Etiikka hoitotyössä

[jnnu]

Olen jotenkin lähiaikoina kiinnostunut erityisesti hoitotyössä esiin tulevista eettisistä ongelmista. Jos teille tulee eettisesti hankalia tilanteita, niin miten toimitte? Ja olisi mielenkiintoista, jos jaksaisitte kirjoittaa yleisellä tasolla joistakin eettisistä ongelmista, joita työssänne olette kohdanneet tai tavanneet.

Itselle nousi muutamia esimerkkejä:

*Hoitoyksikössä tehdään MRSA-testit ja yksi potilas paljastuu positiiviseksi. Siirto muualle ei onnistu. Aiemmin hän liikkuu paljon yksikössä ja vierailee muiden huoneissa. Voidaanko hänet määrätä pysymään omassa huoneessaan sen perusteella, etteivät muut sairastu? Toisaalta hänellä on kyllä oikeus liikkua itsenäisesti pitkin yksikköä, koska se ylläpitää hänen fyysistä, psyykkistä sekä sosiaalista terveyttä. Toisaalta pienempi paha on yhden liikkumisen rajoittaminen, kun kaikkien muiden terveyden vaarantaminen. Mitä mielipiteitä tämä teissä herättää?

*Omaiset. Heidän kanssaan tulee eettisiä ongelmia helposti esimerkiksi kun potilaan terveys huonontuu ja omaiset katsovat voivansa päättää oman ikäihmisensä hoidosta, koska kokevat potilaan olevan "kykenemätön ymmärtämään" toisiasioita. Itse potilas voi kuitenkin olla täysin erimieltä omaisten kanssa. Tietysti hoitaja on ensisijaisesti oman potilaansa puolustaja ja potilaan itsemääräämisoikeutta tulee ehdottomasti noudattaa! Mutta on tiettyjä tilanteita, joissa hoitaja joutuu todella eettisen ongelman ääreen. Onko teillä kokemuksia tälläisestä omaisten ja potilaan välisestä ristiriidasta, jossa olette todella joutuneet miettimään toimintaanne? Itselle heräsi muistikuva, jossa dementoitunut potilas kieltää tietojensa luovuttamisen lapsilleen tai muillekaan henkilöille. Lapset soittavat papan voinnista, kuten joka viikko. Mitä hoitaja sanoo puhelimessa?

*Jos hoitaja epäilee esimerkiksi lapsen pahoinpitelyä, mikä on kynnys ilmoittaa siitä? Vaakakupissa mietityttää varmasti oma salassapitovelvollisuus ja lojaalius potilasta kohtaan, mutta huoli lapsen terveydestä sekä toisaalta velvollisuus ilmoittaa epäilystä pahoinpitelystä. Seurauksina voi olla että epäily on aiheeton ja vanhemmille tulee paljon mielipahaa ja turhaa stressiä, toisaalta taas teko voi pelastaa lapsen hengen.

Tiedän, että tietysti etiikka käsitellään koulussa jne, ja itsekin kyseisen kurssin olen kyllä kahlannut läpi, mutta omaksi harmikseni "todellisia" eettisiä pohdintoja ja esimerkkitapauksia oli todella vähän. Muistaakseni niitä oli vain muutama, "miten toimit jos epäilet miellyttävän työtoverisi varastavan lääkkeitä" "miten toimit jos epäilet potilaan lasten vievän hänen rahojaan" ja muutama samanlainen. Todellisia syvällisiä pohdintoja joihin todella olisi monta ""oikeaa"" ja perusteltua vaihtoehtoa toimia ei käsitelty. En nyt halua provosoida ketään tällä tekstillä, ettenkö pitäisi ed.mainittuja eettisiä kysymyksiä "vakavina", mutta tarkoitan että kaikki etiikan tapaukset hoitotyössä eivät välttämättä ole aivan näin käytännönläheisiä ja mustavalkoisia. Eteen voi tulla paljon haastavia tapauksia ja yhtä ainoaa oikeaa reittiä ei niiden ratkaisuun todellakaan ole. Siksi kaipailisin muiden näkökulmia ja kokemuksia ::)

[{BS}]

1. Laki jo antaa tietyissä tilanteissa mahdollisuuden potilaan eristämiseen tarttuvan patogeenin takia. Esim tb-potilaat ovat pitkään eristyksissä ja käyvät vielä pitkään valvotusti ottamassa lääkkeensä. Eri asia on sitten se, että missä vaiheessa testit otetaan. Järkevintä on ottaa testit heti potilaan tullessa yksikköön sellaisesta paikasta, jossa tätä tiettyä patogeenia on esiintynyt ja sitten pitää potilas "eristyksissä" (eli ainakin sellaisten potilaiden luota poissa, joilla on alentunut immuunivaste tai infektio voisi olla fataali. Mm syöpä ja äskettäin leikatut potilaat). Eli yhden henkilön liikkuvuuden rajoittaminen vs toisten potilaiden turvallisuus. Se "oikeus liikkumiseen" kyllä häviää selvästi.

2. Jos tulee esiin epäily, että potilas ei itse ole kykenevä päättämään hoidostaan, niin silloin arvioidaan tarve edunvalvojalle. Tai jos henkilö on täyttänyt hoitotestamentin, niin sitä noudatetaan.

3. Lastensuojeluilmoitus / huoli-ilmoitus pitäisi tehdä aina, jos tulee pienikin epäily asiasta. Tilanne voidaan selvittää ja jos tarvetta lastensuojelulle ei ole, niin prosessi lopetetaan.

[Julma]

Olet varmaan ensimmäinen lh-opiskelija joka haluaa lisää etiikkaa ::) Mutta ei siinä mitään, kaikesta kiinnostavasta tottakai saa halutessaan oppia lisää.

Haluan kuitenkin puuttua seuraavaan:

*Jos hoitaja epäilee esimerkiksi lapsen pahoinpitelyä, mikä on kynnys ilmoittaa siitä?

Tässä asiassa ei ole mitään vaakakuppeja, vaan lastensuojeluilmoituksen saa aina tehdä, kun on epäily, uhka tai konkreettisia todisteita. Terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat jopa ilmoitusvelvollisia salassapitosäädöksistä riippumatta.

25 § (12.2.2010/88)

Ilmoitusvelvollisuus

1) Sosiaali- ja terveydenhuollon;

2) opetustoimen;

3) nuorisotoimen;

4) poliisitoimen;

5) Rikosseuraamuslaitoksen;

6) palo- ja pelastustoimen;

7) sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan;

:) opetuksen tai koulutuksen järjestäjän;

9) seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan;

10) turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa harjoittavan yksikön;

11) hätäkeskustoimintaa harjoittavan yksikön; taikka

12) koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön

palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt tai vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa tai itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivat henkilöt sekä kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä.

Myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä tällaisen ilmoituksen häntä mahdollisesti koskevien salassapitosäännösten estämättä.

[TippaIitu]

*Jos hoitaja epäilee esimerkiksi lapsen pahoinpitelyä, mikä on kynnys ilmoittaa siitä? Vaakakupissa mietityttää varmasti oma salassapitovelvollisuus ja lojaalius potilasta kohtaan, mutta huoli lapsen terveydestä sekä toisaalta velvollisuus ilmoittaa epäilystä pahoinpitelystä. Seurauksina voi olla että epäily on aiheeton ja vanhemmille tulee paljon mielipahaa ja turhaa stressiä, toisaalta taas teko voi pelastaa lapsen hengen.

Kyllähän se niin on, että hoitotyössä sekä lääkärin että hoitajan on oltava valppaana ja osana ammattitaitoa myös kyettävä "epäilemään". Kohdalleni päivystysalueella työskennellessä on sattunut usein tapauksia, joissa lapsen vamma ei vastaa vammamekanismia, jonka vanhemmat ovat kuvanneet. Asiasta on keskusteltu yhdessä hoitotiimin kanssa ja lääkäri on jokaisessa tapauksessa ottanut asian puheeksi lapsen vanhempien kanssa. Lasta on myös pyritty jututtamaan ilman vanhempaa, mikäli tämä mahdollista ja kysymään, mitä lapsi on tehnyt, kun vamma sattui. Onpa kerran kohdalle osunut tilanne, jossa lastensuojeluilmoitus lähti eteenpäin (aiheellisena). Muutoin tilanteet on pyritty selvittämään tarkoin ennen ilmoituksen tekoa. Eräs vamma selvisi, kun huomattiin lapsen luustorakenteessa olleen "synnynäinen poikkeama", josta luu oli pettänyt. Tätä ei olisi huomattu ilman asiantuntevaa RTG-lääkäriä. "Terve lapsi" ei olisi siis k.o. vammaa voinut saada kerrotun vammamekanismin mukaan, mutta luustossa oleva poikkeama mahdollisti murtuman. Uskon kuitenkin, että vaikka epäily olisi aiheeton, mielipaha on pieni murhe verrattuna siihen, että saa tiedon muidenkin välittävän oman lapsen hyvinvoinnista ja terveydestä.

[Satu]

Täytyy kyl sanoa että mun mielestä ei ole päivystysterveydenhuollon tehtävä ruveta selvittelemään laajemmin mahdollista lapseen kohdistuvaa laiminlyöntiä, sosiaaliviranomaiset on sitä varten. Päivystysympäristön tehtävä on mielestäni dokumentoida vamma tarkkaan, lääkärin tehtävä ottaa puheeksi asia vanhempien kanssa ja tehdä lastensuojeluilmoitus jos yhtään on epäilyä tai mutu-fiilistä ilmassa että lasta on laiminlyöty. Sosiaaliviranomaiset on sitten sitä varten jotka asiaa tutkii eteenpäin jos tapaus on epäselvä. Tietenkin ilmiselvät tapaukset hoidetaan päivystyksellisesti samoin tein sosiaaliviranomaisten/poliisin kanssa. Mut kyllä mä ite ennemmin ajan sitä lastensuojeluilmoitusta eteenpäin herkästi kuin että miettisin että vähemmällä harmilla joku pääsee jos oon hiljaa ku en kerta varmakaan ole.

Mun mielestä muuten lapsen laiminlyönniks riittää ihan se että on annettu hyppiä trampoliinilla ilman turvavarusteita/valvontaa ja sitte Pikku-Eemeli tulee käsi mutkalla päivystykseen ku on luu tuhannenpillunpäreinä, mut ehkä mä oon vaan natsi :)

Paras oli mielestäni kyllä se tapaus kun teinipoika (alle 15v) oli pistellyt omalla mopolla pöpelikköön kännipäissään ja äiti tuli lankoja pitkin päivystyksen lääkärille että minkä ihmeen takia asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus ;D

[dino]

Paras oli mielestäni kyllä se tapaus kun teinipoika (alle 15v) oli pistellyt omalla mopolla pöpelikköön kännipäissään ja äiti tuli lankoja pitkin päivystyksen lääkärille että minkä ihmeen takia asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus ;D

Pojat ajaa mopoilla ja pojat juo kaljaa, ei näköjään lopu työt lastensuojeluviranomaisilta ei..

Ymmärrän kyllä ilmoituksen jos kyseessä on ollut oikeasti nuori lapsi, jonkun 14 v. pojan kohdalla voi ilmoitus kääntyä jopa tarkoitusta vastaan..

[Janne]

Paras oli mielestäni kyllä se tapaus kun teinipoika (alle 15v) oli pistellyt omalla mopolla pöpelikköön kännipäissään ja äiti tuli lankoja pitkin päivystyksen lääkärille että minkä ihmeen takia asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus

Pojat ajaa mopoilla ja pojat juo kaljaa, ei näköjään lopu työt lastensuojeluviranomaisilta ei..

Ymmärrän kyllä ilmoituksen jos kyseessä on ollut oikeasti nuori lapsi, jonkun 14 v. pojan kohdalla voi ilmoitus kääntyä jopa tarkoitusta vastaan..

En tiedä onko alueellisissa ohjeistuksissa eroja, mutta meillä lähtee jokaisesta potilaana kohdatusta alkoholia nauttineesta ala-ikäisestä ilmoitus paikalliseen kriisikeskukseen. Luonnollisesti ilmoitus lähtee myös siitä, jos kodin olot eivät näytä siltä, että siellä voi lapsi turvallisesti oleskella, sekä tietenkin täällä mainituista pahoinpitely epäilyistä. Kriiskeskuksen ohje kentälle on, että ilmoitetaan kaikki tapaukset, joissa meitä vähänkin mietityttää, että pitäisikö ilmoittaa, siellä ammattilaiset sitten päättävät, mitkä tapauksista ovat sellaisia, että he tekevät muutakin kuin kirjaavat ilmoituksen vastaanotetuksi. Asiallisesti käyttäytyville huoltajille ilmoitan jo paikalla ollessa, että joudumme tekemään lastensuojeluilmoituksen, ja sieltä ollaan sitten yhteydessä.

[OldOne]

Pojat ajaa mopoilla ja pojat juo kaljaa, ei näköjään lopu työt lastensuojeluviranomaisilta ei..

Ymmärrän kyllä ilmoituksen jos kyseessä on ollut oikeasti nuori lapsi, jonkun 14 v. pojan kohdalla voi ilmoitus kääntyä jopa tarkoitusta vastaan..

Valtaosa näistä ilmoituksista ei johda mihinkään, ne vaan merkataan ylös. Idea käsittääkseni on, että jos jostain lapsesta alkaa kertyä enemmänkin näitä ilmoituksia, sitten sitä aletaan selvittämään. Toki tapauksesta riippuen. Kuten Janne sanoi, meidän tehtävä on vain ilmoittaa, ei arvioida/päättää pitääkö sen perusteella toimia vai ei. Sen arvion tekee sosiaalipuolen ammattilaiset. Mun mielestä kun lapsista on kyse, ilmoituskynnys pitää olla pikemminkin alakanttiin kuin yläkanttiin. Suomessa on ihan liikaa lapsia täysin heitteillä, vanhemmilla jotka ei osaa huolehtia itsestäänkään. Ja muistaa täytyy että meillä kaikilla on ilmoitusvelvollisuus.

http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluntarve/lastensuojeluilmoitus/

[dino]

En tiedä onko alueellisissa ohjeistuksissa eroja, mutta meillä lähtee jokaisesta potilaana kohdatusta alkoholia nauttineesta ala-ikäisestä ilmoitus paikalliseen kriisikeskukseen.

Meillä päin ei ole vielä näin yksioikoista ohjeistusta. Ja itse en usko että näillä muuttuneilla käytännöillä, eli poliisin herkemmällä sakottamisella ja lastensuojeluilmoituksilla olisi kovin suurta positiivista vaikutusta esim. 17v lukiolaisen käyttäytymiseen; pahimmassa tapauksessa sakotus + asianomaisen mielestä turhat ilmoitukset saavat aikaiseksi vain epäluottamusta poliisia ja terveydenhuollon henkilöstöä kohtaan.

Todelliset lastensuojellulliset laiminlyönnit on tietysti sitten asia erikseen, niitä en halua vähätellä yhtään ja toivottavasti näihin säästyy resursseja lisääntyneistä ilmoituksista huolimatta.

[OldOne]

Ja itse en usko että näillä muuttuneilla käytännöillä, eli poliisin herkemmällä sakottamisella ja lastensuojeluilmoituksilla olisi kovin suurta positiivista vaikutusta esim. 17v lukiolaisen käyttäytymiseen; pahimmassa tapauksessa sakotus + asianomaisen mielestä turhat ilmoitukset saavat aikaiseksi vain epäluottamusta poliisia ja terveydenhuollon henkilöstöä kohtaan.

Sakotus on sitten taas ihan eri asia kuin lastensuojeluilmoitus, se on poliisin asia ja ei kuulu meille. Ja äsken puhuttiin 14 vuotiaista jotka eivät ole vielä edes rikosoikeudellisesti vastuussa tekemisistään. Ja jos 17 vuotias lukiolainen ajaa kännissä pöpelikköön, hän toden totta ansaitsee ne sakot siitä. Jos hän ei tämän jälkeen "luota" poliisiin, niin voi voi ::)

[TippaIitu]

Täytyy kyl sanoa että mun mielestä ei ole päivystysterveydenhuollon tehtävä ruveta selvittelemään laajemmin mahdollista lapseen kohdistuvaa laiminlyöntiä, sosiaaliviranomaiset on sitä varten. Päivystysympäristön tehtävä on mielestäni dokumentoida vamma tarkkaan, lääkärin tehtävä ottaa puheeksi asia vanhempien kanssa ja tehdä lastensuojeluilmoitus jos yhtään on epäilyä tai mutu-fiilistä ilmassa että lasta on laiminlyöty.

Ajoin juuri samaa asiaa takaa, en ehkä osannut sitä tarpeeksi selvästi kirjoittaa. Mielestäni kuitenkin on tarpeen pikkaisen selvitellä tilannetta ja mahdollista tapahtumaa, ennen kuin lastensuojeluilmoitus lähtee. Ja onhan myös muistettava se, että suurin osa lapsilla olevista vammoista ovat selviä tapauksia. Laskenut pulkalla päin puuta, kaatunut laskettelumäessä, tippunut kiipeilytelineeltä.. Jos lapsi on tarpeeksi iso (esim koululainen) on minusta turha syyttää vanhempaa tästä tapauksesta. Mutta mikäli asia on hyvin sekava, epäselvä ja lapsi ja vanhempi vaikkapa puhuvat ristiin, lapsi pelkää vanhempaa tms. on tapaus syytä jättää "ammattilaisille" eli sos.viranomaisille.

Myös tuo alkoholinkäyttö. Eikös se ole jo laissakin, että kaikista päihtyneistä alle 18-vuotiaista tulee tehdä lastensuojeluilmoitus. Poliisihan ainakin tekee, mikäli tapaa alaikäisen alkoholin kanssa liikenteessä, miksi ei siis meidänkin.

[dino]

Myös tuo alkoholinkäyttö. Eikös se ole jo laissakin, että kaikista päihtyneistä alle 18-vuotiaista tulee tehdä lastensuojeluilmoitus.

Sellaista lakia en tunne, lastensuojelulaki taas sanoo että; "...velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä."

87 prosenttia lukioikäisistä käyttää alkoholia, itse en kuitenkaan usko että 87 prosenttia olisi lastensuojellisten toimenpiteiden tarpeessa tai edes ilmoituksen. Hukkaan menee resurssit jos ei keskitytä oleelliseen ja jos ei osata erottaa oikeaa hätää normaalista käyttäytymisestä. Lasi punaviiniä aikusuuden kynnyksellä on eri asia kuin 11 vuotiaan kaatokänni.

Poliisihan ainakin tekee, mikäli tapaa alaikäisen alkoholin kanssa liikenteessä, miksi ei siis meidänkin.

Ei tee poliisikaan automaattisesti kaikista, kyllä sitä harkintaa osataan sielläkin päässä edelleen käyttää.

[TippaIitu]

Dino, voipi olla että käsitykseni on vähän väärä.. hyvä että tähänkin tuli selvyys ;D

[Julma]

Pojat ajaa mopoilla ja pojat juo kaljaa, ei näköjään lopu työt lastensuojeluviranomaisilta ei..

Ymmärrän kyllä ilmoituksen jos kyseessä on ollut oikeasti nuori lapsi, jonkun 14 v. pojan kohdalla voi ilmoitus kääntyä jopa tarkoitusta vastaan..

Valtaosa näistä ilmoituksista ei johda mihinkään, ne vaan merkataan ylös. Idea käsittääkseni on, että jos jostain lapsesta alkaa kertyä enemmänkin näitä ilmoituksia, sitten sitä aletaan selvittämään. Toki tapauksesta riippuen.

Näin se menee, ennenkuin lapsi vanhempineen joutuu sosiaalihuollon kanssa tekemisiin, hänellä on taustalla useimmiten useita ilmoituksia ja ihan pieniä ei edes huomioida.

Kuvitteellinen esimerkkitapaus: Lastensuojelulaitokseen voidaan sijoittaa 14-vuotias nuori, joka on 2 vuoden ajan juonut useita kertoja viikossa vahvasti päihdyttävän määrän alkoholia ja on perheen ulkopuolisen seksuaalisen hyväksikäytön uhri.

Lievempiä puuttumisen keinoja on esimerkiksi sos.tt:n antamat neuvot vanhemmalle, nuoren puhuttaminen, säännölliset tapaamiset, nuorisopsykiatrian apu jne. Surullista vaan, usein vanhemmat ovat tietoisia asiasta tai jopa avustavat alkoholin hankinnassa.

[Viipotin]

Topikki on näköjään nyt jumiutunut tohon lapsi hommaan...

Mutta jos nyt saisin kysäistä toisenlaisesta eettisestä ongelmasta.

Eli lähinnä kiinnostaisi ihan oikeessa elämässä koetut tilanteet, jos sellaisia sattuu joltain hoitotyötä tekevältä lötymään.

Miten reagoidaan, kun potilas ei halua itse tehdä päätöstä hoidostaan vaan vaatii hoitajaa tekemään sen puolestaan?

Itsemääräämisoikeutta pitäisi kunnioittaa eli potilasta ei oikein voi pakottaa tekemään päätöstä, jos hän ei halua, mutta toisaalta hoitajan tehtäviin kuuluu kannustaa potilasta tekemän itse omaan hoitoonsa koskevat päätökset. Ja voiko hoitaja tietää mikä on juuri kyseiselle potilaalle juuri oikea vaihtoehto...?

[Satu]

Mielestäni ei voi, itse varmasti voisin kyllä keskustella potilaan kanssa asiasta, ja kertoisin vaihtoehdot ja punnitsisin niitä hänen kanssaan, mutta en esimerkiksi vastaisi kysymykseen "mitä sinä tekisit".

[Julma]

Riippuu vähän asian tärkeysasteesta. Jos potilas ei osaa päättää että ottaako buranan päänsärkyynsä vaiko ei tms. niin helposti päättäisin asian niin että se aiheuttaa minulle mahdollisimman vähän toimenpiteitä. Ihan laiskuuttani ja senkin vuoksi että jos potilas ei koe olevansa riittävän kipeä hoitoon niin tuskin se on sen tarpeessakaan, näin yleisesti...tietty erityistapauksia on.

Jos taas kyse on jostain vähän radikaalimmasta päätöksestä jonka johdosta potilaan elämänlaatu voi heikentyä merkittävästi tai jopa loppua kokonaan niin välttäisin viimeiseen asti päätöksentekoa ihan turvatakseni omat yöuneni. Potilaalle voisi kyllä esitellä näitä vaihtoehtoja ja miettiä hoitamisen tai hoitamattomuuden mahdollisia seurauksia. Onneksi tuollaisissa keisseissä saadaan usein sitä lääkärin mielipidettä siihen asiaan, jolloin ainakin virallisesti se vastuu on enemmänkin lääkärillä.

[Sistah]

Hauskaa, että etiikka kiinnostaa muitakin! Etiikan luennot ja tehtävät Metropoliassa oli yhtä tyhjän kanssa (no, melkein), mutta kirjallisuudesta on jäänyt mieleen iso oivallus: eettisille ongelmille tyypillista on, että niihin ei ole olemassa "vastauksia" niinkuin me yleensä vastauksen käsitämme.

Etiikka eli kysymys siitä mikä on oikein on kyllä ihan hoitamisen perusydintä. Koko ajatus, että toiset hoitaa toisia tai että yhteiskunta kustantaa kansalaisilleen hoitoa tai hoivaa, lähtee eettisistä arvoista.

Vahustenhoidossahan niitä eettisiä ongelmia syntyy, hyvän hoidon ja resurssien vähäisyyden ristipaineessa. Minua vaivaa kovasti se, että on olemassa erilaisia hoitosuunnitelmia, mutta niitä ei käytännössä toteuteta (esimerkiksi virikkeet ja liikunnallisuuden ylläpitäminen), mutta mihinkään ei saa kirjata ja kertoa, että tätä-ja-tätä ei ole tehty moneen viikkoon. Näin hoito näyttää paperilla paremmalta kuin todellisuudessa. Tämä on eettinen ongelma monella tasolla - niillä jotka hoitavat ja suostuvat tähän, ja niillä jotka edellyttävät sitä.

[valkovuokko]

Meillä oli aikoinaan ns.pienkodissa yksi pariskunta joka asui yhdessä siis samassa huoneessa. Naisella oli MSRA mies oli siinä sivussa kantaja mutta ei vielä puhjennut.

No heille piti järjestää sauna kerran viikossa, kyseisessä kodissa ei ollut saunaa vaan kaikki kävi toisen pienkodin saunassa.

Vastaava sairaanhoitaja oli sitä mieltä, että ei voi syrjäyttää heitä pitää kohdella niinkuin kaikkia muitakin. Silläkin uhalla, että tauti tarttuu toisiin vanhuksiin. Siinä sit yksi hoitaja tuli aikaisemmin töihin ja tää pariskunta kävi viimeiseksi saunassa, jonka jälkeen sauna pestiin perusteellisesti.

Tätä ei enää tapahdu se loppui aika nopeesti kun kyseisen henkilön kunto romahti ja ei näin ollen kyennyt enää saunaan.

Olen kyllä tästä asiasta eri mieltä saunaan ei pitäis päästää tälläistä jolla on haava missä tää tarttuva MSRA on.

Ja se että hoitajat on myös vaarassa, vaikka sitä vähäteltiin meille hoitajille.

[Mae]

Minua on mietityttänyt keskosten "hoitoraja" rv23, joka kuitenkin katsotaan tapauskohtaisesti. En voi olla ajattelematta, mitä elämä on sitten tulevaisuudessa jos pieni selviää. Onko terve vai kuuleeko, näkeekö, käveleekö? Keuhkot saadaan kypsyteltyä kortisonilla, mutta entäs suoliston kehittymättömyys ja aivojen tila mahd. elvytyksen jälkeen. Entä se kaikki pistäminen, verinäytteiden otto ja mahd. leikkaukset? Entäs varhainen vuorovaikutus vanhempien kanssa, kun pieni on keskoskaapissa? Milloin päätetään hoitamatta jättämisestä, jos tilanne on huono ja osataanko silloin ajatella pienen ihmisen puolesta? Meneekö tilanne siihen, että aletaan hoitaa entistä pienempiä keinolla millä hyvänsä? Jos tilanne on huono niin missä on arvokas kuolema...

Paljon on ajatuksia herännyt... Olisi varmasti monesta muustakin aiheesta eettistä pohdittavaa, mutta tämä on nyt päällimmäisenä mielessä.

Ehkä raskauden aikainen päihteiden käyttö mietityttää ja mahdollinen pakkohoito. Luultavasti jossain vaiheessa Suomessakin täytyy tehdä päätöksiä tämän asian kanssa.

[Julma]

Haluaisitko muuten terminoida sokeat, suolistovikaiset, vuorovaikutusta vailla olleet tai aivovaurion saaneet?

Mitä olen vammaisten parissa työtä tehnyt niin kyllä he ihan yhtä tyytyväisiltä vaikuttavat elämäänsä kuin ilman diagnoosia elävät ihmiset. Poikkeustapauksena tietty traumaattisesti vammautuneet ihmiset, joista varmaankin isommalla prosentilla voisi kuvitella esiintyvän kaikenlaista masentuneisuutta ja toivottomuutta.

Hankala kysymys tuokin on tietty, missä se raja kulkee. Jos maailmaan tuodaan lapsia, jotka joudutaan suoraan kytkemään koneisiin loppuiäksi niin ei sekään tietty välttämättä ole se paras vaihtoehto.

[Pöllö]

Minua on mietityttänyt keskosten "hoitoraja" rv23, joka kuitenkin katsotaan tapauskohtaisesti. En voi olla ajattelematta, mitä elämä on sitten tulevaisuudessa jos pieni selviää. Onko terve vai kuuleeko, näkeekö, käveleekö? Keuhkot saadaan kypsyteltyä kortisonilla, mutta entäs suoliston kehittymättömyys ja aivojen tila mahd. elvytyksen jälkeen. Entä se kaikki pistäminen, verinäytteiden otto ja mahd. leikkaukset? Entäs varhainen vuorovaikutus vanhempien kanssa, kun pieni on keskoskaapissa? Milloin päätetään hoitamatta jättämisestä, jos tilanne on huono ja osataanko silloin ajatella pienen ihmisen puolesta? Meneekö tilanne siihen, että aletaan hoitaa entistä pienempiä keinolla millä hyvänsä? Jos tilanne on huono niin missä on arvokas kuolema...

Ehkä raskauden aikainen päihteiden käyttö mietityttää ja mahdollinen pakkohoito. Luultavasti jossain vaiheessa Suomessakin täytyy tehdä päätöksiä tämän asian kanssa.

Keskosten selviämisestä löytynee muuten pohdintaa etiikasta ja selviämismahdollisuuksista lääketieteellisistä lehdistä. Samoin pitkän aikavälin seurannoista, ja nämä antavat palautetta hoitopäätöksiin. Usemmassa paikassa hoidon rajat kuitenkin taitavat kulkea tasolla, missä selviämisen mahdollisuudet ovat kohtalaiset. Jättääkö mahdollisesti selviävät hoitamatta, jos sitten osa potilasaineistosta vammautuu, etukäteen jos ei tiedä, kelle tulee komplikaatio, kelle ei...

Suomessa en usko, että aikoihin saadaan päihteiden pakkohoidosta mitään päätöstä. Aiemmat päihdelait on jätetty niin hyvin toteuttamatta, päihdeongelmaa ei nähdä sairautena, siitä aiheutuvia kustannuksia ei lasketa, yksilö on itse vastuussa juoko tai pistääkö, päihdeäitien lapset tuntuvat myös olevan perheen sisäinen ongelma, hoito maksaisi, se olisi pois joltain, joka itse ei ole luonut ongelmaansa, onko meillä oikeutta pakkohoitaa, pitäisikö kokeilla muita keinoja ensin (joita ei ole, ei tarjota tms), äiti tietää mikä lapselle on parasta - ja mitähän muita kommentteja yleisessä mielipiteessä tuohon liittyy...

Etiikkahan on aika helppoa, vai unohtuikohan multa jotain...