Jump to content
MAINOS

Hoitoalalla vakavia sisäilmaongelmia - työnantajat vähättelevät


Kuvituskuva. Shutterstock.

Sisäilmaongelmat ovat yleisiä suomalaisilla sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikoilla. Ongelmat aiheuttavat viihtyvyyshaittojen lisäksi myös vakavia terveyshaittoja. Tehyn mukaan työnantajat ja kiinteistönomistajat vähättelevät ongelmaa.

Turun yliopiston tutkimuksessa tehyläisille työsuojeluvaltuutetuille tuli esiin, että kosteus- ja homevaurioita on edelleen yleisesti suomalaisissa terveydenhuollon rakennuksissa. 80 % kyselyyn vastanneista työsuojeluvaltuutetuista ilmoitti sisäilmaongelmista. Joka neljännellä työpaikalla on ollut epäilyjä niihin liittyvistä sairauksista. Työpaikoilla ei silti ole säännöllisesti kokoontuvaa sisäilmaryhmää, eikä työterveyshuolto tee työpaikkakäyntejä tai pidä työpaikkaneuvotteluja.

- Olemme aloittamassa vastaavaa tutkimusta myös SuPerin kanssa. Jos oikein hyvin käy, niin myös muille ammattiryhmille tehdään vastaavia isoja oirekyselyjä. Palomiehille on jo tehty, sanoo Tuula Putus Turun Yliopistosta.

Työnantajien sisäilmaselvitykset tehottomia

Työsuojeluvaltuutettujen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikoilla sisäilmaselvityksiä tehdään tehottomin keinoin mm. aistinvaraisilla katselmuksilla, pintakosteusmittauksilla, laskeumamaljanäytteillä ja työntekijöiden haastatteluilla. Sisäilmaongelmien syiden selvittäminen ja niiden onnistunut korjaaminen edellyttävät ammattitaitoista osaamista ja nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä. 

- Ongelmana on, että oireilua esiintyy runsaasti ennen kuin siihen puututaan. Tärkeintä on, että työntekijöitä kuullaan ja jos oireilua on, tutkimukset käynnistetään, sanoo työsuojeluvaltuutettu Paavo Rautiainen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Astma hoitoalalla kaksi kertaa yleisempää kuin väestössä

Turun yliopiston sisäilmakyselyn mukaan tehyläisillä on astmaa ja monia oireita huomattavasti enemmän kuin muilla suomalaisilla. Astma on kaksi kertaa yleisempi kuin väestössä keskimäärin, poskiontelotulehdusten määrässä ero on viisinkertainen. Kun poskiontelotulehduksia sairastaa keskimäärin nelisen prosenttia väestöstä, kyselyyn vastanneista niistä kärsi lähes 25 %.

Luento: Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä. Tuula Putus, Turun yliopisto

Lähteet:
Tuula Putus: Sisäilmaongelmat terveydenhuollon toimipisteissä
Tehy-lehti: Astma on tehyläisillä kaksi kertaa yleisempi kuin väestössä

Tehy vaatii työnantajia ottamaan sisäilmaongelmat vakavasti

Tehy: Sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikkojen sisäilmaongelmat otettava vakavasti

MAINOS

User Feedback

Recommended Comments

Guest Hoitaja yli  20v

Posted

Mä oon sairastanut poskiontelotulehduksia jo ennen hoitajan uraa n.  10 kertaa  vuodessa ja syy oli rakenteellinen eli oma anatomia. Tämä selvisi kuvauksissa. Vaikka leikattiin niin ongelma pysyi poissa vajaa 10v.  Tarvitsee selvittää myös muut mahdolliset aiheuttajat myös kotiolot.  Joskus  etsitään Syytä sieltä missä se ei ole ja hukkuu paljon euroja turhaan. Kokonaisvaltaista kartoitusta tarvitaan ei syyttävät sormea. Syyttely ei johda ratkaisuihin eikä ole rakentavaa muutenkaan.  Pahoinvointi lisääntyy jos siitä koko ajan jauhetaan. 

Guest Tutkija

Posted

9 minuuttia sitten, Vieras: Hoitaja yli 20v kirjoitti:

Mä oon sairastanut poskiontelotulehduksia jo ennen hoitajan uraa n.  10 kertaa  vuodessa ja syy oli rakenteellinen eli oma anatomia. 

Yksittäistä vaihtelua toki on, tutkimukset kertovat keskiarvoista.

Guest Opislelija

Posted

Itse kärsin jo koulussa, työpaikan löytäminen tulee olemaan haasteellista sillä useissa harjoittelupaikoissakin on tullut oireita.

Guest Hoitaja

Posted

Minulle tuli ensimmäinen poskiontelotulehdus kun olin työskennellyt nykyisessä sairaalassani vuoden verran, nykyään minulla flunssa menee aina poskionteloihin, olen myös herkistynyt hajuille, nenä vuotaa töissä ja yskittää. Hengitysilma on huono. 9 vuotta olen ollut töissä kyseisessä paikassa. En ole ainoa joka siellä oireilee...toisille nousee lämpö kun tulevat töihin ja jotkut hoitajat eivät ole voineet työskennellä siellä vaan on sijoitettu uudempiin sairaaloihin.

Guest Sisäilma ongelmat

Posted

Vaihdoin vuosikymmen sitten työpaikkaa, sen jälkeen oli jokaisessa 3 työpaikassa oireilevia työntekijöitä, mutta esimiehet ei asiaan juuri puuttuneet. Vesivaurion seurauksena lattiamatto vaihdettiin, mutta ei lattiaa ei kuivattu. Tunkkainen ilma yleinen ongelma vanhoissa toimistoissa.



Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now

×
×
  • Create New...