Jump to content
MAINOS
  • Mepit huolissaan rokotusvastaisuuden seurauksista EU:ssa


    Hoitajat.net
     Share

    Kuvituskuva: Shutterstock

    Euroopan parlamentin jäsenet totesivat torstaina, että heikentyvällä luottamuksella rokotteita kohtaan on jo terveysvaikutuksia. Tiedot jäsenvaltioiden nykyisestä rokotustilanteesta osoittavat, että rokotusten ottamisessa on merkittäviä puutteita ja että rokotuskattavuusasteet eivät takaa yleistä suojaa rokotettavia sairauksia vastaan.

    Rokotukset ehkäisevät vuosittain arviolta 2,5 miljoonaa kuolemantapausta eri puolilla maailmaa ja vähentävät tautikohtaisesta hoidosta, myös mikrobilääkehoidosta, aiheutuvia kuluja. Vuosina 2008–2015 Euroopassa oli 215 000 rokotteilla ehkäistävissä olevaa tautitapausta influenssaa lukuun ottamatta.

    Rokotuskattavuuden lasku Euroopassa on aiheuttanut esimerkiksi tuhkarokon leviämistä ja niihin liittyviä kuolemia useissa maissa Euroopassa. Mepit huomauttivat, että rokotteet testataan erittäin tarkkaan monivaiheisissa kokeissa ja niitä arvioidaan säännöllisesti uudelleen.

    Lisäksi mepit kehottavat vahvistamaan rokotuskattavuuden oikeusperustaa EU:ssa ja vaativat komissiota toimimaan yhtenäisemmän ja paremmin yhteen sovitetun rokotusaikataulun puolesta EU:ssa.

    Luottamuksen palauttaminen avoimuuden avulla

    Luottamuksen palauttamiseksi rokotuksia kohtaan mepit vaativat lisää avoimuutta rokotteiden ja niiden vahvistusaineiden arviointiprosessien, tutkimusohjelmien sekä rokotteiden mahdollisten sivuvaikutusten suhteen.

    Tutkijoiden olisi ilmoitettava mahdolliset eturistiriidat. Eturistiriidassa olevilta tutkijoilta pitäisi evätä oikeus toimia arviointilautakunnan jäseninä. Euroopan lääkeviraston (EMA) käsittelyjen luottamuksellisuudesta tulisi luopua ja tieteelliset ja kliiniset tiedot pitäisi julkistaa.

    Mepit kehottivat lisäksi lisäämään kansalaisyhteiskunnan kanssa käytävää tosiseikkoihin ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa vuoropuhelua epäluotettavan, harhaanjohtavan ja epätieteellisen rokotuksia koskevan tiedon torjumiseksi.

     Share

    MAINOS

    User Feedback

    Recommended Comments



    Create an account or sign in to comment

    You need to be a member in order to leave a comment

    Create an account

    Sign up for a new account in our community. It's easy!

    Register a new account

    Sign in

    Already have an account? Sign in here.

    Sign In Now

×
×
  • Create New...