Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Vieras: nurse-69

Hoitajan mielenterveysongelmat

Recommended Posts

Vieras: nurse-69

On alkanut arveluttamaan mitenkä hoitaja, jolla on sairas psyyke, kykenee hoitamaan 100% potilaita työssään. Onko oikein,että tälläinen henkilö hoitaa omaa mielenterveyttään vatvomalla omia asioitaan työpaikallaan aamusta iltaan ja nostaa siitä liksaa? Eikö pitäisi pysyä S:llä kunnes on täysin työkykyinen tai painua hevonkuuseen hoitotyötä tekevästä yksiköstä. On v-mäistä kuunnella länkytystä miten vaikeeta just nyt on näiden hoitojen aikana tai alkaa vertaamaan potilaan/asiakkaan lääkearsenaalia omiinsa..Ei muutakuin hypätköön pituutta ja mielellään ikkunasta alaspäin.

Eikö noissa koulunpääsykokeissa voisi olla joku mittari,ettei kaikenmaailman huuhaa pölvästit pääsis koulun penkille..? Toinen pointti on,että julkisesti "mainostetaan" omaa hankalaa aikaansa..oli sitten mikä nettisaitti hyvänsä. Ei ne mitään "vakuumi"yhteisöjä ole. Loppupeleissä maailma on helvetin pieni ja piiri pieni pyörii.Tunnistettavissa hyvinkin helposti kaverin kaveri tai kaverinkaiman kaveri..Tyhmähän tietty saa olla, muttei typerä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Oinaspässi

Tätä hieman samaa aihetta on onnistuneesti käsitelty jo hieman täällä: http://hoitajat.net/foorumi/index.php?topic=15257.0

Noi koulujen pääsykokeet ovat vain suuntaa antavia ja testejä tekevien firmojen+koulujen rahastussampo, muinaisjäänne, jonka tilalle pitäisi keksi jotain parempaa.

Jos tulee hoidattaa itseään töihin, niin perseelleenhän se menee. Sotkee omat ja potilaiden pään. Kysymys on potilasturvallisuudesta, eli monoa vaan...

Kaikenlaista liirumlaarumia saa varmana kuulla selitykseksi sitten kaikilta, joilla on joskus mielenterveysongelmia ollut, mutta jos pää ei ole vieläkään kunnossa, niin turha on hoitoalalla rimpuilla.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino

Noi koulujen pääsykokeet ovat vain suuntaa antavia ja testejä tekevien firmojen+koulujen rahastussampo, muinaisjäänne, jonka tilalle pitäisi keksi jotain parempaa.

70-luvun harkkarisysteemissä oli paljon hyvää; ennen opintojen alkua vaaditun harjoittelujakson aikana moni alalle soveltumaton hoitaja karsiutui automaattisesti pois.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

No HUHHUH mitä tekstiä!!!!  angry.png

Tähän ei voi muuta todeta, kuin että toivottavasti aloittaja ei koskaan itse sairastu psyykkisesti, jos tieto-taito ja ymmärrys on tuota luokkaa. Toivottavasti elämä ei heitä sinun silmillesi sellaista sontaa, josta selviämiseen ei kenenkään ihmisen voimavarat voi riittää, vaan johon reagoi oireilemalla psyykkisesti.

Tietenkään ei kenenkään -ei psyykkisesti eikä somaattisesti sairaan- pidä itseään hoitaa duunissa, sairaslomat ovat sitä varten, mutta joskushan se on mielenterveyskuntoutujankin töihin palattava. Karseeta, jos kollegoiden vastaanotto silloin on tuollainen!  ;)

Meinaatko ihan tosissaan, että koulujen pääsykokeiden tulisi kyetä varmistamaan, ettei kukaan alalle aikova koskaan ikinä sairastuisi psyykkisesti. jopa SINÄKIN voit sairastua. Ja jos sairastuisit, ehkä se myös avartaisi käsitystäsi kyseisistä sairauksista. "Mielenterveyspotilaitten" lipun alle kun mahtuu monen moista sukankuluttajaa, joista varmasti suuri osa pärjäilee mukavasti sairauksien pahenemisjakojen välillä. Ei kai aloittaja tosissaan ajattele, että kerran "hullun leima otsassa", aina pöpi?

Mikään pakko tuskin on käydä lukemassa nettisaitteja, joissa ihmiset haluavat kertoa vaikeuksistaan, ehkäpä vertaistuen toivossa tai muuten vaan sydäntään keventääkseen. Kaikilla ei ole sellaista ystävää, jolle purkaa huoliaan face to face. Kaikki eivät ehkä halua rasittaa huolillaan läheisiään jatkuvasti. Eikä myöskään yhteiskunnalla ole voimavaroja vastata jokaisen mielenterveys- eikä kriisipotilaan avuntarpeeseen.

Miten se on sinulta pois, että toisilla on vaikeaa, jos kerran itselläsi on kaikki hyvin?? Mikä estää sinua sanomasta kollegallesi, että sua ei kiinnosta kuunnella hänen vaivojaan/valituksiaan? Ehkä sen sanominen ääneen olisi hedelmällisempää, kuin täällä "selän takana" avautuminen. Vaikka sellaistahan tämä akkavaltaisella alalla on, että harva uskaltaa asioita suoraan sanoa, mieluummin kieroillaan ja puhutaan paskaa selän takana.

Nyt S-hoo veti kyllä kasvimaan sieraimeen. Nimim. vaikean masennuksen läpikäynyt ja sen selättänyt. (Ja ei pelkää myöntää sitä vaikka kuka mut nettikirjoittelusta tunnistaakin  :))

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
kattiriina

.Ei muutakuin hypätköön pituutta ja mielellään ikkunasta alaspäin.

Aika hurhia kommentteja aloittajalta?!

ja S-hoo, sanoit kaiken mitä itse jo päässäni pyörittelin. Täysin samaa mieltä. Lisäisin vielä sen, että eikös tilanteessa kuuluisi puhua osastonhoitajalle vaikka, eikä jurputtaa selän takana? Ei ole oikein että ei-työkuntoinen henkilö on töissä, mutta aloittajan asenne on pelottava ja asenteellinen, hämmentävää että vielä nykypäivänä moista näkee  huh.gif Siihen takerrun enkä muuta nyt edes pysty miettimään/kommentoimaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Gents

Ei muutakuin hypätköön pituutta ja mielellään ikkunasta alaspäin.

Sä oot sairas. Ihme ettei sua ole saatu kiinni niissä psykologisissa testeissä

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
krissy

En jaksa kauheasti kirjoittaa vaikka aloittajan teksti v***taakin. Onneksi S-Hoo sanoi jo kaiken tarpeellisen. Olikohan toi aloitus provo? Jos ei niin ihmettelen kyllä.  huh.gif

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sini

Ymmärrän aloittajaa siinä, että omaa mielenterveyttään ei saa hoidattaa työkavereilla tai potilailla. Mutta jos työntekijä ei itse näe tarvettaan sairaslomaan, lähiesimiehen tulee puuttua tilanteeseen. Tämä taas ei tilanteeseen osaa puuttua, jos hän ei sitä itse havaitse tai työkaveri siitä kerro.

Joskus on raskasta olla se lähimmäinen, jonka tilanteeseen tulee puuttua.

Psyykkinen tai fyysinen sairaus rajoittaa, mutta myös antaa ymmärrystä. Muutoin täytyy vain todeta, toisilla meistä on diagnoosi, toiset meistä eivät vielä ole hakeutuneet hoitoon...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
anzu79

Ymmärrän aloittajaa siinä, että omaa mielenterveyttään ei saa hoidattaa työkavereilla tai potilailla. Mutta jos työntekijä ei itse näe tarvettaan sairaslomaan, lähiesimiehen tulee puuttua tilanteeseen. Tämä taas ei tilanteeseen osaa puuttua, jos hän ei sitä itse havaitse tai työkaveri siitä kerro.

Olen samaa mieltä tässä. Aloittaja olisi toki voinut ilmaista asian vähemmän hyökkäävästi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Ymmärrän aloittajaa siinä, että omaa mielenterveyttään ei saa hoidattaa työkavereilla tai potilailla. Mutta jos työntekijä ei itse näe tarvettaan sairaslomaan, lähiesimiehen tulee puuttua tilanteeseen. Tämä taas ei tilanteeseen osaa puuttua, jos hän ei sitä itse havaitse tai työkaveri siitä kerro.

Olen samaa mieltä tässä. Aloittaja olisi toki voinut ilmaista asian vähemmän hyökkäävästi.

-Kun jonkun valittajan narinoita kuuntelee tarpeeksi pitkään niin empatia ei välttämättä ole kaikkein korkeimmalla kys. ihmisestä puhuttaessa.

Suosittelen asian viemistä esimiehelle työtoverin työkunnon arvioimiseksi.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
krissy

Onkos aloittaja sitten valmis kuitenkin kuuntelemaan somaattisesti sairaiden työtovereidensa jatkuvaa narinaa? Meillä on töissä useampikin somaattisesti sairastava ihminen jotka eivät mistään muusta osaa puhuakaan kun olotilastaan ja taudeistaan. Onko tämä hyväksyttävää?  Ja ovatko parempi hoitajia kun esim. masennusta sairastavat, vaikka kieltäytyvät tekemästä sitä sun tätä vedoten somaattisiin vaivoihinsa?

Ja joo, en ole sitä mieltä että asioistaan pitää narista duunissa tai "hoidattaa itseään".

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hani

On alkanut arveluttamaan mitenkä hoitaja, jolla on sairas psyyke, kykenee hoitamaan 100% potilaita työssään.

Kenellä meistä on 100% sairas tai 100% terve psyyke? Aloittajan viesti kertoo aika paljon hänen käsityksestään ihmisen psyyken rakenteesta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Sistah

On alkanut arveluttamaan mitenkä hoitaja, jolla on sairas psyyke, kykenee hoitamaan 100% potilaita työssään.

Kenellä meistä on 100% sairas tai 100% terve psyyke? Aloittajan viesti kertoo aika paljon hänen käsityksestään ihmisen psyyken rakenteesta.

Ja kuka pystyy hoitamaan 100 % potilaita työssään oli oman psyyken kunto mikä tahansa? Aloittajan viesti kertoo myös hänen epärealistisesta ihmisnäkemyksestään yleensä :-P

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
O'Boy

Jos ei työtään pysty hoitamaan niin silloin on ei oikea paikka ole töissä. Aivan sama mikä vaiva/ haitta on kyseessä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Polla

Tottahan se on että jos ei tee töitä ja istuu perseellään päivän tekemättä mitään, ei paikka silloin ole töissä. Oli sitten vaiva mistä syystä tahansa johtuva.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras

Jos ei työtään pysty hoitamaan niin silloin on ei oikea paikka ole töissä. Aivan sama mikä vaiva/ haitta on kyseessä.

Tottahan se on että jos ei tee töitä ja istuu perseellään päivän tekemättä mitään, ei paikka silloin ole töissä. Oli sitten vaiva mistä syystä tahansa johtuva.

Nimenomaan. Vaivahan voi olla vaikka lorvikatarri. Ei se välttämättä tarvitse olla edes mikään sairaus, ei somaattinen eikä psyykkinen. Mutta täähän nyt on jo ihan OT:a.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Jaa-a. Eipä taida kuitenkaan olla mahdollista (tai järkevää) sulkea mt-kuntoutujia täysin työelämästä. Toisekseen, osa mielenterveysongelmista puhkeaa vasta aikuisiässä. Ja kolmanneksi, hoitoala on yksi niitä aloja, joissa mm. uupumukseen sairastutaan suurimmalla todennäköisyydellä.

Jos henkilö ei ole täysin työkykyinen, hänestä lähtökohtaisesti pitäisi tehdä sellainen. Suomessa käytetään hyvin vähän osa-aikasairaslomaa (vai mikä se termi nyt on), työtehtävien vaihtamista, hyvin vähän on kognitiivista tukea tarjolla, ja erittäin vähän arvioidaan yhteisöissä (perhe- tai työ-) tilannetta, missä mennään, mitä ehkä pitäisi ottaa huomioon.

Leimautumisen vaara on suuri, ja enpä usko, että suurin osa esim. masentuneista kertoo aiheesta työpaikallaan. Jos työkyky alkaa laskea, sitten asia voidaan havaita, tai jos ajatuskulut ovat riittävän eriskummallisia - tai jos ihminen tuo itse asian esiin. Työyhteisö ei ole se oikea paikka hoidattaa itseään. Tosin enpä usko, että läheskään kaikki ammattivalittajista tai vähemmän viitseliäistä henkilöistä on mieleltään sairastuneita. (Itse inhoan tuota termiä, koska monesti kyseessä on aika lailla neurologisiin tilanteisiin verrattava aineenvaihduntahäiriö, hahmotan monia psykiatrisia sairauksia enempi tuolla tavalla) Eli kyse on asennevammasta. Jos asennevamma yhdistyy mielenterveyden ongelmaan, niin sitten saadaan kyllä soppa.

Jotain viestiä voi olla siinä, että asiaa nostetaan kovasti työpaikalla esiin, ja työntekijä vertaa lääkearsenaaliaan potilaan vastaavaan. Onko se ainoa paikka, missä aiheesta voi puhua, ovatko työtoverit niin ammattimaisia ja luotettavia, että asian voi tuoda esiin, haetaanko sieltä jotain tukea ja apua, mitä ei mistään muualta saa?

Itse en pidä marmattajista (joskus olen sitä asennevammaa tainnut sairastaa...), mutta tuollainen tilanne kaivannee väliintuloa ja rajojen vetämistä. Ei tarvitse kehottaa henkilöä hyppäämään ikkunasta, mutta varmaankin voi asiallisesti sanoa, miten käytös kuormittaa muita. Joskus asiallisen huomion osoittaminen voi kummasti jopa auttaa rajojen vetämisessä. Semminkin kun siihen liittää sitten havaintoja, toiveita ja ehkä ehdotuksia, miten jossain muualla aiheessa voitaisiin päästä eteenpäin. Sitten keskustelut esimiestasolla, jos kuvio menee hankalaksi, niin sitten aste asteelta raskaampia keinoja.

Joskus kaipaisi silleen vähän inhimillisyyttä duunipaikoille, koska joskus elämän kriisit voivat vetää mehut kenestä tahansa. Eikä kukaan olla satavarma, ettei omalle kohdalle osu joskus jotain: vaikea sairaus, lapsen/puolison sairaus/kuolema, hometalo ja satojen tuhansien velat, avioero, perheenjäsenen päihde-, mt- tms. ongelmat, vaikka lapsen saaminen ja vauva kotona on vetänyt joitain työtovereita aika uuvuksiin. Jos ihminen nähdään vain koneiston osana, jonka pitää aina pelata täysillä, ettei-vain-kukaan-muu-joutuisi-näkemään-vielä-enemmän-vaivaa, niin silloin meno on jollain tavalla elämän realiteeteista jo irti. Ikävä vain, jos työpaikka vaatii jokaiselta 150 %:n eforttia, ja siihen on sitouduttu, ja pienikin poikkeama aiheuttaa herneen menoa nenuun muilla. Tietysti sitten jos itsellä on se puoliso sairastunut syöpään, vauva itkee yöt läpi kotona ja tullaan ehdottamaan, että hyppää ikkunasta, päästään susta eroon, ja tällaista kommenttia toivoo, niin mikäs siinä.

Löytyisköhän jotain muuta konstia ensin? On noita valittajia sun muita ennenkin riviin saatu. Ainakin osa, jos ja kun useampi konsti ei auta, sitten on mietitty niitä varoituksia, työsuhteiden päättämisiä sun muita. Jos henkilö ei ole työkykyinen, niin sitten saikulle.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.