josp Posted January 31, 2013 Share Posted January 31, 2013 Ouluun vuoden 2009 alussa liittyneessä Ylikiimingissä kamppaillaan ensihoidon uudistuksen heikentämien ambulanssipalveluiden kanssa. Vielä viime vuonna Ylikiimingissä oli oma ambulanssi, joka saapui puolen kilometrin päästä, mutta nyt kyyti pitää tilata Oulun keskustasta asti. Esimerkiksi viikonloppuna sydäninfarktista kärsivä potilas sai ambulanssin terveyskeskukseen vasta 45 minuutin kuluttua hälytyksestä. Pitkän välimatkan lisäksi apua oli viivästyttänyt se, että tieto kyydin kiireellisyydestä ei välittynyt ambulanssin henkilökunnalle. Lisäksi ambulanssi ei ollut tarpeeksi varusteltu sydänpotilasta ajatellen. Esimerkiksi suonensisäiseen kipulääkitykseen ei ollut valmiutta. Ennen ensihoidon uudistusta sopiva ambulanssi olisi löytynyt vain puolen kilometrin päästä. Kuntien säästöpaineet karsivat ambulansseja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoidon vastuulääkäri Matti Martikaisen mukaan uudistus on pääosin onnistunut, mutta paikoitellen kuntien säästötarpeet ovat myös heikentäneet palveluja. - Ensihoidosta vastaavat virkamiehet olisivat halunneet tämän asian toisin järjestää, mutta kuntamaksajat eivät ole olleet valmiita maksamaan palveluista niin paljon, että palvelu olisi tarpeeksi laajaa, sanoo Martikainen. Ylikiimingin terveyskeskuslääkäri Liisa Keräselle esimerkkitapaus on tuttu. Häntä ihmetyttää, missä vaiheessa ambulanssin tilaamista on sattunut tietokatkos kyydin kiireellisyydestä. Vaikka hätäkeskukseen soitettiin uudelleenkin, tieto ei välittynyt ambulanssiin asti. Ihmishenget vaarassa Ilman tiedonvälityskatkoksiakin Ylikiimingissä ollaan huolestuneita ihmishengistä. Kaupunginosassa kerättiin adressiakin, jotta ambulanssi säilyisi, mutta turhaan. Oulun keskustasta on matkaa Ylikiimingin etäisimpään kolkkaan jopa sata kilometriä, joka on Keräsen mielestä liikaa. Ambulanssi ehti paikalle vasta tunnin kuluttua. Siinä ajassa ihminen ehtii kyllä kuolla. - Liisa Keränen - Silloin potilasturvallisuus vaarantuu ja voidaan jo menettää ihmishenkiä. Jos esimerkiksi sydäninfarktipotilaan hoito viivästyy, hänelle saattaa tulla kammiovärinä ja häntä pitää jo elvyttää. Esimerkiksi viime yönä minulla oli potilas, jota auttamaan tuli pelastushelikopteri Sepe. Ambulanssi ehti paikalle vasta tunnin kuluttua. Siinä ajassa ihminen ehtii kyllä kuollla, huokaa Keränen. Tarinamme esimerkkipotilaalla asiat ovat nyt kaikesta huolimatta onneksi hyvin. Hän pääsi lopulta hoitoon Oulun yliopistosairaalaan ja hänet leikataan tiistaina. Lisää aiheesta Johtaja: Hätäkeskus on annettujen tietojen varassa 29.1. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Telaketju Posted February 2, 2013 Share Posted February 2, 2013 terveydenhuollonammattinen on huonoin hätäpuhelun soittaja "to ride,shoot straight and speak the truth" Link to comment Share on other sites More sharing options...
kpl Posted February 2, 2013 Share Posted February 2, 2013 kuis? Link to comment Share on other sites More sharing options...
Julma Posted February 2, 2013 Share Posted February 2, 2013 terveydenhuollonammattinen on huonoin hätäpuhelun soittaja Olen myös kuullut tämän väittämän useammastakin lähteestä. kuis? Veikkaan; koska hätäkeskuksessa on opeteltu tekemään riskinarviota maallikolle esitettävillä kysymyksillä. Käytännössä siis riskinarvio perustuu helposti havaittaviin löydöksiin ja subjektiivisiin oireisiin, jotka pystyy puhelimessa maallikko välittämään eteenpäin. Hoitohenkilökunnalla on erilainen näkökulma. Halvat vitamiinit iHerbistä - Klikkaamalla tästä vielä 10 dollaria alennusta ensitilaajalle! Link to comment Share on other sites More sharing options...
jnnu Posted February 9, 2013 Share Posted February 9, 2013 Terveydenhuollon ammattihenkilöt pyrkivät yleensä antamaan turhan kattavan ja yksityiskohtaisen raportin potilaan tilasta, jolloin puhelu ei etene kuten olisi tarkoituksen mukaista. Sille hätäkeskuspäivystäjälle on ihan sama onko potilaan babinski positiivinen vai negatiivinen. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Söppe Posted February 12, 2013 Share Posted February 12, 2013 Aika moni amaattilainen "tilaa" ambulanssin eikä ole varautunut riskinarvioon jota HäKe tekee. Ei tässä kädestä suuhun elämisessä haittaa muu kuin tuo käden pienuus ja suun suuruus. Mutta kutsumusta löytyy! Link to comment Share on other sites More sharing options...
kpl Posted February 12, 2013 Share Posted February 12, 2013 Nyt itsekin ymmärrän asiaa paremmin :) Eilen kun oli joku 112-päivä tjsp, niin aamu-tv:ssä oli hätäkeskusken tiedottaja haastattelussa. Hän sanoi jotenkin, että soittajan ei tarvitse tietää mitään soitattaeessa, hätäkeskus tekee riskinarvion. Sanat olivat allekirjoittaneen, mutta ajatus oli tuo. Jossain oli vielä, että lapset ovat parhaimpia hätäkeskukseen soittajia, kun eivät kyseenalaista kysmyksiä vaan vastailevat niihin reippaasti. Aikuiset saattavat kyseenalaistaa, että mitä nyt tollasia kyselet. Link to comment Share on other sites More sharing options...
Recommended Posts
Archived
This topic is now archived and is closed to further replies.