Reportteri Posted March 25, 2014 Share Posted March 25, 2014 Eduskunnan oikeusasiamies antoi joulukuussa päätöksen kanteluun, jossa kansalainen arvosteli erään terveyskeskuksen menettelyä puhalluttaa kaikki päivystykseen tulevat tapaturmapotilaat. Oikeusasiamiehen kannanoton mukaan terveydenhuollon toimintayksiköllä ei ole oikeutta kaavamaisesti puhalluttaa kaikkia tapaturmapotilaita. Toimenpiteet on valittava kunkin potilaan kohdalla siten, että potilaan oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon toteutuu potilaslaissa tarkoitetulla tavalla ja että ne ovat suhteessa niillä tarkoitettuun hyötyyn.Valvira on todennut oikeusasiamiehelle antamassaan lausunnossa muun muassa, että se pitää toimia alkoholihaittojen ehkäisemiseksi ja välttämiseksi tärkeinä, koska alkoholin suurkulutus on monien terveydellisten ongelmien ja usein myös tapaturmien taustalla. Valvira on todennut, että hyvään hoitokäytäntöön ja terveydenhuollon ammattihenkilötoimintaan kuuluu selvittää potilaan esitiedot riittävässä laajuudessa ja kartoittaa potilaan kliininen tila. Alkoholipitoisuuden määrittäminen potilaan kliinisen tilanteen selvittämiseksi on useissa tilanteissa lääketieteellisesti perusteltua, vaikka kaikkia tapaturmapotilaita ei tule kaavamaisesti puhalluttaa.Lisätietoja: http://www.valvira.fi/valvira/ajankohtaista/eoa_n_kannanotto_terveyskeskuksella_ei_ole_oikeutta_puhalluttaa_kaavamaisesti_tapaturmapotilaita Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.