Jump to content
MAINOS

dementoituneiden hoito tänään...


Guest Mertzi

Recommended Posts

Olen ollut 15 vuotta töissä samassa työyksikössä. Kun aloitin tulin töihin silloin uuteen dementia yksikköön. Yksikkö oli toiminut vuoden ja  oli aktiivisessa kehitys vaiheessa edelleen. Meni muutama vuosi ja nautin työstäni.

Hoidettavamme olivat liikkuvia,"häiriökäyttäytyviä" muistamattomia vanhuksia olipa joku nuorempikin joukossa. Teimme ryhmätyötä tavoitteena turvata hyvä ja turvallinen olo hoidettaville. Keinoina olivat yksilöllinen ja itsemääräämisoikeutta kunnioittava työskentelytapa sekä kohtaaminen ihminen-ihminen tasolla. Teimme asiat yhdessä hoidettavien kanssa emme heille.

Pikkuhiljaa hoito on muuttunut. Kodinomaisesta sairaalaksi ja tehtäväkeskeiseksi suorittamiseksi. Dementia yksiköt ovat vähentyneet ja osastoista on tullut jälleen ns. sekaosastoja. Eli hoidamme nyt vuodepotilaat sekä liikkuvat muistamattomat (häiriökäyttäytyjät) samoissa hoitopaikoissa. Mielestäni tämä suuntaus on laskenut hoidon tasoa sekä dementoituneiden liikkuvien että vuodepotilaiden osalta. Esimerkkejä elävästä elämästä:

!." vauhdikas rva liikkuu osastolla (on ainoa kävelevä, paikkoja on 22 ) hän tyhjentää tehokkaasti vuodepotilaiden yöpöytien laatikoista omaisten tuomat herkut sekä nappaa lääkkeet jos hoitaja ei ole muistanut piilottaa niitä  Toki lääkkeet ovat lukkojen takana mutta se lyhyt hetki jonka ne ovat tarjottimella ennen potilaalle antamista riittää... Eli hoitsut saa olla tarkkana. "2. potilas liikkuu osastolla pyörätuolilla, jotta olisi tekemistä. Hän on touhuileva, muistamaton ja erittäin kekseliäs viihdyttäessään itseään. Hänpä kulkee potilas huoneissa ja löytää mielenkiintoisen kapineen (sähkösängyn säädin kapula) ja kokeilee uteliaana mitä sillä voi tehdä. (hoitajat ovat huoneissa hoitamassa vuodepotilaita) no sillä kapineella saa sängyn liikkumaan ylös ja alas ja osan siitä nousemaan ja laskemaan , lystiä.... vaan eipä ole siitä vuodepotilaasta joka on siinä kyydissä, eikä siitä omaisesta joka sattuu paikalle  angry.png " jotta semmoista tämän päivän hoitotyö  huh.gif Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja tarinoita olisi kiva kuulla...

Link to comment
Share on other sites

MAINOS

Archived

This topic is now archived and is closed to further replies.

×
×
  • Create New...