Jump to content
MAINOS

Valvira: DNR-päätös ei ole hoitosuunnitelma


Eduskunnan oikeusasiamiehen Valviralle välittämän tiedon mukaan osa DNR-päätöksiä tekevistä hoitoyksiköistä olettaa, että DNR-päätös olisi laajempi kannanotto hoidon aktiivisuuteen kuin vain elvytyksestä pidättäytymiseen. Valvira muistuttaa, että DNR-päätös on lääkärin tekemä lääketieteellinen päätös pidättäytyä potilaan sydämen sähköisestä tahdistuksesta ja paineluelvytyksestä sydämen pysähtyessä. Päätöksen ei tule vaikuttaa potilaan muuhun hoitoon, vaan sitä jatketaan, kuten aikaisemminkin.

Valvira korostaa, että DNR-päätös ei ole hoitosuunnitelma. Pitkäaikaishoidossa (ml. kotihoidossa) oleville potilaille on siten laadittava hoitosuunnitelma, vaikka potilaalle olisi tehty DNR-päätös. DNR-päätöstä tehtäessä lääkärin on keskusteltava aina ensisijaisesti potilaan kanssa. Omaisten kanssa DNR-päätöksestä keskustellaan potilaan salliessa tai tilanteen niin vaatiessa. Tiedot DNR-päätöksen lääketieteellisistä perusteluista sekä potilaan ja mahdollisten omaisten kanssa käydyistä keskusteluista on kirjattava asianmukaisesti potilasasiakirjoihin.

Valviran mukaan hoitosuunnitelmien laatimisessa sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja hoivayksiköissä on ollut puutteita. Lisäksi eteen on tullut tilanteita, joissa hoitosuunnitelma on laadittu, mutta sitä ei ole kiiretilanteessa löydetty. Valvovien viranomaisten käsityksen mukaan joissakin yksiköissä henkilöstön koulutus, osaaminen ja henkilöstömitoitus ovat olleet riittämättömiä suhteessa hoidettavien määrään ja/tai toimintakykyyn, mikä lisännee tarvetta kutsua ambulanssi paikalle, vaikka tosiasiallista tarvetta sille ei olisikaan.  

Lisätietoja: Hoitosuunnitelmat ja DNR-päätös pitkäaikaishoidossa sekä ensihoito 

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

Guest lily

Posted

Isälleni oli lääkäri tehnyt  dnr päätöksen. Omaisten kanssa ei keskusteltu asiasta vaan tiedon sain yöhoitajalta kun isäni oli mennyt todella huonoon kuntoon ja vaadin siirtoa sairaalaan. Myöskään isäni papereihin ei oltu merkitty mitään että asiasta olisi keskusteltu edes isäni kanssa. (Sain isäni paperit itselle isäni suostumuksella ja valtakirjalla)

Kunkku

Posted (edited)

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/miksi-elvytyskielto-herattaa-niin-voimakkaita-tunteita/#.VXSHcs_tlBf

Tämä juttu kannattaa lukaista tässä yhteydessä.

"Ensimmäiset elvytyssuositukset tulivat aikana, jolloin Mad Men -sarjan päähenkilön tyyppiset tupakoivat ja muutenkin epäterveellistä elämää viettävät A-tyypin miehet kupsahtelivat sydäntapahtuman takia kesken mainossopimusneuvotteluiden. Kysymys oli äkillisestä sydämenpysähdyksestä, jonka aiheuttaja oli periaatteessa ohimenevä."

"Ajat ovat muuttuneet Mad Menin ajoista hyvinkin paljon. Sydänsairauksia – kuten tietenkin muitakin sairauksia – voidaan hoitaa hyvinkin aggressiivisesti ja vieläpä samalla potilaalla moneen kertaan. Seurauksena joukossamme on yhä enemmän ihmisiä, joiden sydän pelaa enää varsin vaatimattomalla teholla, mutta jotka silti vielä viettävät tyydyttävää elämää.

Kun tällainen perussairas potilas saa sydämenpysähdyksen, kysymys ei enää ole välttämättä mistään ohimenevästä tapahtumasta, vaan pitkän sairaushistorian päätepisteestä."

"Jos kynttilän liekki sammuu tuulessa, sytytämme sen uudelleen, jos liekki on ollut keltainen ja kynttilää jäljellä. Jos kynttilä on lopussa ja liekki sininen, emme sytytä kynttilää uudelleen. Tämä vertaus sopii myös elvyttämisen filosofiaan ja elvyttämisen tarkoituksenmukaisuuteen."

Edited by Kunkku
Guest Katapultti

Posted

6.6.2015 klo 15.09, Vieras: lily kirjoitti:

Isälleni oli lääkäri tehnyt  dnr päätöksen. Omaisten kanssa ei keskusteltu asiasta vaan tiedon sain yöhoitajalta kun isäni oli mennyt todella huonoon kuntoon ja vaadin siirtoa sairaalaan. Myöskään isäni papereihin ei oltu merkitty mitään että asiasta olisi keskusteltu edes isäni kanssa. (Sain isäni paperit itselle isäni suostumuksella ja valtakirjalla)

Meidän isä sai hoivakodista tervetuliaislahjaksi DNR-päätöksen. Lääkäri oli päättänyt asiasta keskustelematta isän aikuisten lasten kanssa. Isä on toki vaikeasti dementoitunut ja siksi en olisi ollut päätöstä vastaan, mutta olisin halunnut silti keskustella ensin kasvokkain. 

jupet

Posted

Mistään yksittäisestä tapauksesta en tiedä, mutta:

Omaisilla ei ole mitään suvereenia oikeutta keskustella potilaan asioista lääkärin kanssa. Toki vaikeasti dementoituneen henkilön tapauksessa usein on joku yksi lähiomainen joka on "valtuutettu" hoitamaan potilaan asioita. 

Kohtalaisen vaikeastikin dementoituneen oma tahto voi joskus olla selvillä ennestään, tai hän voi tahtonsa ilmaista selkeämmällä hetkellä ja tällöin omaisilla ei periaatteessa ole asiaan nokan koputtamista.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...