Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

Niina

Miksi hoitajalla ei ole rahaa?

Recommended Posts

Niina   
Niina

Aikoinaan, kun potilaiden suurimpia ongelmia olivat infektiotaudit, hoitoa suorittaneet naiset olivat vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoistyöhön lähtivät lähinnä Scarlett-tyyliset hyvin toimeentulevat naiset. Tai siis eivät he toimeentulleet, vaan muut heidän lähipiirissään. Niin sitä lähdettiin miehiä hoitamaan sotatantereille, ilman palkkaa tietysti. Tai mitä jos joku jonkun korvauksen saikin, niin eipä sillä paljoa juhlittu. Silloin joskus oli hienoa auttaa ja saada sitä kautta kunniaa.

Tänä päivänä me hoitohenkilökunta haluaisimme tulla toimeen kuten Scarlett elokuvassaan konsanaan ja nauttia siinä samassa hiukan kunniaakin. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä harvemman hoitajan suku omistaa maata ja mantua, sekä hyvin menestyvän yrityksen (vaikka H&M ketjun).

Miten hoitajien asema on siis muuttunut? Aikaisemmin hoidettiin samoista syistä potilaita, kuin tänä päivänä. Aikaisemmin hoitajat pääasiassa oli naisia, mutta nykyisin emme enää ole tältä saralta feministejä. Aikaisemmin hoitaja ei saanut palkkaa, mutta hänellä oli hyvin turvattu toimeentulo. Tänä päivänä hoitajat elää kädestä suuhun, toisen kukkaron kautta tai jollain muulla merkillisellä tavalla? Aikaisemmin hoitajat vain huolehtivat potilaan hygieniasta pääasiassa, mutta nykyisin lääkärien temput on siirretty hoitajille. Aikaisemmin lääketiede ei ollut läheskään yhtä kehittynyt kuin tänä päivänä, puhumattakaan upeasta hoitotieteestä.

Miten hoitajien asema on siis parantunut 1800-luvulta 2000-luvulle? Eipä juuri ihmeemmin. Lisää työtä ja vastuuta on tullut roimasti, mutta palkkaluokkamme on jäänyt roikkumaan jonnekin. Herätys maailma, me emme enää elä 1800-luvulla, meillä kaikilla ei ole menestyviä sukulaisia tai yrityksiä ja meidän tulisi elää kohtuullisella elämäntasolla. Olisihan se hienoa, jos palkkaluokat edes suunnilleen olisi samalla tasolla kuin insinöörien, mutta kukapa sen sitten osaa määritellä onko työmme yhtä arvokasta, kuin insinöörin? Me saatamme pelastaa henkiä, me voimme tehdä äitisi tai isäsi olon helpommaksi, me pystymme tuottamaan kaikkea muuta paitsi aineellisia hienouksia. Työmme ei ole rahassa mitattavissa, samoin kuin muilla aloilla. Yleensä myöskin kun teemme työmme hyvin kiitoksia ei kuulu, mutta kun maallikko tekee sen saman asian kerran, niin johan kohistaan. Se siitä kunniasta. Ehkä koko hoitoala tulisi muuttaa takaisin maallikkojen hoidettavaksi?

Me hoitotyön ammattilaiset ja alan opiskelijat, myös jatkuvasti pidämme kovaa meteliä siitä, kuinka huonosti meidät koulutetaan. No, kuka nyt ammattitaidottomalle haluaisi lisää palkkaa antaakaan? Tuskin ainakaan peruspalveluministerimme, mutta miksi sitten enää edes kouluttaa ammattitaidottomia hoitajia?

Myös ammattiliittomme ovat saaneet oman osuutensa, hoitajien pettymyksestä palkkaukseensa. Ammattiliitosta on monet eronneet ja lähteneet suurin piirtein € ovet paukkuen €. Liitoissa ollaan hieman huolestuneita tästä ja tietysti pyritään tekemään kaikki mahdollinen hoitajien kaikkien ammattiasioiden hoitamiseksi. Asiaa ovat myös muut liittoihin kuuluneet katsoneet pitkin nenän vartta ja jopa petturi sanaakin on saatettu käyttää. Mutta onko se niin paha asia, etteivät ihmiset suostu nielemään kaikkea tai se, ettei kaikesta kannata maksaa? Eihän kukaan osta kaupasta leipää, jos sitä ei tarvitse, sehän vain homehtuu sitten.

Olisiko aika herätä ja tehdä jotain? No onhan se kovan metelinkin pitäminen jotain, mutta toinen kysymys kuuluu auttaako se mitään, vaan pahentaako se koko tilannetta?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: tirlittan   
Vieras: tirlittan

off topic: suosikkihenkilöni Scarlett O'Hara: täysi opportunisti, mielistelijä, ajattelematon, kypsymätön, moraaliton. Saattoi haahuilla jossain haavoittuneitten vaiheilla... Lopulta käsi nyrkissä julisti, ettei aio enää koskaan nähdä nälkää- ja toteutti näiltä osin unelmansa. Salaisuudeksi jäi, minne Rhett katosi, ja löysikö Scarlett häntä enää koskaan. Lopussa Scarlett oli ainakin varakas eukko!Ihan omilla avuillaan!

Jos Melanie olisi kaikki elänyt vastaavat vaiheet, olisi hän lempeänä ja rakastavana työntänyt omat tarpeensa sivuun.Eikö niin te , jotka olette lukeneet Tuulen Viemän?

Vaan, eikö ole niin että vahva ammatillinen järjestäytyminen on sitä käden nyrkistämistä? " As God is my witness, I'll never be hungry again."

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
nursio   
nursio

Scarlett myöskin ymmärsi häipyä sairaalasta menon käydessä liian kiivaaksi ja ryhtyä pelastamaan omaa nahkaansa toisten paheksunnasta huolimatta  ;D Siinä esimerkkiä meille hoitureille!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: tirlittan   
Vieras: tirlittan

Scarlett ei ryhtynyt toimenpiteisiin, joita ei osannut. Melanien synnytyksen hoidon hän delegoi teini-ikäiselle Prissylle.

Nollatoleranssia: itseään ja omaisiaan Scarlett puolusti pamauttamalla hengen pois Taraan hiipineeltä Pohjoisen sotilaaalta.

Ja sitten tietenkin se ihanin:"I'll think about that tomorrow!"  eli asioita voi lykkäillä ja nukkua yön yli jos just nyt  ei jaksa tai jos on muutakin tekemistä, kun ei osaa valita miestä itselleen kaksosista, kun on tappanut jonkun tai kun aviomies lätkii tiehensä ilmoittaen, että rouvan tulevaisuus EVVK, damn!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: medi   
Vieras: medi

Maureen O´Sullivan esitti ainakin Janea Weismullerin ollessa Tarzan niissä ainoissa oikeissa alkuperäisissä, mutta oliko O´Sullivan myös Tuulen Viemässä? Ja oliko se kundi Errol Flynn?

Ja oliko vuosi 1942 tai -41?

Errol Flynn muuten lähti vapaaehtoisena rintamalle kun USA liittyi sotaan joulukuussa 1941 Pearl Harborin jälkeen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: tirlittan   
Vieras: tirlittan

Vivien Leigh esitti Scarlettia ja Clark Gable Rhettia. Mainitsemasi näyttelijät olivat harkinnan alla rooleihin, muistaakseksi Maureen O koekuvauksiin saakka. Vuosi oli 1939. Paremmin kuin elokuvan muistan kirjan. JFK- vainaa oli vielä elossa sinä sateisena kesänä.

Mutta: Scarlett oli syömäköyhä leski, jolla ei todellakaan ollut mitään hoidollista kutsumusta ja joka pötki oitis pakoon kun apua todella tarvittiin. Ei välittänyt siitä, mitä toimistaan ajateltiin. Pärjäisi varman hyvin nykyisessä kaaoksessa, ei ihmeempää riskiä sairastua työuupumukseen. Hankki omaisuuden sodan jälkeen itsenäisesti liiketoimillaan.

Avaukseen vielä: infektiotaudit ovat yhä erittäin merkittävä tekijä vieläkin.

Joten: vapauttakaamme Scarlett, joku muu tilalle!

Fiddle-de-dee!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: medi   
Vieras: medi

Vivien Leigh esitti Scarlettia ja Clark Gable Rhettia. Mainitsemasi näyttelijät olivat harkinnan alla rooleihin, muistaakseksi Maureen O koekuvauksiin saakka. Vuosi oli 1939.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: medi   
Vieras: medi

Aikaisemmin hoitajat pääasiassa oli naisia, mutta nykyisin emme enää ole tältä saralta feministejä. Aikaisemmin hoitaja ei saanut palkkaa, mutta hänellä oli hyvin turvattu toimeentulo.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: tirlittan   
Vieras: tirlittan

Niin, onkohan takana kasvatus vai biologia?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: medi   
Vieras: medi

Sairaanhoidossa vai viinanjuonnissa?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: tirlittan   
Vieras: tirlittan

Erikoista lienee,että meillä, birgittalaisuuden synnyinsijojen lähellä elää aika yksipuolinen käsitys luostareiden toiminnasta.

P Birgittahan oli aikansa megajulkkis koko Euroopassa, neuvoi, uhkaili ja pelotteli kuninkaita ja paavia, sovitteli sotia. Oli siis aika määrätietoinen täti, usean asian poliittinen lobbari. Perusti miehille ja naisille yhteisen luostarilaitoksen. Täräytti mielipiteensä Ruotsin hallitsijaparista tavalla, jota nykylööpit eivät ehkä kestäisi

Luostarilaitos antoi naisille mahdollisuuden harjoittaa taiteita ja tieteitä.Luonnollisesti yhtenä kiinnostuksen kohteena olivat lääkekasvit ja niiden vaikutus.

P Birgitta tunnustetaan nykyäänkin merkittäväksi eurooppalaiseksi vailuttajaksi, on EU:n suojeluspyhimys.

Tuskin panisi pahakseen hoitajien palkankorotuksia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: mieshoitsu   
Vieras: mieshoitsu

Hmmm tässä täytyy varmaan ajatella  kutsumusta :o jos nyt ylipäänsä kukaan katsoo työtään kutsumukseksi  huh.gif  aiemmat lamakaudet jne ... muine tapahtumineen on  johtanut siihen että yhteiskunnassa kyllä arvostetaan hoitotyötä. Vikana tässä on vaan se että  työtämme ei kutsuta tuottavaksi työksi, kuten esim tehtaat. Kun eihän kuntien virka miehet voi nähdä sitä mitä hoitjat tuottavat, korkeintaan sen montko paperirullaa StoraEnso on tehnyt tai montaka kännykkää Nokia möi Suomessa viimeviikolla.. jne kuitenkin on yleisessä tiedossa hoitohenkilökunnan huonopalkkaus. ihmettelen vaan poliittista valtapeliä....!!! :o

Työtilanne tuleee menemään ennen pitkäää siihen että yhteiskunta joutuu väkisin nostamaan hoitohenkilökunnan palkkaa
kun suuret uhrautuvaiset ikäryhmät jäävät eläkkeelle... mistä saada lisäää.henkilökuntaa joka suostuu tälläisiin alaarvoiseen palkkaan ....?

Moni varmasti tulee ajatelleeks ammatin valintaa useamman kerran kun joku nuori 20v sukulaispoika kertoo tienaavansa 2600-3100Euroa  käteen  joka kuukausi..... ilman ammattikorkeakoulu tutkintoa..... esim minä itsekin!!!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
ässä_hihassa   
ässä_hihassa

Ihan kiinnostava tyyppi tuo Scarlet kaiketi.

Otetaan tähän vielä mukaan esimerkki partiotoiminnasta:

olen kuullut joskus esitettävän että osa ohjaajista

saattaa hakeutua partiotoimintaan täyttääkseen elämänsä

"sosiaalisen tyhjiön" eikä siksi että heitä erityisesti

kiinnostaisi toiminnan sisältö.

Tarkoitus ei arvostella partiotoimintaa, vaan erottaa

ns. harrastelu palkkatyön harjoittamisesta.

Harrastelu ja puuhastelu tehdään juuri siksi että halutaan

täytellä jotain tyhjiöitä elämässä, ja hyvä niin.

Työelämässä ollaan yleensä paitsi siksi että työnkuva ehkä

kiinnostaa myös siksi että halutaan täytellä tyhjiötä pankkitilillä.

Ei minullakaan tähän nopeaa ratkaisua ole miten saisi

rahaa hoitoalan palkaan (lakko! lakko!), mutta mites

vanha keino: äänestä jaloillasi. Mene sinne missä

raha on, hakeudu toiseen työpaikkaan, hanki lisää

koulutusta, ole aktiivinen, aseta päämääriä, kysy

itseltäsi mitä haluat ja sitten toimi niin.

Jos vuori ei tule Muhammedin luo niin Muhammed menee

vuoren luo jne.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Doris   
Vieras: Doris

Ensinnäkin hoitoalan valitessaan ei päämäärä tai itse työn tarkoitus saa olla kunnian hakeminen muilta ihmisiltä. Riittää, kun itse kunnioittaa itseään ja on halu auttaa ja hoitaa vilpittömästi. Potilas on kohde, jota autat ja hän on tyytyväinen, vaikka ei sitä ilmaisisikaan.

Ei palkankorotus tuo sinänsä helpotusta kiireeseen ja työpaikoilla vallitsevaan pahaan oloon. Hoitajia pitäisi palkata lisää ja työajat muokata kohtuullisiksi.

Vähättelevätkö hoitajat kenties itsekin itseään ja panostaan, kun ovat niin hiljaa julkisesti ja tyytyvät osaansa. Sinnitellään työssä, vaikka olisi kuinka kurjaa ja palkka huonoa. Asioihin ei tule muutoksia niin kauan kuin ihmiset ovat valmiita venymään äärimmilleen. Miksi maksaa enemmän, kun tehdään halvemmallakin? Miksi palkata lisää henkilökuntaa, kun vajaallakin miehistöllä pärjää jotenkuten?

Kun tulee eteen ajat, ettei hoitoala kiinnosta ketään tai harvoja, hoitajat eivät ryhdy työhön, jossa oma hyvinvointi on koetuksella ja ovat valmiita jopa jäämään mielummin työttömiksi, niin vasta sitten alkaa arvostusta tulla. Tärkeysjärjestys valtion budjetin rahanjaossa muuttuu, kun ihmisille tulee toisenlaiset tarpeet kuin golf-kentät ja moottoritiet.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Cardina   
Cardina

  työtämme ei kutsuta tuottavaksi työksi

Juu, tuolla usein perustellaan sh:n palkkatasoa, mutta hei! ...eiväthän esim. formulakuskit, lätkäpelaajat, fudispelaajat, golffarit (ylipäätään kilpaurheilu) tuota mitään.... tuottaako puollustusvoimat mitään? Muutamia esimerkkejä mainitakseni...

Ei meidän sh:n historiallinen tausta ole pelkästään puhtoista nunnien pyyteetöntä toimintaa.

Krimin sodan aikoihin Englannissa sairaanhoitajina toimivat naiset, jotka eivät enää kelvanneet ilotytön hommiin. Ja saivat palkkansa gini-paukkuina. Naimattomilla naisilla, joilla ei ollut useimmiten yhteiskunnallisista oloista johtuen mahdollisuutta edes omaan asuntoon, ei ollut juurikaan muita vaihtoehtoja. Ja kukaan muu ei halunnut "sairaaloihin" hoitamaan sairaita, koska käytännössä se merkitsi työtä epäinhimillisissä oloissa saaden lopulta itsekin kuolemantaudin (ei minkäänlaista hygieniaa, ei antibiootteja, 50 potilasta samassa salissa....yms.)

Jotkut Krimin sotasairaalassa yrittivät harjoittaa entistä ammattiaan ja siksi täytyi ottaa käyttöön ankara kuri ja pikkutarkkoja sääntöjä.

Suomessa sairaanhoitajan ammatin profiilia yritettiin nostaa ottamalla koulutukseen yksinomaan ruotsinkielisiä tyttöjä "hyvä maineisista" perheistä. Eivätkä sh:t tarvinneet isoa palkkaa, koska asuivat sairaalassa ja käyttivät vain yö- ja työpukua. Naimisiin mennessään he erosivat sairaanhoitajan työstä ja jäivät miehen elätettäväksi.

Mutta mitenkähän palkan saisi vastaamaan 2000-luvun hoitotyötä ja koulutusta?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Pinde   
Vieras: Pinde

Miksi hoitajilla pitäisi olla rahaa? Sen enempää kuin kellään muullakaan? Miten työn arvo määritellään ja hinnoitellaan? Kuka hakeutuu ammattiin mielikuvien perusteella? Tai siksi että haluaa gloriaa tai arvostusta.

Työt pitää tehdä ja siitä saada palkka, mutta paljonko on paljon? Itse olen aivan tyytyväinen omaan palkkaani. Jos tyytyy joskus vähempään kuin olisi omasta mielestään oikeutettu saattaa saada enemmän kuin arvaakaan ja lisäksi olla tyytyväisempi elämään. Ihminen joka koko ajan haluaa enemmän ei ole koskaan tyytyväinen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Cardina   
Cardina

Rahaa ei ole koskaan kenelläkään liikaa. (tai jos on, niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi auttajaksi tässä asiassa). Se on totta,että he joilla on rahaa, niin he haluavat sitä vielä enemmän ja he, joilla ei ole rahaa, niin hekin haluavat sitä vielä enemän.

Sairaanhoitajilla on koulutukseen ja työn vastuullisuuteen nähden huono palkka. Eri asia sitten on jokaisen henk.koht. elämäntilanne ja rahankulutus. Kyllä sairaanhoitajan palkka on ihan jees taskuraha, kun on naimisissa miljönäärin kanssa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Toimi   
Vieras: Toimi

Mulla ei ole lisätienestejä oman palkan lisäksi. Opintolainaakin vielä maksamatta takaisin pankille. Silti olen onnistunut liksasta säästämään sivuun ihan kivan potin, jolla on mukava mennä vaikka lomalle tai huonekalukauppaan. Mulla on sellainen salaisuus, että elän "tylsää" elämää. Kapakassa käyminen on kallista touhua. Ups... vihjaisinko tuossa juuri, että kaikki palkkaansa voivottelevat kantavat rahansa kapakkaan?  :D Veikkaan, että iso osa meistä voi katsoa itseään peilistä jos palkka tuntuu pieneltä. Mihin kaikkeen sen rahan pitää riittää? Ei sitä ennenkään ollut millä mällätä.

Nyt yritetään nostaa ammatin arvostusta ja palkkaa tekemällä sairaanhoitajan tutkinnosta akateemista. Metsään mennään siinäkin - niinkuin minäkin tässä ohi aiheen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio   
Jio

Tuo arvostuksen kohottaminen lisäkoulutuksella ja titteleillä tuntuu meikästäkin kummalta ja enempi huvittavalta; arvostus ei kasva yhtään hommien, hoitotyön käytännön ja palkkauksen pysyessä ennallaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: viivia77   
Vieras: viivia77

Sh palkka on kyllä huono sen raskauteen ja vastuullisuuteen nähden. Saat opiskella n. 4 vuotta, samassa ajassa valmistuisit myös insinööriksi ja he saavat kyllä tuplapalkan meihin nähden vaan siksi, että ovat valinneet toisen alan. Jos palkkoja ei nosteta, niin ei tule enää opiskelijoita alalle ja valmiit hakeutuvat parempi palkkaisiin ja inhimillisempiin töihin, kukapa sitten vanhuksetkin hoitaa?? Ainakin pk- seudulla hoitajista on jo pulaa mutta silti ei olla valmiita maksamaan lisää liksaa. Se olisi kyllä lakkoilun paikka. Lääkäritkin ovat lakkoilleet miksi hoitajat eivät lähde siihen?! Tuskin lääkäreilläkään ihan surkeimmasta päästä palkka on. Näissä työolosuhteissa ja tuolla palkalla porukka palaa loppuun, ainakin mä palan. Miksi meille ei makseta edes kunnon lisiä mitä tehtailla saa? Illastakin vain 18 jälkeen 15%, se ei ole kyllä paljon mitään verrattuna siihen kuinka paljon siitä on haittaa omalle elämälle. Elämässä täytyy olla muutakin kuin pelkkä työ ja työstä kuuluu saada asianmukainen arvostus ja korvaus, miksi muuten tehdä töitä? Noh, uskon kuitenkin kun pula meistä on suuri, palkkoja on pakko nostaa, että saisivat ammattitaitoisia työntekijöitä.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Cardina   
Cardina

Jos palkkoja ei nosteta, niin ei tule enää opiskelijoita alalle .

Elämässä täytyy olla muutakin kuin pelkkä työ ja työstä kuuluu saada asianmukainen arvostus ja korvaus, miksi muuten tehdä töitä? Noh, uskon kuitenkin kun pula meistä on suuri, palkkoja on pakko nostaa, että saisivat ammattitaitoisia työntekijöitä.

Opiskelijoita tulee ---- he, jotka eivät sinne insinöörikouluihin päässeet ja/tai he, joita ala oikeasti kiinnostaa kaikesta huolimatta...

Tehy oli ensimmäistä kertaa järjestämässä lakkoa v.83 - ei muistaakseni mitään tulosta, mikä olisi käytännössä mitenkään vaikuttanut. Toinen lakko v. 95 - monen palkat jopa laskivat ja edut huonontuivat!!!! (Kuka p...ele, allekirjoitti sen sopimuksen?huh.gif). Ilman lakkoa ovat esim. yötyökorvaukset nousseet 30 %:sta 40%:iin.

Olen vähän skeptinen, että pula työntekijöistä nostaisi palkkoja. Hirvittävä pula oli myös vuoteen -92 asti, mutta ei palkkoja vaan nostettu... He, jotka jaksoivat tehdä töitä silloin saivat tehdä 3 sh:n työt ja saivat avukseen kouluttamattomia + virolaisia (silloin hekin olivat neuvostosysteemin mukaisesti koulutettuja, nykyään Viron AMK menee kohta Suomen edelle ja lujaa...)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio   
Jio

Olen vähän skeptinen, että pula työntekijöistä nostaisi palkkoja. Hirvittävä pula oli myös vuoteen -92 asti, mutta ei palkkoja vaan nostettu... He, jotka jaksoivat tehdä töitä silloin saivat tehdä 3 sh:n työt ja saivat avukseen kouluttamattomia + virolaisia (silloin hekin olivat neuvostosysteemin mukaisesti koulutettuja, nykyään Viron AMK menee kohta Suomen edelle ja lujaa...)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio   
Jio

Tehy oli ensimmäistä kertaa järjestämässä lakkoa v.83 - ei muistaakseni mitään tulosta, mikä olisi käytännössä mitenkään vaikuttanut. Toinen lakko v. 95 - monen palkat jopa laskivat ja edut huonontuivat!!!! (Kuka p...ele, allekirjoitti sen sopimuksen?huh.gif). Ilman lakkoa ovat esim. yötyökorvaukset nousseet 30 %:sta 40%:iin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
dino   
dino

Toinen lakko v. 95 - monen palkat jopa laskivat ja edut huonontuivat!!!! (Kuka p...ele, allekirjoitti sen sopimuksen?huh.gif)

Vuoden 95 lakossa korotusten painopiste oli ensimmäisessä ikälisässä ja toisaalta taas vanhemmat hoitajat saivat pitää tämän "höperölisän". Jotenkin tuntuu nurinkuriselta että nykyiset viiskymppiset ja vanhemmat saavat lopun uraansa vajaa 100 euroa parempaa kuukausipalkkaa kuin me nuoremmat. Tätä olisi voitu tasoittaa myöhemmissä neuvotteluissa.

Ja Hukkamäki (sdp) taisi olla tuon vuoden 95 sopimuksen allekirjoittaja.

-Muistaakseni Tehy-lehdessä lakkotulos nähtiin kyllä suurena voittona. Ja omastakin mielestä neuvottelijat  lopettivat lakkomme heti kun Jorma Reini sanoi/lupasi heille/meille jotain ilm. painokelvotonta.

Se oli sitä "kikkelikortin" aikoja...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio   
Jio

Ja Hukkamäki (sdp) taisi olla tuon vuoden 95 sopimuksen allekirjoittaja.

-Jeps, oli meinaan hänkin aika turha eukko.

Se oli sitä "kikkelikortin" aikoja...

-Oli se kortti vissiin postattu hiukka aiemmin. Kai noi huivityöläiset pelkäsivät näkevänsä itse JORMAN jos eivät suostu tarjouksiin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×