hessu Posted March 10, 2007 Posted March 10, 2007 Kuinka yleisiä nämä nimikemuutokset perushoitajasta sairaanhoitajaksi ovat tällä hetkellä. Meillä on jälleen kerran tehty päätös kahden ph toimen muuttamisesta sh:ksi. Yritimme joukolla puolustaa perushoitajia (olen siis sairaanhoitaja), mutta mikään ei auttanut. Pomot ovat vihkiytyneet ajatukselle, että erikoissairaanhoidossa ei perushoitajia juurikaan kaivata. Tällä ph porukalla on kyllä ahdistavat paikat työelämässä tällä hetkellä ainakin meillä. Emme ymmärrä, että mihinkä se perushoito erikoissairaanhoidosta on kadonnut, päinvastoin potilaat ovat aina vain hoivattavampia. Kyse ei nyt ole siitä, että osastollamme sairaanhoitajat eivät perushoitoon haluaisi osallistua, vaan siitä, että ph:t havainnoivat ja tekevät tiettyjä asioita paremmin kuin sh:t (näin väittäisin). Opiskelijoiden on ollut vaikea hahmottaa sitä asiaa, että erikoissairaanhoidossa sairaanhoitajan vastuulla on enemmän perushoitoa kuin esim. tk:ssa, juuri näiden nimikemuutosten ansiosta. He luulevat tulevansa opettelemaan kaikenlaisia hienouksia, mutta ovat joutuneetkin laveripesurumbaan ym..... On siinä monta kertaa opiskelijoiden naamat venähtäneet. Kirjoitelkaa, miten nää jutut teillä ovat tällä hetkellä.
Guldan Posted March 10, 2007 Posted March 10, 2007 anteeksi mutta mistä erikoissairaanhoidosta sinä puhut? itse olen harjoittelemassa nyt leikkurissa, ja siel taitaa olla yks perushoitaja hän ei tosin voi tehdä muuta kuin valvovanhoitajan työtä, instrumentti ja anestesiahoitajaksi tarvii olla sairaanhoitajankoulutus + suuntautuminen perioperatiiviseen hoitotyöhön. I´am Wizard
hessu Posted March 10, 2007 Author Posted March 10, 2007 Keskussairaala: vuodeosastot ja poliklinikat ym. Keskussairaalassa tapahtuva hoito luetaan kyllä käsittääkseni edelleen erikoissairaanhoitoon kuuluvaksi. Perushoitajien määrän vähäisyyden leikkaussaleissa kyllä ymmärrän, eihän siellä perushoitoa kovin paljoa ole. Kirjoituksessani kritisoin nimenomaan sitä, että sellaisissa paikoissa, joissa on runsaasti perushoitoa, tehdään näitä nimikemuutoksia.
Guldan Posted March 10, 2007 Posted March 10, 2007 en tiedä onko sitten koulutusrakenteen muutoksessa asian kanssa tekemisissä.. perushoitajiahan ei enä valmistu, vastaava koulutus taitaa olla lähihoitajat? voisiko näiden toimien muuttaminen sairaanhoitajaksi liittyä jotenki siihen? kyllähä sairaanhoitajat tekevät perushoitoa siinä missä perushoitajatkin, sen lisäksi sairaanhoitajilla on vastuu lääkellisessä hoidossa, iv-luvat yms. joten se voisi myös helpottaa toimenpiteiden suorittamista ettei tarvitse aina hakea sairaanhoitajaa paikalle? itselle nyt tulee lähinnä mieleen yövuorot jos on 2 valvomassa osastolla ja molemmat ovat lähihoitaja/perushoitajia niin joutuvat soittamaan toiselle osastolle sairaanhoitajalle esim. antibioottilääkkeen tiputuksesta.. I´am Wizard
puh Posted March 11, 2007 Posted March 11, 2007 en tiedä onko sitten koulutusrakenteen muutoksessa asian kanssa tekemisissä.. perushoitajiahan ei enä valmistu, vastaava koulutus taitaa olla lähihoitajat? voisiko näiden toimien muuttaminen sairaanhoitajaksi liittyä jotenki siihen? Nimikemuutosten taustalla ei ole (ainakaan ainoastaan) II asteen koulutuksen muuttuminen, vaan joissakin sairaanhoitopiireissä juuri tuo käsitys, ettei perus- tai lähihoitajille ole tarvetta. HUSissakin nimikemuutoksia tehdään, mutta ei käsittääkseni ihan yhtä rivakasti kuin joissakin muissa sairaanhoitopiireissä. HUSissa perushoitajien toimia aletaan tulevaisuudessa muuntamaan lähihoitajien toimiksi, jolloin myös lähihoitaja-nimike ja lähihoitajien koulutus tulee tutummaksi. kyllähä sairaanhoitajat tekevät perushoitoa siinä missä perushoitajatkin, sen lisäksi sairaanhoitajilla on vastuu lääkellisessä hoidossa, iv-luvat yms. joten se voisi myös helpottaa toimenpiteiden suorittamista ettei tarvitse aina hakea sairaanhoitajaa paikalle? itselle nyt tulee lähinnä mieleen yövuorot jos on 2 valvomassa osastolla ja molemmat ovat lähihoitaja/perushoitajia niin joutuvat soittamaan toiselle osastolle sairaanhoitajalle esim. antibioottilääkkeen tiputuksesta.. Erikoissairaanhoidossa, jos on kaksi yökköä, kyllä toinen niistä on sairaanhoitaja. Kaksi perushoitajaa ei voi valvoa erikoissairaanhoidossa. anteeksi mutta mistä erikoissairaanhoidosta sinä puhut? Erikoissairaanhoito ei todellakaan ole pelkkää perioperatiivista. Pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa erikoissairaanhoitoa on kaikki HUSin alla oleva toiminta. Itse olen harjoittelemassa nyt leikkurissa, ja siel taitaa olla yks perushoitaja hän ei tosin voi tehdä muuta kuin valvovanhoitajan työtä, instrumentti ja anestesiahoitajaksi tarvii olla sairaanhoitajankoulutus + suuntautuminen perioperatiiviseen hoitotyöhön. Korvaklinikalla Helsingissä ainakin oli vielä pari-kolme vuotta sitten kokeneita perushoitajia leikkurissa, jotka toimivat passareina ja instrumentoivat pienemmissä toimenpiteissä. Mitä tulee tuosta suuntautumisvaihtoehdosta, sekään ei aina ole edellytys. Esim. anestesiahoitajan työhön työkokemukseksi käy usein myös teholla / valvonnassa hankittu työkokemus. Ja ihan "pystymetsästäkin" nykyisessä työvoimapulassa voi leikkuriin päästä töihin, pidemmällä perehdytyksellä sitten vaan.
Sini Posted March 11, 2007 Posted March 11, 2007 Kyllä näin erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla pyörineenä täytyy sanoa, että kokenut perushoitaja on painonsa arvoinen kullassa. Kiitos vaan työkavereille! Esim. haavahoitojen suunnittelun jätän suosiolla niihin paremmin perehtyneelle ja toteutan ohjeiden mukaan. Kiireisessä vuorossa on hyvä tietää, että siellä kentällä on asiantuntija töissä, jolloin voi rauhassa keskittyä lääkehoitoon ja uusien potilaiden vastaanottoon. Perushoitoa toki toteutetaan yhdessä, mutta on hyvä, että saa keskittyä myös muuhun hoitotyöhön rauhassa, jolloin virheiden mahdollisuus vähenee. "Tietä käyden tien on vanki/ vapaa on vain umpihanki." - A. Hellaakoski -
hessu Posted March 12, 2007 Author Posted March 12, 2007 Kiitos kahdelle edelliselle vastaajalle siitä, että todella ymmärsitte, mitä tarkoitin. Meidän sairaanhoitopiirissämme on ollut jo jonkin aikaa vallalla tämä perushoitajien vähättely ja nämä nimikemuutokset aina, kun joku vanha perushoitaja jää eläkkeelle. Pomojen mukaan erikoissairaanhoidossa ei voi olla kuin "kourallinen" perushoitajia, koska kyse on niin vaativasta hoidosta. Nämä nimikemuutokset ovat johtaneet siihen, että useissa työvuoroissa ei ole lainkaan perushoitajia. Tämä taas johtaa siihen, että sairaanhoitajan työ alkaa muistuttaa aina vain enemmän perushoitajan työtä, koska perushoidon tarvehan ei mihinkään vähene päin vastoin.
Ketorin Posted March 12, 2007 Posted March 12, 2007 Samaa nimikkeen muutosta on käsittääkseni jo pidempään ajettu myös OYSissa. Nyt on ilmeisesti viimein ymmärretty myös lähihoitajien ja perushoitajien merkitys. mol. fi löytyi seuraavanlainen ilmoitus.. Lähihoitaja, 15 paikkaa, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Oulu Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Oulun yliopistollinen sairaala Etsimme jatkuvasti hoitoalan ammattilaisia sijaisuuksiin. Erityisesti tarvitsemme lähihoitajia (15) erimittaisiin sijaisuuksiin. Tarjoamme haasteellisia työtehtäviä huomioiden työntekijöiden erilaiset tarpeet. Käy tutustumassa työnhakuun verkkosivuillamme http://www.ppshp.fi . Avoimen hakemuksesi voit toimittaa rekrytointipalveluihin henkilökohtaisesti, postitse tai sähköpostin välityksellä. Lisätietoja saat rekrytoijiltamme, p. 0400 950 716, 0400 950 367 ja 0400 991 370. Jos et pidä siitä, että muut kävelevät ylitsesi, nouse ylös lattialta. Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem.
Guest Student Midwife Posted March 12, 2007 Posted March 12, 2007 Olen nyt harjoittelemassa naistentautien polklinikalla ja meillä on perushoitajia osastolla. Heidän roolinsa ei ainakaan näin viikon harjoittelun jälkeen eroa mitenkään sairaanhoitajan tai kätilön työstä eli ihan samalla tavalla itsenäisesti ottavat hoitajapapoja ja ovat gynevastaanotolla tai päivystyksessä hoitajana. Lääkkeitä osastolla annetaan hyvin vähän, mutta mutu on, että kyllä he saavat ne lääkärin määräämät Cytotecit antaa potilaalle lääkekaapista. Tippoja meillä laitetaan hyvin harvoin, joten en tiedä, kuka niitä ylipäätään meidän osastollamme laittelee ja miten osaston hoitajilla on iv-lupia.
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.