Opiskelijana hoivakodissa

[Miizu]

Hei! (Uusi foorumilla ja heti kyselemässä  )

Syksyllä odottaa harjottelu hoivakodissa (olen aikuispuolen lähihoitajaopiskelija). Hyvällä hoitajalla pitää tietysti olla perussetti hallinnassa (tieto, taito ja asenne kohdilleen), mutta onko jotain mitä opiskelijan kannattaa erityisesti ottaa huomioon? Opiskelijan täytyy kysellä, se on selvää – ja pakko onkin, meillä mennään koulussa niin nopeeta vauhtia, että joitain asioita ei käsitellä ja opettajat toteaa "opitte sitte kentällä"...

Eniten monia luokkalaisia jännittää se, kuinka opiskelijoihin suhtaudutaan, kun vakituistenkin hoitajien välillä näyttää välillä olevan pientä nokkimista. Kuinka teillä on otettu opiskelijat vastaan?

Monet tuntuvat pelkäävän huonoa työilmapiiriä (ennakoiva pelko ei sinänsä auta asiaan, mutta minkäs teet) ja sitä, minkä verran opiskelija saa olla eri mieltä asioista. (Esimerkiksi joissain paikoissa tunnutaan ajattelevan, että vanhus on nopeampi nostaa housunkauluksesta tai kainaloista, kuin apuvälineillä. Sitten vanhusta revitään housuista ylös, eikä opiskelija uskalla huomauttaa asiasta, koska on kiire ja 'tämä nyt vain on aina tehty näin'. Mie tulen olemaan se ärsyttävä opiskelija, joka ei nostele ketään kainaloista sängystä ylös vaikka olis kuinka kiire, mutta...  )

Yleensäkin kiinnostaa opiskelijoiden asema näissä yksiköissä ja kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan

Kiitos ja kumarrus

 

 

[K.U. Sijainen]

Heissan ja hauska tavata

Kysely on ihan hyvä juttu, itsekin perusuteliaana koen niin. Tosiaan, käytäntö opettaa (myöskin niitä ei-toivottuja tapoja). Opiskelijana harjoittelussa oli välillä vaikea olla, kun opit ovat eri kuin käytäntö. Ja niitä käytäntöjäkin on erilaisia.

Sen sanoisin, että harkkapaikkoja on joka lähtöön. Jos olet pelkkää kolmosluokan työvoimaa, niin ota yhteys opettajaan. Sinulla on OIKEUS saada ohjausta, siitä työpaikalle maksetaan. Tiedätpähän ainakin, että mihin menet/ et mene töihin.

Se kainalosta/ housuista repiminen: sitä näkee edelleen, valitettavasti. Ei myöskään asiakkaan kädet niskasi taakse ja peppu ylös; vaarallista sinulle.

Itse toimin niin, että sängyn pääty ylös, asiakkaan jalat kohtisuoraan lattiaan, ristiselästä työntö tai edestäpäin ranteista veto ja ylösnosto. Nousee isompikin ihminen, kaikkein helpoin tapa.  Myös kämmen pakaran alle ja nosto toimii joskus.

Aina et voi muuttaa asioita kuin vain omalla esimerkilläsi. Ehkä kannattaa pitää "matalaa profiilia", harjoitteluissa ei voi muuttaa maailmaa.

[Mimmis]

En menisi opiskelijana, enkä kollegana huomauttamaan kenellekään hänen työtavoistaan ellei tapahtuisi jotain hyvin räikeää. Otit esimerkiksi avustamisen siirroissa. Kyllä tietoa löytyy tänä päivänä niin paljon ja varmasti kaikki ovat tietoisia erilaisista hyvistä käytännöistä. Kannattaa olla avoimin mielin ja kuulostella mikä on kenellekin ominaisin tapa. Kaikista hölmöintä on yrittää tehdä aina samalla tavalla, koska se ei vain toimi. Varsinkaan jos ihmisen kyky vastaanottaa informaatiota alkaa olla jo puutteellinen.

Minun mielestäni työn saa tehdä omalla tavallaan, kunhan ei vaaranna itseään eikä asiakasta. Opiskelijana tärkeä taito on osata perustella tekemisensä. Jos ohjaajan tapa vaikuttaa sinusta huonolta, voisi innokkaana opiskelijana ehdottaa vaikkapa juuri koulussa opittua niksiä, jota haluaisit kokeilla käytäntöön.

Tulee myös muistaa, ettei opettajalla välttämättä ole se viimeisin tietotaito ja käytännön työstä voi olla aikaa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Asiat muuttuvat koko ajan, ei kukaan voi olla perillä kaikesta uudesta. On myös ihmisiä joita ei niinkään kiinnosta tai innosta kokeilla uutta. 

Yritä olla murehtimatta työpaikan ilmapiiriä. Voi olla että jonkun mielestä se on maailman ihanin paikka ja itse et sovi sinne lainkaan. Jotain pientä eripuraa voi löytyä paikasta kuin paikasta ja voi olla ettet löydä kaikkien kanssa samaa aaltopituutta. Aikuisena varmasti ymmärrät, että sellaista se vaan on ja osaat suhtautua siihen. 

Tietty nöyryys ja innokkuus sekä kyky ja halu vastaanottaa uutta. Eiköhän niillä pärjää ihan kivasti. Hyvä ohjaaja ymmärtää sen että kunnollisena panostuksella ohjaamiseen alkupäivinä sinusta on ihan oikeasti apua ja hyötyä loppuharjoittelun ajan. 

Ole kuin sieni ja ime itseesi kaikki mitä saat. Jokainen kokemus on arvokas omalla tavallaan. Niiden avulla muodostat pikkuhiljaa oman tapasi työskennellä, kuin myös sen millä tavalla et tekisi kuuna päivänä.

[Sari-Helena]

Kaikki muut muistot opiskeluajan harjoitteluista ovat mukavia ja hyviä, paitsi yhden harjoittelun ohjaaja. Hänen ensimmäiset sanansa minulle olivat: "Hei, nimeni on XXXXX, ja en olisi halunnut alkaa ohjaajaksesi mutta kun oli pakko."  Joopajoo. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.

[Miizu]

2.8.2016 klo 19.05, Sari-Helena kirjoitti:

Kaikki muut muistot opiskeluajan harjoitteluista ovat mukavia ja hyviä, paitsi yhden harjoittelun ohjaaja. Hänen ensimmäiset sanansa minulle olivat: "Hei, nimeni on XXXXX, ja en olisi halunnut alkaa ohjaajaksesi mutta kun oli pakko."  Joopajoo. Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran.

Ai kamala o.o Mutta tänään alko työt ja ihan mukava paikka ja mukavia ihmisiä (Luokkakaverille oli sen sijaan sanottu toisessa paikassa jo tutustumispäivänä, että "sulla on sitten kaks ohjaajaa, koska opiskelijat on sellasia riippoja, ettei niitä yksin jaksa"... Se siitä ensivaikutelmasta...) Eiköhän toi ihan hyvin mene, kuudessa viikossa ehtii oppia jonku verran

[Getsina]

Mullekin on ohjaaja jossain harjottelussa todennut, että hän on ohjaajani vain ja ainoastaan pakosta. Ikävää hänelle ja ikävää minulle, mutta toisaalta rehellistä. Harjottelu oli silti ihan ok ja tulimme toimeen. Ohjaaja ei ollut innostunut oma-aloitteisesti neuvomaan eikä selittämään, mutta kysymyksiin kuitenkin vastasi. Itseäni auttoi tieto, että hänellä ei ollut varsinaisesti minua vastaan mitään, vaan hän ei ylipäätään olisi halunnut opiskelijaa itselleen. Viikon seurailun jälkeen ohjaaja ulkoistikin minut tekemään itsenäisesti töitä ja käski tulla hakemaan, jos en pärjäisi. Suurimmaksi osaksi pärjäsinkin, ja apua sain aina kun pyysin. Loppukeskustelussa tuli jopa kehuja, että olin toimeen tarttuva. Ei kai siinä muuta voinut!