Pitkäaikaistyöttömän ihmisarvo

[Vieras: Pilkku]

Antti Immonen

Lapin yliopisto

Sosiologian pro gradu -tutkielma

Maaliskuu 1997

TYÖTTÖMÄN NUOREN AIKUISEN ARKIPÄIVÄ

"...vois mennä paljon huonomminkin

Kuinka moni itsekseen hiljaa miettiessään ajattelee samoin kuin tässä jutussa todetaan työnantajan/ rekrytoijan  ajattelevan?

eli lainaus yllä olevasta tutkimuksesta joka löytyy googlettamalla.

Sosiaaliturvaa on myös kritisoitu varsin paljon ja joissakin tapauksissa sen on nähty suorastaan vievän ihmisiltä työhaluja ja aiheuttavan sitä kautta työttömyyttä. Tällainen "pinnarityöttömyysmyytti" on esiintynyt yhteiskunnallisessa keskustelussa usein työttömyyden ollessa laajaa (kts. Vähätalo 1982 ja 1983). Sosiaaliturva ei kuitenkaan tutkimusten mukaan vie ihmisten työhaluja kuin korkeintaan joissakin marginaalisissa tapauksissa. Koko pinnarityöttömän käsite kuuluukin mielestäni lähinnä tällä hetkellä julkisessa keskustelussa muodissa olevaan, markkinavoimien ylivertaisuutta korostavaan ideologiaan, johon uskovat varsinkin ne, joilla itsellään asiat ovat vielä hyvin. Pinnarityöttömyyden käsitteestä hyvänä esimerkkinä on seuraava lainaus valtakunnan suurimmasta sanomalehdestä:

"Työttömillä ei ole kysyntää. Jo puolen vuoden työttömyys on monen yrittäjän mielestä liikaa: heidän mielestään työn mukana ihmiseltä menevät myös ammattitaito, työhalut ja moraali. Työttömiä kutsutaan "asennevammaisiksi", "vieroksujiksi" tai "harmaassa taloudessa piehtaroiviksi kotiäideiksi, joita ei saa kirveelläkään töihin". Tällaisia puheita ei edes hävetä, niitä pidetään realistisina. Työhönottajien asenteista on turha etsiä solidaarisuutta. Niin kauan, kuin itse on selviytyjien puolella, voi asenteensa pitää aukottoman kovina. Työntekijöiden valinnassa yrityksiä avustavat konsultit arvioivat, että vain parikymmentä prosenttia vapaiden markkinoiden työpaikoista menee työttömille." (Helsingin Sanomat 24.3.1995, D1)

Hyvää uutta Vuotta, minä hyppään junasta poikkeen ja lähden kiertää maailmaa..

[Sistah]

No, tämä on melkein 12 vuotta vanha tutkimus, toivotaan, että asenteet muuttuvat pikkuhiljaa. Uskon myös, että bisnesmaailman (ja -työpaikkojen) puolella asenteet ovat kovemmat - suorastaan julmat, nuo lainauksethan kuulostavat suorastaan sadistisilta.

Mutta kyllä ihan varmasti tällaista ajattelua löytyy joka paikasta, omasta päästänikin, kun kaivelen. Ihmiset taitavat olla ohjelmoituja suosimaan "pärjääjiä" ja potkimaan "lauman laidoilla olevia", ja tarvitaan järjen ja moraalin peliin puuttumista jotta muistetaan katsoa, pitävätkö ennakkoluulot oikeasti paikkansa vai eivät. 

Sinun tilanteesi Pilkku on vaikea ja olet ilmiselvästi siitä ahdistunut ja katkerakin. En ihmettele. Täällä foorumilla kun vielä on kovin vähän ymmärrystä sille, ettei muka olisi sairaanhoitajalla töitä IHAN VALINNAN MUKAAN. Olisiko mukana vähän paniikkia siitä, että tämä hyvä tilanne, joka täällä pääkaupunkiseudulla ja isoissa keskuksissa on vallinnut, ei ehkä jatku ikuisesti ;D

Tsemppiä, missä kierteletkin.

[Pöllö]

Sosiaaliturvaa on myös kritisoitu varsin paljon ja joissakin tapauksissa sen on nähty suorastaan vievän ihmisiltä työhaluja ja aiheuttavan sitä kautta työttömyyttä. Tällainen "pinnarityöttömyysmyytti" on esiintynyt yhteiskunnallisessa keskustelussa usein työttömyyden ollessa laajaa (kts. Vähätalo 1982 ja 1983). Sosiaaliturva ei kuitenkaan tutkimusten mukaan vie ihmisten työhaluja kuin korkeintaan joissakin marginaalisissa tapauksissa.

Asenteet ovat kyllä pehmenneet, ja yhä useampi ymmärtää, että moni työttömistä on aidosti pyrkinyt töihin, pääsemättä. Vihdoinkin tällaista asennetta on myös selvitetty ja uutisoitu. Myytit murenevat. Hiljalleen. Mystillisimpiä asenteitahan ovat mm. suuriin maastamuuttoihin kohdistuvat asenteet, kun Suomessa on ollut massatyöttömyys, niin täältä on lähdetty "Ameriikkoihin" - ja Ruotsiin. Suomeen jäi mm. valtava halveksunta, kun osa heistä menestyi taloudellisesti paremmin. Ja halveksunta siitä, miten he "pettivät maansa", kun olisi pitänyt jäädä tänne työtä tekemään (mitä työtä?), eikä "luovuttaa" (ei se kynnys noina aikoina hypätä kielitaidottomana toiseen maahan alhainenkaan ole...). Osahan veti vielä herneen nenäänsä, kun eivät saaneet ruotsin serkuiltaan yhdeksää hyvää ja kymmenen kaunista, totta kai nyt Suomelle kuului - tietenkin - osuutensa Ruotsissa tehdystä työstä...

Kyllähän Suomi on aika kova yhteiskunta, jossa sosiaalietuudet ovat varsin rajallisia, ja käytännössä pitää olla aika bankrupt, ennenkuin tavallinen pulliainen alkaa saada sosiaalitoimiston etuuksia. Sosiaaliturvahan on perinteisesti ollut kuin kehitysapu: ihmisen pitää melkeinpä ajaa itsensä almujen varaan, ja sitten pitäisi olla äärimmäisen nöyrä siitä, että muut ihmiset hyvää hyvyyttään viitsivät killinkejään antaa. Vaan iso osa kansasta kyllä näkee ristiriidan työttömien määrän ja tarjotun työn välillä. Sittemmin selvityksin on myös osoitettu, että useimmat työttömät ottaisivat vastaan työtä, jos sitä todellisuudessa olisi tarjolla.

Takavuosikymmeninä työtön kuului samaan kastiin kuin yrittäjä, hän oli suunnilleen rikollinen. Työtön oli jotenkin syypää omaan olotilaansa, samaan aikaan kuin tavallinen kansalainen nöyrtyi töissä lähes mihinkä tahansa, koska hirveästi valinnanvaraa ei ollut. Osa työsuhteista oli pitkäaikaisia, ja käsittämättömiä nokkimisjärjestyksiä noissa luotiin. Ehkä osa nykyisestä työpahoinvoinnista juontaa juurensa noihin aikoihin... Aika huolettomia sinänsä vaikka omat vanhempani olivat verrattuna nykynuorten epävakaisiin oloihin. Tosin nykyihmiset ovat sopetuvampia, hakevatkin vaihtelua.

Hurjan kaksinaismoralistinenhan tämä maa on. Vuosikymmenethän maan taloutta hoidettiin oikeasti huonosti, ja rakenteellinen työttömyys on ollut todellisuutta iät ja ajat. Ikävästi työllisyyttä takavuosina "hoidettiin" myös näennäistyöllistämisellä ja lupaamalla vähän turhankin suuria: muistoissa on mm. Ilomantsissa miljoonilla rakennettu tie-ei-mihinkään, johon paloi valtavasti muiden maksamia rahoja, mutta taas oltiin yhtä tyhjän päällä tien valmistuttua kuin aina ennenkin. Tosin järjestettiinpä työpaikka yhdelle sikäläiselle ihmiselle ihan kohtuullisella korvauksella, vaan eipä mennyt montaa päivää, kun tuli ilmoitus, "ettei homma kiinnosta". No, ei sitten. Lapissa pyörähtäessäni vastaan tuli myös ihmisiä, jotka odottivat valtion raahaavan niitä työpaikkoja kotiovelle, lisäksi mitä ihmeellisimpiä hankkeita odotettiin vuodesta jopa vuosikymmeniin, ne olisivat tuoneet autuuden...

Ja omilla kotiseuduilla haluttiin olla "helsinkiläisiä", oltiin "valtakunnanosapääkaupunki", joka pyrki teollisuudesta eroon ja elämään valtionhallinto- ja koulukaupunkina. Virkamiehet kun "saavat runsaasti rahaa", siinä oli Helsingin menestymisen ydin noilta kulmilta nähtynä ja kun teollisuudesta ollaan riippumattomia, ei suhdanteetkaan hetkauta... Siinä sitten työllistämisen ja kestävän talousrakenteen pohjaa: yritettiin kupata nollasummapelissä muilta niin paljon kuin suinkin, ja se oli tulos itsessään ja osoitus osaamisesta kaikilla aloilla... Mitä sitten markkinoitiin ulos, erinomainen paikka asua, korkean osaamisen kehto... Mitä ikinä tehtiin, oli "kansallisesti ja kansainvälisestikin ainutlaatuista"... Noillakin kulmilla oli miljardihankkeita jonossa, ne kun toteutuisi, tulisi rahaa ovista ja ikkunoista, kunhan joku tyhmä... siis ulkopuolinen rahoittaja vain ensin tekisi hommat, niin oltaisiin voitu kerätä kunnia. Siltä pohjalta tapettiin useitakin teollisuudenaloja, ripustauduttiin kiinni joihinkin kuoleviin - miten töitä oikeasti sai, oli toinen juttu. Kovasti höpötettiin, miten "meidän rahoillamme" ylläpidettiin "Helsinkiä", vaikka virkamiehiä oli omassa kylässä niin että päät kolisivat...

Itsehän olen vaihtanut paikkakuntaa useaankin otteeseen, jotta töitä olisi ollut. Keikkahommia on tullut tehtyä usealla eri alalla... Muutto etelään on myös ollut lopulta eräs positiivisimpia asioita, mitä on tullut tehtyä. Hauskasti vain etelään päästyäni alkoi alueellistamispolitiikka ties kuinka monetta kertaa - puulaakin toiminta halvaantui, kun sitä alettiin siirtämään mm. Kajaaniin. Kehitystyö pysähtyi, oikeastaan mitään isompia asioita ei enää voitu tehdä, koska isommat ratkaisut olisivat herkästi nostaneet alueellistamisarvioinnin aktiivisesti päälle: jos teette suuren muutoksen, eikö samalla pitäisi arvioida, pitäisikö teidän siirtyä noin kolmeenkymmeneen eri paikkaan Suomessa... Olo oli aika jännä, sitä teki käsittämättömän pitkää päivää, mutta koko aika erilaisilla foorumeilla syyllistettiin: työpaikkasi ei saa olla Helsingissä, ettekä voi siellä osata mitään... Joten tulipa lähdettyä niistäkin hommista.

Ja nyt sitten ollaan vapaita, tehdään pätkätyötä, mutta käytännössä itse määrätään työvuorot ja duunipaikkakin on ihan kiva. Palkka on pudonnut liki tonnilla kuussa, mutta vanhaa rumbaa ei olisi jaksanut. Ja jos vielä alkaa niuhotus, niin kielitaito on kohtuullinen parilla vieraalla kielellä, ja on aika kokeilla kenties elämää jossain toisessa maassa...

Positiivisesti 1990-luvun lama sai Suomen tekemään vihdoin myös oikeita ratkaisuja, eli Neuvostoliiton nuoleminen loppui pitkälti siihen, oli pakko huomata realiteetit ja pohtia, miten oikeasti kyetään myymään tavaraa avoimilla markkinoilla ja länsimaille. Vienti saatiin jotenkuten kuntoon. Sitten kotimarkkinat alkoivat myös pelata realiteettien pohjalta, ja kyllä sillä tavoin on luotu satoja tuhansia työpaikkoja. Valitettavasti lähtötyöttömyys on ollut noitakin lukuja korkeampaa, eikä edes varsin hyvien vuosien jälkeen töitä ole kaikille. Siinä on hyviä asioita, jotka ovat paremmin tällä hetkellä kuin monessa verrokkimaassamme. Ikävä vain, että ihmisarvo ja sosiaaliturva eivät ihan edenneet samaa tahtia. Ja vielä jonkinlainen suuri myllerrys on tapahtumatta - Suomihan on elänyt ja elää kuin 1950-luvun agraarivaltio olisi jokin ideaali valtio: maatalouden vanhimmat rakenteet säilytettiin 2000-luvun taitteisiin asti, ja 2000-luvullakin vastaan tulee maakuntien isoja johtajia, jotka avoimesti kertovat rakentaneensa infran viisinkertaiselle väkimäärälle, ja se infra pitäisi saada hyötykäyttöön pakkosiirtämällä helsinkiläiset mm. Mikkeliin. Valitettavasti työpaikkoja muodostuu vain riittävän suurissa aluekeskuksissa (tatuointiliike ja pesula menestyvät Tampereella, mutta tuskin Savukoskella), mutta vain harvat maaseudulliset aluekeskukset ovat voineet kehittyä ilman aatteellista vastustusta.

Valitettavasti modernissa maailmassa työpaikkojen, hyvinvoinnin ja myös sosiaaliturvan yksi hinta on se, että ihmiset liikkuvat uusiin paikkoihin. Ja kun tässä mielessä kehitystä on yritetty jarruttaa, jopa kääntää se päinvastaisesti, olimme rakenteellisissa lähtökohdissa jopa 30 - 50 vuotta muita jäljessä. Ja asenteet, myös ne Pilkun kuvaamat pitkäaikaistyöttömiin kohdistuvat, estävät dynaamisuutta, todellisten työpaikkojen luomista - halua ottaa töihin niitä ihmisiä, joita on saatavilla sen sijaan, että odotetaan ihmeestä seuraavaa kaikki-osaavaa-kaikki-taitavaa-huippunopeaa-ja-vähään-tyytyvää-sekä-pomoa-nuolevaa.

Pitkäaikaistyöttömät ovat käyneet tässä maassa kovan ja nitistävän koulun, samoin monet yrittäjät, joilta mm. 1990-luvun lamassa vietiin ihmisoikeudet jälleen kerran. Osalla vastaantulleista pitkäaikaistyöttömistä on kyllä ollut asenneongelmia, eli tarttis saada helppo työ, omilla ehdoilla, haluttuun paikkaan ja liksaakin enemmän kuin tarjolla olisi. Osa on kaksinaismoralismin jälkeen henkisesti aika nitistettyjä, haluttomia, passiivisia, petetynoloisia, jopa aika vainoharhaisia. En entisillä kotiseuduilla uskaltaisi tavalliselle ihmiselle sanoa olevani nykyisin Helsingissä, sikäläiselle työttömälle vielä vähemmän. Turpaan tulisi.

Mutta asennevammoista ja -vaurioista pitää vain päästä eteenpäin. Jos sen hetkinen olotila ei ole hyvä, eikä saa, sitä mitä haluaa, niin käsittääkseni olen pari kertaa käynyt omat asenteeni ja vaatimukseni läpi. Ja hypännyt vähän tyhjänkin päälle, lamavuosina 3 kuukauden työpätkä oli hyvä saavutus - ja pohja jollekin toiselle, olen myös lähtenyt toiselle paikkakunnalle työpaikkaan, josta tiesin, että siitä en pidä, ja siitä sitten eteenpäin, ostanut sillä hetkellä asunnon, kun tiedossa oli reilun puolen vuoden pätkätyö.

Pilkku on oikeassa siinä, ettei todellakaan kaikilla paikkakunnilla ole töitä tarpeeksi saati että kovin vapaasti voisi pienissä piireissä valita hommansa. Jos aidosti tällainen tilanne on ollut missään. Kun viestit ovat ristiriitaisia, varmasti alkaa ahdistus ja syytetyksi tulemisen tunne. Mutta jos siinä, missä olet, ei pääse eteenpäin, niin sitten on myös tehtävä vaikeita valintoja, tai tyydyttävä siihen, mitä tarjolla on. Joskus on hyvä yrittää ymmärtää vaikealta tuntuviakin viestejä - itse en ehkä ole tehnyt aina parhaita ja oikeita valintoja, mutta johonkin on silti päästy. Ja seuraan erästä tuttuani, joka on hyvin koulutettu, tehnyt töitä maailmalla, ja hakeutunut aika uskomattomiin paikkoihin työn perässä. Ja on tällä hetkellä - työtön. Mutta silti siellä takana on ehkä useita omia, huonoja valintoja: toistuvat, pitkät ansiosidonnaiselle jäämiset vapaa-ajan vieton vuoksi, siirtyminen työmarkkinoilla maantieteellisesti väärään suuntaan, ylimitoitetut palkkavaatimukset - ja jäykistyminen tietyn tasoisten tehtävien saamiseen sekä valtion työvoimakoulutuksen varaan. Monta ratkaisua, joissa perspektiivi ei sittenkään ole ollut ehkä oikeassa? Saman alan hommia tein itse, ja töitä oli varsin hyvin tarjolla, jos yksi pesti päättyi, niin kyllä sitä jostain jotain oli seuraavaksi tarjolla.

Pilkun siteeraus on siinä oikeassa, että joskus 1990-luvun puolivälin jälkeen seurailin yhden työntekijän palkkaamista, ja kun tarjolle tuli 35-vuotias kotiäiti, jolla oli vuosikausien töistäpoissaolo, niin orientoituminen tarjottuun tehtävään ei ollut oikein kohdillaan. Hän ei osannut hyödyntää edes aiempaa työhistoriaansa ja kokemustaan. Kun hänelle tuntui vielä olevan selviö, että totta kai hän saa työpaikan, se olisi "oikeudenmukaista", niin... Oli helppo olla siellä "voittajien" puolella. Kisassa oli mukana monia, myös äitejä, mutta joilla asenne ja katsomus oli aivan jotain muuta. Kisasta tipahti pois myös nuori, kokematon, mutta osaamistaan ja kokemustaan huomattavasti liioitteleva henkilö. Kolmevitonenkin varmaan vaistosi, ettei haastattelu mennyt hänen kohdaltaan putkeen (olin ihan kuunteluoppilaana, nuorena kloppina, en todellakaan haastattelijan/työnantajan/esimiehen roolissa), alkoi katkeruus nousta esiin. Kun hänelle sanottiin, ettei valinta kohdistu häneen, tuli vielä lopullinen purkaus, joka kyllä varmisti sen, että hänen kohdallaan olisi ollut vaikea ottaa häntä töihin - asenteita ja yhteistyökykyä olisi joutunut hänen kohdallaan muuttamaan ja paljon. Ryöpytyksessä paljastui viha, syyllistäminen - ja asennoituminen, joka... No, siinä työympäristössä häneltä olisi vedetty päivissä jalat alta, jonka jälkeen olisi alkanut joko henkinen kasvu ja muokkautuminen - tai lähtölaskenta. Hänen ehdoillaan olisi ollut vaikea palkata ihmistä, ja ikävintä oli, että hän itse peitti omat hyvätkin ominaisuutensa...

Vaan sitten kun on lukuisia, fiksuja, nohevia, koulutettuja ja kyvykkäitä ihmisiä, joilla olisi mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta paikkoja vain yksi tarjolla - ja tietää, että hekin olivat hakeneet ehkä kymmeniä paikkoja sitä ennen, niin... Ja heillä ongelma olisi myös siinä, että jos ei saa töitä, ei saa kokemusta, jolla päästä töihin. Joillekin aloille myös ylikoulutettiin ihmisiä, joillain paikkakunnilla monin verroin, joten... Olihan se paikkakunnan hienoa omistaa iso koulu, saada valtionapuja siihen, saada opiskelijoita väkilukua nostamaan - ja jos kunta oli alalla työnantaja, kilpailu työpaikoista oli niin kova, että halvalla työntekijät sai ja heitä saattoi kohdella miten halusi. Ja kun aluepoliittisesti oli "järkevää" siirtää koulutuspaikkoja korpeen, niin... Sitten on koulutettujen ihmisten myös pakko muuttaa etelään, jossa koulupaikat ovat huomattavasti vaikeampia saada, ja joita on väkilukuun nähden jopa selvästi vähemmän...

Toivotan voimia Pilkulle, jos kiertelemään aiot, se voi olla jo alku sille muutokselle, joka lopulta vie johonkin suuntaan, eikä jätä ihan paikalleen. Olisi joku tarina lamassa miljoonavelkoihin ajautuneista yrittäjästä, jolta lähti vaimo, lapset, koti, kaikki, miten sieltä lähdettiin liikkeelle, lappilaisesta yrittäjästä, joka odotti, että valtio tuo turistit ovelle ja hän vain myy tavaraansa kovaan hintaan - kunnes hoksasi, että "itsehän tässä töihin tarvee ruveta", ja ennen kaikkea omista ystävistä, jotka lähtivä liikkeelle kuka mihinkäkin suuntaan. Jotkut jurnuttelevat heikommissa, jotkut huippupaikoissa ex-kotiseuduilla, jotkut taas hakivat vauhtia etelästä, jotkut jäivät tänne, jokunen lähti ulkomaille. Täysin ilman ovat jääneet lähinnä ihmiset, jotka ovat tehneet vääriä valintoja, tai sitten kovasta yrityksestä huolimatta heille on osunut aina vain se mustapekka kouraan. Uutteria, yritteliäitä, terveitä ja ahkeria ihmisiä. Ja kun näin käy, niin enpä ainakaan lähtisi heitä tilanteestaan syyllistämään. Vaan yrittäisin turvata sen ihmisarvon.

Kertoile, Pilkku, joskus myös tännekin, mihin lopulta päädyit...

Reclaimer: Mulla ei ole oikeasti juuri oikeutta kirjoittaa työllistämisestä yhtään mitään. En ole koskaan itse luonut organisaatiota, joka työllistäisi muita. Kerran kuitenkin hankin meidä taloon sen verran projekteja, etten selvinnyt niistä itse, joten alettiin hakemaan siihen uutta työntekijää... Hänelle olikin töitä tarjolla mammalomiin asti, saatiin vielä täydet mammarahat järjestettyä. Harmi vain myllerrykset veivät sitten koko yrityksen, mutta noilla kokemuksilla päästiin jo seuraavaan työhön. Vielä olen ylpeä siitä hetkestä, kun Jutta (sain häneltä valtavasti itse, kiitos...!!!) tuli taloon... Ehkä parissa muussa kuviossa on tullut välillisesti vaikutettua siihen, että jotain on työllistävää tässä maassa luotu? Vaikea sitä on konkreettisesti osoittaa, vaikka tulihan mm. eräältä tunnetulta vientifirmalta viestiä takaisin, että tää siirtyy samantien tuotekehittelyosastolle... Vain noilla oikeutuksilla tämän ajatusripulin saattoi kirjoittaa, mutta vieläkään en koe oikeudeksi arvostella suoraan ketään...