Solidaarisuutta hoitoalalle

[Cätzä]

Parikymmentä vuotta sitten kävelin ekoja kertoja sairaalan ovesta sisään niin, että olin menossa sinne töihin. Laitoshuoltajaksi. Tein niitä töitä jonkin aikaa, kunnes elämä vei toiseen suuntaan. 14 vuotta sitten huomasin olevani koulussa, opiskelemassa hoitoalaa. En ollut koskaan kokenut "kutsumusta", päädyin alalle jotenkin vahingossa. Koko suku ihmettelikin alan valintaani, puhuivat ettei minusta olisi alalle, minustahan piti tulla jonkin sortin taiteilija (tai työtön). Mutta ala vei mukanaan. Halusin auttaa ihmisiä, ja lääketiede oli jännää. Ensihoidon koulutusohjelmasta valmistuin lähihoitajaksi ja kuvittelin olevani suurikin "pelastaja". Työ opetti kuitenkin pian nöyräksi. 10 vuotta lähihoitajana poltti loppuun, molemmista päistä. Olin aivan valmis lyömään hanskat tiskiin ja lähtemään muihin töihin. Hain lähihoitajan osaamisalaopintoihin, ja opiskelin vajaa vuoden asiakaspalvelun ja tietohallinnon opinnoissa lisäkoulutuksen, jonka myötä päädyin sairaalaan osastonsihteeriksi. Kimmoke jatko-opintoihin oli syttynyt, hain ja pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Rakkaudesta lajiin. 

Olen tehnyt nyt viisi vuotta töitä sihteerinä sairaalassa ja pidän todella paljon työstäni. Harmi vaan, että tämä työ on TODELLA aliarvostettua hoitajien keskuudessa. Olen "vaan" sihteeri joka ei tiedä mistään mitään. Sairaanhoitajaksi valmistuttuani en koe kaipuuta hoitotyöhön, vaikka tiedän osaavani ja töihin on pyydetty, monta kertaa. Sairaanhoitajan palkka on TODELLA huono, tienaan melkein saman nykyisessä työssäni, ilman samanlaista vastuuta. Enkä todellakaan pidä suunnasta mihin ala on menossa. Voin 14 vuoden kokemuksella sanoa, että ennen alalla tuntui vallitsevan yhteenkuuluvuus, oltiin yhtenäinen YKSIKKÖ jossa jokainen oli osa kokonaisuutta. Nykyään tällainen ajattelu tuntuu olevan harvassa. Kun on kuunnellut hoitajien arvostelua useita vuosia siitä, että on "vaan sihteeri", on vaikea innostua uusista mahdollisista työkavereista, vaikea arvostaa kollegaa kun hän ei arvosta muita. 

On tietenkin niitä, jotka osaavat arvostaa kaikkia, mutta valitettavan paljo myös niitä joiden mielestä vain hoitajat tekevät "oikeita töitä". 

Tässä nykyisessä (korona)keskustelussa sairaaloissa on töissä enää vain hoitajia. Ei muisteta muita ammattiryhmiä, joita ilman sairaalat (tai muut hoivayksiköt) eivät pyörisi. Myös laitoshuoltajat, potilaskuljettajat, aulapalvelun työntekijät, sihteerit ym tulisi ottaa taas osaksi tätä suurta ja mahtavaa yhteisöä, olla solidaarisia toinen toisiamme kohtaan ja vetää yhtä köyttä. Kaikki me olemme nyt samassa tilanteessa, jokainen ammattiryhmä riskeeraa itsensä joka päivä tulemalla töihin.

Ilman yhtä ei voi olla toista. Niin kuin lääkäri ei pärjää ilman hoitajaa, ei hoitaja pärjää ilman näitä muita ammattiryhmiä. Itse lähes jokaisessa ryhmässä työskennelleenä osaan arvostaa KAIKKIEN osaamista ja työpanosta. Toivoisin, että me kaikki osaisimme. Yhdessä me ollaan vahvempia.

Ugh.