Guest Vesa Koskivuo Posted October 6, 2007 Posted October 6, 2007 Sairaanhoitajia ei pitäisi päästää lakkoon asti, vaan kuntatyönantajan olisi syytä ymmärtää olla ripustamatta sarvikuonon sarvea nenälleen ja ottaa kiltisti lusikka kauniiseen käteen. Tehyn tupossa on kysymys isommasta asiasta kuin muodollisesta tasokorotuksesta, ja on todella harmi, että Superilla ei ollut malttia olla siinä mukana. Elämme historiallisia hetkiä, kun ihmisten oikeudentajun mukaan kaikkein tärkeimmän työn arvostuksen vinoumia lopultakin oiotaan. Toivottavasti niin käy. Nyt alkaa olla hetki, jolloin yhteiskunta joutuu ottamaan kantaa siihen, onko paperirullien peruskoulutasoinen stressitön pyörittely työnantajan maksamalla pyörittelykoulutuksella todella arvokkaampaa kuin ihmisten hoitaminen neljän vuoden itse kustannetun opiskelun jälkeen. Palkkatason reippaan korjaamisen lisäkustannukset tulevat toki kuntatalouksille raskaiksi. asiaa voidaan kuitenkin katsoa myös niin päin, että sairaanhoitajien alipalkkauksen avulla kuntataloudet ovat nyt edes sillä tolalla kuin ovat, ja hoitajille kuuluneilla rahoilla kunnat ovat voineet porsastella mm. ylläpitämällä hallintoportaidensa kuuluisaa raskautta ja tehottomuutta. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea, Porvoiden kuntaliitoksen jäljiltä niitä löytyy omiksi tarpeiksi. Jos tällä valtakunnalla on varaa antaa muutaman ammattitaidottoman poliitikkopellen ja juppijohtajan lahjoittaa valtionyhtiöiden, siis meidän suomalaisten varoja 4,3 miljardia (4300 miljoonaa) vastikkeetta Saksan valtiolle ja hassata 3 miljardia Amerikan yrityskauppaleikeissä, niin hoitajille pitää löytyä rahat mennen tullen. Hoitsuihin sijoittamalla saadaan sentään jotakin aikaankin. Nopeasti laskien, 500 euron kohtuullinen kuukausi palkan korotus kunta-alan 33 500 sairaanhoitajalle maksaa yhteiskunnalle sivukuluineen 250 miljoonaa vuodessa. Se on eturauhasvaivaisen hyttysen pissiä Porvoonjokeen verrattuna huippupalkkaisten poliitikko-johtajien möhläysmiljardeihin, jotka kuitataan suuruutensa nähden olankohautuksin. Pelkästään Fortumin johdolle jaetut bonukset maksoivat enemmän, yli 300 miljoonaa. Vaikka palkka-asiaa ei katsottaisi edes epäoikeudenmukaisuutena hoitoalaa kohtaan, mitä se nimenomaan on, niin ansiotason rivakalla korjaamisella on joka tapauksessa tulenpalava kiire, nopeasti kärjistyvän työvoimapulan vuoksi. Jo nyt nähdään, että virkoja ei saada täytettyä edes Porvoon kaltaisella ruuhka-Suomen muuttovoittopaikkakunnalla. Miten voi raskas työ rasittavilla työajoilla, alituisessa kiireessä, ja usein haistattelevien, kännisten, haisevien, hörhöisten ja vaarallisten poli –asiakkaiden kanssa huonolla palkalla pitkän päälle kiinnostaa, jos muuta on tarjolla? Systeemi pyörii vielä, mutta nitkahdellen, pikku hiljaa ikääntyvien ja harvenevien vastuunkantaja-hoitajien voimin, jotka ovat jo voimiensa ja kärsivällisyytensä äärirajoilla. Sivusta katsojana tekisi mieli kehottaa koko sairaanhoitajaporukkaa laittamaan nimensä yhteiseen joukkoirtisanoutumispaperiin ja menemään rauhassa kotiin odottamaan, kunnes työnantajat seisovat hattu kourassa jonossa oven takana soittamassa varovasti ovikelloa, hyvän tarjouksen kanssa. Se olisi itse asiassa nopein ja kenties ainoa tapa laittaa asiat järjestykseen, sillä sairaanhoitajien lakko ei tunnetusti ole lakko, koska välttämättömät työt hoidetaan ”lakon” aikanakin. Kuntatyönantajahan ainoastaan hyötyisi siitä, hoitajien ja hoitoa tarvitsevien kustannuksella – jälleen. Toivottavasti hoitsut eivät mene siihen lankaan. Mitä tulee muiden kunta-alan työntekijäryhmien käytökseen palkkaneuvotteluiden yhteydessä, eipä ole ällöttävämpää näytelmää aikoihin nähty. On selvää, että yksi jos toinenkin porukka on alipalkattu, mutta että hoitoalan oikeus saada vihdoinkin asiansa kuntoon kiistettiin, oli häpeällinen teko. Enpä olisi uskonut itsekkyyden ja kademielen voivan saavuttaa moisia muotoja. Vesa Koskivuo
pile Posted October 6, 2007 Posted October 6, 2007 Kiitos tuesta Vesa! Nyt tarvitaankin suuren yleisön tukea. No comments
lisbeth Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Taputuksia:) hyvin on argumentit perusteltu! Kyllä mä sut hoitelen!
JKKK Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Iso kiitos tästä kirjoituksesta! ;D Anna hevosen murehtia. Sillä on isompi pää.
Guest WayUnderPayd Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Erittäin hyvä kirjoitus, ja kiitos tuesta. Toivoisin vielä että julkaisisit saman kirjoituksen esim. hesarissa.
puh Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Erinomainen kirjoitus, Vesa! Kiitos siitä! Voisitko tarjota tätä vaikkapa avoimena kirjeenä tai mielipidepalstalle esim. Helsingin Sanomille?
Guldan Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Todella hyvä kirjoitus.. ja kannatan tota joukkoirtisanoutumis kirjeen tekemistä! siihen kun saisi tarpeeksi hoitajia mukaan niin ihan varmasti päättäjillä tulis paskat ja kuset housuun. I´am Wizard
Pernasoppa Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Hienoa tekstiä! p.s. kuka on Vesa Koskivuo? Tämä mielipide tai kommentti on yksityishenkilön antama eikä välttämättä edusta työnantajani, minkään yhteistyökumppanini, ammattiliittoni tai puolueeni kantaa.
blondi Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Minäkin kiitän, loistava kirjoitus! Laita hesariin myös. (Niin, kuka on Vesa Koskisuo?)
Janne Posted October 7, 2007 Posted October 7, 2007 Kirjoitus on julkaistu Porvoossa ilmestyvässä Uusimaa -lehdessä 2.10.2007, kirjoittaja on ilmeisesti porvoolainen maallikko. Kirjoitukseen julkaisuun sivustolla on pyydetty kirjoittajan lupa, ja kirjoittajalle on lähetetty linkki tähän keskusteluun, joten toivottavasti Hesari saa pian postia.
Pikku myy Posted October 8, 2007 Posted October 8, 2007 Kiitos kovasti loistavasta kirjoituksesta. Saisko tämän myös muihin lehtiin? Ku kaikki ei hesaria lue... I'm selfish, impatient and little insecure. I make mistakes, i'm out of control and at times hard to handle, but if you can't handle me at my worst, then you sure as hell don't deserve me at my best.
Ensihoitaja Posted October 9, 2007 Posted October 9, 2007 Niin ja ei se neljävuotta opiskelua amk tason hoitajalle riitä. Vaaditaan pohjalle joko lukio 3v tai ammatillinen koulutus 3v, jotta sinne voi edes hakea ja sitten alasta riippuen vielä se 3,5-4,5v ammattiopintoja. Eli kyllähän sitä vuosia saa opiskella, että hoitajan paperit on taskussa, parhaillaan 7,5 v. Opettaja jumalan armosta...
Minx Posted October 9, 2007 Posted October 9, 2007 Kiitos Vesa! Tämän hoitsun sydäntä lämmitti kirjoituksesi mukavasti, ja argumentit oli hyvin perusteltu. >:D
Guest Vesa Koskivuo Posted October 9, 2007 Posted October 9, 2007 Hei! Koska en kuulu ammattikuntaanne, en pääse rekisteröitymään foorumiinne, mutta kenties Janne ystävällisesti laittaa puolestani nämä terveiseni näkyville. Kiitos kaikille juttuani kommentoineille! Kuten jokainen työstään tietää, positiivisen palautteen ja tunnustuksen saaminen omista aikaansaannoksista tekee tosi hyvää ja se on tärkeätä. Sama pätee näihin mielipidekirjoituksiinkin. Ensinnäkin jutun taustasta. Kirjoittelen silloin tällöin mielipidejuttuja kotipaikkakuntani lehdessä, ja siksi tässäkin kirjoituksessa näkyi porvoolaistaustani. Juttuhan oli sellaisenaan Uusimaa-lehdestä, kuten Janne jo kertoikin. Aiheen taustaa minun ei tarvitse perustella, mielestäni työllenne pitää vihdoinkin saada oikeudenmukainen rahallinen tunnustus. Oma tunteeni palo varmasti näkyi tekstistä. Toiseksi, kovasti toivottiin jutun lähettämistä myös Hesariin. Kyllähän senkin olisi voinut tehdä, mutta itse en oikein pidä monien kynäilijöiden tavasta lähettää sama juttu useampaan lehteen. Tässä tapauksessa se olisi ollut toki perusteltavissa, mutta nyt se on kyllä jo myöhäistä, koska juuri tänään Tehy päättää jatkotoimenpiteistä, ja tilanne siirtyy ikään kuin seuraavaan vaiheeseen. Juttuni yksi ydinkohta, joukkoirtisanoutumisidea, näkyy myös vilahdelleen julkisuudessa, joten siltäkin osin se on jo vähän vanhentunut. Seurataan tilannetta. Vaikka en muuten ole yhteiskunnan kyykyttämisen kannattaja, koska sitä myös törkeästi väärinkäytetään, tässä tapauksessa asetelma vaan on sellainen, että äärimmäisillekin keinoille on mielestäni oikeutus. Olette jo vuosikausia yrittäneet hyvällä, mutta teidän hyväntahtoisuuttanne on vain hyväksikäytetty. Vaihtoehdot alkavat olla aika vähissä, jos oikeutta haluatte saada. Seuraava mahdollisuutenne on vasta vuosien kuluttua, ja jos ja kun talouden suhdanteet kääntyvät huonoiksi, kenties vasta vuosikymmenten kuluttua. Eikä tilanne sen helpompi ole silloinkaan kuin juuri nyt. Siksi asia on mielestäni vietävä nyt loppuun asti. Superia manaan todella raskaasti, kun sen johdolla ei ollut tilannetajua nähdä asiaa syvällisemmin. En voi myöskään ymmärtää kuntatyönantajan ja valtiovallan nihkeilyä - tosin pokeri- ja roolipeliähän se osittain on. Tuponne tulee kyllä maksamaan paljon, mutta jos yhteiskunta katsoo yhtään nokkaansa pidemmälle, sen intresseissä on kiireesti tehdä hoitoalasta rahallisesti(kin) arvostettua työtä. Yleisön mielipiteet ovat juuri nyt niin vahvasti puolellanne, että jopa verojen korotukset teidän hyväksenne todennäköisesti onnistuisivat ilman suuria mutinoita. Itse asiassa luulisin, että teidän asianne olisi ylipäätään ainoa, minkä vuoksi kansa olisi valmis maksamaan enemmän veroja. Se on siksi vastapuolellennekin tuhannen taalan paikka juuri nyt, mutta se ei halua tai pysty sitä näkemään. Tsemppiä! Terveisin Vesa Muokkaus: Kappalejako
dino Posted October 9, 2007 Posted October 9, 2007 Ehdotan Vesa Koskivuolle hoitajat.netin ensimmäistä kunniajäsenyyttä!
Guest Posted October 9, 2007 Posted October 9, 2007 Ehdotan Vesa Koskivuolle hoitajat.netin ensimmäistä kunniajäsenyyttä! Kannatetaan
ETI Posted October 9, 2007 Posted October 9, 2007 Kannatetaan! Taitaa Vesa olla sydämeltään hoitaja ;) "Mutta tohtori..." "Hoitaja on vaiti ja tekee työnsä!"
mielenterveyshoitaja Posted October 10, 2007 Posted October 10, 2007 Kiitos vaan tuesta vaikka sairaanhoitajista kirjoitit pelkästään!
Ketorin Posted October 11, 2007 Posted October 11, 2007 Ehdotan Vesa Koskivuolle hoitajat.netin ensimmäistä kunniajäsenyyttä! Kannatan, koko sydämestäni. Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta. Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.
Torsola Posted October 12, 2007 Posted October 12, 2007 Ehdotan Vesa Koskivuolle hoitajat.netin ensimmäistä kunniajäsenyyttä! Kannatan ehdottomasti!! Mitä nopeammin, sitä nopeammin Hiki säästää verta
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.