Vastavalmistuneena suoraan yksikön ainoaksi sairaanhoitajaksi

[jolly]

Pelottaa. Vanhuspuolen työpaikka kyseessä.

Vastuullani on mm. labrat, akuuttitilanteet, lääkkeiden jako ja tilaus, haavanhoidot, yhteydenpito omaisiin ja muihin hoitotahoihin..

Eniten tällä hetkellä pelottaa toiminta vanhuksen menehtyessä. Mitä sen jälkeen? Yhteys omaisiin, lääkäriin... Mitä omaisille sanon? Jos he haluavat tietää tapahtumaketjusta kuoleman jälkeen - en itsekkään tiedä, miten asiat käytännössä järjestyvät, mm. hautauslupa, vainajan siirto pois yksiköstä... En ole myöskään ikinä laittanut vainajaa. Huonokuntoisia on kuitenkin paljon, saattohoitopotilaita myös, tilanne varmasti tulee vielä kohdalle.

Tai jos en saa huonosuoniselta mummulta verta labroja varten. Siitä on todella vähän muutenkin kokemusta. Tai haavanhoidosta ja oikeanlaisten hoitotuotteiden valinnasta.

Sitten on rintakipuilut, verensokerin heittelyt, sekavuudet, pahoinvointi, hengenahdistelut jne. Periaatteessa tiedän ensiavun, mutta mitä jos teen virheen?

Stressaan tosi paljon ja alan jo kyseenalaistaa soveltuvuuteni koko alalle. Tuntuu, että tässä on heti kylmiltään aivan liian suuri vastuu niskoille, enkä osaa yhtään mitään. 

[Kunkku]

Tunti sitten, jolly kirjoitti:

Pelottaa. Vanhuspuolen työpaikka kyseessä.

Vastuullani on mm. labrat, akuuttitilanteet, lääkkeiden jako ja tilaus, haavanhoidot, yhteydenpito omaisiin ja muihin hoitotahoihin..

Eniten tällä hetkellä pelottaa toiminta vanhuksen menehtyessä. Mitä sen jälkeen? Yhteys omaisiin, lääkäriin... Mitä omaisille sanon? Jos he haluavat tietää tapahtumaketjusta kuoleman jälkeen - en itsekkään tiedä, miten asiat käytännössä järjestyvät, mm. hautauslupa, vainajan siirto pois yksiköstä... En ole myöskään ikinä laittanut vainajaa. Huonokuntoisia on kuitenkin paljon, saattohoitopotilaita myös, tilanne varmasti tulee vielä kohdalle.

Tai jos en saa huonosuoniselta mummulta verta labroja varten. Siitä on todella vähän muutenkin kokemusta. Tai haavanhoidosta ja oikeanlaisten hoitotuotteiden valinnasta.

Sitten on rintakipuilut, verensokerin heittelyt, sekavuudet, pahoinvointi, hengenahdistelut jne. Periaatteessa tiedän ensiavun, mutta mitä jos teen virheen?

Stressaan tosi paljon ja alan jo kyseenalaistaa soveltuvuuteni koko alalle. Tuntuu, että tässä on heti kylmiltään aivan liian suuri vastuu niskoille, enkä osaa yhtään mitään. 

Eikö siihen työhön kuulunut mitään perehdytystä?

Kai siellä joku on tai ohje siitä miten vainajan kanssa toimitaan jne.

Paljonhan näitä asioita oppii sitten kun työtä tekee. Labroja oppii kyllä ottamaan huonoista suonista kun on itselleen ymmärtäväinen ja rauhassa opettelee.

[Gila]

Kyllä jonkinlainen perehdytys pitää olla ja silloin pitää olla mahdollisuus myös kysellä kaikkia noita mieltä painavia asioita. Esimiehen kanssa kannattaa jutella, jos tuntuu, että perehdytys ei ole riittävä. Yleensä vanhusten yksiköissä asukkaita kuolee aina silloin tällöin ja toimintaan pitäisi tosiaan olla joku selkeä ohje. Ohjeessa oletettavasti kerrotaan, mihin lääkäriin otetaan yhteys ja miten kuolleeksi toteaminen käytännössä tapahtuu. Harvemmin iäkkäille pitkäaikaishoidossa asuville aletaan avausta tekemään, jolloin lääkäri laatii kuolintodistuksen ja hautausluvan mahdollisimman pian. Vainajan siirrosta pitäisi olla sopimus jonkun paikan kanssa, johon sitten otetaan yhteyttä. Nämä asiat kannattaa selvittää jo etukäteen ennekuin tilanne tulee eteen, niin toimiminen on sitten helpompaa. Vainajan laittoonkin löytyy selkeitä ohjeita ja luultavasti työpaikassa on joku, joka asian on aikaisemmin tehnyt, joka voi sitten olla kaverina.

Omaisille ilmoittaminen on työtehtävä tympeämmästä päästä, mutta siihenkin tottuu vähitellen harjoituksen kautta. Yleensä olisi järkevää, että sovitaan jo valmiiksi, haluavatko omaiset ilmoituksen kuolemasta heti, jos se tapahtuu esim. yöllä vai vasta vasta aamulla. Omaiselle soittamista voi myös "kuivaharjoitella" ja miettiä etukäteen, mitä sanoo ja miten. Yleensä ensin esittelen itseni ja kerron mistä soitan, jonka jälkeen varmistan, että puhelimessa on henkilö, jolle luulen puhuvani esim. asiakkaan poika varsinkin jos tämä ei ole minulle aiemmasta yhtään tuttu. Jos kuolema on ollut odotettavissa lähiaikoina, usein omainen voi arvatakin, mistä on kyse, mutta kannattaa ehdottomasti kuitenkin suoraan kertoa asiakkaan kuolleen, että ei synny mitään väärinkäsityksiä. Lisäksi kannattaa ottaa osaa suruun. Aika paljon sitten omaisesta riippuu, mitä he haluavat tietää. Osaa haluaa tietää enemmän kuolleen viimeisistä ajoista (millä tuulella oli aamulla, mistä jutteli), osaa kiinnostaa enemmän käytännön toimenpiteet (mitä nyt tapahtuu) ja osa saattaa haluta yleisesti ottaen jutella vainajasta. Yleensä se omainen, jolle on ilmoitettu, ilmoittaa sitten muille omaisille. Kannattaa myös kysyä, haluavatko tulla katsomaan vainajaa, kun usein seuraava mahdollisuus on vasta reilusti myöhemmin. Jos ei heti osaa kaikista käytännön toimista neuvoa, voi kuitenkin ainakin ohjeistaa, että hautaustoimistoon voi ottaa yhteyttä heti, kun tuntuu, että jaksaa ja pystyy. Hekin osaavat paljon neuvoa käytännön asioiden kanssa ja muita asioita ehtii selvittää myöhemminkin.

Kaikki nuo asiat tulevat kuitenkin vähitellen kokemuksen kautta. Verikokeiden ottaminen voi joskus olla kokeneelle labrahoitajallekin haastavaa, mutta voi riittää, että kokeilee myöhemmin uudestaan, jolloin se voikin onnistua. Kokemuksen kauttaa tässäkin tulee paremmaksi ja itselleen kannattaa olla armollinen. Yleensä haavatuotteita ei nyt niin montaa sorttia ole saatavilla, että valinta menisi mahdottomaksi. Jos on hankalampi haava, usein lääkärinkin olisi hyvä sitä katsoa ja haavanhoidosta kyllä löytyy myös hyviä oppikirjoja, joista löytyy vinkkiä. Virheitä tekevät jossain vaiheessa kaikki, mutta todella suuri osa niistä on kuitenkin sellaisia, että niistä ei mitään pysyvää haittaa tule ja virheistä oppii, jolloin on seuraavalla kerralla viisaampi. Varmaan lähes kaikista kokeneista sairaanhoitajista on jossain vaiheessa tuntunut samalta kuin sinusta, mutta hekin ovat siitä selvinneet niin kyllä sinäkin selviät.

[sh vm 83]

5 tuntia sitten, jolly kirjoitti:

Pelottaa. Vanhuspuolen työpaikka kyseessä.

Vastuullani on mm. labrat, akuuttitilanteet, lääkkeiden jako ja tilaus, haavanhoidot, yhteydenpito omaisiin ja muihin hoitotahoihin..

Eniten tällä hetkellä pelottaa toiminta vanhuksen menehtyessä. Mitä sen jälkeen? Yhteys omaisiin, lääkäriin... Mitä omaisille sanon? Jos he haluavat tietää tapahtumaketjusta kuoleman jälkeen - en itsekkään tiedä, miten asiat käytännössä järjestyvät, mm. hautauslupa, vainajan siirto pois yksiköstä... En ole myöskään ikinä laittanut vainajaa. Huonokuntoisia on kuitenkin paljon, saattohoitopotilaita myös, tilanne varmasti tulee vielä kohdalle.

Tai jos en saa huonosuoniselta mummulta verta labroja varten. Siitä on todella vähän muutenkin kokemusta. Tai haavanhoidosta ja oikeanlaisten hoitotuotteiden valinnasta.

Sitten on rintakipuilut, verensokerin heittelyt, sekavuudet, pahoinvointi, hengenahdistelut jne. Periaatteessa tiedän ensiavun, mutta mitä jos teen virheen?

Stressaan tosi paljon ja alan jo kyseenalaistaa soveltuvuuteni koko alalle. Tuntuu, että tässä on heti kylmiltään aivan liian suuri vastuu niskoille, enkä osaa yhtään mitään. 

Vaikka ainoa sairaanhoitaja oletkin, näihin asioihin pitää pyytää riittävä perehdytys esimieheltä. Varmasti työyhteisössä on myös päteviä lähihoitajia, jotka voivat auttaa esim. akuuttitilanteissa. Ei tarvita sairaanhoitajaa, jotta osataan soittaa ambulanssi paikalle.

Toki olet vastuussa hoitotyön sujumisesta yms., mutta päävastuu on esimiehellä. Tiimityöskentelyllä lähihoitajien kanssa pystytte varmasti hoitamaan asukkaita akuuttitilanteissa ja hyödyntää kokeneiden lähihoitajien osaamista / mahdollisuuksia.

Pyydä aikaa rauhassa perehtyä juuri saattohoitopotilaan hoitamiseen ja kyllä muun henkilökunnan tulee antaa sinulle mahdollisuus perehtyä ja tutustua eri asioihin.

Ensisijaisesti jos kysymys on asukkaiden kodista, kun akuuttitilanteessa pyytää ambulanssia paikalle, vastuu huonokuntoisesta asukkaasta siirtyy silloin ambulanssin ensihoitajille.

Akuuttitilanteissa sinun tehtävä on varmistaa avun saanti ja omaisten tiedottaminen, ei tarvitse todellakaan tehdä kaikkea yksin, vaan pyytää apua.

 

[Vieras: Zir]

23 tuntia sitten, jolly kirjoitti:

Tuntuu, että tässä on heti kylmiltään aivan liian suuri vastuu niskoille, enkä osaa yhtään mitään. 

Tässä tapauksessa on hyvä että ajattelet noin, olisi paljon vaarallisempaa jos et tajuaisi kuinka suuri vastuu sinulla on. Omasta mielestä tuollainen pesti saattaa olla hieman suuri pala purtavaksi vastavalmistuneelle. Varsinkin kun pari ekaa vuotta on "omien jalkojen löytämistä" Ja se pienikin virhe antaa tosi ison kolauksen "ammatti-indentiteetille" ja itsevarmuudelle.

 

Jos olisin sä, menisin erikoissairaanhoitoon, esim päivystykseen/teholle opettelemaan perustaidot ja sen jälkeen vasta ottaa kokonainen yksikkö vastuulle, jos se tuntuu omalta. 

[Petite Infirmieré]

Komppaan edellisiä. Itse olin tehnyt koulaikana kesätöitä vanhuspuolen paikoissa, mutta toki silloin opiskelijana ja kesäsijaisena ei ollut sillä tavalla vastuuta (kun ei ollut omia asukkaita eikä vastuuvuoroja tms. kuten vakkareilla). Sitten ekana kesänä valmistumisen jälkeen olin tehostetussa palveluasumisessa, missä oli 2 hoitajaa eli olin aina jomman kumman kanssa. Syksyllä tein samassa talossa hoivakodin puolella pätkän, missä olin yksin mutta onneksi apua sai toisilta sairaanhoitajilta tarvittaessa. Sitten olin vielä talossa pätkän lähihoitajana ja tein (lähinnä lähihoitajana) keikkaa. 

Kunnes sitten sain paikan tehostetusta palveluasumisesta. Aluksi kanssa pelotti juurikin se vastuu ja että kun olen yksikössäni ainut sairaanhoitaja. En myöskään saanut sen kummempaa perehdytystä (tyhmänä en tajunnut kyselläkään - esimies myöhemmin tätä pahoitteli), mutta minut pelasti ihanat lähihoitaja-työkaverit. He on neuvoneet ja auttaneet tarvittaessa (kertoneet miten aiemmin on tehty tai miten edellinen sh toimi), ja on pohdittu yhdessä asioita ja haettu tietoa. Esimies on kyllä myös sittemmin auttanut aina erilaisissa kysymyksissä. Myös lääkäriltä on voinut kysyä erilaisista asioista, ja välillähän on tilanteita ettei hänkään tiedä, vaan jonkun haavaa vaikkapa on pohdittu ihan haavaryhmässä asti. Haavahoitajaan joskus olin myös yhteydessä ja ihotautien polilta sanoivat että sieltäkin voi haavahoitoon kysellä vinkkejä. Liikkumisen tukemisesta/apuvälineistä taas tietää parhaiten fysioterapeutti, jne.

Mitä vainajan laittamiseen taas tulee, niin meillä on ainakin olemassa ihan saattohoito-opas, missä on ohjeet kuoleman varalle. (Meillä periaatteena, että pidetään väh. 2h meillä, pidempäänkin jos omaiset haluaa tulla katsomaan. Yöllä/myöhään illalla jos kuolee niin aamulla voidaan tilata vasta kuljetus. Tätä kannattaa tiedustella jo mahd. vaikka vähän ajoissakin että mikä fiilis. Sinä aikana kerkeää soittamaan omaisille ja hoitamaan kuljetusasiat. Sekä soitto lääkärille. Meillä lääkäri käy vasta kylmätiloissa toteamassa kuolleeksi jolloin pth maksaa vainajan kuljetuksen, muutoin kuljetuksen maksaa omaiset. Ja en tiedä pitääkö heidän myös järjestää se itse? Meillä käytetään tiettyä hautaustoimistoa kuljetuksiin. Lääkäri sitten kirjoittaa kuolintodistuksen ja hautausluvan. Kuolintodistusta ei autom. lähetetä omaisille, halutessaan sen voivat kuitenkin saada. Hautausluvasta kannattaa muistaa kysyä että laitetaanko omaisen kotiosoitteeseen vai kirkkoherran virastoon vai minne. Sitten omaiset saa hoitaa siitä eteenpäin hautajaisjärjestelyt. Ja koska moni yleensä kysyy jo sitten huoneen tyhjennysasioita, niin kerrotaan että vuokrahan maksetaan aina kuun loppuun mutta ei ole kiire vaikka kuu olisikin pian loppumassa vaan ihan rauhassa saa kuitenkin surra ja hoitaa asiat...).

Itse muistan vieläkin 1. vainajan ja sen soiton omaisille... Luin ne kaikki ohjeet varmaan joku miljoona kertaa ja varmistelin että mulla on varmasti oikeat numerot (hautaustoimiston jne.). Ja kävin mielessä läpi että mitä aion sanoa omaisille. Edelleenkin pohdin ensin mielessä että mitä aion sanoa (yleensä jotain että ”Soitan xxxx:stä.... Eli otan osaa, hän nukkui pois tuossa...” tai vastaavaa, vähän tilanteestakin riippuen). 

Parasta on tietenkin silloin, kun ajoissa nähdään että nyt kannattaisi tulla käymään jos vielä haluaa nähdä ja omaiset pystyy tulemaan kun heille soittaa. Aina näin ei tietenkään ole...

 

Ja siit mitä tulee johonkin verensokereiden heittelyihin ja akuuttijuttuihin, niin oikeastaan kaikista paras on kun oppii tuntemaan sen asukkaan ja sen talon. Kun tietää vaikka että ko. tyyppi menee pissiitistä aina juuri tuolla tavalla sekaisin, ja että yleensä po. antibioottikuuri on riittänyt (eikä ole lämpöä tms.). Tai että on keskusteltu ja sovittu että enää ei ko. oireen vuoksi lähdetä sairaalaan. Tai että asukkaan voinnissa on nyt jotain niin outoa että ei teillä pystytä hoitamaan (mutta päivystyksestä saattaisi löytyä apua). Arkisin voi myös konsultoida omaa lääkäriä, jos on jotain mikä mietityttää. Päivystykseen voi myös soittaa jos miettii että lähettääkö vaiko ei. Toki jos on kovaa rintakipua (joka ei nitrolla, raikkaan ilman hengittelyllä ja rauhoittelulla ohitu) tai muu kova, yhtäkkinen kipu/raju oire niin sitten ilman muuta lanssia paikalle samantein. Ensihoitajat myös sitten tekevät oman arvionsa, voivat konsultoida lääkäriä ja hoitaa pienempiä juttuja paikanpäälläkin/antaa hoito-ohjeita.

Maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle ja sillä että miettii, onko teidän talossa keinoja auttaa asiakasta sillä hetkellä (ja olisiko niitä kenties muualla). Ja tietty mitä hoitolinjauksia on tehty (hoitotahto/DNR/lääkärin ja omaisten kanssa käydyt keskustelut).

 

(Mulla tosissaan on kyllä viereisen talon sh:iden apu tarv. käytössäni. Joskus heiltä olen neuvoja/apua kysellytkin, mutta vissiin aika harvoin kun multa joskus kyseltiin että tuntuuko musta kamalan yksinäiseltä. Ei, ei tunnu koska mulla on seuranani loistavat lähihoitajat ja lääkärikin useimmiten tavoitettavissa. Heiltä oon saanut aina tarvittaessa apuja.)

Ps. Mitä noihin labroihin tulee, niin kyllähän sitä tarvittaessa varmasti voi laittaa vaikka tk:n labraan jos ei millään onnistu. Tai jos on lähihoitaja-työkavereita joilla on lupa ottaa näytteitä. Tai mites kotihoito/akuutti kotihoito (tai millä nimellä missäkin paikassa kulkee), olisko heidän mahdollista tulla tarv. auttamaan (myös esim. vaikka vaikeissa katetroinneissa)? Näytteenotto on se, missä olen itsekin joutunut pyytämään sh-kollegan apua, samoin katerointi. Erit. jos toinen vielä vastustelee...

[jolly]

Kiitos kaikille vastauksista, kaikista oli paljon apua. Huomenna alkaa työt, ei taida tulla juuri uni silmään tänä yönä. Perehdytystä pyysin mutta ei ole mahdollisuutta siihen, joten huomenna aloitetaan kentällä täytenä työvoimana. Toki kokeneita lähihoitajia talosta löytyy joka vuorosta ja heiltä joudunkin varmasti tosi paljon kyselemään.

Olen nyt siirtänyt stressin ihan eri aiheisiin; lähinnä siis siihen, että osaan oikeassa tilanteessa soittaa 112 (elottomuus, akuutti sairaskohtaus / vamma esim. kaatuessa), oikeassa tilanteessa soittaa päivystykseen (äkillinen yt-lasku illalla/vkonloppuna?), ja tietää milloin riittää kiireetön viesti lääkärille ja milloin sitten soitella lääkäriaikaa tk:sta. Ja milloin riittää se, että asia katsotaan kahden viikon välein olevalla lääkärikierrolla.

Esim. lievä lämpöily, CRP ei koholla, yt ihan hyvä mutta hieman normaalia väsyneempi, kauanko uskaltaa seurata? Pelottaa, että jos asiaan ei heti puutu ja tilanne huononee, niin se on sitten minun vastuullani. Entäs uudet ihottumat / ihorikot, kiireetön viesti lienee ok, jolloin lääkärin kannan saisi parin päivän sisään? Asukas saanut väärät lääkkeet tmv., onko päivystys oikea taho soittaa vai pitäisikö yhteys ottaa omalle terveysasemalle?

Samat asiat kyselen varmasti töissäkin sitä mukaa kuin mahdollista. Asukkaita en vielä tunne, mikä taas tuo oman haasteensa tietysti.

[Petite Infirmieré]

”Olen nyt siirtänyt stressin ihan eri aiheisiin; lähinnä siis siihen, että osaan oikeassa tilanteessa soittaa 112 (elottomuus, akuutti sairaskohtaus / vamma esim. kaatuessa), oikeassa tilanteessa soittaa päivystykseen (äkillinen yt-lasku illalla/vkonloppuna?), ja tietää milloin riittää kiireetön viesti lääkärille ja milloin sitten soitella lääkäriaikaa tk:sta. Ja milloin riittää se, että asia katsotaan kahden viikon välein olevalla lääkärikierrolla.”

No siis elottomaksi jos menee, niin siinä kohtaa kaivetaan muistin syövereistä pikaisesti tieto onko DNR:ää. Jos ei, elvytetään tietty ja lanssi paikalle, jos on niin eipä siinä mitään voi (meillä esim. on kaikilla paitsi muutamilla nuoremmilla/parempikuntoisilla). Akuutti sairaskohtaus vähän sama, ainakin jos sydäninfarktista/aivoinfarktista kyse. Tosin se kuitenkin voi olla elottomuutta kinkkisempi tilanne, ja siksi aika herkästi kuitenkin tilaisin sen lanssin, eihän heidän tarvitse mihinkään viedä jos tilanne sitten sellainen, mutta eipähän tule omaisilta kyselyä että miksi ei tehty mitään. (Esimerkki: Näennäisesti suht hyväkuntoinen asukas, toki perussairauksia taustalla ja jokin aiempi aivotapahtuma. Valahti äkkiä reagoimattomaksi, toki siis elossa oli ja silmät jonnekin tuijottivat -> selkeä aivotapahtuma. Tilasin lanssin, ja ensihoitajat häntä tutki ja hoiti. Antoivat happea ja vähän virkosikin, ymmärti puhetta. -> tia. Veivät mukanaan ja oli osastolla jonkin aikaa. Eli varmasti oikea päätös oli soittaa ensihoitajat paikalle. Myöhemmin kuitenkin sai uuden tia-kohtauksen, joka meni nopeasti ohi, mutta jonka tiimoilta lääkäri totesi että koska ei ole ”liuotus-kandi”, ei lähetetä jatkossa mihinkään vaikka saisi ihan kunnon infarktinkin. Tehdään vain se mikä voidaan estääksemme noita. On myös asukkaita, joista lääkäri on kirjannut, että perussairaudet edenneet niin pitkälle että vaikka tulisi joku keuhkokuume tms., yritetään hoitaa meillä. Silloinhan se on ainakin hieman selkeämpää, vielä kun omaisten kanssa keskustelee asiasta.)

Äkillinen yt-lasku ilta-aikaan ja erit. viikonloppuna on ihan hyvä syy laittaa päivystykseen, koska siellä pystyvät ottamaan sitten labroja/tutkimuksia ja aloittamaan samantien hoidon (muutoin taas tilanteesta riippuen voi ensin ottaa esim. pika-crp:n, pissanäytteen ym. verikokeita ja sen mukaan katsoa, ellei ole niin huono ettei oikein pärjää kotona). Vammat kaatuessa jos ei pysty käyttämään raajaa tai on muuten _todella_ kipeä (toki osa on kipuherkkiä ja kyllä pelkkä luisen osan kolauttaminenkin voi olla pitkään kipeä), on hyvä käydä näyttämässä. Arkena on meiltä käyty kyllä tk:ssakin jos aamun aikana vaikka (tai yöllä mutta pystyy nukkumaan) kaatuu ja loukkaa kätensä. Mutta päivystyksessä on myös se puoli että siellä pystyvät samoin tein kipsaamaan tai laittamaan leikkausjonoon, jos tarvetta. Joskus noita on kierrollakin katsottu, jos ei kovin paljoa haittaa, mutta meillä lääkäri käykin kerran viikossa (paitsi nyt taas kesällä varmaan joka 2. viikko). 

Esim. lievä lämpöily, CRP ei koholla, yt ihan hyvä mutta hieman normaalia väsyneempi, kauanko uskaltaa seurata?

No kyllä mä uskaltaisin jonkin aikaakin, en nyt mitään viikkoa ehkä mutta muutaman päivän ainakin. Jos tosiaan yleisvointi on hyvä (syö/juo/virtsaa tulee normaalisti/ei kipuja tai esim. epämääräisiä iho-oireita). Labroja katsoisin jos kerran tuntuu jatkuvan (tyyliin PVK, K, Na, Krea sekä plv) ja lääkärille voisin ainakin viestiä pistää - tai soittaa, ainakin meillä on mukavat lääkärit (joskin kiireiset) ja jos joku tosissaan mietityttää/huolestuttaa, en kyllä epäröi soittaa. Tätä ei voi liiaksi korostaa; se lääkäri on ryhtynyt tähän vanhainkotihommaan siksi että on teidänkin käytettävissänne (itse tosin kohteliaana yritän aina mahdollisuuksien mukaan kytätä ajanvarauskirjalta ajan, jolloin ei just olisi joku potilas astunut sisään vastaanotolle).

Pelottaa, että jos asiaan ei heti puutu ja tilanne huononee, niin se on sitten minun vastuullani. Entäs uudet ihottumat / ihorikot, kiireetön viesti lienee ok, jolloin lääkärin kannan saisi parin päivän sisään?

Joo. Toki ei meillä jokaisesta ihorikosta pistetä mitään viestiä, vaan lähinnä sitten jos siinä on jotain erikoista/ei lähde omin konstein paranemaan (meilläkin osalla ne tuppaa uusimaan aina aika ajoin ja hoito aina sama). Toki kroonisen haavan kohdalla, kun tulee kokonaan uudelle asukkaalle ensimmäistä kertaa, olisi hyvä tehdä alussa perusteellisempi kartoitus mm. haavan synnyn suhteen (painehaavat nyt selkeitä, mutta säärihaavojen kohdalla ainakin). Erityisesti jos haavassa nekroottista kudosta ja asukkaalla diabetes. Ihottumaakin saatetaan ensin yrittää rasvata ihan perusrasvalla/Bepanthenilla (ainakin jos on käytössä Canoderm/Carbalan, mikä on monesti hyvä jos on vaan tosi kuivan oloinen iho), mutta jos ei se auta tai on jotenkin todella ärhäkkä/infektoituneen oloinen, niin sit tietty kysellään reseptiä johonkin parempaan rasvaan/sinkkisukkiin. Kiireetön viesti ok, tosin paras tietty on jos pystyy kierrolla näyttämään (meillä kun tosiaan kierrot on norm. 1xvk). Tietojärjestelmään saa kyllä kuviakin liitettyä ja olen niitä sinne pyrkinyt aina ottamaan, mutta harmiksi kaikki lääkärit ei tunnu osaavan käydä niitä sitten katsomassa.

 

Asukas saanut väärät lääkkeet tmv., onko päivystys oikea taho soittaa vai pitäisikö yhteys ottaa omalle terveysasemalle?

-Arkena ok soittaa omalle terveysasemalle, illalla/yöllä/viikonloppuna päivystykseen. (Myrkytysepäilyissä myrkytystietokeskukseen.)

 

Huomaan näiden olevan aika paljon itseasiassa samoja kysymyksiä, mitä itse stressasin silloin heti valmistumisen jälkeen. Mut aika pitkälti noi on sellasia, mihin auttaa kun tietää ja tuntee sen potilaan. Eikä välttämättä tarvitse pitkältäkään aikaväliltä tuntea, vaan kun osaa suhteuttaa sen voinnin vaikkapa viime viikkoon. Toki siltikin kyllä itsellenikin tulee joskus vastaan niitä tilanteita, kun joutuu tosissaan pohtimaan että lähettääkö vaiko ei tai soittaako vaiko ei. Tai että riittääkö piikkiviesti lääkärille vai pitääkö soittaa. Ja aina ei yhtään auta ne rakkaat työkaverit, jotka haluaisi nytheti tietää mitä tehdään.

(Se kuitenkin auttaa, että meillä on olleet kaikki omaiset tosi ihania ja ymmärtäväisiä. Vaikka alkuun jännitti, että miten kaikki suhtautuu nuoreen, vastavalmistuneeseen hoitajaan. Mutta kaikki omaisyhteistyö on sujunut todella hyvin<3. Ja kylläkin myös yhteistyö lähihoitajien kanssa, hekin otti mut alusta alkaen todella hyvin vastaan.)

[Vieras: Kiinnostaa]

Mites on mennyt? 

[Vieras: ShM]

Itse menin myös vastavalmistuneena vanhuspuolen yksikköön ainoaksi sairaanhoitajaksi. Lähes kaikki oli tällöin uutta ja itse mietin samoja kysymyksiä. Hyvän perehdytyksen kautta asiat alkavat sujua ja itsellä on myös vastuu selvittää asioista joista ei tiedä. Kokeneet lähihoitajat auttavat myös paljon. 

Yksiköissä on omat ohjeistuksensa miten toimia lähes kaikissa tilanteissa ja akuuttitilanteissa konsultoidaan aina lääkäriä tai soitetaan suoraan lanssi. Mikään ei ole koskaan täysin sairaanhoitajan vastuulla. Jos labrojakaan ei saa heti otettua niin aina voi kokeilla myöhemmin uudestaan.

Yhtälailla lähihoitajienkin tulee osata toimia akuuteissa tilanteissa eikä sh ole näissä asioissa yksin. Meillä myös tehtiin niin, että jos sh:lla on paljon omia kirjallisia töitä tai labroja lähihoitajat ottivat enemmän vastuuta perushoidosta. 

[Vieras: En ole robotti]

Vastavalmistuneet=voi palkata pienemmillä kustannuksilla, halvemmaksi tulee=yksityiset harrastavat .

Huomaa paikkoja joihin haetaan työkokemusta 0-1 vuosi ja hakuajan jälkeen uusi haku, herää kysymys miksi, eikö ollut sopivaa, vai

eikö oikeasti palkatakaan ketään?

Onko kenelläkään kokemusta, että olisit ollut haastattelussa, ja sitten ei ilmoiteta mitään ja huomaat, että ahaa uusi haku taas.

[Vieras: Mailis]

Tutoris, Yrjö ja Hanna koti, Mehiläinen huuhaa paikkoja? Oiskohan syy palkkakustannukset? Kokoajan hakuja, hoitajia etsitään...