Jump to content
MAINOS

Sairaanhoitajana 1930-luvun Suomessa – hoitajan identiteetti säilyi loppuelämän


Sairaanhoitajia Punaisen Ristin ambulanssijunassa 1939. Kuva: Bonney Thérèse / Museoviraston kuvakokoelmat

Sairaanhoitajat olivat 1930-luvulla valmiita luopumaan vapaa-ajastaan ja tekemään tarvittaessa työtään jaksamisen rajoille, mutta elämää ei haluttu uhrata kokonaan työlle. Sairaanhoitajan työuran oli tarkoituskin jäädä lyhyeksi, sillä naisen tärkein tehtävä yhteiskunnassa oli avioituminen ja lasten kasvattaminen. Lyhyeksi jääneestä työurasta huolimatta koulutuksen ja työn muovaama sairaanhoitajan identiteetti, sairaanhoitajuus, vaikutti sairaanhoitajaan loppuelämän ajan. Tämä tuli esille terveystieteiden maisteri Päivi Sajaniemen mikrohistorialliseen tietoon kohdistuvassa väitöskirjatutkimuksessa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin sairaanhoitoa ja sairaanhoitajana olemista Suomessa vuodesta 1933 talvisodan päättymiseen vuonna 1940. Tärkeimpinä aineistoina olivat sairaanhoitajan haastattelut, yli 2000 sairaskertomusta sekä yli 20 000 potilaan hoitotiedot Alajärven kunnallissairaalasta, Mikkelin lääninsairaalasta ja 17. sotasairaalasta. Tutkimusaineisto tuotti realistisen kuvauksen 1930-luvun sairaanhoitajista ja sairaanhoidosta. Yksityiskohtaisissa kuvauksissa korostuivat erityisesti tartuntatautien sairaanhoito, kirurginen sairaanhoito ja aikaisemmissa hoitotieteen tutkimuksissa huomiotta jäänyt yksityispotilaiden hoitaminen.

Sairaanhoitajattaren työhön heijastuivat yhteiskunnalliset muutokset

Sairaanhoitajillakin oli vaikeuksia työllistyä 1930-luvulla, Suomen itsenäisyyden ajan syvimmän laman aikana. Tästä huolimatta sairaanhoitajan ammatti oli nuorten naisten keskuudessa halutuin ammatti. Laman väistyessä sairaanhoitajien työllisyystilanne vaihtui muutamassa vuodessa sairaanhoitajapulaksi. Tämä antoi mahdollisuuden valikoida ja vaihtaa työpaikkoja sekä esittää parannusvaatimuksia elinolosuhteisiin: vain yhdelle hoitajalle tarkoitettuja asuinhuoneita sairaaloihin ja työajan rajoittamista. Koska työ edellytti jatkuvasti käytettävissä oloa sairaalassa asuen, avioliitto päätti sairaanhoitajan työuran. Talvisotaa edeltäneisiin ylimääräisiin harjoituksiin kutsuttiin kuitenkin myös avioituneet sairaanhoitajat ja sairaalaa valmisteltiin innolla mahdolliseen sotaan. Sodan aikana innostus vaihtui pelkoon, jota ei sairaalaan kohdistuneista pommituksista huolimatta saanut näyttää työssä.

Sairaanhoitoa rauhan ja sodan aikana

Rauhan ajan sairaanhoidossa korostui palveleva perushoito potilaiden ollessa sekä tulehdussairauksien että leikkausten vuoksi pitkään vuodepotilaina. Sairaanhoitajat pyrkivät helpottamaan potilaiden oloa, mutta kipujen lääkitseminen oli vähäistä potilaan iästä riippumatta. Tasa-arvoinen kohtelu ei toteutunut potilaiden hoidossa sairaalassa. Sairaanhoidon ohella sairaanhoitajat huolehtivat monesta muustakin: potilaiden nukuttamisesta leikkauksiin, lääke- ja välinehuollosta sekä tehtävistä laboratoriossa ja röntgenissä. Sotasairaalaksi muutetussa sairaalassa kaikkialla leijui tupakansavu, potilaille jaettiin kunniamerkkejä, potilaat vaihtuivat nopeasti ja hoitamista vaikeutti pula tarvikkeista. 

Tapaustutkimus: Sairaanhoitajattarena Suomessa vuosina 1933-1940

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...