään ei saanut enää kiinni, ahdistus kasvoi ja masennus korjasi minut lopulta pakkolepoon.

Toivottavasti kuuntelisimme itseämme paremmin, ainakin toivon itse että jatkossa otan ne varoitusmerkit joita mieli ja keho viestittää vakavasti jo ennekuin sairastun.

 

Suuret ikäluokat vanhenevat, potilasmäärät lisääntyvät ja ja eliniänodote nousee, terveydenhuollon määrärahoja kiristetään ja henkilöstö joutuu entistä kovemmalle tulevaisuudessa. Jos tuntuu jo nyt että oma venyminen ja jousto alkaa olla lopussa kannattaa toimia ja auttaa itseään. Olisiko työnantajalla toisenlaista työtä tarjolla jota voisi kokeilla esim. työkierrossa tai kannattaako opiskella ihan muu ammatti kuten minä olen tekemässä?

 

Tsemppiä  ja valoa kaikesta huolimatta Johannalle ja muille raskaan työn raatajille, pitäkää itsestänne huolta :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: älhoo

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

vai että saikuksi opiskelet? hohhoijjaa, ihmiskeskeinen työ ei voi olla "vain työtä". ammatti-minä voi ja pitää olla mutta jos on "vaan töissä" sekin pitkän päälle rasittaa. mietippä ammattisi uusiksi...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Joku vain

4v. alalla (vuodeosastotyössä). Kiva työporukka ja pomo ok. Nämä seikat auttavat jaksamaan, mutta eivät muuta sitä tosiasiaa, että meitä on liian vähän ja potilaat tosi huonokuntoisia ja raskaita (+työ omaisten ja jatkuvasti vaihtuvien kokemattomien lääkärien kanssa ihan oma lukunsa). Vihaan sitä, kun ei ole antaa aikaa ihmisille, vihaan työtäni. Olen myös tosi väsynyt.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Choke77

On se kyllä kummallista että porukalla tuntuu olevan se käsitys että hoitotyössä ei voi olla vain "töissä." Ei sitä minun mielestä  tarvi mitään elämää suurempaa vakaumusta olla tehdäkseen työnsä hyvin. Itse tykkään kovasti tehdä hoitotyötä, mutta jos palkanmaksu loppuisi niin en kyllä huvikseni sitä jäisi tekemään...

  • Tykkää 8

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: trött på

4v. alalla (vuodeosastotyössä). Kiva työporukka ja pomo ok. Nämä seikat auttavat jaksamaan, mutta eivät muuta sitä tosiasiaa, että meitä on liian vähän ja potilaat tosi huonokuntoisia ja raskaita (+työ omaisten ja jatkuvasti vaihtuvien kokemattomien lääkärien kanssa ihan oma lukunsa). Vihaan sitä, kun ei ole antaa aikaa ihmisille, vihaan työtäni. Olen myös tosi väsynyt.

Omalla työpaikalla sama tilanne + potilasvaihtuvuus suuri. Eniten v*tuttaa se kun ei vaan kerkeä tekemään työtä niin hyvi n kuin haluaisi tai edes niin, ettei aina jäisi kalvava tunne päällimmäiseksi mitä jäi tekemättä. Ärsyttää myös huomata ittestä kun ei jaksaisi kuunnella potilaiden "valituksia". Summa summarum, jos resursseja ei vedettäis niin pirun tiukalle, niin tämä työ olisi oikeasti mukavaa ja palkitsevaa. Mutta todellisuus kun on mitä on, niin kylhän sitä miettii jo että mille sitä oikeasti alkais.. ei tätä jaksa lopun ikkää, varsinkaan ku eläkeikääki vaan nostetaan :)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Julma

 

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

 

 

Kyllä ala on väärä jos ihmisten hoitamisen ajattelee "vain työnä".

 

 

Kyllä se niin vaan on että hoitajan työ ei ole vaan se työ.

 

 

 

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

 

Toivottavasti en koskaan joudu sinun hoidettavaksi, eip täs muuta.

 

 

 

Kannattaako sitä duunia ihan noin rankasti ottaa? Loppuen lopuksi se on kuitenkin vain työ.

vai että saikuksi opiskelet? hohhoijjaa, ihmiskeskeinen työ ei voi olla "vain työtä". ammatti-minä voi ja pitää olla mutta jos on "vaan töissä" sekin pitkän päälle rasittaa. mietippä ammattisi uusiksi...

 

Voi taivas näitä Florenceja. Vuosi 2014.

 

Millä perusteella on automaattisesti jotenkin huono hoitaja, jos identiteettiin kuuluu jotain muutakin kuin se oma duuni? Tai toisin päin, millä perusteella on hyvä hoitaja, jos on alati itkevä hermoraunio? Tämä tietenkään näitä hermoraunioita syyllistämättä, mutta kyllä mun omassa elämässä prioriteetit on jossain ihan muualla kuin työpaikalla.

  • Tykkää 13

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jupet

Nyt voin lakata ihmettelemästä mistä löytyy aina se joku florence joka luopuu ruokatauostaan ja jää ilmaisiin ylitöihin joka päivä tarkoituksellisen aliresursoinnin paikkaamiseksi...

Lisäys:

Disclaimer: mitenkään ei ole tarkoitus vähätellä työuupumusta ja sellaisia.

Oman elämänsä marttyyriksi ryhtyminen tarkoituksella ja itsensä jalustalle nostamiseksi sit erikseen.

Muokattu - jupet
  • Tykkää 7

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Toinen väsynyt

Hei,

Olen terveydenhoitaja. Rakasta vanhuksia ja rakastan olla heidän kanssa. Mutta siitä en tykkää, että olen heidän nyrkkisäkki. Olen saanut sitä joka päivä töissä. Osastolla on 4  vanhusta, jotka käyttäytyvät aggressiivisesti. Välillä vaaditaan viisikin hoitajaa sinne hoitamaan.

Lääkkeitä ei voida muokata, sillä se on väärin hallita heitä lääkkeillä.

Olen väsynyt, me olemme väsyneet. Välillä mietin, onko helpompi vain unohtaa, ja suostua nyrkkeilysäkiksi. Kenen takia joudun niitä hyväksymään, en voi irtisanoa itseni, silä minulla on lainat maksettavana pikkuruisesta palkastani.

 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Sengstaken-Blakemore

Olen ollut töissä psykiatrialla, vanhustenhoidossa, ambulanssissa ja teholla. Koskaan ei ole tuntunut siltä, että sairaanhoitajuus olisi mitään työntekoa suurempi asia. Olen ylpeä siitä mitä osaan ja mitä teen, mutta sairaanhoitaja-minä alkaa sairaalan ovella ja sinne se myös jää töiden jälkeen. Vastaan tulee kuolevia, vakavasti sairaita potilaita ja ahdistuneita tai surevia omaisia. Minun tehtäväni on pyrkiä auttamaan asiassa niillä keinoin mitä lääketieteellä, hoitotyöllä ja ihmisten kanssa puhumalla voidaan tehdä. Mutta en juurikaan koe, että potilaiden kärsimyksestä tulisi osa omaa kärsimystäni - ja mitä hyötyä siitä olisikaan potilaalle?

 

Oikeasti ainoa töissä hermostuttava asia ovat tässäkin keskustelussa näyttäytyneet helmikanat, jotka nokkivat erilaisia ihmisiä korostaakseen marttyyrimaista erinomaisuuttaan ja katsovat kieroon kollegan saapuessa seiskan vuoroon 06:55, eikä varttia aiemmin kuten he itse.

"Toivottavasti en koskaan joudu sinun hoidettavaksi, eip täs muuta."

Helvetin arvostettavaa kollegiaalista asennetta tässä. 
:peukku:

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
jupet

Lääkkeitä ei voida muokata, sillä se on väärin hallita heitä lääkkeillä.

Olen väsynyt, me olemme väsyneet. Välillä mietin, onko helpompi vain unohtaa, ja suostua nyrkkeilysäkiksi. Kenen takia joudun niitä hyväksymään, en voi irtisanoa itseni, silä minulla on lainat maksettavana pikkuruisesta palkastani.

Oletko ihan varma että ko. henkilöt itse pitäisivät siitä miten joutuvat sairauden vuoksi käyttäytymään? Ettei kuitenkin olisi heidänkin kannaltaan parempi ainakin yrittää hakea lääkitys jolla viha ja aggressio pysyy hallussa?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: 20vuotta sairaanhoitajana

Totta se on. Työ pitää ottaa vain työnä, ellei halua itseään loppuun polttaa. Niin ihanaa ja palkitsevaa voi tämäkin olla, vaikkei sieluansa myy. Ainoa asia, jolle sieluni myyn ovat omat lapseni ja mahdolliset tulevat lapsenlapseni. Millään muulla ei ole oikeasti merkitystä. Ja silti väitän : olen todella hyvä hoitaja, huomaan ja näen ja ymmärrän ja autan vallassani olevin keinoin. Mutta kotiini en mitään päästä. Joskus nuorempana uniini tuli, ei enää.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hoitaja 24h

Työni on monipuolista ja vastuullista. Työkaverit on mukavia, ilmapiiriä ylläpidetään niin että jokaisella olisi mahdollisimman hyvä olla. Mutta, ainakin itse koen että sairaanhoitajana hoidolliset tehtävät jää vähemmälle kun pitää olla koko ajan varpaillaan, että onko potilaan saama hoito lääkäriltä asianmukaista (jota se todellakaan aina ei ole). Sijaisten puute, työpaikkakohtaiset säästömuutokset, huonokuntoiset potilaat, haastavat omaiset. Kun asuu samalla paikkakunnalla kun on töissä, potilaiden omaisiin törmää arjen askareissa, kaupoissa, pankeissa yms.

Ei tämä vielä mitään. Otan työni vastuullisesti ja ammatillisesti, mutta työasiat jää pakostakin mietityttämään työpäivän jälkeen, kuten useammalla työyhteisössämme. Asioita puidaan työpaikalla aina tarpeen mukaan rakentavassa hengessä.

Työ on työtä, mutta myös vapaa-ajalla nämä asiat pyörivät mielessä, varsinkin kun hoitaa pitkäaikaissairasta vanhempaa..onko kokemusta muilla tällaisesta? Valitettavasti oma vapaa-aika menee auttaessaan vanhempia kauppa-apteekki-kuljetusasioissa, joista toinen on pitkäaikaissairas.... Toisen vanhemman lääkitysasiat on vastuulla kun kotihoidolla ei ole resursseja hoitaa.. Lisäksi jos toinen vanhemmista lähtee johonkin, toiselle pitää järjestää joku paikalle seuraksi/vahdiksi..

Juu, teen työni sydämellä ja vapaa-aika menee auttaessa vanhempia. Ehdin tehdä kyllä muutakin, mutta tässä elämäntilanteessa valitettavasti työasiat muistuu mieleen kyllä myös vapaalla...

Työuupumuksesta ei voi puhua, minulle työni ja omat harrastukset ovat päin vastoin omaa aikaa...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hoplaa

Työni on olla hoitaja. Syöttää, kuivittaa, auttaa ja hoivaa. Lääkitä ja lievittää kipua. Kuunnella ja tukea. Huolehtia puhtaat vaatteet päälle, pestä ja puunata. Olla läsnä niinä viimeisinä elonhenkäyksinä.

Mutta työni ei voi olla koko elämäni, enkä tee sitä itseni kustannuksella, teen sitä omien voimavarojeni puitteissa. Kun suljen työpaikan oven, en ole enää hei hoitaja, eikä se tee minusta huonoa hoitajaa siksi, että minulla on oma identiteettini - en ole työni, eikä työni ole minä. Kukin taaplatkoon tavallaan, mutta kyllä, se on vain duuni. Kenelläkään ei ole varaa nostaa itseään jalustalle toisen ihmisen kustannuksella, prioriteetit ovat kaikilla erilaiset eikä se että joku muu tekee/ajattelee toisin, tarkoita sitä että hän on väärässä ja sinä oikeassa. Tärkein työväline on sinä itse, ja se väline on syytä pitää kunnossa.

Muokattu - hoplaa
  • Tykkää 7

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.