Jump to content
MAINOS

Lähihoitajien työttömyys kasvussa – työssä olevien työtaakka kohtuuton


Hoitajat.net
 Share

Kuvituskuva Shutterstock

Hoitoala ei enää ole ala, jolla on varma työpaikka. Lähi- ja perushoitajien työttömyys on noussut noin seitsemän prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2016. Työttömyysaste on nyt 5,5 prosenttia, kerrotaan SuPerin tiedotteessa.

Säästötoimet ovat koetelleet viime vuosina hoitoalaa ja suuntaus jatkuu. Henkilöstöresursseja on kiristetty, eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata uusia työntekijöitä, määräaikaisuuksia ei vakinaisteta ja sijaisten käyttökiellot ovat arkipäivää.

- Työvoimana käytetään paikoin myös alaikäisiä, kertoo SuPer.

Työssä olevien työkuorma on kasvanut kohtuuttomaksi

Helmikuussa julkistetun Kunta10-tutkimuksen mukaan puolella lähihoitajista/hoitajista työmäärä on lisääntynyt yli sietokyvyn. Vain luokanopettajilla luku oli hieman korkeampi. Kodinhoitajista ja lähihoitajista 60 prosenttia uskoi jatkavansa eläkeikään saakka. Vain palomiehillä ja keittiöapulaisilla luku oli pienempi. Yli kolme päivää kestäviä sairauslomia oli eniten lähihoitajilla ja kodinhoitajilla.

SuPerin selvitysten tulokset ovat samansuuntaisia. Kesällä 2016 julkaistun selvityksen mukaan 93 prosenttia lähi- ja perushoitajista on huolissaan hoidon laadusta. 70 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa. Yli puolet kyselyyn vastanneista ei ollut varma, pystyykö työskentelemään kahden vuoden kuluttua terveytensä puolesta nykyisessä ammatissaan. Selvityksen mukaan lähi- ja perushoitajien kokema työkuorma on kasvanut oleellisesti neljässä vuodessa. Työnsä raskaaksi kokevien määrä oli noussut yli viidenneksen.

 Share

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

Guest Enemmän tekoja vähe porua

Posted

Kenelläkään ei ole pokkaa tehdä asioille mitään kahvihuoneessa vaan porataan kuinka kaikki on huonosti sitten kun pitäisi ajaa omia etuja ei uskallus enää riitä. Ei riitä työntekijöillä eikä munattomilla liitoilla. Ottakaa lääkäreistä mallia. Onko koulutettu liikaa? Onko liitto ajanut jäsentensä etua?

Link to comment
Share on other sites

Espoon kaupungin pitkäaikaishoidossa sairaanhoitajien määrä on ajettu minimiin ja lähihoitajille lisää vastuuta ja työtehtäviä... sitä kutsutaan voimaannuttamiseksi. Oikeasti kyse vain puhtaasti säästöistä, jotka revitään hoitajien selkänahasta. Ei ihme, ettei pitkään tuolla tahdilla jaksa. Enemmistö hoitajista haluaisi kuitenkin tehdä työnsä hyvin. Siihen ei kuitenkaan useinkaan ole mahdollisuutta, asiakas kärsii ja huono omatunto syö hoitajan... joko menee rikki tai sitten kyynistyy ja lakkaa välittämästä. Hyvin lyhytnäköistä toimintaa, jäljet näkynevät lähitulevaisuudessa...

Link to comment
Share on other sites

Jos hoitajat menisi lakkoon Suomi pysähtyisi. Voisi olla, että ratkaisuja tapahtuisi melko nopeasti mitotuksissa ja paremmassa paikassa! 

 

Link to comment
Share on other sites

9 minuuttia sitten, Vieras: Anne kirjoitti:

Jos hoitajat menisi lakkoon Suomi pysähtyisi. Voisi olla, että ratkaisuja tapahtuisi melko nopeasti mitotuksissa ja paremmassa paikassa! 

 

Ikävä kyllä hoitajien lakko on melkosen turhaa. Velvoite työ on keksitty jo aika päivää sitten.

Link to comment
Share on other sites

Olen kokenut ja sosiaalinen lähihoitaja.Hakenut varmaan 100-150 työpaikkaa.Haastatteluihin silloin tällöin pääsee,mutta ei työpaikkaa löydy.Olen ollut työttömänä viime vuoden elokuun lopusta lähtien.Tuntuu toivottomalta löytää hoitoalalta töitä.

 

Link to comment
Share on other sites

Guest Rikkipuhkipoikki

Posted

Olen sairaanhoitaja tk-osastolla. Työn vaativuus ja työmäärä on lisääntynyt vuosi vuodelta. Vapaa-aika ei enää riitä palautumiseen. Odotan kauhulla tulevaisuutta ja vakavasti harkitsen alan vaihtoa. Toimistoassistenttina hankkii saman palkan ilman koulutusta ja työaika on järkevä. Ei uuvuttavaa kolmivuorotyötä.

Link to comment
Share on other sites

Tarjoan kaikille teille, huippu ihanille, ihmisten kanssa työskentelemään tottuneille hoitajille mahdollisuuden työllistää itsenne loistavassa tiimissä.  Työmme on ihmisten hyvinvoinnista huolehtimista ja pyrimme ehkäisemään tarvetta sairaanhoidolle. Palkkaus on työn raskauteen nähden aivan toista kuin osastolla tai kotihoidossa työskennellessä. Lue lisätietoja http://bit.ly/2mMOA77 ja ota yhteys jos kiinnostuit.

Link to comment
Share on other sites

Osallistuinpa tänään kokoukseen, jossa yhden puheenvuoron käytti henkilö, joka on edustajana paikallisessa SOTE-suunnitteluryhmässä...

SOTE-väki siirtyy maakuntaan vanhoina työntekijöinä - Ok 👍

MUTTA... Maakunta Ei Tuota SOTE-palveluita, vaan Yhtiöt, joilta maakunta ostaa palvelut. Yhtiöt sitten palkkaavat tarvitsemansa työntekijät, esim maakunnalta. Tässä välissä työntekijä Ei Enää Siirrykään Vanhana Työntekijänä!!! 

yhtiö palkkaa siis kenet haluaa eli nuoret ja kauniit, 50+ sopinee harvemman yhtiön imagoon...

Ja ne palkat. Ne sovitaan miten sovitaan, Uuden Työntekijän kanssa. Lisäksi tietty koeaika, joka juuri nostettu 6 kuukauteen.

kyllä kylmää ajatella mitä tää nykyhallituksemme tällä tahtotilallaan aiheuttaa kaikille hoitajille ja Ihan Jokaiselle suomalaiselle 😱😢

 

Link to comment
Share on other sites

Yli 50v, eivät ole tervetulleita enää hoitotyöhön ja eläkkeelle taas ei huolita. Yli 40v alkaen ollaan rasite hoitoalan työantajille. Ollaan väliinputojia ja yhtäkään tahoa ei kiinnosta meidän asiat. Emme kuulu mihinkään yhteiskunnassa, vaan meiltä riistetään jo ihmisarvo pois.  Joko nuoremmat, ilman pätevyyttä, näitä suositaan työpaikkailmoituksissa, vierasmaalaiset tai sitten eläkeläiset vievät heidän työpaikansa kylmästi. Eurot, naama ratkaisevat, ei se kuinka motivoituneita ja onko kuinka pätevä työhakija on. Eräät hoitoalan johtajat pistävät todella halvalla jo  koulutetun, pätevän työhaastattelussa.  Silloin jo alkaa miettiä, miksi edes teen tätä työtä, kun arvostus on NOLLA. Silloin jo selviää koko firman hoitokulttuuri. Suoraa ikäratismia riehuu pahasti monessa hoitopaikoissa, kiitos johtoportaan sallivat tämän käytännön.  Olisi aika nostaa tämä esille.  Näkyy jo firmojen hakupapereissa, jos et laita ikää on on hylätty heti. Moni pärjää myös avohoidossa, sillä monen peruskunto on paljon parempi, kun nuoren.  Nuoret esimiehet suosivat vain nuoria, kavereita. Taitavat pelätä jos tulee pätevämpi töihin. Avohoitoa kun lukee, auto pitää aina olla.  Kaikilla ei ole varaa pitää autoa pihalla turhaan.  Ennenkin ihmiset ovat käyttäneet jalkoja, pyörää tai julkisia.  Peruskunto oli hyvä ja asukkaan luona tarvikkeet. Laitettu kohteet sen mukaisesti ja hyvin  toimi. Nyt et kelpaa jos, et omista omaa autoa.  Vierasmaalaiset kelpaavat kyllä, mutta työ on mitä on kun ei ole yhteistä puhekieltä eli taas raha.  Suomalaisilta vaaditaan Ruotsinkieltä, mutta itse asun kaksikielisessä kunnassa ja naapurikunnat ovat myös kaksikielisiä. Suomalaiset hoitajat ovat oikeasti 2:n luokan ihmisiä/ kansalaisia eli juuri mitä Raaseborgin  Suomalaiset asukkaat sanoivat. Kohtelu on niin ala-arvoista Suomalaisia kohtaan eli pahempaa kuin vierasmaalaisia kohtaan. Ollaan pelinappuloita virkailijoiden silmissä ja meitä saa kohdella miten heitä huvittaa kuka sattuu olemaan työvuorossa.  Itku tulee silmiin, jos joku on edes vähän kohtelias on niin harvinainen ilmiö. Mutta jos joskus, joku osasisi edes vähän joustoa ja laittaa piirit oikeisiin mittasuhteisiin niin pärjää pyöräilen matkat monesti. Myös voisi huomioida julkisen liikenneyhteydet, eikä aina huonontaa niitä jatkuvasti. Me emme ole yhtä  ja samaa massaa, mihin meidät on nyt lokeroitu. Vähän arvostusta olisi jo aika saada tähän ikäpolveen.  Ollaan yksilöitä jokainen henkilö, tiedoksi 20-40 nykypolvelle, näinkö kohtelette omia vanhempianne? Metsä vastaa miten huudetaan tai kohdellaan.

Sitten, nämä  nuoret täydelliset tehdään pitkiä vuoroja aamusta iltaan tai yöstä aamua jatketaan vuoroja jne. Monesti sanotaan jo heti EMME tarvitse sijaista/ keikkalaista voidaan hoitaa itse.  Loppupelissä istutaan yksi vuoro ja sitten tehdään rahakampi vuoro työtä. Jotkut osaavat taitavasti johdattaa aina itsensä rahakampiin vuoroihin.  Sitten syytetään taas ei saatu ketään sijaiseksi?Yksikään hoitaja ei viitsi edes tarttua puhelimeen,  seli....marinaa  ja selityksiä löytyy, mutta puhelimeen tarttuminen on vaikeata joissakin työpaikoissa, mutta omaan puhelimeen on aina aikaa vastata /tekstiviestiä lukee. Mutta apua on niin vaikeata pyytää puhelimella ajoissa. Tai sitten ilmoitetaan 5min ennen vuoroa en tule töihin, ei taatusti yksikään istu odottamassa puhelimen vieressä. Kuka haluaa työskennellä, kun avaat oven ja vastassa on suoraan marinaa, kukaan ei halua tulla tänne töihin ja taatusti ei halua enää sen vuoron jälkeen.  Opetelkaa asiallinen käytös ja joustoa tasapuolisesti, ei aina yhden raukan tarvitse kaikkia kantaa työpaikalla. Niin joku voi tulla töihin teille vielä. Moni tekee itse hallaa  työpaikalla ja marina voisi loppua. Voisi  katsoa peiliin välin ja katsoa onko itsessä vika. Päälle vielä nämä naurettavat nollasopimukset, mikä on yleistynyt hoitotyössä. Pankaa myös nämä työtä vieroksivat töihin eli näitä on monessa hoitopaikassa vieläkin.  En, ihmettele kun ylestyy kellokortti monessa hoitopaikoissa eli palkka juoksee ja työntekijä tulee töihin kun huvittaa ja lähtee ennen aikoja kotiin. Sitten vasta valittakaa, kun asiat on jotenkin hoidettu.  Paljon on tekemistä, ennen oli kaikki paljon paremmin tehtiin todella yhteistyötä ja nyt moni hoitopaikka  on sotatanner työntekijöiden kesken ja vahvin voittaa. Lakot eivät korjaa tilannetta. Olin itse viimeksi hätätyössä, kun lakkoiltiin. Todella tiesin olevani työssä.

Lukekaan uusin Tehy lehti, miten on palkattu hoitajia töihin ym.

Link to comment
Share on other sites

Guest lähihoitajamyöskin

Posted

riippuu vähän missäpäin Suomea asuu, kuinka paljon lähihoitajien paikkoja vapaana, Helsingin seudulla tällä hetkellä yli 100, Varsinais-Suomessa n. 70, pelkästää MOL:in sivuilla. Jos ei hae pelkästään vakituista paikkaa, vaan kaikenlaiset sijaisuudet kelpaa, varmaan saa töitä. Ja esim. henkilökohtaista avustajaa hakee varsinais-suomen alueella n. 100 ihmistä. Jos sitten tuo työ kelpaa lähärille huonon palkkansa vuoksi :( Toimistoassistenttina tosiaan pääsee helpommalla, kun ei juurikaan vuorotyötä ja palkkakin suunnilleen sama kuin lähärillä (tehnyt tuotakin työtä olen n. 12 vuotta), mutta jos vakkarilähäripaikkaa hakee monta kymmentä ihmistä, yhtä toimistopaikkaa kohti monta sataa hakemusta. Eli työllistyminen parempaa lähärille. Niin ja ainahan voi hakea ja jopa päästäkin Ukiin autotehtaalle, sinne rekrytoidaan vielä toiset 1060 ihmistä, mutta palkka "vain" lisineen vuodessa 30 000. Aina voi löytää uusia vaihtoehtoja halutessaan:)

Link to comment
Share on other sites

Tämä on aika todellista. Usein kun aamulla joku soittaa että onkin sairaslomalla niin ei oteta tai saada sijaista ja hänen työnsä jaetaan läsnäolevien kesken. Eli siitä seuraa jokaiselle pari kolme paikkaa lisää omien töiden lisäksi. Nuoria ja innokkaita lähihoitajia olen itsekin ohjannut ja arvioinut mutta jonnekin he vaan katoavat valmistumisen jälkeen. Monet valitsevat toisen alan töitä kuin hoitotyötä. Varsinkin vanhustyö ei ole suosittua nuorison keskuudessa.

Ja mitä Uudenkaupungin autotehtaaseen tulee ei sinnekään ihan vaan hakemalla ja menemällä pääse. Tiedän monia ympäri Suomen jotka hakeneet eikä edes mitään vastausta ole saaneet. Että kyllä ihmisten työttömyys on todellista. En ymmärrä työantajia jotka eivät halua palkata tarpeeksi työntekijöitä. Se on se raha joka tässä ratkaisee...

Link to comment
Share on other sites

Muistetaan kuitenkin sellainenkin puoli, että muualla maailmassa ei ole varsinaisesti lähihoitajia, vaan heidän nimike on hoitoapulainen. Esimerkiksi australiassa hoitoapulaisia ovat ulkomaalaiset, kouluttamattomat ja kielitaidottomat.  Pääsääntöisesti maailmalla on käytössä Sairaanhoitajat, jotka sitten ovat oikeasti koulutettuja tehtäväänsä.

Sitten ihmetellään kun ei pilipalitutkinnolla saada töitä. Onko peli reilua? No ei välttämättä, mutta kouluttautukaa lisää niin ei ole enää ongelmia työn saannin kanssa. Nykyisin on paljon mahdollisuuksia työn ohessa kouluttautua amk-tutkintoihin. Jos käyttäisitte tähän välittamiseen ja kiukutteluun käytetyn ajan ja energian opiskeluun, olisitte jo sairaanhoitajia.

Link to comment
Share on other sites

Ei sairaanhoitajillakaan ole varmaa työllisyyttä! Ei lisäkoulutus sitä onnea välttämättä tuo. Työttömyys lisääntynyt huomattavasti sairaanhoitajilla viime vuosina. Helsingin kaupungin rekryn työntekijä kertoi että aiemmin yhtä sh paikkaa haki usein vaan muutama.. Nyt hakijoita on helposti 40-100. Sosionomeja myös paljon työttöminä. Älkää opiskelko alalle, näin olen omatkin nuoret ohjeistanut.. Ei ole varma työllisyys eikä hyvät työolot.

Link to comment
Share on other sites

Kuten aikaisemmin keskuslutessa joku toi esiin, riippuu missä asut ja millaista työtä haet. Kainuussa ja lapissa saattaa olla hieman haastavampaa saada töitä, kun taas isoissa kaupungeissa töitä taas on.

Itse olen sosiaalialalla  ollut 10 vuotta, eikä koskaan ole ollut tilannetta että ei olisi ollut töitä. Vähintään vuoden sijaisuus jonka jälkeen vakinaistaminen. Toki ammattitaidosta taitaa kertoa jotain kun minua on kilpailijat yrittäneet rekrytä rahan avulla heille töihin. Sosionomin papereiden jälkeen on saanut valita työpaikkansa melko vapaasti. Eikä kyseessä ole mitenkään suuri kaupunki missä työskentelen.

 

Nykyään toki opiskelen muuta alaa oman työn ohella, enkä sosiaalialaa lähtisi ihan heti kenellekkään suosittelemaan. Ellei sitten lue farmaseutiksi tai lääkäriksi.

Link to comment
Share on other sites

On  helppoa  sanoa    mitä  tapahtuu   jos  hoitajat  menisi lakkoon   Vaan ei  voi  laki  kieltää  viis  siitä.  Mutta  yksikään  hoitaja  sydämmestä  alallaan   EI voin  niin tehdä

Link to comment
Share on other sites

3 tuntia sitten, Vieras: Keikkalainen kirjoitti:

Yli 50v, eivät ole tervetulleita enää hoitotyöhön ja eläkkeelle taas ei huolita. Yli 40v alkaen ollaan rasite hoitoalan työantajille. Ollaan väliinputojia ja yhtäkään tahoa ei kiinnosta meidän asiat. Emme kuulu mihinkään yhteiskunnassa, vaan meiltä riistetään jo ihmisarvo pois.  Joko nuoremmat, ilman pätevyyttä, näitä suositaan työpaikkailmoituksissa, vierasmaalaiset tai sitten eläkeläiset vievät heidän työpaikansa kylmästi. Eurot, naama ratkaisevat, ei se kuinka motivoituneita ja onko kuinka pätevä työhakija on. Eräät hoitoalan johtajat pistävät todella halvalla jo  koulutetun, pätevän työhaastattelussa.  Silloin jo alkaa miettiä, miksi edes teen tätä työtä, kun arvostus on NOLLA. Silloin jo selviää koko firman hoitokulttuuri. Suoraa ikäratismia riehuu pahasti monessa hoitopaikoissa, kiitos johtoportaan sallivat tämän käytännön.  Olisi aika nostaa tämä esille.  Näkyy jo firmojen hakupapereissa, jos et laita ikää on on hylätty heti. Moni pärjää myös avohoidossa, sillä monen peruskunto on paljon parempi, kun nuoren.  Nuoret esimiehet suosivat vain nuoria, kavereita. Taitavat pelätä jos tulee pätevämpi töihin. Avohoitoa kun lukee, auto pitää aina olla.  Kaikilla ei ole varaa pitää autoa pihalla turhaan.  Ennenkin ihmiset ovat käyttäneet jalkoja, pyörää tai julkisia.  Peruskunto oli hyvä ja asukkaan luona tarvikkeet. Laitettu kohteet sen mukaisesti ja hyvin  toimi. Nyt et kelpaa jos, et omista omaa autoa.  Vierasmaalaiset kelpaavat kyllä, mutta työ on mitä on kun ei ole yhteistä puhekieltä eli taas raha.  Suomalaisilta vaaditaan Ruotsinkieltä, mutta itse asun kaksikielisessä kunnassa ja naapurikunnat ovat myös kaksikielisiä. Suomalaiset hoitajat ovat oikeasti 2:n luokan ihmisiä/ kansalaisia eli juuri mitä Raaseborgin  Suomalaiset asukkaat sanoivat. Kohtelu on niin ala-arvoista Suomalaisia kohtaan eli pahempaa kuin vierasmaalaisia kohtaan. Ollaan pelinappuloita virkailijoiden silmissä ja meitä saa kohdella miten heitä huvittaa kuka sattuu olemaan työvuorossa.  Itku tulee silmiin, jos joku on edes vähän kohtelias on niin harvinainen ilmiö. Mutta jos joskus, joku osasisi edes vähän joustoa ja laittaa piirit oikeisiin mittasuhteisiin niin pärjää pyöräilen matkat monesti. Myös voisi huomioida julkisen liikenneyhteydet, eikä aina huonontaa niitä jatkuvasti. Me emme ole yhtä  ja samaa massaa, mihin meidät on nyt lokeroitu. Vähän arvostusta olisi jo aika saada tähän ikäpolveen.  Ollaan yksilöitä jokainen henkilö, tiedoksi 20-40 nykypolvelle, näinkö kohtelette omia vanhempianne? Metsä vastaa miten huudetaan tai kohdellaan.

Sitten, nämä  nuoret täydelliset tehdään pitkiä vuoroja aamusta iltaan tai yöstä aamua jatketaan vuoroja jne. Monesti sanotaan jo heti EMME tarvitse sijaista/ keikkalaista voidaan hoitaa itse.  Loppupelissä istutaan yksi vuoro ja sitten tehdään rahakampi vuoro työtä. Jotkut osaavat taitavasti johdattaa aina itsensä rahakampiin vuoroihin.  Sitten syytetään taas ei saatu ketään sijaiseksi?Yksikään hoitaja ei viitsi edes tarttua puhelimeen,  seli....marinaa  ja selityksiä löytyy, mutta puhelimeen tarttuminen on vaikeata joissakin työpaikoissa, mutta omaan puhelimeen on aina aikaa vastata /tekstiviestiä lukee. Mutta apua on niin vaikeata pyytää puhelimella ajoissa. Tai sitten ilmoitetaan 5min ennen vuoroa en tule töihin, ei taatusti yksikään istu odottamassa puhelimen vieressä. Kuka haluaa työskennellä, kun avaat oven ja vastassa on suoraan marinaa, kukaan ei halua tulla tänne töihin ja taatusti ei halua enää sen vuoron jälkeen.  Opetelkaa asiallinen käytös ja joustoa tasapuolisesti, ei aina yhden raukan tarvitse kaikkia kantaa työpaikalla. Niin joku voi tulla töihin teille vielä. Moni tekee itse hallaa  työpaikalla ja marina voisi loppua. Voisi  katsoa peiliin välin ja katsoa onko itsessä vika. Päälle vielä nämä naurettavat nollasopimukset, mikä on yleistynyt hoitotyössä. Pankaa myös nämä työtä vieroksivat töihin eli näitä on monessa hoitopaikassa vieläkin.  En, ihmettele kun ylestyy kellokortti monessa hoitopaikoissa eli palkka juoksee ja työntekijä tulee töihin kun huvittaa ja lähtee ennen aikoja kotiin. Sitten vasta valittakaa, kun asiat on jotenkin hoidettu.  Paljon on tekemistä, ennen oli kaikki paljon paremmin tehtiin todella yhteistyötä ja nyt moni hoitopaikka  on sotatanner työntekijöiden kesken ja vahvin voittaa. Lakot eivät korjaa tilannetta. Olin itse viimeksi hätätyössä, kun lakkoiltiin. Todella tiesin olevani työssä.

Lukekaan uusin Tehy lehti, miten on palkattu hoitajia töihin ym.

Se, että on iäkkäämpi tai vaikka sitä työkokemusta olisi pitkältäkin ajalta, ei tarkoita, että olisit automaattisesti jotenkin parempi hakija kuin muut. Työyhteisöissä tarvitaan melko monenlaisia taitoja. Valitettavasti sun tekstistä paistaa melkoinen asennevamma nuorempia hoitajakolleegoita kohtaan, mikä ainakin minulle viestittää hyvinkin puutteellisia vuorovaikutustaitoja. Ehkä sama asia on näkynyt myös työnantajille? Noh, mene ja tiedä. Myös kansallisuuteen vetoaminen on aika ala-arvoista. On aivan se ja sama mikä on kansallisuus, jos on riittävät pätevyydet ja hyvä tyyppi.

Link to comment
Share on other sites

Olen ollut alalla yli 20 vuotta ja töitä on riittänyt Keski-Uudellamaalla. Jotkut kaunistavat tilastoja, kun ei työ maita tai kelpoisuus riitä. Tulevaisuus on kaikilla yhtä epävarma ammattinimikkeestä riippumatta. Erään potilaan sanoin: "Fiksu pärjää aina".

Link to comment
Share on other sites

Olen ollut hoitoalalla vuodesta 1998 alkaen ja seurannut huolestuneena lähihoitajien vaatimuksia haalia itselleen sairaanhoitajille perinteisesti kuuluneita työtehtäviä. Etenkin hoivatason työpaikoilla tämä on johtanut siihen että sairaanhoitajien määrä on vähentynyt minimiin ja heidän tehtävänsä siirretty vähemmän koulutetuille. Nyt tuntuu kummalliselta kuunnella kun lähihoitajat valittavat lisääntynyttä työmääräänsä. Sitä saa mitä tilaa.

Link to comment
Share on other sites

Guest Pisto hoitajan sydämessä

Posted

Potilaan kommentti Helsinkiläisellä akuuttiosastolla: "eipä ole tullut käytyä pesulla moneen päivään". Potilas jaksoi nousta vuoteen reunalle istumaan ja syömään, jaksoi osallistua keskusteluun vuoteessa ollessaan, mutta voimat eivät riittäneet omatoimisesti pesulla käymiseen. Hoitajien aika ei riittänyt auttamiseen tai arvio potilaan omatoimisuudesta oli mennyt pieleen. Hoitajilla on liian kiire ja nykyinen sähköinen kirjaaminen vie kohtuuttomasti aikaa potilaan hoidosta.

 

Link to comment
Share on other sites

1 tunti sitten, Vieras: Pisto hoitajan sydämessä kirjoitti:

Potilaan kommentti Helsinkiläisellä akuuttiosastolla: "eipä ole tullut käytyä pesulla moneen päivään". Potilas jaksoi nousta vuoteen reunalle istumaan ja syömään, jaksoi osallistua keskusteluun vuoteessa ollessaan, mutta voimat eivät riittäneet omatoimisesti pesulla käymiseen. Hoitajien aika ei riittänyt auttamiseen tai arvio potilaan omatoimisuudesta oli mennyt pieleen. Hoitajilla on liian kiire ja nykyinen sähköinen kirjaaminen vie kohtuuttomasti aikaa potilaan hoidosta.

Eikö nykyiseen potilaiden säilytyskäytäntöön kuulu pesu vain kerran viikossa normaalistikin? Jos on kuumetta, väsymystä tai muuta peseytymiseen täysin liittymätöntä mainittavaa niin voidaan katsoa seuraavalla viikolla uudestaan.

Link to comment
Share on other sites

28.3.2017 klo 20.15, Vieras: Keikkalainen kirjoitti:

Yli 50v, eivät ole tervetulleita enää hoitotyöhön ja eläkkeelle taas ei huolita. Yli 40v alkaen ollaan rasite hoitoalan työantajille. Ollaan väliinputojia ja yhtäkään tahoa ei kiinnosta meidän asiat. Emme kuulu mihinkään yhteiskunnassa, vaan meiltä riistetään jo ihmisarvo pois.  Joko nuoremmat, ilman pätevyyttä, näitä suositaan työpaikkailmoituksissa, vierasmaalaiset tai sitten eläkeläiset vievät heidän työpaikansa kylmästi. Eurot, naama ratkaisevat, ei se kuinka motivoituneita ja onko kuinka pätevä työhakija on. Eräät hoitoalan johtajat pistävät todella halvalla jo  koulutetun, pätevän työhaastattelussa.  Silloin jo alkaa miettiä, miksi edes teen tätä työtä, kun arvostus on NOLLA. Silloin jo selviää koko firman hoitokulttuuri. Suoraa ikäratismia riehuu pahasti monessa hoitopaikoissa, kiitos johtoportaan sallivat tämän käytännön.  Olisi aika nostaa tämä esille.  Näkyy jo firmojen hakupapereissa, jos et laita ikää on on hylätty heti. Moni pärjää myös avohoidossa, sillä monen peruskunto on paljon parempi, kun nuoren.  Nuoret esimiehet suosivat vain nuoria, kavereita. Taitavat pelätä jos tulee pätevämpi töihin. Avohoitoa kun lukee, auto pitää aina olla.  Kaikilla ei ole varaa pitää autoa pihalla turhaan.  Ennenkin ihmiset ovat käyttäneet jalkoja, pyörää tai julkisia.  Peruskunto oli hyvä ja asukkaan luona tarvikkeet. Laitettu kohteet sen mukaisesti ja hyvin  toimi. Nyt et kelpaa jos, et omista omaa autoa.  Vierasmaalaiset kelpaavat kyllä, mutta työ on mitä on kun ei ole yhteistä puhekieltä eli taas raha.  Suomalaisilta vaaditaan Ruotsinkieltä, mutta itse asun kaksikielisessä kunnassa ja naapurikunnat ovat myös kaksikielisiä. Suomalaiset hoitajat ovat oikeasti 2:n luokan ihmisiä/ kansalaisia eli juuri mitä Raaseborgin  Suomalaiset asukkaat sanoivat. Kohtelu on niin ala-arvoista Suomalaisia kohtaan eli pahempaa kuin vierasmaalaisia kohtaan. Ollaan pelinappuloita virkailijoiden silmissä ja meitä saa kohdella miten heitä huvittaa kuka sattuu olemaan työvuorossa.  Itku tulee silmiin, jos joku on edes vähän kohtelias on niin harvinainen ilmiö. Mutta jos joskus, joku osasisi edes vähän joustoa ja laittaa piirit oikeisiin mittasuhteisiin niin pärjää pyöräilen matkat monesti. Myös voisi huomioida julkisen liikenneyhteydet, eikä aina huonontaa niitä jatkuvasti. Me emme ole yhtä  ja samaa massaa, mihin meidät on nyt lokeroitu. Vähän arvostusta olisi jo aika saada tähän ikäpolveen.  Ollaan yksilöitä jokainen henkilö, tiedoksi 20-40 nykypolvelle, näinkö kohtelette omia vanhempianne? Metsä vastaa miten huudetaan tai kohdellaan.

Sitten, nämä  nuoret täydelliset tehdään pitkiä vuoroja aamusta iltaan tai yöstä aamua jatketaan vuoroja jne. Monesti sanotaan jo heti EMME tarvitse sijaista/ keikkalaista voidaan hoitaa itse.  Loppupelissä istutaan yksi vuoro ja sitten tehdään rahakampi vuoro työtä. Jotkut osaavat taitavasti johdattaa aina itsensä rahakampiin vuoroihin.  Sitten syytetään taas ei saatu ketään sijaiseksi?Yksikään hoitaja ei viitsi edes tarttua puhelimeen,  seli....marinaa  ja selityksiä löytyy, mutta puhelimeen tarttuminen on vaikeata joissakin työpaikoissa, mutta omaan puhelimeen on aina aikaa vastata /tekstiviestiä lukee. Mutta apua on niin vaikeata pyytää puhelimella ajoissa. Tai sitten ilmoitetaan 5min ennen vuoroa en tule töihin, ei taatusti yksikään istu odottamassa puhelimen vieressä. Kuka haluaa työskennellä, kun avaat oven ja vastassa on suoraan marinaa, kukaan ei halua tulla tänne töihin ja taatusti ei halua enää sen vuoron jälkeen.  Opetelkaa asiallinen käytös ja joustoa tasapuolisesti, ei aina yhden raukan tarvitse kaikkia kantaa työpaikalla. Niin joku voi tulla töihin teille vielä. Moni tekee itse hallaa  työpaikalla ja marina voisi loppua. Voisi  katsoa peiliin välin ja katsoa onko itsessä vika. Päälle vielä nämä naurettavat nollasopimukset, mikä on yleistynyt hoitotyössä. Pankaa myös nämä työtä vieroksivat töihin eli näitä on monessa hoitopaikassa vieläkin.  En, ihmettele kun ylestyy kellokortti monessa hoitopaikoissa eli palkka juoksee ja työntekijä tulee töihin kun huvittaa ja lähtee ennen aikoja kotiin. Sitten vasta valittakaa, kun asiat on jotenkin hoidettu.  Paljon on tekemistä, ennen oli kaikki paljon paremmin tehtiin todella yhteistyötä ja nyt moni hoitopaikka  on sotatanner työntekijöiden kesken ja vahvin voittaa. Lakot eivät korjaa tilannetta. Olin itse viimeksi hätätyössä, kun lakkoiltiin. Todella tiesin olevani työssä.

Lukekaan uusin Tehy lehti, miten on palkattu hoitajia töihin ym.

Erittäin hyvin tiivistettynä koko asia! 👍

Link to comment
Share on other sites

28.3.2017 klo 17.54, Vieras: Anne kirjoitti:

Jos hoitajat menisi lakkoon Suomi pysähtyisi. Voisi olla, että ratkaisuja tapahtuisi melko nopeasti mitotuksissa ja paremmassa paikassa! 

 

Iha muute hyvä ajatus mut hoitajat ei saa mennä lakkoon... Me tehdään suojatyötä eli lakko ei oo vaihtoehto ellei haluu oikeuteen ja vaihtaa kokonaan alaa...

Link to comment
Share on other sites



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...