Jump to content
MAINOS

Saako yövuorossa nukkua?

Karkkinen

Recommended Posts

Hei, olen töissä hengityshalvauspotilaan kotona, yövuoroissa on aina vain pari tehtävää, jotka saa suoritettua alle puolessa tunnissa. Yöt menevätkin minulla siksi aina hitaasti, kun pitäisi oikein keksimällä keksiä väsyneenä tekemistä. Asiakas nukkuu yleensä koko vuoron, mutta välillä herää kerran koko yön aikana. Olen siis alkanut miettimään, että voisinko nukkua yövuoroissa. 
Asiakas käyttää kommunikaattoria, jonka avulla pyytää apua jos sitä tarvitsee ja jos jotain vakavaa tapahtuisi, hengityskone alkaa kyllä huutamaan niin kovaa että siihen herää aivan varmasti kuka vaan. Minua kuitenkin jännittää se, että mitä jos en heräisi kun asiakas pyytäisi apua kommunikaattorilla? 
Kysyin joskus esimieheltä, että voisiko kommunikaattoriin saada asennettua sellaisen hälyttimen, jota asiakas sitten soittaisi yöllä, jotta hoitaja varmasti kuulisi, tällainen on siis muissa tiimeissä käytössä. Esimies vastasi minulle tähän, että jos vaikka päivällä puhuu puhelimessa, ja asiakas pyytä silloin apua, niin silloin asialla ei kuitenkaan olisi kiire, jos hengityskone ei piippaa, niin miten sitten yövuorossa? Muutenkin nukkuminen yövuorossa auttaisi paljon, kun meillä saa olla vain kaksi yövuoroa peräkkäin listassa ja kun elimistöni ei siihen ehdi tottua, saan nukuttua yleensä näiden kahden yövuoron välissä vain kaksi- kolme tuntia.
Eli kysyisin siis, että voinko nukkua yövuorossa? 

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Taidat haluta päästä päivänlehtien palstoille.  Juuri luettiin hoitajasta ja hhp:n hoidosta , asiaan on puitu lehdissä paljon.

Miksi sitten, et hae lääkärinlausuntoa, ei tarvitse tehdä yövuoroja yhtään? 

Olen itse työskennellyt hhp:n avohoidossa, palvelutalo ja sairaalassa. Vastaus on; EI nukuta.  Lisäksi tehtiin 14h/ vrk. Oli vapaaehtoista eli kirjallinen sopimus, kuka teki vaadittiin välittömästi.

Tiedoksi olen joutunut yli 30min elvyttämään juuri YÖLLÄ ja sairaalassa ollessa, kone hajosi ja uuden saati kesti ja sen asentaminen. Asiakas pystyi kommunikaattorilla pyytämään apua, mutta yöllä asia on ihan eri ja lisäksi oli kaikki hälyttimet järjestetty. Asiakas ei edes ehtinyt reagoimaan siihen ja voi myös saada "liman" tai muun kohtauksen. 

Kirjoitat olet väsynyt yöllä, luulisi jo oman järjen sanovan ; NIIN ON MYÖS ASIAKASKIN ja toiminta on ihan toinen kun ns.terveellä henkilöllä. Koskaan yövuoroni ei tullut pitkäksi ja turha valittamiseen alkaa kyllästyä tai meidän toisten  viattomien hoitajien maineen pilaamiseen.

Missään työpaikassa, onko vanhus- tai mikä asiakaskunta tahansa;  EI NUKUTA YÖVUOROSSA KOSKAAN  ja EI MYÖSKÄÄN JUODA ALKOHOLIA tiedoksi tai hankita sinne OMIA KAVEREITA  TAI SUKULAISIA pitämään seuraa, jos aika EI KULU. Työpaikka on aina työpaikka ;EI seurustelupaikka ja myös yövuorossa EI ASUTA OMAN ÄLYPUHELIMEN KANSSA.  

Näin on tapahtunut muutamia kertoja viime aikoina , tuotiin oma 12-vuotias lapsi töihin , aina kun tämä ns. hoitaja oli työvuorossa. Aika meni oman "lapsen" hoidossa  ja ei tarvinnut maksaa hoitomaksua eli näin röyhkeitä on eräät ns. naistyöntekijät. Kerran taas aamuvuoroon tullessa oli n.2v ja äiti vastassa ja yövuorossa miesyökkö.  Kerran taas iltavuoroon työntekijä toi 2 omaa 10v lasta ja valikoi helpommat työpisteet ja lapset juoksivat pitkin osastoa. Eli muut jouduttiin pitämään silmällä näitä " lapsukaisia" ja meiltä ei edes kysytty lupaa vaan lapset " riehuivat" pitkin taloa.

Miksi on vuoropäivähoito , kun käytettään toisia työntekijöitä näin RÖYHKEÄSTI HYVÄKSI ja aina iltavuorossa ja tietysti esimiehen selän takana ja ilman lupaa. On ajan kysymys , kenen lapsi tai vastaava on itse sairaalassa apua saamassa.  Siinäpä sitten selität, miksi tuot Lapset iltahoitoon ja ilman pomon lupaa.  Itsekkyyden huippuja ovat nämä työntekijät , eivät välitä säännöstä yhtään, eivätkä oman lapsen/ koiran/ asukkaiden turvallisuudesta pennin vertaa. 

Jotkut kehtaavat käyttää muita hoitajia törkeästi HYVÄKSI ja muut saavat jatkuvasti KÄRSIÄ TÄSTÄ.  Seuran kerran johtaja voisi periä päivähoitotaksan näiltä hoitajilta. Kaiken törkeyden huippu on koiran takia kieltäydytään työvuorosta ja avomies on kotona. Viime viikolla viimeksi ja syy myös MYÖHÄSTYÄ TYÖVUOROSTA ; SYY ollaan koiran kanssa meren rannalla kävelemässä  ja viesti töihin; MYÖHÄSTYN TYÖSTÄ. Näin röyhkeitä tapauksia on tullut ilmi ihan viime aikoina. 

Jokainen täysijärkinen aikuinen henkilö tietää; Mikä  ON TYÖPAIKKA  ja nukkumisesta EI MAKSETA PALKKAA. 

Hae muualle töihin, jos et osaa valvoa näitä yövuoroa.  Muille taatusti kelpaa työ ja osaavat asentua siihen vaatimalla tasolla. 

Toivottavasti, et käy ulkona, kapakassa myöskään , kun sielläkin pitää valvoa pitempää illalla. Oli kyllä niin  ihan lapsellinen selitys, aika ei kulu. 

Asiakas , jos tietäisi  asiasta; Potkut järjestyy kyllä nopealla tahdilla ja työn laimin lyönti ja asiakkaan turvallisuuden vaarantaminen. 

Moni olisi iloinen, jos näistä työntekijöitä päästäisi lopullisesti eroon.

  • Tykkää 3
Link to comment
Share on other sites

Periaatteessa, miksi ei voisi nukkua, jos se olisi kaikkien puolesta ok. Olisihan se järkevää ja auttaisi varmasti jaksamista. Ja varsinkin, jos tosiaan tilanne ei jäisi huomaamatta sitten, jos jotain apua sattuisi nyt yöllä tarvitsemaan.

Eikä se työajalla nukkuminen niin kauhean tavatonta ole. Monissa paikoissa nukkuminen on ihan ok, ja siitä varallaolosta sitten maksetaan.

Link to comment
Share on other sites

Joissain paikoissa jouten oloa katsotaan todella pahasti. Muistan opiskeluajoiltani, kun osastoilla jengi kirmasi hiljaisina hetkinä hanskapakettien ja liinavaatteiden kanssa edestakaisin, että näytti kiireiseltä. Tollasta kiimaa en ole koskaan ymmärtänyt ja sitä ei onneksi ole akuuttipsykiatrian tai akuutin somaattisen hoidon puolella ollut nimeksikään. Siellä on riittänyt, että työt tulee hoidettua, nyppäilee sitten kiveksiä joutoajan tai kattoo iltalehteä, busyworkkia ei niin paljon tarvita.

  • Tykkää 3
Link to comment
Share on other sites

Tunti sitten, anniamandab kirjoitti:

Yövuoroissa ei nukuta.Eri asia on paikat joissa yövuoro on talossa varallaoloa ja silloin työntekijällä on oma tila missä voi ainakin pötköttää jos uni ei tule silmään. Kerran olin tälläisessä työssä mutta toisaalta vuorokin oli 24 h pitkä joten 9 h oli toimistossa varallaoloa ja tällöin ne tunnit oli myöskin varallaolon palkkaakin.

Itse en saanut nukuttua ja vuorosta tuli kyllä megaraskas kun sen yksin veti nuorten päihdekuntoutujien yksikössä.

Miten esim voit hypätä pyjamaan ja nukkua kun talossa oli esim itsetuhoinen ihminen johon ei voinut luottaa ikinä.

57 minuuttia sitten, Veli Vitivalkoinen kirjoitti:

Joissain paikoissa jouten oloa katsotaan todella pahasti. Muistan opiskeluajoiltani, kun osastoilla jengi kirmasi hiljaisina hetkinä hanskapakettien ja liinavaatteiden kanssa edestakaisin, että näytti kiireiseltä. Tollasta kiimaa en ole koskaan ymmärtänyt ja sitä ei onneksi ole akuuttipsykiatrian tai akuutin somaattisen hoidon puolella ollut nimeksikään. Siellä on riittänyt, että työt tulee hoidettua, nyppäilee sitten kiveksiä joutoajan tai kattoo iltalehteä, busyworkkia ei niin paljon tarvita.

Juuri näin.Itse entisenä psyk alan työtekijänä vieläkin mietin sitä välillä että kyllä hoitajien arvostus tuli mm siitä että osastolla on tarpeellinen miehitys.Potilailla turvallinen olo.Henkilökunta pystyy takamaan yörauhan ilman sitäkin että joudutaan syytämään tarvittavia lääkkeitä ym.

Nyt vanhus-ja vammaispuolella tajusin kuinka jäätävää o tehdä yövuoroja .Se työn määrä ja Koronan aikana työmäärät sen kuin kasvoi.Miten voidaan vaatia yövuorolaiselta että tekee 20 hengen ruoat yöllä.Pesee eritepyykkejä koko yön.Hoitaa asukkaat siinä sivussa.Luuttua koko talon myrkyillä jne jne jne

Yksi myöskin yllättävä asia on valjennut siinäkin että porukalla on ollut vielä pokkaa luetella sitten rapsoilla mitä yökkö ei ole tehnyt ja mitä voisi vielä tehdä.Parhaimmat ehdotukset tuli muka vielä niiltä työntekijöiltä jotka itse eivät tehneet öitä olleenkaan ties minkä syyn takia ja ties millä lääkärintodistuksilla.Taikka tekivät soviteltua työaikaa kuten 50 %  ja muut sit painaa.

SYVÄLTÄ!!

  • Tykkää 1
  • Hämmentynyt 1
Link to comment
Share on other sites

Ei nukkuminen mitenkään kategorisesti kiellettyä ole, jos työ on sen luontoista että sitä tehdään tarvittaessa. Itseasiassa aika usein yöaikaan sairaaloiden kovapalkkaisimmat kaverit on peiton alla.

Hengityshalvauspotilaiden hoidosta en osaa sanoa mitään, mutta jos yöllä ei ole tekemistä ja asiat on järjestetty niin, että reagointia vaativiin asioihin herää luotettavasti niin on aika tyhmää jäpittää jossain jakkaralla. Älypuhelimiakin paheksutaan, mutta miten se eroaa siitä, että yökkö kutoo villasukkaa tai ratkoo ristikkoa. 

Link to comment
Share on other sites

1 tunti sitten, Sebucom60 kirjoitti:

Yövuoroissa ei nukuta.Eri asia on paikat joissa yövuoro on talossa varallaoloa ja silloin työntekijällä on oma tila missä voi ainakin pötköttää jos uni ei tule silmään. Kerran olin tälläisessä työssä mutta toisaalta vuorokin oli 24 h pitkä joten 9 h oli toimistossa varallaoloa ja tällöin ne tunnit oli myöskin varallaolon palkkaakin.

Itse en saanut nukuttua ja vuorosta tuli kyllä megaraskas kun sen yksin veti nuorten päihdekuntoutujien yksikössä.

Miten esim voit hypätä pyjamaan ja nukkua kun talossa oli esim itsetuhoinen ihminen johon ei voinut luottaa ikinä.

Niin, sehän riippuu ihan siitä työstä, voiko tai onko järkevää nukkua, vaiko ei. Jos tosiaan varsinaista tekemistä ei ole kuin muutamaan hetkeen vuoron aikana, kuten tämän ketjun jutussa, niin miksi nukkuminen ei voisi olla hyväkin idea. Tässä tapauksessa se ns. työpaikkakin on potilaan kotona. Lisäksi aloituksen mukaan potilas yleensä nukkuu koko yön. Siis hieman eri asia, kuin esimerkiksi sairaalan osasto, missä olisi useampia hengityshalvauspotilaita, ja jotka todella tarvitsisivat erilaisia asioita läpi yönkin.

Link to comment
Share on other sites

1 tunti sitten, Sebucom60 kirjoitti:

Yövuoroissa ei nukuta.Eri asia on paikat joissa yövuoro on talossa varallaoloa ja silloin työntekijällä on oma tila missä voi ainakin pötköttää jos uni ei tule silmään. Kerran olin tälläisessä työssä mutta toisaalta vuorokin oli 24 h pitkä joten 9 h oli toimistossa varallaoloa ja tällöin ne tunnit oli myöskin varallaolon palkkaakin.

Itse en saanut nukuttua ja vuorosta tuli kyllä megaraskas kun sen yksin veti nuorten päihdekuntoutujien yksikössä.

Miten esim voit hypätä pyjamaan ja nukkua kun talossa oli esim itsetuhoinen ihminen johon ei voinut luottaa ikinä.

Juuri näin.Itse entisenä psyk alan työtekijänä vieläkin mietin sitä välillä että kyllä hoitajien arvostus tuli mm siitä että osastolla on tarpeellinen miehitys.Potilailla turvallinen olo.Henkilökunta pystyy takamaan yörauhan ilman sitäkin että joudutaan syytämään tarvittavia lääkkeitä ym.

Nyt vanhus-ja vammaispuolella tajusin kuinka jäätävää o tehdä yövuoroja .Se työn määrä ja Koronan aikana työmäärät sen kuin kasvoi.Miten voidaan vaatia yövuorolaiselta että tekee 20 hengen ruoat yöllä.Pesee eritepyykkejä koko yön.Hoitaa asukkaat siinä sivussa.Luuttua koko talon myrkyillä jne jne jne

Yksi myöskin yllättävä asia on valjennut siinäkin että porukalla on ollut vielä pokkaa luetella sitten rapsoilla mitä yökkö ei ole tehnyt ja mitä voisi vielä tehdä.Parhaimmat ehdotukset tuli muka vielä niiltä työntekijöiltä jotka itse eivät tehneet öitä olleenkaan ties minkä syyn takia ja ties millä lääkärintodistuksilla.Taikka tekivät soviteltua työaikaa kuten 50 %  ja muut sit painaa.

SYVÄLTÄ!!

Yökölle jää kaikki ne tehtävät mitä ei päivällä keretä tekemään, voi olla siis mitä vaan. Selvästi ne jotka tekevät pelkkää päivä vuoroa tai aamua ja iltaa, eivät alkuunkaan ymmärrä miten paljon öille on kasattu tehtävää. Juuri tuota siivousta lattioiden pesua, pyykkihuoltoa, ruuan laittoa, joissain paikoissa myös ikkunat pestään keväisin ja syksyisin, its en jaksanut ikkunoita pestä niin katsottiin nenän vartta pitkin. Tuurattiin myös siivoojaa ja tehtiin isompia siivouksia silloin. Jätän nykyään kaiken yötyön minimiin, teen kyllä mutta en niin perusteellisesti nuohoa joka paikkaa. Pidän tauot myös yöllä ja 20 min tauolla voin vähän torkahtaa jo se auttaa jaksamaa kun ruoka ei yöllä maistu, voi ajan käyttää torkkumiseen ja jalkojen ylös nostamiseen. Teen normi kierrot ja olen kuulolla jos joku liikkuu käytävällä käyn tarkistamassa tilanteen. Varsinaisesti nukkua en uskalla. Jos hoitajat ei pääse tuosta siivouksesta ja pyykki yms ekstra hommista niin liitossa on turha roikkua, sostes sopimuksesta neuvotellaan ja mahtaako nämä oheistyöt vieläkään olla tapetilla. Olen jatkuvasti purnannut työpaikalla siitä että pitää olla enemmän työntekijöitä jos siivous kuuluu hoitajille, asukkaat kärsivät esim. ulkoilut nyt kesälläkin jää pois kun päivät tehdään vallan muut kuin hoitotyötä pienellä miehityksellä.

Link to comment
Share on other sites

2 tuntia sitten, Sebucom60 kirjoitti:

Yövuoroissa ei nukuta.Eri asia on paikat joissa yövuoro on talossa varallaoloa ja silloin työntekijällä on oma tila missä voi ainakin pötköttää jos uni ei tule silmään. Kerran olin tälläisessä työssä mutta toisaalta vuorokin oli 24 h pitkä joten 9 h oli toimistossa varallaoloa ja tällöin ne tunnit oli myöskin varallaolon palkkaakin.

Itse en saanut nukuttua ja vuorosta tuli kyllä megaraskas kun sen yksin veti nuorten päihdekuntoutujien yksikössä.

Miten esim voit hypätä pyjamaan ja nukkua kun talossa oli esim itsetuhoinen ihminen johon ei voinut luottaa ikinä.

Juuri näin.Itse entisenä psyk alan työtekijänä vieläkin mietin sitä välillä että kyllä hoitajien arvostus tuli mm siitä että osastolla on tarpeellinen miehitys.Potilailla turvallinen olo.Henkilökunta pystyy takamaan yörauhan ilman sitäkin että joudutaan syytämään tarvittavia lääkkeitä ym.

Nyt vanhus-ja vammaispuolella tajusin kuinka jäätävää o tehdä yövuoroja .Se työn määrä ja Koronan aikana työmäärät sen kuin kasvoi.Miten voidaan vaatia yövuorolaiselta että tekee 20 hengen ruoat yöllä.Pesee eritepyykkejä koko yön.Hoitaa asukkaat siinä sivussa.Luuttua koko talon myrkyillä jne jne jne

Yksi myöskin yllättävä asia on valjennut siinäkin että porukalla on ollut vielä pokkaa luetella sitten rapsoilla mitä yökkö ei ole tehnyt ja mitä voisi vielä tehdä.Parhaimmat ehdotukset tuli muka vielä niiltä työntekijöiltä jotka itse eivät tehneet öitä olleenkaan ties minkä syyn takia ja ties millä lääkärintodistuksilla.Taikka tekivät soviteltua työaikaa kuten 50 %  ja muut sit painaa.

SYVÄLTÄ!!

Niin kauan kun tähän suostutaan niin tehdään. Yökölle riittää että pitää asukkaista huonta, tekee kierrot ja valvoo heidän hyvinvointiaan. Juuri tuo kateus pilaa kaiken ne jotka eivät tee öitä puhuvat kuinka helppoa tehdä rahaa yövuoroilla. Yölisä on siksi että se kannustaa tekemään öitä ja saadaan yöhön työntekijöitä. Yötyö on tunnetusti raskaampaa ja terveydelle haitallista, nimen omaan yöllä pitäisi tehdä vähemmän kuin päivävuorossa, nyt aisa on keikahtanut toisin päin. Tästä asetelmast ei päästä jos emme yhdessä ammattiliiton kanssa ala ajamaan työntekijöiden etua. Eniten harmittaa juuri tuo omien selkään puukottaminen, kateusko tausta vai mikä mutta hoitotyöstä yleensäki tuo ruuan laitto, pyykkäämin ja siivous pitäisi saada pois hotajien nistkasta kun muutenkin on mitoitus mitä on. Kesät on on ihan kauheita vakkareille, kun työt kaatuvat heidän niskaansa, sijaise eivä edes tiedä mitä tehdään missäkäin vuorossa. Esimies on lomalla koko kesän tai muuten jossain etähommissa niin pyöritä siinä sitten yksikkö vakkareiden voimin. Vähän on katkeraa, ei ihan paras päivä tänään.

  • Tykkää 3
Link to comment
Share on other sites

Nukkua ei saa, mutta lepuuttaa voi ;) Niin kuin mainittu, tuo on hyvin paikkakohtaista. Ja jos ei siihen pysty niin, yövuoroista on luovuttava tavalla tai toisella. Itsensä ja potilaan takia.

Kielletty on myös tästä lähtien tällä asetuksella ylimääräinen muka-tekeminen ja hösääminen sekä kirkkaat valot.

Link to comment
Share on other sites

7 tuntia sitten, Sebucom60 kirjoitti:

Yövuoroissa ei nukuta.Eri asia on paikat joissa yövuoro on talossa varallaoloa ja silloin työntekijällä on oma tila missä voi ainakin pötköttää jos uni ei tule silmään. Kerran olin tälläisessä työssä mutta toisaalta vuorokin oli 24 h pitkä joten 9 h oli toimistossa varallaoloa ja tällöin ne tunnit oli myöskin varallaolon palkkaakin.

Itse en saanut nukuttua ja vuorosta tuli kyllä megaraskas kun sen yksin veti nuorten päihdekuntoutujien yksikössä.

Miten esim voit hypätä pyjamaan ja nukkua kun talossa oli esim itsetuhoinen ihminen johon ei voinut luottaa ikinä.

Juuri näin.Itse entisenä psyk alan työtekijänä vieläkin mietin sitä välillä että kyllä hoitajien arvostus tuli mm siitä että osastolla on tarpeellinen miehitys.Potilailla turvallinen olo.Henkilökunta pystyy takamaan yörauhan ilman sitäkin että joudutaan syytämään tarvittavia lääkkeitä ym.

Nyt vanhus-ja vammaispuolella tajusin kuinka jäätävää o tehdä yövuoroja .Se työn määrä ja Koronan aikana työmäärät sen kuin kasvoi.Miten voidaan vaatia yövuorolaiselta että tekee 20 hengen ruoat yöllä.Pesee eritepyykkejä koko yön.Hoitaa asukkaat siinä sivussa.Luuttua koko talon myrkyillä jne jne jne

Yksi myöskin yllättävä asia on valjennut siinäkin että porukalla on ollut vielä pokkaa luetella sitten rapsoilla mitä yökkö ei ole tehnyt ja mitä voisi vielä tehdä.Parhaimmat ehdotukset tuli muka vielä niiltä työntekijöiltä jotka itse eivät tehneet öitä olleenkaan ties minkä syyn takia ja ties millä lääkärintodistuksilla.Taikka tekivät soviteltua työaikaa kuten 50 %  ja muut sit painaa.

SYVÄLTÄ!!

Itse olen vakiyökkönä 30 paikkaisessa ikäihmisten asumisyksikössä ja meidän työlista alkaa olla jo kolmen A4:n kokoinen. Joinakin öinä kun on levottomampaa tuntuu ettei yövuorossa ole ”varattu” ollenkaan aikaa niiden asukkaiden hoitoon vaan juuri tähän kaikkeen muuhun, pyykibpesua (asukkaiden ja henkiäkunnan), lattioiden pesua, pöytien pyyhintää, Työkavereiden jälkien siivoamista toimistosta sekä taukotilasta,leipien tekoa, kasvisten pilkkomista, puuron keittoa, keittiön siivoamista, tiskien tiskaamista, lääkkeiden laittoa + kaiken maailman listojen täyttöä ja lista kasvaa vaan koko ajan.. jos yö on ollut levoton ja asukkaat tarvinnutkin enemmän hoitajan apua eikä yksi hoitaja ole yövuoron aikana saanut vaikka pestyä 10 koneellista pyykkiä tai tehnyt joillekkin asukkaille aamutoimia tulee palautetta heti, kuinka yöhoitajat kieltäytyvät työtehtävistä. Mukava on että yöllä on touhuamista ettei tunnu yö niin pitkältä, mutta jos 11h yövuorosta kerkeät istumaan 20min eikä sitäkään yhdellä istumalla niin onkohan siinä jo liikaa 🤔 että ei ainakaan nukuta yövuorossa 😅

  • Tykkää 3
Link to comment
Share on other sites

14 tuntia sitten, herkkähipiäinen kirjoitti:

Taidat haluta päästä päivänlehtien palstoille.  Juuri luettiin hoitajasta ja hhp:n hoidosta , asiaan on puitu lehdissä paljon.

Miksi sitten, et hae lääkärinlausuntoa, ei tarvitse tehdä yövuoroja yhtään? 

Olen itse työskennellyt hhp:n avohoidossa, palvelutalo ja sairaalassa. Vastaus on; EI nukuta.  Lisäksi tehtiin 14h/ vrk. Oli vapaaehtoista eli kirjallinen sopimus, kuka teki vaadittiin välittömästi.

Tiedoksi olen joutunut yli 30min elvyttämään juuri YÖLLÄ ja sairaalassa ollessa, kone hajosi ja uuden saati kesti ja sen asentaminen. Asiakas pystyi kommunikaattorilla pyytämään apua, mutta yöllä asia on ihan eri ja lisäksi oli kaikki hälyttimet järjestetty. Asiakas ei edes ehtinyt reagoimaan siihen ja voi myös saada "liman" tai muun kohtauksen. 

Kirjoitat olet väsynyt yöllä, luulisi jo oman järjen sanovan ; NIIN ON MYÖS ASIAKASKIN ja toiminta on ihan toinen kun ns.terveellä henkilöllä. Koskaan yövuoroni ei tullut pitkäksi ja turha valittamiseen alkaa kyllästyä tai meidän toisten  viattomien hoitajien maineen pilaamiseen.

Missään työpaikassa, onko vanhus- tai mikä asiakaskunta tahansa;  EI NUKUTA YÖVUOROSSA KOSKAAN  ja EI MYÖSKÄÄN JUODA ALKOHOLIA tiedoksi tai hankita sinne OMIA KAVEREITA  TAI SUKULAISIA pitämään seuraa, jos aika EI KULU. Työpaikka on aina työpaikka ;EI seurustelupaikka ja myös yövuorossa EI ASUTA OMAN ÄLYPUHELIMEN KANSSA.  

Näin on tapahtunut muutamia kertoja viime aikoina , tuotiin oma 12-vuotias lapsi töihin , aina kun tämä ns. hoitaja oli työvuorossa. Aika meni oman "lapsen" hoidossa  ja ei tarvinnut maksaa hoitomaksua eli näin röyhkeitä on eräät ns. naistyöntekijät. Kerran taas aamuvuoroon tullessa oli n.2v ja äiti vastassa ja yövuorossa miesyökkö.  Kerran taas iltavuoroon työntekijä toi 2 omaa 10v lasta ja valikoi helpommat työpisteet ja lapset juoksivat pitkin osastoa. Eli muut jouduttiin pitämään silmällä näitä " lapsukaisia" ja meiltä ei edes kysytty lupaa vaan lapset " riehuivat" pitkin taloa.

Miksi on vuoropäivähoito , kun käytettään toisia työntekijöitä näin RÖYHKEÄSTI HYVÄKSI ja aina iltavuorossa ja tietysti esimiehen selän takana ja ilman lupaa. On ajan kysymys , kenen lapsi tai vastaava on itse sairaalassa apua saamassa.  Siinäpä sitten selität, miksi tuot Lapset iltahoitoon ja ilman pomon lupaa.  Itsekkyyden huippuja ovat nämä työntekijät , eivät välitä säännöstä yhtään, eivätkä oman lapsen/ koiran/ asukkaiden turvallisuudesta pennin vertaa. 

Jotkut kehtaavat käyttää muita hoitajia törkeästi HYVÄKSI ja muut saavat jatkuvasti KÄRSIÄ TÄSTÄ.  Seuran kerran johtaja voisi periä päivähoitotaksan näiltä hoitajilta. Kaiken törkeyden huippu on koiran takia kieltäydytään työvuorosta ja avomies on kotona. Viime viikolla viimeksi ja syy myös MYÖHÄSTYÄ TYÖVUOROSTA ; SYY ollaan koiran kanssa meren rannalla kävelemässä  ja viesti töihin; MYÖHÄSTYN TYÖSTÄ. Näin röyhkeitä tapauksia on tullut ilmi ihan viime aikoina. 

Jokainen täysijärkinen aikuinen henkilö tietää; Mikä  ON TYÖPAIKKA  ja nukkumisesta EI MAKSETA PALKKAA. 

Hae muualle töihin, jos et osaa valvoa näitä yövuoroa.  Muille taatusti kelpaa työ ja osaavat asentua siihen vaatimalla tasolla. 

Toivottavasti, et käy ulkona, kapakassa myöskään , kun sielläkin pitää valvoa pitempää illalla. Oli kyllä niin  ihan lapsellinen selitys, aika ei kulu. 

Asiakas , jos tietäisi  asiasta; Potkut järjestyy kyllä nopealla tahdilla ja työn laimin lyönti ja asiakkaan turvallisuuden vaarantaminen. 

Moni olisi iloinen, jos näistä työntekijöitä päästäisi lopullisesti eroon.

Nyt kyllä kilahdettiin ihan huolella 😂

Link to comment
Share on other sites

Työskentelen itse heha potilaan kanssa. Yövuoroissa en todellakaan uskaltaisi nukkua, aina kun se hengityskonekkaan ei huuda vaikka olisi kovakin imun tarve. Se potilaan henki kuitenkin on sun vastuulla koko sen vuoron ajan ja sun täytyy olla valmis toimimaan jos jotain sattuu. Meidän yksikössä toki asennonvaihtoja tehdään 1-2h välein, annetaan lääkkeet, tehdään kaikki vuoroon kuuluvat perushoidot ja tilausten ja varastojen hoitaminen. Pyykkiä toki pestään jos on jotain mitä pestä mut muun talon siivoominen ei kuulu meille hoitajille kun se on omaisten homma et me siivotaan vaan potilashuone ja sekin tehdään päivällä. 

Mut jos tosiaan yövuorojen tekeminen on noin "raskasta" tai tuntuu että ei jaksa valvoa vuoroa niin eikö sillon kannattaisi hankkia lappu tai sopia esimiehen kanssa että ei tee öitä vaan pelkästään aamua ja iltaa. 

Link to comment
Share on other sites

Tässä ketjussa tuli kaikki se oleellinen miksi haluan mahdollisimman nopeasti pois hoitoalalta. 

  • Tykkää 2
  • Haha 1
Link to comment
Share on other sites

1 tunti sitten, kukkis. kirjoitti:

Tässä ketjussa tuli kaikki se oleellinen miksi haluan mahdollisimman nopeasti pois hoitoalalta. 

Juuri sinua tarvitaan! Olet meille tärkeä!

Link to comment
Share on other sites

30.5.2020 klo 18.21, Hoitsujenpuolesta kirjoitti:

Itse olen vakiyökkönä 30 paikkaisessa ikäihmisten asumisyksikössä ja meidän työlista alkaa olla jo kolmen A4:n kokoinen. Joinakin öinä kun on levottomampaa tuntuu ettei yövuorossa ole ”varattu” ollenkaan aikaa niiden asukkaiden hoitoon vaan juuri tähän kaikkeen muuhun, pyykibpesua (asukkaiden ja henkiäkunnan), lattioiden pesua, pöytien pyyhintää, Työkavereiden jälkien siivoamista toimistosta sekä taukotilasta,leipien tekoa, kasvisten pilkkomista, puuron keittoa, keittiön siivoamista, tiskien tiskaamista, lääkkeiden laittoa + kaiken maailman listojen täyttöä ja lista kasvaa vaan koko ajan.. jos yö on ollut levoton ja asukkaat tarvinnutkin enemmän hoitajan apua eikä yksi hoitaja ole yövuoron aikana saanut vaikka pestyä 10 koneellista pyykkiä tai tehnyt joillekkin asukkaille aamutoimia tulee palautetta heti, kuinka yöhoitajat kieltäytyvät työtehtävistä. Mukava on että yöllä on touhuamista ettei tunnu yö niin pitkältä, mutta jos 11h yövuorosta kerkeät istumaan 20min eikä sitäkään yhdellä istumalla niin onkohan siinä jo liikaa 🤔 että ei ainakaan nukuta yövuorossa 😅

Riippuu niin paljon työpaikasta mitä yöllä tehdään. Edelleenkin olen sitä mieltä, että yökön tehtäviin ei kuulu lattioitten ja pyykin pesu, siivoaminen yleensäkään, sitä varten on siivoojat.  Ymmärrän että aamuksi keitetään puuro, tehdään voileivät ja keitetään kahvit mutta Tärkeintä on huolehditaan asukkaiden hyvinvoinnista ja tehdään ne kierrot jotka vuoroon kuuluvat, ollaa tarvittaessa paikalla, kun asukas tarvitsee apua. Onko tätä vaike päivävuorolaisten ymmärtää, kateuttako, yöt kuitenkin ovat siinä mielessä mukavia kun voi aikatauluttaa muut työt sen mukaan mitä asukkailta jää aikaa ja he ovat ykkösiä. Yöhoitajalla on myös tauot jos on 12h-yövuoro niin se 20min  + kaksi 10min taukoa jolloin voit syödä ja nostaa jala hetkeksi ylös, toki tauko keskeytetään, jos asukas tarvitsee jotkakin, mutta taukoa voi jatkaa kun työt on hoidettu ensin. Meillä myös yökölle nakitetaan kaikenlaista, listan tekoa ja muita tehtäviä, aina voi sanoa, että oli vähän kiirettä ja asukkaan kanssa meni sitä aikaa, voi ihan käyttää harkintaa siinäkin mielessä, että päivävuoroissa on enemmä tekijöitä ja enemmän istuvat kansliassa kun yöhoitajat.

Link to comment
Share on other sites

30.5.2020 klo 19.06, Smuru kirjoitti:

Nyt kyllä kilahdettiin ihan huolella 😂

Kyllä kilahdettiin :)

Olin opiskeluaikana työssäoppimassa sairaalaosastolla,  oli kaksi yöhoitajaa ja minä työssäoppija. Iltakoerron jälkeen haettiin peitteet ja tyynyt päiväsaliin, hoitajat varasivat soffat ja alkoivat nukkumaan, kun asukas hälytti niin työssäoppija komennettiin katsomaan miksi asukas soitti, yleensä opiskelija selvisi yksin tilanteesta ja yöhoitaja jatkoivat nukkumistaan. Samoin meni kierrot työssäoppijahan ne teki. Kyse oli siis kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastosta ja kun aamu saapui niin vietiin tyynyt ja peitteet komeroon. Niin ja se työssäoppija torkkui tuolissa ja ihmetteli tätä touhua.

  • Tykkää 2
Link to comment
Share on other sites

30.5.2020 klo 11.02, Sebucom60 kirjoitti:

Yövuoroissa ei nukuta.Eri asia on paikat joissa yövuoro on talossa varallaoloa ja silloin työntekijällä on oma tila missä voi ainakin pötköttää jos uni ei tule silmään. Kerran olin tälläisessä työssä mutta toisaalta vuorokin oli 24 h pitkä joten 9 h oli toimistossa varallaoloa ja tällöin ne tunnit oli myöskin varallaolon palkkaakin.

Itse en saanut nukuttua ja vuorosta tuli kyllä megaraskas kun sen yksin veti nuorten päihdekuntoutujien yksikössä.

Miten esim voit hypätä pyjamaan ja nukkua kun talossa oli esim itsetuhoinen ihminen johon ei voinut luottaa ikinä.

Juuri näin.Itse entisenä psyk alan työtekijänä vieläkin mietin sitä välillä että kyllä hoitajien arvostus tuli mm siitä että osastolla on tarpeellinen miehitys.Potilailla turvallinen olo.Henkilökunta pystyy takamaan yörauhan ilman sitäkin että joudutaan syytämään tarvittavia lääkkeitä ym.

Nyt vanhus-ja vammaispuolella tajusin kuinka jäätävää o tehdä yövuoroja .Se työn määrä ja Koronan aikana työmäärät sen kuin kasvoi.Miten voidaan vaatia yövuorolaiselta että tekee 20 hengen ruoat yöllä.Pesee eritepyykkejä koko yön.Hoitaa asukkaat siinä sivussa.Luuttua koko talon myrkyillä jne jne jne

Yksi myöskin yllättävä asia on valjennut siinäkin että porukalla on ollut vielä pokkaa luetella sitten rapsoilla mitä yökkö ei ole tehnyt ja mitä voisi vielä tehdä.Parhaimmat ehdotukset tuli muka vielä niiltä työntekijöiltä jotka itse eivät tehneet öitä olleenkaan ties minkä syyn takia ja ties millä lääkärintodistuksilla.Taikka tekivät soviteltua työaikaa kuten 50 %  ja muut sit painaa.

SYVÄLTÄ!!

Ai että kun tuttua

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
30.5.2020 klo 19.06, Smuru kirjoitti:

Nyt kyllä kilahdettiin ihan huolella 😂

No lievästi ehkä lähti laukalle. 

Mutta joo, mun kanta asiaan on se että jos yövuorossa tarjoutuu mahdollisuus nukkua niin se kannattaa käyttää koska virkeä hoitaja on parempi kuin umpihomeessa oleva, siis myös potilasturvallisuuden kannalta. En tarkoita tällä sitä että sijataan vuode siivouskomeroon ja laitetaan kello herättämään viisi minuuttia ennen vuoronvaihtoa vaan hallitussa välissä puol tuntia-tunti unta niin loppuvuoron tehokkuus on ihan eri luokkaa. Mä olen nukkunut jokaisessa työpaikassa hoitoalan urallani mutta olen tehnyt sen siten etten vaaranna sillä ketään. Esimerkiksi jos yövuorossa on ollut kaksi niin ollaan vuoroteltu siten että toinen on kokoajan hereillä. Tai jos huoneessa johon sinut on komennettu ei just satu olemaan yhtään potilasta niin mikä estää ottamasta torkut? Hoitoala on kaikkinensa monissa paikoissa niin ylikuormitettua ja henkilöstön selkänahka riekaleina niin mä kehotan kaikkia hiljaiseen nukkumakapinaan koska kuka teistä huolehtii ellette te itse? Lähiesimiehiä ei nimittäin kiinnosta. Alkais olla jo aika päästä eroon siitä tätimäisestä Nightingale-mentaliteetista jossa seistään keskellä yötä käytävällä asennossa "koska töissä", tai hiljaisena aikana suoristellaan lakanankulmia vaikka järkevintä olisi ruokailla, istua alas ja valmistautua siihen kun ripuli alkaa roiskua, "koska töissä". 

  • Tykkää 2
Link to comment
Share on other sites

  • 1 year later...
30.5.2020 klo 04.35, herkkähipiäinen kirjoitti:

Taidat haluta päästä päivänlehtien palstoille.  Juuri luettiin hoitajasta ja hhp:n hoidosta , asiaan on puitu lehdissä paljon.

Miksi sitten, et hae lääkärinlausuntoa, ei tarvitse tehdä yövuoroja yhtään? 

Olen itse työskennellyt hhp:n avohoidossa, palvelutalo ja sairaalassa. Vastaus on; EI nukuta.  Lisäksi tehtiin 14h/ vrk. Oli vapaaehtoista eli kirjallinen sopimus, kuka teki vaadittiin välittömästi.

Tiedoksi olen joutunut yli 30min elvyttämään juuri YÖLLÄ ja sairaalassa ollessa, kone hajosi ja uuden saati kesti ja sen asentaminen. Asiakas pystyi kommunikaattorilla pyytämään apua, mutta yöllä asia on ihan eri ja lisäksi oli kaikki hälyttimet järjestetty. Asiakas ei edes ehtinyt reagoimaan siihen ja voi myös saada "liman" tai muun kohtauksen. 

Kirjoitat olet väsynyt yöllä, luulisi jo oman järjen sanovan ; NIIN ON MYÖS ASIAKASKIN ja toiminta on ihan toinen kun ns.terveellä henkilöllä. Koskaan yövuoroni ei tullut pitkäksi ja turha valittamiseen alkaa kyllästyä tai meidän toisten  viattomien hoitajien maineen pilaamiseen.

Missään työpaikassa, onko vanhus- tai mikä asiakaskunta tahansa;  EI NUKUTA YÖVUOROSSA KOSKAAN  ja EI MYÖSKÄÄN JUODA ALKOHOLIA tiedoksi tai hankita sinne OMIA KAVEREITA  TAI SUKULAISIA pitämään seuraa, jos aika EI KULU. Työpaikka on aina työpaikka ;EI seurustelupaikka ja myös yövuorossa EI ASUTA OMAN ÄLYPUHELIMEN KANSSA.  

Näin on tapahtunut muutamia kertoja viime aikoina , tuotiin oma 12-vuotias lapsi töihin , aina kun tämä ns. hoitaja oli työvuorossa. Aika meni oman "lapsen" hoidossa  ja ei tarvinnut maksaa hoitomaksua eli näin röyhkeitä on eräät ns. naistyöntekijät. Kerran taas aamuvuoroon tullessa oli n.2v ja äiti vastassa ja yövuorossa miesyökkö.  Kerran taas iltavuoroon työntekijä toi 2 omaa 10v lasta ja valikoi helpommat työpisteet ja lapset juoksivat pitkin osastoa. Eli muut jouduttiin pitämään silmällä näitä " lapsukaisia" ja meiltä ei edes kysytty lupaa vaan lapset " riehuivat" pitkin taloa.

Miksi on vuoropäivähoito , kun käytettään toisia työntekijöitä näin RÖYHKEÄSTI HYVÄKSI ja aina iltavuorossa ja tietysti esimiehen selän takana ja ilman lupaa. On ajan kysymys , kenen lapsi tai vastaava on itse sairaalassa apua saamassa.  Siinäpä sitten selität, miksi tuot Lapset iltahoitoon ja ilman pomon lupaa.  Itsekkyyden huippuja ovat nämä työntekijät , eivät välitä säännöstä yhtään, eivätkä oman lapsen/ koiran/ asukkaiden turvallisuudesta pennin vertaa. 

Jotkut kehtaavat käyttää muita hoitajia törkeästi HYVÄKSI ja muut saavat jatkuvasti KÄRSIÄ TÄSTÄ.  Seuran kerran johtaja voisi periä päivähoitotaksan näiltä hoitajilta. Kaiken törkeyden huippu on koiran takia kieltäydytään työvuorosta ja avomies on kotona. Viime viikolla viimeksi ja syy myös MYÖHÄSTYÄ TYÖVUOROSTA ; SYY ollaan koiran kanssa meren rannalla kävelemässä  ja viesti töihin; MYÖHÄSTYN TYÖSTÄ. Näin röyhkeitä tapauksia on tullut ilmi ihan viime aikoina. 

Jokainen täysijärkinen aikuinen henkilö tietää; Mikä  ON TYÖPAIKKA  ja nukkumisesta EI MAKSETA PALKKAA. 

Hae muualle töihin, jos et osaa valvoa näitä yövuoroa.  Muille taatusti kelpaa työ ja osaavat asentua siihen vaatimalla tasolla. 

Toivottavasti, et käy ulkona, kapakassa myöskään , kun sielläkin pitää valvoa pitempää illalla. Oli kyllä niin  ihan lapsellinen selitys, aika ei kulu. 

Asiakas , jos tietäisi  asiasta; Potkut järjestyy kyllä nopealla tahdilla ja työn laimin lyönti ja asiakkaan turvallisuuden vaarantaminen. 

Moni olisi iloinen, jos näistä työntekijöitä päästäisi lopullisesti eroon.

Toivottavasti en saa koskaan työkaveriksi tuollaista ankeuttajaa kuten sinä.Vaikutat melkoiselta nillittäjältä.

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
×
×
  • Create New...