Uutisia lukiessani - ajatuksia.

[Sari-Helena]

Tässä uutissivuja lukeskellessani törmäsin taas otsikkoon hukkuneesta pikkutytöstä. Omaan pihalampeen oli pudonnut tämä vajaa kaksivuotias.

Aiheeseen liittyen haluaisin kysyä teiltä, ensihoitajat, miten tuollaiset surulliset sattumukset vaikuttavat teihin, jos sattuu olemaan teidän keikalla tällainen? Miten pystytte taas nollaamaan itsenne?

Luulen, että itse menisin shokkiin jos joutuisin kohtaamaan edes työni puolella lapsen tapaturmaisen kuoleman 

Olen itse työssä vanhuspuolella, jossa kuolema on usein jopa asiakkaan itsensä toivoma vieras.

[Maailman vahvin tyttö]

Yhtään lapseen kohdistunutta vakavaa onnettomuutta ei ole vielä omalle osalle sattunut, mutta aikaisemmissa työpaikoissa olen hoitanut mm. halvaantuneita nuoria ym. Luulen, että tilanteessa pystyisin toimimaan siinä kuin muutoinkin, mutta jälkireaktiota on vaikea arvata. Joka tapauksessa tuollaiset pitäisi kyllä ilman muuta käydä sitten työporukalla vielä läpi, vaikka sanottaisiin mitä.

[nanna]

En ole ensihoitaja, mutta lasten kanssa tekemisissä kuitenkin niin  siviilissä kuin töissäkin. Tällaisissa tapaturmaisissa kuolemissa sitä toimii varmasti ammattinsa vuoksi nii et hommat tulee hoidettua, mutta jälkikäteen iskee ahdistus ja asioista pitää jutella muiden kanssa. Vaikeinta on mielestäni, jos on ehtinyt jo luoda hoitosuhteen lapseen ja vanhempiin, tavallaan ehtinyt kiintyä. Vanhempien huomioiminen kaiken hälinän keskellä on mielestäni vaikein osuus, miten te esim. päivystyspolilla työskentelevät otatte vanhemmat huomioon, ehtiikö joku edes sanomaan jotain, ennenkuin lääkäri pääsee keskustelemaan heidän kanssaan?  Ja on normaalia, että meitä järkyttää ja surettaa  pienen ihmisen elämän taipaleen loppuminen jo ennenkuin se on edes kunnolla ehtinyt alkaa, ei onnettomuuden tarkoitusta ymmärrä.

[Figuuri]

Juu onhan niin, että pienen ihmisen kuolema koskettaa aina, vaikka olisi kuinka äijä ja "kaiken"nähnyt.

Omassa työpisteessäni ko. keikkat käydään läpi asemalla heti keikan jälkeen  kohteessa olleen porukan kanssa ja tarvittaessa paikalle saadaan nopeasti myös debriefing-henkilö mukaan, jos tarvetta on.

Toimii yleensä.

[hattivatti]

Eräissä sairaanhoitopiireissä käytäntönä että jos lapsi kuolee niin vuoroa ei tarvitse/ saa jatkaa loppuun ja automaattisesti pari vapaapäivää tulee.

Onneksi en ole itse joutunut vielä kuollutta lasta työssäni kohtaamaan, mutta voin vain kuvitella kuinka pahaa tekisi. Toisaalta, lapset jotka kuolevat ovat Yleensä sairaita tai muuten heikompia elämän valmiuksien suhteen ja asia on "helpompi hyväksyä".

[Vieras: Student Midwife]

Omalle kohdalle ei ole vielä tullut lapsen menehtymistä. Työskentelen kuitenkin osastolla, jonne tulee joskus vauvoja saattohoitoon, jolloin tiedetään jo etukäteen, että lapsi tulee kuolemaan.

Kätilön ammatissa taatusti tulee törmäämään vastasyntyneen kuolemaan (tai sikiökuolemaan). En ole asiaa vielä pohtinut, mutta taatusti asia tulee puheeksi koulutuksen yhteydessä ja sitten pääsee enemmän selville, mitä omassa pääkopassa mahdollisesti liikkuu asian tiimoilta.

[dino]

Juu onhan niin, että pienen ihmisen kuolema koskettaa aina, vaikka olisi kuinka äijä ja "kaiken"nähnyt.

Näinhän se on, lapsen kuolema jättää aina jäljen jonnekin sielun sopukoihin. Ja pahimmalta on tuntunut ne pari tapausta joissa lapsen kuolema ei ole ns. luonnollinen kuolema vaan vanhempien aikaansaama - silloin oon löytänyt vihaa yms. epämiellyttäviä tuntemuksia itsestäni.

Mutta onneksi nämä asiat ei juurikaan kotiin eikä uniin kantaudu, debriefinginä on toiminut kollegan/kollegoiden kanssa keskustelu - pahimmissa tapauksissa keskustelua on jatkettu vapaa-ajalla saunanlauteilla.