Telma T. Posted February 25, 2021 Share Posted February 25, 2021 KUTSU HAASTATTELUUN! Hei Sinä sairaanhoitaja! Olisiko Sinulla hetki aikaa osallistua tutkimukseen ryhmähaastattelun merkeissä? Haen työelämässä olleita nuoria sairaanhoitajia (vuonna 1992 tai jälkeen syntyneitä) eri sairaanhoitopiireistä kertomaan ajatuksistaan hoitotyön rekrytointien onnistumisesta ja mahdollisista työhön sitoutumiseen vaikuttavista tekijöistä. Ryhmähaastattelut toteutetaan virtuaalisesti vuoden 2021 maaliskuussa 3-4 kappaletta ja niihin osallistuu 3-5 haastateltavaa. Haastattelu voidaan järjestää myös henkilökohtaisena haastatteluna haastateltavan pyynnöstä. Haastattelualustana käytetään Zoomia tai Teamsia. Aikaa haastatteluun on hyvä varata noin tunti. Haastattelut muodostavat aineiston pro gradu -tutkielmaani, joten haastattelut nauhoitetaan ja litteroidaan tekstiksi tutkimuksen analyysia varten. Kerättyä aineistoa käsitellään niin, ettei tutkimukseen osallistuvia henkilöitä voida tunnistaa. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja aineiston keruussa noudatetaan tietosuojalakia. Tutkimus valmistuu vuoden 2021 aikana ja julkaistaan Vaasan yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa Osuvassa. Mikäli kiinnostuksesi heräsi, ja haluat sopia haastatteluajan tai kysyä lisää tutkielmastani, ota rohkeasti yhteyttä minuun sähköpostitse! Ystävällisin terveisin Telma Töyrä telma.toyra@student.uwasa.fi Sosiaali- ja terveyshallintotieteiden opiskelija, Vaasan yliopisto Link to comment Share on other sites More sharing options...
Telma T. Posted February 26, 2021 Author Share Posted February 26, 2021 Ilmoittaudu minulle 5.3.2021 mennessä ja sovitaan sitten yhdessä sopiva haastatteluaika! Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now