Jump to content
  •  

    HUSissa käynnistyy koronaviruksen vasta-ainetestaus terveydenhuollon henkilökunnalle

    Hoitajat.net
    Kuvituskuva: Envato

    HUSissa aloitetaan tällä viikolla sote-henkilökunnan vasta-ainetestit jo sairastetun koronavirusinfektion toteamiseksi.

    Verinäytteestä tehtävä vasta-ainetesti kertoo, onko henkilöllä koronaviruksen vasta-aineita eli onko hän jo sairastanut koronavirusinfektion. Osa koronavirustartunnan saaneista ei saa lainkaan oireita, osalla oireet ovat hyvin lievät ja osalla tauti voi olla vaikea.

    Koronavirustartunta näkyy vasta-ainetestissä parin viikon kuluttua tartunnasta. Vasta-ainetestaus soveltuu siksi sairastamisen toteamiseen jälkikäteen. Sairastuminen todetaan edelleen hengitystienäytteestä PCR-menetelmällä tehtävällä tutkimuksella

    Ensimmäisessä vaiheessa vasta-ainetestiä tarjotaan HUSissa kolmentoista yksikön noin 1600 työntekijälle. Ensimmäisenä testiä tarjotaan yksiköihin, joissa on ollut henkilökunnan altistumisia sekä yksiköihin, joissa hoidetaan koronaviruspotilaita ja/tai mahdollisia koronaviruspotilaita. Lisäksi testattavien joukkoon on vertailuryhmäksi valittu yksiköitä, joissa ei tiettävästi ole ollut koronaviruspotilaita eikä henkilökunnan tartuntoja. HUSin lisäksi testejä tarjotaan kahden espoolaisen hoivalaitoksen henkilökunnalle. Vasta-ainetestaukseen osallistuminen on työntekijöille vapaaehtoista.

    Samoille HUSin työntekijöille tarjotaan tilaisuutta osallistua tieteelliseen tutkimukseen, jossa immuunivastetta mitataan samasta näytteestä vielä tarkemmin.

    HUSin suunnitelmissa on laajentaa vasta-ainetestausta. Kun testiä on mahdollista tarjota laajemmin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilölle ja väestölle, asiasta tiedotetaan.


    User Feedback

    Recommended Comments

    Guest Pete

    Posted

    Kannatan, erittäin hyvä

    Share this comment


    Link to comment
    Share on other sites


    Join the conversation

    You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

    Guest
    Add a comment...

    ×   Pasted as rich text.   Restore formatting

      Only 75 emoji are allowed.

    ×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

    ×   Your previous content has been restored.   Clear editor

    ×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


  • Rekisteröidy yhteisöömme

    Tervetuloa joukkoon!

×
×
  • Create New...