HouseMartin Posted November 20, 2008 Posted November 20, 2008 Joskus tuntuu, että kaikki vaan on yleisnegoja. Niin oli tänään, ja nuristiinkin sitten kilpaa niin että korvissa vinkui ja alkoi jo kyllästyttämäänkin. Opettajat osaa olla tyhmiä, tylsiä ja huonoja, me ei ymmärretä niitä eikä ne meitä ja siitä seuraakin sitten väistämätön konflikti ja sekös sitten repeää käsiin kuin mummovainaan alushousut. Kiukku kiersi luokassa, vaikka kyllä me naurettiinkin, tosin ei millekään oikealle asialle, tikusta sitä nauruakin on väännettävä jotta harmaan päivän jaksaa läpi vetää. Onneksi alkaa etäpäivät, ehtii tehdä itsekukin tehtävänsä ja saa levätä; flunssakin tuntuu puskevan jokaiselle päälle. Ja sitten meillä onkin ensi viikolla seminaaripäivä, jota kaikki innolla odottavat. Pienet kengänkärjet naputtavat kärsimättömästi lattiaan, kun mietitään tulevaa torstaita ja virkistysseminaaria eli suomeksi pikkujouluja. Silloin nolataan sitten itsemme kunnolla; juopotellaan ja puhutaan asiat halki, seuraavana aamuna niitä kuitenkaan muistamatta. Ilmaa pitää putsata, eihän me muuten elämässä pärjätä! Huomenna on rankka päivä. Yritämme nyhertää kasaan etätehtäviämme; vaikeeta, niin vaikeeta se tulee olemaan, mutta sisulla me sen teemme, olemmehan me se huipputiimi! "Asioilla on tapana järjestyä..."
maracatti Posted November 20, 2008 Posted November 20, 2008 hyviä kielikuvia sulla ::) Onks pakko jos ei haluu...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.