Reportteri Posted September 16, 2014 Share Posted September 16, 2014 Päijät-Hämeen yhteispäivystyksen henkilökunta on työskennellyt jaksamisen äärirajoilla rajusti lisääntyneen potilasmäärän takia, työntekijöiden mukaan taukojenkin pitäminen on lähes mahdotonta. Potilasmäärä on noussut viime vuodesta yli 10 prosenttia. Kiireen lisäksi väkivallan uhka kuormittaa hoitohenkilökuntaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) teki Tehyn ammattiosaston aloitteesta työsuojelutarkastuksen Akuutti24:ssä elokuussa. Tarkastuskäynnillä kiinnitettiin erityisesti huomiota työntekijöiden kokemaan haitalliseen, psykososiaaliseen kuormitukseen. Avi velvoitti työnantajan korjaamaan tilannetta. Työnantaja ilmoitti palkkaavansa Akuuttiin syksyn aikana viisi uutta työntekijää. Yhteispäivystyspoliklinikka sai AVI:lta ohjeistusta myös väkivallan uhan torjumiseen. Tehyn ammattiosaston johto haluaa korostaa, etteivät työntekijät halunneet yhteydenotollaan aviin mustata työnantajan mainetta, vaan saada yhtymän rahoista päättäville kunnille ulkopuolisen arvion henkilöstötilanteesta. http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/09/16/akuutti24ssa-henkilokunta-painaa-kieli-vyon-alla-avilta-moitteita http://yle.fi/uutiset/kiire_ja_vakivallan_uhka_kuormittavat_hoitohenkilokuntaa/7471751 Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.