Tehy pitää Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan ilmoitusta hoitajien irtisanomisesta järkyttävänä. Tehyn mukaan irtisanomiset uhkaavat paikallisten asukkaiden potilasturvallisuutta.
Irtisanomisuhan alle joutuu yt-menettelyssä 168 Eloisan työntekijää, esimerkiksi lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Lisäksi eläkepoistumien ja tehtävien täyttämättä jättämisen kautta muutoksia tapahtuu 100 tehtävään. Tehtäviä aiotaan vähentää sekä ikääntyneiden palveluista että terveyspalveluista, Tehy kertoo tiedotteessaan.
– Irtisanomiset, joiden kerrotaan kohdistuvan ennen kaikkea hoitajiin, ovat tyrmistyttäviä, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Millariikka Rytkönen pitää vähennysten kohdistamista puhtaasti hoitajiin paitsi irvokkaana, myös kylmäverisenä. Samat hoitajat, jotka nostettiin sankareiksi korona-aikana ja jotka vaaransivat oman terveytensä hoitaakseen muita, työnnetään nyt pihalle taloudellisten säästöjen takia.
Tehyn mukaan henkilöstö joutuu henkilökohtaisessa elämässään todella vaikeaan tilanteeseen työnantajan lyhytnäköisyyden päätöksen takia.
– Suomessa sosiaali- ja terveydenhuolto yskii jo ennestään. Näillä toimenpiteillä hoitojonot vain kasvavat, sanoo Rytkönen.
Tehy on samaa mieltä Eloisan johdon kanssa siitä, että hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei ole oikeudenmukainen eikä toimiva.
– Silti säästöjen kohdentaminen hoitotyötä tekeviin on pelottavaa. Herää kysymys, millainen vaikutus tällä suunnitelmalla toteutuessaan on perusoikeuksien toteutumiseen ja potilasturvallisuuteen, sanoo Rytkönen.
– Mikäli työnantajan suunnitelma toteutetaan, Tehy tulee valvomaan jäsentensä etua ja selvittämään, onko prosessissa menetelty kaikilta osin oikein, Rytkönen kertoo.
Lisätietoja YT-neuvotteluista: Eloisan yt-neuvotteluista mittavat vaikutukset palveluihin ja henkilöstöön
Lue lisää...
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now