Jump to content

Arkistoitu

Tämä aihe on arkistoitu, siihen ei voi enää vastata.

pikkukata

Hoitajan fyysisen kunnon ylläpito

Recommended Posts

pikkukata

Tyhmä otsikko ja pahoittelut jo heti alkuun, jos tästä aiheesta on jo täällä keskusteltu. Tovin pläräsin tätä osastoa taaksepäin enkä löytänyt mitään tähän liittyvää topicia :) Mutta asiaan...

Olen valmistunut lähihoitajaksi toukokuussa 2011 ja siitä asti tehnytkin jatkuvasti töitä. Ensin pari kuukautta yksityisellä ja sitten elokuusta 2011 aina tähän päivään asti vammaisten ryhmäkodilla sijaisena. Tuttuun tapaan toki työsopimustani on pätkitty, aluksi aina työvuorolistan mukaan 3 viikon sopimukset, nyt kesälomittajana jopa 3 kuukauden sopimus tehtiin. Tämän vuoksi lomia ei sitten olekaan kertynyt.

Nyt keväästä saakka olen kärsinyt selkäkivuista. Kävin toukokuussa kerran viikossa hierojalla ja aloitin ratsastusharrastukseni uudestaan. Selkäkivut vähenivät ja ehdinkin jo toivoa että jospa se tästä. Tänä päivänä sitten tulikin pahemmanlaatuinen alaselkäkipu (joka säteilee oikealle puolelle) aivan yhtäkkiä; ylös ei tahdo päästä ilman että ottaa tukea, housujen jalkaanlaitto on aikamoista taiteilua. Nyt olen yövuorossa ja kylläpä oli metka homma koittaa eräs asukas kääntää äskettäin...

Kaikista huvittavinta tässä on se, että olen tehnyt hoitotyötä vasta vähän yli vuoden ja ikää minulla on vajaa 23 vuotta. Olenkin vitsaillut kavereille, että tällä menolla olen työkyvyttömyyselääkkeellä 30 vuotiaana :)

Tahtoisinkin siis keskustella siitä, että miten te hoidatte fyysistä kuntoanne? Kuntosali, liikunta, hieroja? Hoitoalan fyysinen rasitushan on ihan tunnettua, eli aika onnekas saa olla, ettei jotain vaivoja jossain vaiheessa tule.

Yhtenä syynä näihin omiin kiputiloihini taitaa olla myös se, että lomaa minulla ei ole ollut vuoteen enkä tiedäkään, milloin sellaisesta ylellisyydestä pääsisin nauttimaan... Lomalla kroppa saisi rauhassa palautua.

Jakakaa vinkkejänne, kiitos! Pidän kovasti työstäni enkä haluaisi vaihtaa alaa, mutta en kyllä haluaisi sänkypotilaaksikaan joutua...

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Telaketju

mulla on L-4-L5 2mm olisteesi,joten vaihdoin nostohommat kevyempään duuniin.Ja kenestäkään muusta ei ollut vaikeina aikoina varsinaista apua vaivoihin kuin kiropraktikko Sampo Laisista.Toki myös söin Buranaa maximit 3200mg ja Sirdalud täysillä n.8mg x3-4.Mutta varsinainen apu oli juuri työpaikan vaihto kevyempään ja pieni laihdutuskin nostanut elämänlaatua.Täysin ennalleen selkä ei ole tullut ,mutta en ole vuosiin ollut siitä sairaslomilla ja satunnaiset nostot kyllä onnistuvat ilman praktikolla käyntiä ja Buranaa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
trikki

Olen jo 54 ja tehnyt työtä fyysisesti vaativalla osastolla koko työuran. On nostoja paljon.

Paljon olen kävellyt vapaa-aikana. Sitten muutama vuosi sitten huomasin, että ylönousu kyykystä on jotenkin vaikeaa ja ajattelin , että polvet ovat huonot. Sitten aloitin jumpan kaksi kertaa viikossa ja kunto on noussut paljon ja ylösnousuissa ei ole nyt ongelmaa.

Olen aina vaalinut selkääni. En ole suostunut nostamaan mahdottomissa asennoissa ellei tilanne ole vaatinut sitä ehdottomasti. Potilaat olen laskenut hallitusti maahan jos olen heidän kanssa ollut liikkeellä kun ovat alkaneet kaatumaan tai jos olen saanut kiinni heidän kaatuessaan. Suojelen selkää mm. nostamalla vuoteita, antamalla potilaan nousta omin voimin vuoteesta sekä muistamalla oikea nostotekniikka.

Oikea nostotekniikka on minusta ihan ykkönen. Sen olen oppinut oikeastaan vasta viimeisen 10 vuoden aikana kun työpaikalla on ergonomiaan kiinnitetty koulutuksin huomiota.

Nuoria kehoittaisin arvostamaan selän hyvinvointia myös. Minulle ohjattu jumppa on se juttu, mutta juoksu, uinti ym on varmasti ihan yhtä hyviä. Selän lihasten vahvistaminen sekä selän liikkuvuudesta huolehtiminen on keskeistä. Samalla vatsalihakset vahvistuu .

Kun selkä on kipeä, särkylääkkeet on perusteltuja. Kipeä selkä aiheuttaa ketjureaktion, se jäykistää mm hartijoita ja niskaa kun selkää joutuu varomaan. Kun selkäkivun saa lääkkeillä pois, niin uskaltaa käyttää normaaleja asentoja rennosti. Tulehduskipulääke suurimmalla mahdollisella annostuksella esim 3 päivää voi katkaista kivun lyhyeen.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Jio

Pyöräilyä, hiihtoa ja puntinnostoa tulee harjoitetltua.

Selkä meni aikanaan paskaksi maalivahdin hommissa salibandyssa ja tuo vaiva muistuttaa välillä olemassaolostaan niin, ettei seisaaltaan uskalla/voi edes aivastaa.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
TKo

Nyt olen yövuorossa ja kylläpä oli metka homma koittaa eräs asukas kääntää äskettäin...

Sairasloma?

Tahtoisinkin siis keskustella siitä, että miten te hoidatte fyysistä kuntoanne? Kuntosali, liikunta, hieroja? Hoitoalan fyysinen rasitushan on ihan tunnettua, eli aika onnekas saa olla, ettei jotain vaivoja jossain vaiheessa tule.

Tuota, itse en ole erityisesti kiinnittänyt huomiota työergonomiaan (tai no, en nyt tahallisesti itseäni telokkaan) eikä oikeastaan mitään ongelmia ole ollut. Varmaan niihin ei sitten ole tässä kehossa niin taipumusta muuten varmasti olisi jotain jo ilmennyt. Kahvakuulilla koitan treenailla, joskus kyllä jää aika vähiin kun ei oikein jaksa. Mutta voin suositella, itse jotenkin koen mielenkiintoisemmaksi kun muut kokeillut vaihtoehdot. Periaatteessa joku pykälähän kai sanoo että työntekijällä on velvollisuus pitää huolta fyysisestä kunnostaan tms jos en muista väärin.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Kotsari

Tahtoisinkin siis keskustella siitä, että miten te hoidatte fyysistä kuntoanne? Kuntosali, liikunta, hieroja? Hoitoalan fyysinen rasitushan on ihan tunnettua, eli aika onnekas saa olla, ettei jotain vaivoja jossain vaiheessa tule.

Selkä meni jo alamittaisena pakastinta nostaessa ja siitä lähtien muistutellut ihtestään säännöllisesti. Nyt on mennyt useampi vuosi ilman suurempia ongelmia kun innostuin treeneistä. Kaikenlaista tulee tehtyä fiiliksen mukaan: kahvakuulat, puntti, combat, juoksu, pyöräily. Ilman ei voi enää olla :D

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
hippis

Selkä mennyt urheillessa jo vuosikausia sitten. Täytyy myöntää että viime vuonna kesätöissä kotihoidossa selkä oli kovilla huonosta ergonomiasta johtuen. Nyt ei ole yhtään oireillut, yritän kiinnittää ergonomiaan huomiota mutta aina esim. imetysohjaustilanteessa se ei oikein onnistu.

Juoksen ja urheilen muuten, talviaikaan jumppailen. Nyt syksyllä tavoitteena puolimaraton.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
Katana

Pyöräilen työpäivinä noin 20 kilometriä ja muutenkin hoidan siirtymiset yleensä pyörällä. Harrastan muutenkin liikuntaa monipuolisesti, kobudo, rullaluistelu ja venyttelyt päälle. Kipeytyneeseen polveeni kokeilin kinesioteippausta ja se auttoi kummasti, vaikken siihen ensin uskonutkaan. Kannattaa pitää itsestään huolta ja kuunnella kroppaansa ettei tarvitse vanhempana katua. Toki itsellänikin on ikää vasta 22, mutta niin monet työkaverit ovat itsensä rikkoneet kun tekevät töitä kivuista huolimatta.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
holbs

Tekemällä kävelylenkkejä. Pelaamalla sulkapalloa kahdesti viikossa. Tai se on tavoitteena, aina siihen ei päästää aikataulujen ym. takia.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
pajari

Kätilönä ei tule varsinaisesti mitään nostoja, mutta työasennot ovat mitä kummallisempia jatkuvasti. Alkuun sain selkäni kipeäksi, mutta nyt viimeiseen 15 vuoteen ei ole alaselkä enää oikutellut.

Liikunta on se avain. Keskivartalon lihaskunto ja vatsalihasten jännittäminen selän tueksi. Pilates, jooga , body Pump, uinti, pyöräily, lenkkeily sekä painon pieäminen normaalin rajoissa. Siinä sitä onkin sitten haastetta, miten monen lapsen äitinä ja kolmivuoroyöläisenä ehtii vielä hoitaa fyysistä kuntoa riittävästi. Olen saanut käännettyä asiana päässäni niin , että liikkunta on minun omaa aikaani ja itseni hemmottelua , ei pakkopullaa.

Ja voimakas selkäkipu on niin kamala juttu , että sitä välttääkseen tekee mitä vaan.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille
SHV

Käyn ohjatuilla liikuntatunneilla (mm. zumba, afro, kiinteytysjumppa tms) 2-3kertaa viikossa. Päivätyö mahdollistaa nämä säännöllisesti. Muina päivinä joko kävelen, pyröräilen tai uin. Pääsääntöisesti päivittäin liikun, mutta jatkuva ongelma on siitä huolimatta kyllä niska-hartia-alueen jumit, koska ajan autoa1.5h/päivä ja istun tietokoneella töissä liikaa ja pitäähän tätä prkelettä näköjään kotonakin naputtaa *pyhimys*

Työnantaja muuten ihan kiitettävästi tukee liikunnan harrastamista tarjoamalla ihan tuntuvia alennuksia esim. noiden jumppien kausikorteista.

Jaa tämä kirjoitus


Suora linkki
Jaa toisille sivustoille

×