Jump to content
lumienkeli30

Kiltteys hoitotyössä

Recommended Posts

lumienkeli30

Valmistuin lähihoitajaksi asiakaspalvelu ja tiedonhallinta -suuntautumislinjalta viime vuonna ja sain miltein heti töitä suuren kaupungin terveyskeskuksen vastaanotosta. Aluksi olin innostunut ja motivoitunut työhön ja ajattelin, että tämä olisi hyvä juttu. Pidin asiakkaiden kanssa juttelusta ja otin erilaisia näytteitä ja sydänfilmejä. Työhön kuuluu myös saneluiden kirjoittelua.

Ilmeisesti olen liian kiltti. haluaisin tehdä, mitä asiakas/potilas haluaa, mutta en pysty esimerkiksi antamaan aikaa, vaikka asia on tärkeä, mutta ei silti päivystyksellinen. Eräänä päivänä hyväntuulisuuteni ja innostukseni alkoi hävitä ja työn nurja kääntöpuoli tuli esiin. Sain ensimmäistä kertaa huutoa asiakkaalta ja hän alkoi nälviä minua, eli meni henkilökohtaisuuksiin, kun en saanut lääkärille aikaa heti saman tien ja en edes saanut suun vuoroa hänen sättimiseltään, että olisin voinut tehdä jonkinlaisen sovinnon hänen kanssaan. Sitten siitä lähtien minusta on tuntunut, että vaikka teen ja sanon mitä tahansa, niin aina saan syyt niskoilleni, vaikka en ole tehnyt mitään virhettä ja yritän tehdä kaiken hyvin. Kun teen mitä asiakas haluaa, saan negatiivista palautetta lääkäriltä tai kollegoilta.

 

Tunnen, että joka toinen asiakas on kiukkuinen ja nykyihminen tuntuu julmalta ja itsekkäältä. Työpäivän jälkeen olen itse ärtynyt ja joskus jopa masentunutkin. Usein ajattelen, että kuinkahan monelta kuulen taas valitusta seuraavana päivänä ja mitä pahaa olen taas tehnyt (vaikka en ole tehnyt)?

 

Olen usean ihmisen toiveen toteuttaja ja kun toteutan, niin pahoitan jonkun toisen mielen. Tässä tapauksessa joko asiakkaan tai lääkärin/kollegan. Joskus tuntuu, että en jaksaisi enää välittää kenestäkään ja ihmisten ongelmat tuntuvat yhdentekevältä. Ihan kuin asiakkaat vääntävät väkisin ongelman yksinkertaisesta ja pienestä asiasta. Olen tehnyt työsopimuksen pitkälle ajalle, mutta tällä hetkellä tuntuu etten jaksa tehdä sitä loppuun saakka ja haluaisin tehdä muuta, kuin vastaanottotyötä ja olen katsellutkin työpaikkailmoituksia.

 

Onko muita kohtalon tovereita? Teki mieli hieman purkaa tuntemuksiani.....

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Keep the faith

Minkä ikäinen olet?

Koska ikä tuo tiettyä teflonia pintaan.

  • Tykkää 2

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
piupati

Ikävä kuulla että susta tuntuu tuolta. En tiedä voisiko se olla jotain alku väsymystä kun et ole tottunut tuollaiseen palaute ryöppyyn? Hoitoalalla monesti tapaa tyytymättömiä ihmisiä... Ajan kanssa siinä oppii, ettei ota itseensä kaikkea ja muutenkin tasapainottelemaan eri ihmisten vaatimusten ja toiveiden välillä.

Onko teillä ketään toista tk vastaanoton työntekijää, jonka kanssa voisit jutella?

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hoplaa

Hoitoalalla ollaan yleensä pitkälti kipeiden ihmisten kanssa, joka tuo sen oman mausteensa asenteisiin ja käytökseen. Tylsä juttu, mutta alkuun oikeasti saattaa vihlasta ja syvältäkin kun joutuu toisinaan aiheettomankin ryöpyn kohteeksi, mutta mitä pidemmälle työurasi etenee, sitä enemmän oma asenteesi muuttuu, ja käsittelet palautteen eri tavalla. Ammattillisesta kasvusta puhuttaessa palautteen vastaanotto on jotakin, mikä vaatii itseltä sen tietyn suodattimen, että kykenee sivuuttamaan sen aiheettoman kritiikin ja olla ottamatta sitä itseensä. Hoitoalalla kuitenkin ollaan valitettavan usein "kasvottomia", nimettömiä ("hei hoitaja"), joten valitettavan usein potilailta/asiakkailta unohtuu se tosiasia, että vastapuolella on ihan oikea ihminen, jolla on oikeat tunteet, eikä mikään kone, jolle voi syytää kaiken oman pahan olonsa. Harva ihminen kuitenkin tulee ajatelleeksi sitä, että huono, itsekäs käytös, näkyy niissä arkipäivän tilanteissa kaikista eniten, vaikka itse sen valitettavan usein todistaakin.

 

Neuvoisinkin, että älä luovuta, vaan jatka sitkeästi eteenpäin ja usko myös niihin hyviin, kiltteihin ihmisiin, olethan itsekin sellainen. Löydät aikanaan sen oman keinosi tasapainotella eri hoitotahojen välissä, sekä tavan käsitellä myös niitä negatiivisia fiiliksia, ja se tunne kun tajuaa ratkaisseensa ongelman, on aikas huikea :) 

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Olen usean ihmisen toiveen toteuttaja ja kun toteutan, niin pahoitan jonkun toisen mielen. Tässä tapauksessa joko asiakkaan tai lääkärin/kollegan. Joskus tuntuu, että en jaksaisi enää välittää kenestäkään ja ihmisten ongelmat tuntuvat yhdentekevältä. Ihan kuin asiakkaat vääntävät väkisin ongelman yksinkertaisesta ja pienestä asiasta. Olen tehnyt työsopimuksen pitkälle ajalle, mutta tällä hetkellä tuntuu etten jaksa tehdä sitä loppuun saakka ja haluaisin tehdä muuta, kuin vastaanottotyötä ja olen katsellutkin työpaikkailmoituksia.

 

Onko muita kohtalon tovereita? Teki mieli hieman purkaa tuntemuksiani.....

 

Hieno aloitus ja hyviä kommentteja. Tervetuloa asiakaspalvelualalle, missä vastuu asiakkaasta voi olla kohtalaisen suuri, asiakkaat voivat olla vaativia ja hankalia, ja ne resurssit ja mahdollisuudet tarjota apua tai palveluita toisinaan hyvin rajalliset...  :huh:

 

Aika moni millä tahansa asiakaspalvelutyön saralla törmää tähän samaiseen asiaan. Oma luonne on kiltti, joskus on vaikea sanoa ei, joku haluaa auttaa mahdollisimman paljon, joku palvella mahdollisimman hyvin, joku kokee syyllisyyttä (ehkä jostain alitajuisesta syystä) jos ei kykene antamaan kaikkea tai asiakas ei saa kaikkea haluamaansa. Osa asiakkaista on erittäin hankalia ja itsekeskeisiä, osa käyttäytyy hyvin loukkaavasti mennen henkilökohtaisuuksiin. Osa asiakkaista on tottunut saamaan asiansa läpi vaikka uhkailemalla, osa asiakkaista manipuloi. Joku asiakaspalvelija taas on ehkä kasvanut/kasvatettu ylitsevuotavaan miellyttämisen tarpeeseen. Joku toinen ehkä elää asiakaspalvelijana yrittäen uudestaan ja uudestaan käydä jopa jotain traumaansa läpi jahdaten ikuisesti omaa häntäänsä - vaikka hän suorittaisi jonkin traumaattisen tilanteen uudestaan ja uudestaan paremmin ja paremmin, ei tiedostamaton ahdistus oikein koskaan katoa... Niin tai näin, moni joutuu tekemään töitä välttääkseen kyynistymisen.

 

Ammattilaisuuteen kuuluu kasvaminen. Ja ammattilaisuuteen kasvamiseen kuuluvat myös erilaiset kokemukset, pettymykset, virheet, mutta myös ahaa -elämykset, onnistumisen tunteet ja oppimiskokemukset. Kukaan ei koskaan ole valmis tai täydellinen, ja aina tulee jotain uutta ja erilaista tilannetta. Homma on välillä melkoista tasapainoilua, jälkikäteen miettiin, oliko kompromissi oikea, vai olisiko sillä kertaa täytynyt enemmän painottaa asiakkaan etua tai vaikka terveydenhuollon realiteetteja niukkuuksineen. Realiteetti myös on, ettei kaikki voi saada aina kaikkea, tuskin oikeastaan edes kukaan oikeasti aivan kaikkea. Välillä homma on niukkuuden tasapuolista jakamista. Ei se ole yksittäisen työntekijän syytä, vaan organisaatiot toimivat miten toimivat, poliitikot päättävät isoista linjoista ja rahoista, rahojen määrään vaikuttaa monta muutakin asiaa. Eikä yksi ihminen voi ottaa vastuuta kaikesta ja syyllistää itseään, jos ei voi antaa kaikkea.

 

Sinulla on ilmeisestikin aika mainio persoonallisuus ja asenne palvelualan työhön. Toisaalla se voi myös johtaa siihen, että otat paljon asioita henkilökohtaisesti ja pohdit hyvin paljon onnistumisiasi ja epäonnistumisiasi. Se vaatii sitten joko paineensietokykyä - tai paremminkin kannattaa lähteä ehkä vähän analyyttisemmalle ja ongelmia ratkovalle linjalle? Omasta persoonastaan ei pidä luopua. Jos itsensä myy tai korvaa, ei jäljelle jää oikein mitään. Mutta joskus täytyy osata sanoa myös ei, perustella se asiakkaalle - joskus todella myös itselleen, ja oppia luovimaan ristiriitojen välissä. Jos joku asiakkaan kommentti tuntuu henkilökohtaisen loukkaavalta, niin kannattaa miettiä, tarkoittiko hän todella negatiiviseksi, saattaako potilaan tekstin tulkita jotenkin positiivisemmin - tai tarkoittiko asiakas purkauksensa juuri Sinua vastaan, organisaatiota vastaan tai koko terveydenhuoltoa vastaan - ruohonjuuritasolla otetaan valitettavasti vastaan kritiikki, jonka oikea osoite on aivan jossain muualla.

 

Samoin kannattaa ehkä miettiä, miksi juuri sellainen kommentti tuntui hyvin henkilökohtaiselta? Miksi reagoin juuri tähän näin voimakkaasti? Voinko muuttaa reagointiani jollain tavoin? Rauhoittua, nousta tilanteen yläpuolelle, yrittää nähdä asiakkaan läpi... Purkaako hän jotain aiempaa huonoa kokemustaan, kipuaan, väsymystään, pelkoaan? Voiko sen tunnistaa? Mikä olisi ollut hyvä tapa reagoida, mitkä sanat olisivat pyöräyttäneet asiakkaan tunteita toiseen suuntaan? Miten saat haastavalle asiakkaalle jonkin viestin perille? Kannattaako provosoitua, vai olla lähtemättä mukaan, puhua korostetun rauhallisesti ja asiallisesti? Miten toimitat asiakkaalle viestin, että kyllä, olen huomannut tunteesi, pidän tilannetta aidosti hänen kannaltaan ikävänä, perustelet pikaisesti, miksi näin - ja tarjoat jonkin ratkaisuehdotuksen? Tai sanot suoraan, rehellisesti ja ystävällisesti, että valitettavasti tällaista toivetta ei voida nyt toteuttaa, ja ymmärrettävä perustelu perään. Joskus voi myös todeta, että aivan, onpas hankala tilanne, enkä pysty tekemään sille mitään - hetkinen, käväisen toisessa huoneessa kysymässä, keksisikö kokenut kollega ratkaisun asiaan. Pieni poistuminen voi joskus rauhoittaa molempia osapuolia, saat hetkeksi konkreettisestikin etäisyyttä tilanteeseen katsoaksesi sitä kauempaa - viestit, että yrität ratkaista ongelmaa, ja ehkä voit tuoda ns. toisen mielipiteen vahvistamaan omaa asiakkaan tahdon kumoavaa kommenttiasi.

 

On myös pakko kyetä sanomaan ei. Suoraan ja rehellisesti. Ohjaavasti ja jopa auttavasti. Joskus voi olla jopa palvelus suhteuttaa yliampuvia toiveita, jottei ihminen aivan turhaan pety ja turhaudu. Omaa persoonaa voi myös käyttää tässä luovasti. Jos on vaikea sanoa ei, eli olet "liian kiltti", niin kannattanee kysyä itseltään, miksi näin? Miksi toisen ihmisen vaatimusten alle täytyisi aina asettua? Onko vaikkapa äiti oikeasti hyvä äiti, jos lapselle ei tule lainkaan rajoja, hän saa kaiken haluamansa eikä koskaan opi käsittelemään jonkinmoista pettymystäkin? Ja osa asiakkaista on vaikeita, hyvin vaativia, vailla suhteellisuudentajua, jopa luonne- ja persoonallisuushäiriöisiä. Pitääkö heidän saada vähäisistä resursseista enemmän etua kuin muiden? Vai pitääkö kuitenkin opetella olemaan vain jämäkkä, ja löytää siitäkin käytöksestä tärkeitä arvoja, kuten vaikkapa tasapuolisuus - tai ammatillisuus? Tai löytyykö todellinen onnistuminen ja oikeudenmukaisuus, kun kiitosta ei tasapuolisesti oikein tule mistään suunnasta? Silloin on tullut valittua se kuuluisa kultainen keskitie... Entinen esimieheni toisella asiakaspalvelualalla lausui sarkastisesti, että projekti on mennyt nappiin silloin, kun vastakkaista mielipidettä olevat haukkuvat tasapuolisesti...  :D

 

Tai onko onnistuminen haastavan asiakkaan kanssa jotain muuta kuin hänen toiveidensa täyttämistä? Itsehillintää, yritystä luovia tilanteessa, löytää uusia näkökulmia, lähestymistapoja, ehkä hallita asiakkaan raivoa, tarjota joku turvallinen purkautumistie, estää tilanteen eskaloituminen vielä pahemmaksi - ja vielä viestiä jokin asiakkaan ehkä myöhemmin hyväksyttävissä oleva tieto, joka auttaa häntä ymmärtämään tilannetta? Joskushan toinen ei vain voi peräytyä ilman, että menettäisi ikäänkuin kasvonsa myöntämällä edes välillisesti olleensa väärässä tai toivoneensa jotain, mitä ei oikeasti edes voi toteuttaa. Kuitenkin, jonkinlainen kunniallinen perääntymistie asiakkaalle on turvattava, vähintään ikään kuin myötäiltävä, että ymmärrät hyvin asiakkaan näkemyksen, mutta valitettavasti on vaikkapa sinusta riippumattomia vastavoimia, jotka estävät sen toteuttamisen juuri tuollaisena. Joskus olen törkeästi käyttänyt "yhteistä sijaissyyllistä", syntipukkia, jonneka voi ikäänkuin molemmille osapuolille, ehkä jopa samaistavan ikävän asian voinut kaataa. Mieluummin joku kasvoton ohjeistus tai organisaatio, ei koskaan yksittäinen henkilö, ettei asiakas vahingossakaan käy verbaalisesti saati fyysisesti jonkun toisen raukkaparan kimppuun... Joskus joku hyvin haastava asiakas, jonka kanssa on tullut väännettyä kättä ja erityisesti asioita "rautalangasta", tulee ikäänkuin pyytämään anteeksi käytöstään, rivien välissä kiittämään hyvästä ohjeesta - ja liki säännönmukaisesti siinä palautteessa tulee vielä jokin hänen näkemyksensä, joka ikäänkuin oikeuttaa hänen näkemyksensä ja tapansa esittäytyä - mikä sitten voidaankin ottaa vastaan melko leppoisasti. Silloin on yleensä onnistuttu jossain, ehkä aika hyvinkin...

 

Eivätkä ne kaikki asiakkaat tule takaisin oikaisemaan käytöstään, osahan ei kykene koskaan hahmottamaan muuta maailmaan kuin oman, ehkä ahtaan näkemyksensä, ja sille rajoitukselle ei voi mitään. Ja aina on ns. tilastotappioita, tietty osuus ihmisistä jättää asiakaspalvelijalle aina negatiivisen kokemuksen. En suoraan sanoen tiedä asiakaspalvelijaa, jolla ei jonkinmoista tilastotappioprosenttia olisi. Tikanheitossa ei voi yksinkertaisesti aina osua kymppiin, ei mitenkään.

 

Mun ohjeet ovat: Säilytä persoonasi. Älä myy minääsi mistään hinnasa. Älä kyynisty. Tai jos kyynistyt, mieti, mikä johti moiseen, ja miten sen voi ratkaista; täytyykö vaihtaa paikkaa, alaa, tai ainakin katsoa asioita kauempaa, vai voiko omilla asennemuutoksillaan ja havainnoillaan tehdä asialle jotain? Ja keskustele jostain haastavasta tilanteesta, etenkin jos hyvä kollega on seurannut sitä vierestä. Sieltä voi tulla vertaistukea tai jokin mukava kommentti. Tai ainakin on saanut asiaa purettua ulospäin. Ja ennen kaikkea, kasva, Sinussa on potentiaalia varsin hyväksi asiakaspalvelijaksi - sellaiseksi, joka saa sanan "ei" kuulostamaan kohtuulliselta, joskus jopa varsin mukavalta... Ja jos joskus haluat katsoa maailmaa jostain toisesta vinkkelistä, käy ihmeessä kurkkaamassa, kyllä se vaihtelu ja tuulettaminen, asioiden näkeminen kauempaa ja ihan erilaisesta näkökulmasta joskus piristää. Se ei ole luovuttamista eikä epäonnistumista. Niin, onhan se vielä se yksi motto - ei kannata luovuttaa, ei ainakaan helpolla - ellei asia ole sellainen, että vielä suurempia arvoja toteutuu luovuttamalla, tai asia on hyvin mitätön; never ever give up. Hae vastapainoa, kritiikin sijaan etsi positiivisia kokemuksia asiakkailta ja myös omista onnistumisistasi - ja näin se vain joskus menee, aika monta turhauttavaa tilannetta tulee yhtä onnistumisen kokemusta kohden. Sekään ei vielä tarkoita epäonnistumista. Ja sitä vastapainoa ja positiivista näkökulmaa, aivan muiden asioiden ajattelua ja kokemista kannattaa harjoittaa erityisesti työajan ulkopuolella. Joskus voi olla hyvä taito jättää kaikki ikäviin asiakaskokemuksiin liittyvät ajatukset sinne työpaikalle - sulkea ovi hyvin takana... Jos huomaat, että väsymys, uupumus ja kyynisyys alkavat voittaa, on vaikeampaa ja vaikeampaa lähteä töihin, pysähdy ja auta itsesi myös hakemalla apua ennen kunnon uupumusta. Sinne asti on aivan turha yleensä mennä.

 

Mutta toivottavasti näistä ajatuksista oli apua. Omia asiakaskokemuksiani en hirveästi lähde julkisesti kuvailemaan, mitä sitä vanhoja ikäviä turhia muistelemaan.  :rolleyes:

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
trikki

Pöllöltä taas aivan mahtava vastaus kysyjälle. Ei tuohon ole juuri mitään lisättävää.

Sanoisin vain, että joillekin ihmisille ei mikään riitä. Nykyajan ihmiset ovat liian usein  kärsimättömiä, "hetikaikkiminulle-tyyppejä".

 

Joudun kuuntelemaan omaisilta saatua , usein epäkorrektia ja epäasialliseen sävyyn sanottua palautetta potilaan hoidosta ja osaston toiminnasta. Kuuntelen ja yritän lopettaa tilanteen lyhyeen vaikka keksimällä lääkkeenjaon välttämättömyyden tms. Jos alkaa keskustelemaan ja kyselemään ja antamaan vastaargumentteja , niin joutuu pidemmäksi aikaa kiipeliin ja siten oma kiukku nousee päällimmäiseksi tunteeksi. Ja keskustelun jälkeenkin omainen on sitä mieltä että hoitajat ovat tyhmiä, laiskoja ja ammattitaidottomia.

 

Mielipiteitähän saa olla. Tärkeintä on kuitenkin, että SINÄ arvostat itseäsi ja teet työsi niin hyvin kuin voit.

  • Tykkää 1

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kunkku

Paskan niskaan saantiin tottuu, ainakin suurin osa ja minäkin itse. Työkavereilta paskan saamiseen en ole vielä tottunut ja sitä kun toisinaan stressissä sattuu niin ottaahan se tunnolle. Potilaiden puolelta alkanut kyllä aikalailla olemaan se ja sama mitä sanovat, ei tunnu missään. Minua ei toisaalta kukaan olekkaan ihan henkilökohtaisuuksiin asti haukkunut.

 

Niinkauan kuin itse tiedät tehneesi parhaasi ja kaikki ei mene putkeen niin pitää olla armollinen itselleen. Ne hetket kun väsyttää ja jotain menee pieleen, ne ovat ne mitkä syö.

 

Se potilaan näkökulma sitten. Kävin itse aamupäivystyksessä selkäkivun vuoksi. Täytyy kyllä sanoa että kivuissaan siinä kun istui niin kaikki vaan pisti vituttamaan. Onneksi kukaan ei tullut kysymään mitään älykästä, olisi voinut hävettää jälkikäteen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
EksRei

Tää on just sitä, että Elämä ei oo aina"Nami Nami"/ Halittttt/ My Little Pink Pony.....

Kyllä se Elämä karaisee ;DD

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
heddavu

Joo, se on kumma. Suomalaisten on vaikea pyytää ja antaa anteeksi sekä kiittää. Se ärsyttää, koska asumme oikeasti todella hyvässä maassa ja on hyvä terveydenhoito! esim. virossa kaikilla ei ole edes rahaa mennä hammaslääkäriin, koska se maksaa siellä niin paljon eikä ole samanlaisia tukia kuin täällä. Pidämme liian itsestäänselvyytenä suomen oloja. Ei suomikaan ole täydellinen, mutta monet asiat ovat paljon paremmin kuin muualla. Onneksi olen saanut syntyä tänne. <3

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hansukatti

Tosi hyviä vastauksia kohtalontovereilta! Itse haluaisin painottaa nimenomaan sitä, että niin kauan, kun olet itse toiminut parhaasi mukaan ja tiedät tehneesi oikein, kommenteista ei ole mitään syytä välittää. Itse saan työssäni vähintäänkin viikottain hyvin vihaisia ja epäasiallisia yhteydenottoja potilaiden omaisilta, joissa minua syytetään mm. kaupungin palveluiden riittämättömyydestä (työskentelen muuten erikoissairaanhoidossa), Kelan ja sosiaalitoimen toiminnasta sekä yksityisten palveluntuottajien palveluiden puutteista. Ok, todella ikävä juttu, että on monta tahoa, joissa palvelut pelaavat valittajan mielestä huonosti (ja näin usein onkin), mutta valitettavasti minä en voi näihin asioihin vaikuttaa. Jos olen tehnyt parhaani (asioinut potilaani kanssa virastoissa, toimittanut yhdessä tarvittavat paperit, järjestänyt verkostotapaamisia, soitellut sinne ja tänne jne.) en voi muuta tehdä. En ole vastuussa kunnan päättäjistä, jotka viime kädessä vastaavat palveluiden laadusta ja resurssoinnista. Muistan kyllä, miten tällaiset puhelut joskus tuntuivat todella ahdistavilta, eivätkä ne vieläkään mitään herkkua ole. Minua on ainakin auttanut tuon mantran pitäminen kirkkaana mielessä sekä tuulettaminen työkavereiden kanssa. Tsemppiä!

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Pöllö

Hienoja, kollegaa tukevia kommentteja eri ihmisiltä ja uusiltakin kirjoittajilta! Lisää tällaisia foorumille!! :)  Mietin vielä sellaista, että tuo ristiriita kannattaa ratkaista ehkä nopeasti. Jos henkilö asettaa muut vähänkään itsensä edelle, pyrkii erinomaiseen palvelusuoritukseen, mutta resurssit ovat rajalliset ja kriittiset - henkilöön tosiasiassa liittymättömät - kommentit sun muut "tilastotappiot" sattuvat kovin, niin kyllähän siinä voi olla myös loppuunpalamisen riski? Eli pitäisi nopeasti sisäistää, että itse ei ole syyllinen, iso osa kritiikkiä kohdistuu faktisesti muuhun kuin kirjoittajan persoonaan - ja sitten se hankalin vaihe, eli miten korottaa sitä omaa persoonaansa ja sen oikeuksia asiakastyössä...?

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Saska

Vuodeosastotyössä harvoin joutuu tulilinjalle, kun meitä on niin paljon potilaita hoitamassa ja ollaan tavallaan samaa massaa kaikki. Henkilökohtaisuuksia siis harvemmin tulee vastaan. Opiskeluajoilta muistan kuitenkin edelleen, kun tk:n "puhelinvuorossa" vieläpä kurssikaverini soitti aikaa lääkärille korvatulehduksen takia. Minä tietenkin tarjosin hänelle sh:n aikaa, koska ensimmäiset vapaat lääkäriajat olivat noin 1,5kk:n päässä, kun taas sh:n kautta tulehdukseen saisi kätevästi kuurin pikaisen lääkärikonsultaation kautta. Kaveripa ei siihen tyytynyt, vaan lääkärille olisi pitänyt päästä. Vaihtoehdoksi jäi sitten käynti poliklinikalla ja todennäköisesti usean tunnin odottelu siellä... Minulle lyötiin luuri korvaan ilmeisen sapekkaasti. Kumma kyllä en edes tuolloin hätkähtänyt yhtään. Nyt valmiina hoitajana suodattimet toimii kenties vielä paremmin. Potilaat ovat välillä kiukkuisia, kuka muistisairauden ja kuka kipujen tai muun vuoksi, mutta jos en pysty potilaan oloa helpottamaan esim. kipulääkkeellä, niin kiukuttelut menevät välittömästi toisesta korvasta ulos. Kuntouttavassa hoitotyössä täytyy muutenkin olla napakka ja saada vastahankaisetkin potilaat motivoitua ylös vuoteen pohjalta.

 

Omaiset sitten tietenkin ovat aivan oma lukunsa tässä asiassa. Välillä tulee vastaan vaikeita kotiutuksia tai kuulee syyttelyä, jos on omaisen mielestä toimittu jotenkin väärin potilasta hoidettaessa. Onneksi vastuu potilaan hoidosta ei kuitenkaan ole meillä hoitajilla, vaan sen kantaa aina viimekädessä osastonlääkäri, jonka juttusille kiukkuiset omaiset voi ohjata. Ja myös oh:t pitävät hoitajien puolia mallikkaasti, koska hekin kuulemma saavat välillä vastattavakseen valituksia mitä ihmeellisimmistä asioista. Itse olisin varmaankin omainen ihan pahimmasta päästä, oikea henkilökunnan kauhu ;)

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Anitra

Näin monen vuoden jälkeen hienoa luettavaa! Näistä kommenteista löytää voimaa ja tukea omaan tilanteeseen, haasteiden keskelle kotihoitoon. Olen joutunut pohtimaan samoja asioita vuoden verran mielessäni ja nyt päässyt työpaikkalääkärin käynniltä psykologin juttusille. Olen tunnistanut hiipien saapunutta uupumusta, lähellä kyynistymistä, hoitotyössäni. Onni on ihanat työkaverit! Onni myös, että olen noteeranut omat tuntemukseni ja avautuminen itselleni, ettei näin voi jatkua. Miettinyt alan vaihtoa tai opiskelua (lähellä 50v). kotihoidon muutoksia 1990-luvulta seurannut ja muutoksissa myllännyt mukana. 

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Vastaa aiheeseen...

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×