Valvira on myöntänyt ennätysmäärän uusia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattioikeuksia vuonna 2023. Yhteensä viime vuonna myönnettiin 27 126 ammattioikeutta, mikä on 3 604 enemmän kuin vuonna 2022. Kasvu johtui pääasiassa hoitajien ammattioikeushakemusten lisääntymisestä. Erityisesti sairaanhoitajien ja lähihoitajien hakemuksia tuli edellisvuotta enemmän.
Suomessa koulutetuille sairaanhoitajille myönnettiin 4 253 ammattioikeutta vuonna 2023, joka on 935 enemmän kuin vuonna 2022. Myös lähihoitajia rekisteröitiin ennätysmäärä, 8 358 kappaletta. Tämä on 1 335 enemmän kuin vuonna 2022.
Kätilöiden ammattioikeuksia myönnettiin 182 kappaletta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 145. Myös terveydenhoitajien, röntgenhoitajien ja laboratoriohoitajien ammattioikeuksien määrä nousi edellisvuoteen verrattuna.
Ulkomailla koulutettujen hoitajien osuus on edelleen pieni
Toisessa EU- tai ETA-maassa koulutuksen suorittaneille sairaanhoitajille myönnettiin yhteensä 36 ammattioikeutta, kun vuonna 2022 lukumäärä oli 22. Myös EU- tai ETA-alueen ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien myönteisten ammattioikeuspäätösten lukumäärä nousi hieman. EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajien ammattioikeushakemuksia kirjattiin vuoden aikana selvästi edellisvuotta enemmän, yhteensä 189, kun hakemuksia vuonna 2022 tuli 108. Ulkomailla kouluttautuneiden osuus terveydenhuollon alalle tulevasta uudesta hoitohenkilökunnasta on kokonaisuudessaan edelleen hyvin vähäinen.
Lisätietoja: Valviran tilastot
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now