Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuoteen 2030 mennessä hoitajapula pahenee jopa 4,8 miljoonan hoitajan verran. Taiwanissa testataan nyt uutta ratkaisua, Nurabot-robottia. Se pystyy muun muassa kuljettamaan lääkkeitä ja näytteitä, ohjaamaan potilaita sekä hoitamaan toistuvia, fyysisesti kuormittavia tehtäviä. Tavoitteena on, että robotti voisi keventää hoitajien työtaakkaa jopa 30 prosentilla.
Valmistajan mukaan Nurabot ei ole hoitajan korvaaja, vaan apuri, joka vapauttaa aikaa potilastyöhön ja vaativampiin tehtäviin.
– Nurabot ei ole hoitajan korvaaja, vaan työpari, jonka kanssa tehtäviä suoritetaan yhdessä, Foxconnin suunnittelusta vastaava johtaja Alice Lin toteaa.
Robottia testataan Taichung Veteran General Hospital -sairaalassa Taiwanissa. Ensimmäisten kokemusten perusteella hoitajien arki on helpottunut. Kaupallinen käyttöönotto on suunnitteilla vuodelle 2026.
Haasteet robottikollegan kanssa
Vaikka Nurabot tuo helpotusta hoitajien työhön, sen käyttöönottoon liittyy myös haasteita. Monien sairaaloiden tilat eivät välttämättä sovellu roboteille, lisäksi potilaat arvostavat inhimillistä vuorovaikutusta, jota mikään kone ei voi täysin korvata.
Hongkongilainen hoitotyön ja kansanterveyden professori Rick Kwan korostaa myös turvallisuutta:
– Turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää, ei vain fyysisten riskien vähentämisen osalta, vaan myös eettisten ja tietosuojaan liittyvien käytäntöjen kannalta. Siksi on tärkeää edetä hitaasti ja varovasti.
Miten Suomessa?
Suomessa hoitajapula on jo todellisuutta, ja väestön ikääntyminen lisää painetta entisestään. Vaikka Nurabot on vielä kaukana suomalaisista sairaaloista, se kertoo suunnasta: teknologiaa kehitetään yhä enemmän hoitajien tueksi. Kysymys kuuluu: haluammeko tulevaisuudessa robottikollegan helpottamaan arkea, vai onko tärkeämpää panostaa riittävään henkilöstöön?
Lue lisää...
Recommended Comments
There are no comments to display.
Please sign in to comment
You will be able to leave a comment after signing in
Sign In Now