sairashoituri Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Ja pitää laskea korotukset korotusten päälle. Kyllä se loppupeleissä ihan kohtuulliselta tuntuu. Tosin en tiedä olisinko irtisanoutunut tän takia. Odotellaan itse sopimuksen sisältöä. Voihan siellä ollla vaikka mitä tarjolla. Totta. Edes Tehyn laskelmissa ei ole laskettu korkoa korolle. Ja totta myös tuo, tarkempia tekstipuolen sisältöjä pitänee viel odotella. Toisaalta tuolla sanotaan, että "Taustalla KVTES ja samapalkkaisuuspöytäkirja", eli oisko mahollista, etä tekstipuoli pitkälti sama. Ja oleellista myös se, että vaikka miten laskisi, niin on se nyt parempi kuin jo tehty KVTES, kaikilta osin, kaikille.
OldOne Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Mutta miten on selitettävissä se, että kuntatyönantaja väittää sivuillaan, ettei kysymyksessä ole TEHY:N oma sopimus? Tätä kohtaa en voi ymmärtää, miten voi olla noin eri kanta? Olen jo miettinyt, että näössäni on jotain vikaa.. Mutta ei, niin siellä vaan lukee... Noniin, nyt selkis. Eli muuten noudatetaan yleistä KVTESSIÄ, mutta me saatiin muutama oma juttu sen päälle. Eli nämä: http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/sovittelulautakunnan_sovintoehdotus_18_marraskuuta.pdf
Helena Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Minulla on erittäin huono laskupää, mutta kvtes loppuu 31.1.2010 ja siihen asti prosenteissa olisi eroa vain 3.3% ;D
Guest msh -79 Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Minulla on erittäin huono laskupää, mutta kvtes loppuu 31.1.2010 ja siihen asti prosenteissa olisi eroa vain 3.3% ;D Katsotaan sitten neljän vuoden kuluttua.Veikkaan ,että silloin saadaan loppusaldoksi:Palkkakuoppaa kirittiin umpeen 1,25% /v Sitä vauhtia 17% palkkakuoppa täyttyy 14 vuodessa. Esim Ruotsissa on solmittu sopimus ,jonka mukaan naisvaltaisten alojen-siis kaikkien alojen palkkakuoppa täytetään kymmenessä vuodessa.Nyt juhlitaan tätä sopimusta,koska summat tuntuvat hetkellisesti suurilta.Maailman kokonaistalouden nousu tulee kuitenkin johtamaan siihen ,että 2,5 vuoden kuluttua muut liitot solmivat 6%:n korotuksia/v..Jolloin tällainen neljän vuoden sopimus ei tule palkkakuoppaan vaikuttamaan sitä mitä nyt kuvitellaan. Uusi entistä rankempi palkkataistelu tulee olemaan taas edessä. Itse kannatin 1000 euron kuukausipalkankorotusta,mikä olisi mielestäni ollut erinomainen sopimus.Nyt voidaan puhua välttävän tasoisesta sopimuksesta.
sairashoituri Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Mutta me saamme silloin saman korotuksen kuin muut, 2,5 vuoden päästä, niinhän se menee.
voikukka Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Terveisiä jäsenillasta! Kyllä se ihan hyvältä sopimukselta vaikuttaa, mutta on tosi monimutkainen rakenteeltaan. Kannattaa mennä tuleviin jäseniltoihin kuuntelemaan, kun sitä avataan. Meillekin kerrottiin vasta vähän, jatkossa sitten lisää tietoa luvassa. Itse ainakin olen tyytyväinen ja luottavaisella mielellä. Valtuustokin päätti sen yksimielisesti hyväksyä, ei ne olis huonoa hyväksyneet. *pyhimys*
Guest msh -79 Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Mutta me saamme silloin saman korotuksen kuin muut, 2,5 vuoden päästä, niinhän se menee. Sopimusehtojen lukeminen alkaa heti kun ne julkaistaan ja laskeminen.
Veli valkoinen Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Itse kannatin 1000 euron kuukausipalkankorotusta,mikä olisi mielestäni ollut erinomainen sopimus.Nyt voidaan puhua välttävän tasoisesta sopimuksesta. Vaatimattomasti olet ollut kannatuksessasi liikkeellä. - vain yksi yksityskohta voi jäädä mieleen / jäädä mieleen koko elämästä / jokin valkea hehku päivän jo mentyä / jokin katse kumppanin -
OldOne Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Mutta me saamme silloin saman korotuksen kuin muut, 2,5 vuoden päästä, niinhän se menee. Sopimusehtojen lukeminen alkaa heti kun ne julkaistaan ja laskeminen. Se on KVTES + nämä http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/sovittelulautakunnan_sovintoehdotus_18_marraskuuta.pdf
Guest msh -79 Posted November 19, 2007 Posted November 19, 2007 Mutta me saamme silloin saman korotuksen kuin muut, 2,5 vuoden päästä, niinhän se menee. Sopimusehtojen lukeminen alkaa heti kun ne julkaistaan ja laskeminen. Se on KVTES + nämä http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/sovittelulautakunnan_sovintoehdotus_18_marraskuuta.pdf Tuloksellisuudesta:Kunta-alalla ei arvosteta tuloksellisuutta.Päinvastoin- ideanikkarit savustetaan ulos.Kommunistista toimintaa.Kukaan ei halua tehdä enempää kuin pomo määrää ja pomokin voi vaivautua ideoista niin ,että alkaa savustamaan pois ideoitten esittäjää.Paska firma koko julkinen sektori.
BlasterMaster Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Meidän nyt saama sopimus merkitsee... *koittaa tulkita*: Kaikki saavat varmuudella kahdessa ja puolessa vähintään: - Samapalkkaisuuserät: 1.1.2008 2,6 % 1.1.2010 1,3 % 01.01.2008 on jo KVTES:ssä, mutta 01.03.2008 maksuun pantavana, eli se vain aikaistuu. 01.01.2010 korotus on niin pieni että hävettää. - Yleiskorotukset: 1.2.2008 4 % 1.9.2008 2,4 % 1.5.2009 0,5 % 1.9.2009 2,4 % Nuo korotukset tulee sairaanhoitajille yms. Niitä ei makseta toisen asteen koulutuksen saaneille. Ainakaan tuon sovintoesityksen perusteella. EDIT: Virheellinen lukeminen ja tulkinta, korjaus alempana Saa todistaa että olen väärässä jos pystyy. Toivottavasti pystyy. ---- Täytyy nyt vähän maistella tätä. Ja koko sopimus pitää saada auki. Miten kävi lisille, ylitöille, hälytysrahoille yms?? Ne pysyi ennallaan, eli ovat KVTES:n mukaisia. Henkilökohtaisesti olen pettynyt ettei edes hälytysrahaa (reilut 7 euroa) saatu edes vähän järkevämmäksi. ----- Erityisesti huomioitaessa millainen työtaisteluase oli nyt Tehyllä käytössä ja millainen oli hoitajien henki ja yhtenäisyys, niin Tehylle tehty KVTES:n liite on jonkinlainen pettymys ja aivan liian helpolla periksi annettu. Siis Tehyhän ei saanut omaa sopimusta, vaan KVTES:iin liite mm. palkkaukseen liittyviin asioihin. Jotenkin muistuu mieleen vuosi 1995.
OldOne Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Nuo korotukset tulee sairaanhoitajille yms. Niitä ei makseta toisen asteen koulutuksen saaneille. Ainakaan tuon sovintoesityksen perusteella. Risikkoa lainaten, HÖPÖ-HÖPÖ. Missä niin sanotaan että ne tulee vain sairaanhoitajille? Paniikkia ilmassa? muoks: mikä kohta sanoo että ne kohdistuu vain sairaanhoitajille? [br][br]Ylläoleva osuus viestistä on kirjoitettu: 20.11.07 - klo:02:12 Erityisesti huomioitaessa millainen työtaisteluase oli nyt Tehyllä käytössä ja millainen oli hoitajien henki ja yhtenäisyys, niin Tehylle tehty KVTES:n liite on jonkinlainen pettymys ja aivan liian helpolla periksi annettu. Kieltämättä parempaakin oltaisi voitu hakea. Aika helpolla annettiin periksi näissä olosuhteissa. Tää ei ollu 'tappiin saakka'.
O'Boy Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Helposti tuli sellainen mielikuva, kun mediassa puhuttiin vain sairaanhoitajien työtaistelusta ja sairaanhoitajien palkoista. Totuushan se ei kuitenkaan näytä olevan.
BlasterMaster Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Nuo korotukset tulee sairaanhoitajille yms. Niitä ei makseta toisen asteen koulutuksen saaneille. Ainakaan tuon sovintoesityksen perusteella. Risikkoa lainaten, HÖPÖ-HÖPÖ. Missä niin sanotaan että ne tulee vain sairaanhoitajille? Paniikkia ilmassa? muoks: mikä kohta sanoo että ne kohdistuu vain sairaanhoitajille? --- kuva leikattu pois, on yllä lainatussa alkuperäisviestissä nähtävillä --- Juu tuossa olet oikeassa. Sekoitin tuohon palkkahinnoittelun korotuksiin, joka on seuraava (2) momentti. Siinä jätetään mm toinen aste nuolemaan näppejään. Sh saa 75 euroa lisää / kk. Tuosta yleiskorotuksestakin suurin osa on vain hieman aikaistettuja KVTES:n summia / prosentteja. Osin hieman parannettuna, esim 1.10 3,4 % on 1.2 ja 4 %. Ainoa KVTES:stä puuttuva korotus toisen asteen koulutuksen omaaville on tuo 1,3 % joka oli 2010. Toivotaan että lopullinen totuus on toinen, mutta tuo julkaistu paperi antaa ymmärtää näin. Henkilökohtaisesti olen pettynyt johdon aikaansaannokseen, erityisesti kun huomioidaan mitä oltiin haettiin ja kuinka tehokkaasti sitä pystyi vaatimaan, orjatyölaista huolimatta. Jos minä saisin päättää, niin johto lähtisi vaihtoon. Niin kuin vuoden 1995 jälkeen. Tarvittaisiin kovempi jyrä johtoon, mutta ongelma voi olla sellaisen saamisessakin nyt kun on juuri sidottu kädet neljäksi vuodeksi. En lukenut sopimuksen loppuosan sitoutumisehtoja, mutta pahoin pelkään että on sidottu kädet ehdottomasti ja vain kuvitteellisilla korotuksilla. Katselin tuossa aiemmin ahtaajien sopimusta ja he saavat 4,4 % 2007 syyskuussa (saivat jo) ja 2008 syyskuussa. Sopimus on voimassa 2010 alkuvuoteen, jos pääsevät sopuun 2009 syyskuussa maksettavasta korotuksesta. Jos eivät pääse toukokuuhun 2009 mennessä, niin sopimus on irtisanottavissa. Sellainen ehto olisi pitänyt nyt laittaa Tehynkin sopimukseen. Nyt taitaa olla sitova sopimus, vaikka loppukauden korotukset olisi 0 %. Katainen kertoi että hoitajat on saanut isommat korotukset kuin vientialojen miesvaltaiset alat. Kertoi sen jo Superin tekemän sopimuksen jälkeen. Jos laskee ahtaajan 3800 euron kk-palkan ja siihen nuo korotukset, niin voi verrata omiin korotuksiin ja miettiä toiko edes Tehyn sopimus samanvertaa, saati enempää.
lemmy Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Siis tuleeko tuo palkkahinnoittelu korotus automaattisesti kaikille sh:lle (esim. 75 eur. sh:lle)? Vai ainoastaan jo nyt palkkahinnoittelun alarajalla oleville?
_Silja_ Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Jotakin hämärää näissä prosenteissa on. Sekä Palomäki, että Nenonen vakuuttavat Tehyn korotusten olevan samaa luokkaa kuin aikaisemmin sovitut, kuitenkin samaan aikaan puhutaan uuden sopimuksen tuomasta 500 milj. € lisälaskusta kunnille. Kuka tässä nyt vetää välistä Kokemus on hyvä opettaja, mutta lähettää sikamaisen isoja laskuja
ässä_hihassa Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Tälläinen laskelma exel taulukossa Oskun lähettämän kaavion perusteella. ------------ ------------ palkka/eur ------------ ------------ 1950,00 (peruspalkka 2007, arvio noin euroa) 1.1.2008 2,6% ------------ 2000,70 1.1.2008 0,5% ------------ 2010,70 1.2.2008 4,0% ------------ 2091,13 1.9.2008 2,4% ------------ 2141,32 1.5.2009 0,5% ------------ 2152,03 1.5.2009 0,3% ------------ 2158,48 1.9.2009 2,4% ------------ 2210,29 1.1.2010 0,5% ------------ 2221,34 1.9.2010 0,7% ------------ 2236,89 1.5.2011 2,0% ------------ 2281,62 ------------ 15,9% ------------ Ero vuoden 2007 palkkaan = +17 %, 4 vuoden aikana Luultavasti joku reunaehto jäi huomaamatta koska alkupalkan ja loppupalkan välillä ero on seitsemäntoista prosenttia, laskelma ILMAN KINKKURAHAA siis. Päivitys aiemmista viesteistä: "Tehy on laskenut tuohon ilmoittamaansa prosenttimäärään vuosina 2010-2011 tulevat uuden tupon tai kunta-alan neuvotteluiden tuomat yleiskorotukset, jotka ovat perinteisesti olleet 2-3%/vm = 4-6%/2v. Sopimuksessa on siis sovittu, että Tehy saa tuolloin neuvoteltavat korotukset myös. " Eli näistä 4-6 % kahdessa vuodessa eli 8..12 % neljässä vuodessa, 17 % ynnä 8..12 % = 25 .. 29 %. Siinähän se oli!
Buddha Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Ja eikö tuohon lisätä vielä 2010-2010 laadittavan ktessin yleiskorotukset. I´m not sure what´s wrong... But it´s probably your fault
dino Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 ------------ 15,9% ------------ Ero vuoden 2007 palkkaan = +17 %, 4 vuoden aikana Sinulla on oletuksena että kaikki järjestelyvaraerät ja tuloksellisuushankkeiden erä napsahtaisivat automaattisesti kohdalle. Eikähän nuo yleiskorotukset ole ainoita varmoja korotuksia..?
ässä_hihassa Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Sinulla on oletuksena että kaikki järjestelyvaraerät ja tuloksellisuushankkeiden erä napsahtaisivat automaattisesti kohdalle. Eikähän nuo yleiskorotukset ole ainoita varmoja korotuksia..? Joo, voi olla. Mutta nyt jotenkin ymmärrän mistä uutisissa puhuttiin :)
hoitsu vm-68 Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 voiko tämä sopimus jättää ulkopuolelle esim.tehyläiset lähi/perushoitajat,kun toitotetaan että edut tehyläisille?
janttu68 Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 Tuossa laskeskelin että kun lähäreillä meni sivu suun se lokakuun korotus niin todennäköisesti näillä tehyn sovutuilla prosenteilla ei saa kiinni enää superilaista lähihoitajaa.. Perhana
mikkosika Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 http://www.iltalehti.fi/kuvat/tehypalkat.shtml tilastokeskuksen laskelmaa Johtavat lääkärit suosittelevat Pahkasikaa!
janttu68 Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 mistä ne vetäse noi palkat, eihän mulla ole edes lisien kanssa noi suurta palkkaa
mikkosika Posted November 20, 2007 Posted November 20, 2007 kai se 2400 on lisien kans lähellä todellisuutta, siis tietenki 3-vuorolaiselle Johtavat lääkärit suosittelevat Pahkasikaa!
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.