Tehy ja SuPer vaativat hoitajajärjestöjen ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n työriidan sovittelun jatkamista pikaisesti.
– Neuvottelukosketusta ei ole ollut viime tiistain jälkeen. Valtakunnansovittelijalta ei ole tullut kutsua sovittelupöytään. Hiljaisuus Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n taholta vihloo korvia. Jos tilanne olisi niin vakava kuin työnantajat julkisuudessa viestivät, ja olisi tarve rajoittaa hoitajien perusoikeuksia potilasturvalailla, nyt on syytä alkaa neuvotella, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen järjestöjen tiedotteessa.
Järjestöt muistuttavat jälkimmäisen lakon siirtopäätöksestä. Työriitalain mukaan lakon siirtämisen perusteena on riittävän lisäajan varmistaminen sovittelulle. Tehyn ja SuPerin ilmoittama toinen laajempi lakko, jonka piti alkaa 1.4.2022, siirrettiin TEMin päätöksellä kahdella viikolla. Valtakunnansovittelija ei kuitenkaan ole sovitellut Tehyn ja SuPerin lakkoa 29.3. jälkeen, eikä mitään muutakaan neuvottelujen jatkamiseen viittaavaa ole ilmennyt.
– Nyt vaikuttaa siltä, että jälkimmäistä lakkoa on siirretty ilman laissa edellytettyä perustetta. Hoitajien oikeusturvaa ja perustuslaillisia oikeuksia ollaan loukkaamassa usealla tavalla, mikä on oikeusvaltiossa käsittämätön tilanne, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.
Tehyn ja SuPerin lakko alkoi kuudessa sairaanhoitopiirissä 1.4.2022 ja se jatkuu kaksi viikkoa. Tätä edelsi valtakunnansovittelijan 29.3. antama sovintoesitys, joka ei sisältänyt mitään elementtejä hoitajapulan korjaamiseksi – ei palkkauksellisia eikä työoloja parantavia. Järjestöt tavoittelevat viiden vuoden mittaista maltillista palkkaohjelmaa, jonka tarkoitus on pelastaa Suomen sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuus ja turvata työvoiman saatavuutta. Tämän sijaan hoitajille tarjottiin muita aloja pienempiä sopimuskorotuksia.
15.4. on alkamassa hoitajajärjestöjen toinen, laajempi lakko, jonka piirissä on noin 40 000 hoitajaa 13:ssa sairaanhoitopiirissä.
|
Recommended Comments
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now