Jump to content
MAINOS

Lääkärihelikoptereilla lähes 14 000 hälytystä viime vuonna - Kiireisintä apua tarvitsevat potilaat tavoitetaan aiempaa paremmin


Lääkärihelikopteritoiminta kohdistuu yhä paremmin palvelua kiireisimmin tarvitseviin potilaisiin. Vertailtaessa tilastoja kahden vuoden ajanjaksolta hälytysten määrä väheni noin viisi prosenttia vuoden 2015 aikana, mutta kriittisesti apua tarvitsevia potilaita kohdattiin yhä enemmän.

Vuonna 2015 hälytysten määrä väheni edellisvuoteen verrattuna viisi prosenttia. Kriittisimmin apua tarvitsevia potilaita sen sijaan kohdattiin kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Nyt lääkärihelikopteripalvelu tavoittaa aiempaa paremmin sitä eniten tarvitsevat potilaat, kuten auto-onnettomuuksien tai vakavien sairaskohtauksien uhrit.

– Olemme täsmentäneet lääkärihelikopterin hälytysohjeita yhteistyössä yliopistollisten sairaanhoitopiirien ja hätäkeskusten kanssa. Näin on onnistuttu vähentämään peruttuja hälytyksiä ja kohdistamaan tarkemmin palvelua kriittisiin potilaisiin, sanoo FinnHEMSin tutkimusjohtaja Ilkka Virkkunen.

Valtakunnallisesti FinnHEMSin kuudessa tukikohdassa vastattiin vuoden aikana 13 748 hälytykseen. Kriittisen avun sai 1494 potilasta ja 172 potilasta olisi todennäköisesti menehtynyt ennen sairaalaan pääsyä ilman lääkärihelikopterin apua. Lisäapupyynnöt kentältä lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna kaksi prosenttia. Kohteeseen ensimmäisenä saapuneet ensihoitajat pyytävät lisäapua HEMS-yksiköstä, jos yksikön tarvetta ei ole hätäkeskuksessa todettu.

Potilaskuljetusten määrä on noussut 52 prosenttia vuoden 2015 aikana. Pohjoisen toiminta-alueen tukikohdissa Rovaniemellä, Oulussa ja Kuopiossa otettiin vuoden 2015 aikana käyttöön uusi, tilavampi kopterimalli EC145T2. Uusi isompi kopteri on lisännyt potilaskuljetuksia sairaaloihin etenkin Kuopiossa ja Oulussa. Hoitotila uusissa koptereissa on aiempaa tilavampi ja suunniteltu täysin hoitotyön tarpeiden näkökulmasta.

Luvut käyvät ilmi lääkärihelikopteritoimintaa valtakunnallisesti hallinnoivan FinnHEMSin tehtävätietokannasta.

Kuva: FinnHEMS

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

There are no comments to display.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...