Dementikon kotivierailu

[Korilla]

Ajatuksia haluaisin kuulla muilta vanhustyöntekijöiltä seuraavasta: alzheimerin tautia sairastava mummukka joutui pari kuukautta sitten pois kotootaan vanhainkotiin jossa viihtyy erinomaisen hyvin. Muistaa kyllä vielä asioita menneisyydestään, oman huoneen, hoitajien naamoja, toisten asukkaiden nimiä jne joten täysin muistamaton ei ole. Kun hänelle kerrottiin, että hän jää hoitopaikkaan ja että hän ei mene enää omaan kotiin niin itkua, masennusta ja syömättömyyttä kesti vuorokauden-kaksi jonka jälkeen on ollut taas oma tyytyväinen itsensä.

Nyt omainen haluaisi vielä hänet vielä kerran käymään kotona jotta voisi ikäänkuin hyvästellä kotinsa. Joidenkin mielestä se on hyvä idea, joidenkin mielestä ei. Mitä mieltä sinä olet? Toisaalta se saattaa sekoittaa vanhusta entisestään ja tehdä pidemmänkin ahdistusjakson mutta toisaalta se olisi viimeinen tilaisuus käydä vielä omassa kodissa. Kumpikohan lie parempi?

[Oinaspässi]

Tuskin tuohon on mitään oikeaa vastausta? Kumman tarpeeseen toi sitten onkaan tulossa? Aidosti mummelille vai hakeeko omainen jostain syystä puhdasta omatuntoa tai siunausta itselleen, kun vanhus on laitokseen toimitettu...jossa onneksi viihtyy.

(en ole vanhustyöntekijä, mutta tommoista ajatusta nyt heräsi...)

[avohoitsu]

Yksiselitteistä vastausta ei tosiaankaan ole.

Koskaan ei voi ennakoida, miten vanhus kotivierailuun reagoi. Ja myös omaisista, miten vierailuajatuksen ja lähdön takaisin vanhainkotiin vanhukselleen esittää...

Eipä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla :- Meni sitten syteen tai saveen...

[Annastiina]

Tottakai kotilomalle jos se vaan on mahdollista! Kai silla vanhuksellakin on oikeus käydä kotonaan ja elää edes se hetki itselleen/niin kuin tahtoo... Oli sitten kyse kahvihetkestä tai yön yli lomasta... Jos ekan vierailun jälkeen elo menee rauhattomaksi/mahdottomaksi niin sitten voi miettiä onko viisasta jatkaa lomia tai ainkaaan kovin usein...

Kun hänelle kerrottiin, että hän jää hoitopaikkaan ja että hän ei mene enää omaan kotiin niin itkua, masennusta ja syömättömyyttä kesti vuorokauden-kaksi jonka jälkeen on ollut taas oma tyytyväinen itsensä.

Lienee ihan normaali reaktio ja toisaalta tuo tuollainen selkeästi tiettyyn tilanteeseen liitettävä mielentila kertois (ilman muita tietoja) että aika pitkälle pystyy vielä päättelemään/toimimaan asioissa.

[Ketorin]

Toki kotonakäynti on hyvästä, yleensä. Iäkäs, pitkään dementiaa sairastanut ihminen ei kyllä suuremmin kotivierailusta piristy. Päin vastoin, ahdistuu. Kun ei se koti olekaan sama kuin muistikuvissa. Silloin kun oli lapsi. Ei vaikka olisikin vieraillut juuri siinä samassa talossa missä lapsuutensa on elänyt. Kun ei ne esineet ole enää samat, eivätkä ihmiset.

Se ahdistus on valtava, kun potilas tulee takaisin osastolle - siis siinä tapauksessa, että potilas yleensäkin on taipuvainen ahdistumaan.

Sellaiset ihanan huppanat, onnellisen demenssit eivät toki ahdistu. Piristyvät vain. Mutta kun kaikki on niin yksilöllistä...

[stabiili]

Kysymyksessähän on viimeinen mahdollisuus käydä kotona, joka sitten luovutetaan pois. Kyllä itse tuossa tilanteessa toivoisin pääseväni vielä käymään kotona ja ottamaan mukaani itse valitsemiani tavaroita.

Ahdistushan siitä tulee ja suuri suru niinkuin aina kun joutuu luopumaan jostain jota on pitäny itsestään selvyytenä. Siinä astuu kuvaan meidän roolimme dementoituneen tunteiden ja asioiden läpielämisen tukemisessa... Surutyö luopumisen suhteen voi ehkä päästä kunnolla käyntiin jonkin tapahtuman kautta. Jos käynnistävää tapahtumaa ei ole tai se evätään (hyvässä tarkoituksessa) voi dementoitunut jäädä senkin takia pysyvästi tunnetasolla odottamaan tilapäisen olemisensa päättymistä. Vaikka muisti on huono ei se tarkoita etteivät tunteet olisi samanlaisia kuin "terveillä". Tunteiden käsittelyssä kyllä tarvitaan tukea enemmän kuin terveillä.

Ensimmäinen ajatus tietysti on suojeleminen, mutta mietitäänpä jokaisen meidän oikeutta kokea ilot ja surut elämässämme.

Jos koti säilytetään ja mahdollisuus käydä siellä silloin tällöin on olemassa silloin kannattaa miettiä mikä on järkevää dementoituneen kannalta jos jokainen käynti aiheuttaa pitkäkestoista ahdistusta. Tai jos palaaminen hoitopaikkaan (uuteen kotiin) menee hankalaksi.

Mielestäni ei ole järkevää lähteä keventämään esim. omaisen syyllisyyden tunteita jos siitä aiheutuu haittaa dementoituneelle ja/tai yhteisölle jossa hän elää.

[Piupa]

Jos ko. vanhus itse haluaa lähteä käymään kotona, niin kyllä sen hänelle soisin, varsinkin jos kerran kyseessä on viimeinen mahdollisuus kotona käymiseen.

[Papunen]

Itse olen nähnyt muutaman asukkaan kotivierailun jälkeen ja jokaisella reagointi ollut erilaista.

Yksi oli suuttunut kun hänet vietiin kotiin. Oli itse tahtonut sinne jo pitkään ja vihdoin saatiin reissu järjestymään. Tarkoitus oli että saisi valita vaikka muutaman huonekalun asuntoonsa (meillä omat tavarat kaikilla) ja esineitä yms. Suuttui kun asunnosta oli viety kaikki hyvät, kuulemma naapurit vieneet, vaikka asunnosta oli viety lasten toimesta pois vain ruokatarvikkeet, kasvit yms. ja tuotu joitain asukkaan tavaroita häneen nykyiseen asuntoonsa. Ilmoitti ettei enään aio koskaan vierailla siellä mutta kieltää talon myymisen ja vuokraamisen. Onneksi lapselle saatiin oikeus hoitaa äitinsä asioita ja pystyy nyt myymään talon.

Toinen haluaisi kovasti mennä katsomaan taloaan jossa yksi lapsenlapsista asuu edelleen mutta asukkaan lapset ovat kieltäneet ettei saa tulla. Eivät tahdo ottaa riskiä että isä kaatuisi reissulla, vaikka tämä käveleekin ilman mitään apuvälineitä! (Ja talo on kuulemma yksikerroksinen eli ei edes portaita...)

Kolmas käy lapsuudenkodissaan, jossa asui siis siihen asti kun kaatui ja lonkka murtui, noin kerran kuussa. Tykkään lähteä mutta ei kuulemma enään muista että olisi siellä koskaan asunutkaan.

Eräs vanhus ei tahdo enään käydä kotonaan, ei pääse siellä liikkumaan kunnolla (rollan kanssa vanhassa mökissä, ulkohuussi ja pihasauna), vaan poikapa raahaa tämän vähintään kerran kuussa kesäaikaan viikonlopuksi mukaansa. Olemme koittaneet estellä mutta ei "isä tykkää niin kovasti olla siellä ja on pois täältä laitoksesta...". Välillä sanoo vievänsä kotiin eikä mökille ja vasta jälkeenpäin kuulemme että eivät olleet kotona (jossa tällä vanhuksella on hyvä kulkea ja pääsee vessaankin itsenäisesti) vaan menivätkin mökille.

Ja vielä muutaman tiedän jotka ovat päässeet käymään ja tykänneet kovasti, muistelleet reissua vielä pitkään jälkeenpäin. Toiselle oli lapsi tehnyt reissun jälkeen kuva-albumin, jossa oli kuvia talosta, seudusta ja ihmisistä kuvateksteineen. Kuvat oli aikajärjestyksessä vanhimmista uusimpiin.

[köyhä hoitaja vaan]

Yhtä oikeaa vastausta ei kysymykseesi ole. Ikävä kyllä.

Kuten täällä jo aiemmin on sanottu, vain kokeilemalla sen voi tietää, miten se kotona käyminen vanhukseen vaikuttaa.

Dementoitunut vanhus saattaa mennä sekaisin joksikin aikaa, ja silloin kannattaa kyllä punnita kotireissun edut ja haitat. Jos vanhus on nauttinut kotona käymisestä, viihtynyt siellä, kenties tavannut läheisiään ja omaisiaan ja tykännyt olostaan, niin onko se ilo kotona käymisestä ollut reissun mahdollisesti aiheuttaman sekavuuden arvoinen? Ja sitäkin kannattaa sitten arvioida, että miten pahasti sekaisin vanhus on reissustaan mennyt.

Itsellä usean vuoden kokemus vanhustyöstä, ja useimmiten ne kotireissut ovat olleet varsin antoisia vanhukselle. Myös niille muistihäiriöisille. Joku pohti, että hoidetaanko siinä omaisen vai vanhuksen "hyvää". Se on hyvä asia pohdittavaksi. Siitäkin on paljon keskusteltu, ja jos hoitopaikassa vaikuttaa siltä, että reissun tuomat haitat vanhukselle ovat isommat kuin siitä saatu ilo ja virkistys, niin asia kannattaa ottaa omaisten kanssa puheeksi. Ei välttämättä aina kovin helppoa, mutta aika usein omaisetkin ymmärtävät pointin, ennemmin tai myöhemmin. Kyllähän omaisillekin se vanhuksen paras on se päätavoite.

Muistan yhden tapauksen, jossa omaiset veivät dementoitunutta vanhustaan kotireissuille, ja tulos oli aina hyvin negatiivinen. Vanhus ahdistui jo kotona kovasti, puhumattakaan sitten kotireissun jälkeisestä ajasta. Asiasta puhuttiin omaisten kanssa paljon. Mielestäni omaiset keksivät erittäin hienon "konstin" korvaamaan vanhuksen kotireissut, kerran kuussa he tulivat vanhuksen hoitopaikkaan eväskori keikkuen. Milloin "kokoonpano" sisälsi koko sisarusparven, joskus mukaan oli ehtinyt vain kaksi sisarusta. Mutta kerran kuussa he tulivat oikein ajan kanssa. Eväskorissa oli kahvia ja kahvileipää, myrnakupit, sokerikot ja kermakot. Muutaman tunnin ajan seurustelunurkkauksen täytti iloinen puheensorina, ja vanhus oli niin onnellinen. Yleensä aina seuraavan yön kyseinen vanhus nukkui sikeästi. Kaikki olivat lopputulokseen tyytyväisiä, vanhus, omaiset ja jopa me hoitajat, ihanteellista! Tärkeää oli antaa positiivista palautetta omaisille iltahetkestään, kertoa miten vanhus oli selvästi rauhallisempi ja tyynempi tuon "iltakahveen" jälkeen. Se motivoi heitä jatkamaan kahvitteluiltoja, sillä kuten jo aiemmin sanoin, myös omaisille on se vanhuksen paras tärkeä asia.

Eräältä kotireissaajan omaiselta tuli positiivista palautetta: vanhus oli alkanut olla huolissaan kotireissun loppuvaiheessa, että pitää äkkiä palata "majapaikkaan", "siellä jo ne vartoo mua". Omainen kertoi, että oli voinut hyvällä mielellä tuoda läheisensä takaisin meille, koska vanhus itse halusi jo palata, ja että varmasti on hyvä meillä olla hoidossa, koska kiirehtii takaisin ja tuntee kuuluvansa porukkaan, kun kerran alkoi huolehtia itse takaisin paluusta. Omaiset ovat usein huolissaan hoitopaikkaan "sijoitetusta" vanhuksestaan, ja pelkäävät, että siellä se nenä kiinni ikkunassa ikävöi kotiin ja läheisiään ja itkee itsensä iltaisin uneen. Kotireissuissa voi olla sekin hyvä puoli, että kun vanhus palaa sieltä mielellään takaisin tuttuun ja turvalliseen hoitopaikkaansa, omaiset voivat helpommin luottaa, että vanhuksesta pidetään hyvää huolta. Sellaisen omaisen kanssa, joka luottaa, on huomattavasti helpompaa tehdä yhteistyötä. Toki tämä pätee tietenkin vain niissä tapauksissa, joissa vanhus palaa hoitopaikkaan takertumatta ovenkamanoihin. Sellaisestakin on kokemusta...

Suosittelen ainakin kokeilemaan kotireissuja! Ilman muuta! Kerran se vain kirpaisee. Jos vanhus on ollut tulovaiheessa sekava, ja siitä jo rauhoittunut niin miksi se rauhoittuminen ei onnistuisi toista kertaa? Vaivaa siitä voi aiheutua, mutta voiko keneltäkään kieltää kotireissua? Sitä ensimmäistä?

[dino]

Työn puolesta tulee käytettyä säännöllisesti vanhuksia kotilomilla lanssilla. Oma kokemus on että kotilomat ovat potilaille lähes poikkeuksetta mukavia, positiivisia kokemuksia - paluumatkalla riittää yleensä kovasti juttua kotiloman tapahtumista. Tietysti haikeutta ja väsymystäkin on, uskoisin kyllä että nämä ovat yleensä vain väliaikasta.

Mutta ehkä mun kokemukset painottuu melko hyväkuntoisiin vanhuksiin, ahdistunutta/harhaista dementtiä en muista kotilomille pitkään aikaan vieneenikään.