
Suomen Telelääketieteen ja eHealth -seura (STeHS) myönsi tänään 16.4. tunnustuspalkinnon FT Teija Norri-Sederholmille sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon alaan kuuluvasta väitöskirjasta ”Tilanne päällä! Tiedon tarpeesta jaettuun tietoon: hätäkeskuspäivystäjän ja ensihoidon kenttäjohtajan tilannetietoisuus”.
Norri-Sederholm tutki väitöstyössään, millaista tietoa hätäkeskuspäivystäjä ja ensihoidon kenttäjohtaja tarvitsevat päivittäisessä työssään tilannetietoisuuden muodostamisessa ja millaiset heidän tietoprofiilinsa ovat. Lisäksi tutkimuksessa kuvattiin tiedonvaihtoa moniviranomaistehtävissä ensihoitopalvelun näkökulmasta.
Teija Norri-Sederholmin palkitsemista STeHS perustelee sillä, että ensihoitopalveluun tai hätäkeskukseen liittyvää tilannetietoisuutta on tutkittu maailmalla vähän. Samoin hätäkeskustoiminnan ja ensihoitopalvelun operatiivista toimintaa on tutkittu tieteellisesti varsin vähän. Suomessa väitöskirja on ensimmäinen laatuaan. STeHSin hallitus luonnehti Norri-Sederholmin tutkimusta uraauurtavaksi.
Hätäkeskustoiminnassa ja ensihoitopalvelussa on tapahtunut Suomessa viime vuosina isoja uudistuksia ja ensihoitopalvelun merkitys on korostunut, kun päivystyspaikkojen määrä on vähentynyt, siksi aiheen tutkiminen on STeHSin mukaan tärkeää.
Suomen telelääketieteen ja eHealth seuran hallitus jakaa eHealth- tunnustuksen vuosittain. Palkinnon saamisen kriteereinä on erityisen ansiokas toiminta telelääketieteen alueella.
Väitöstiedote ja väitöskirja:
www.uef.fi/-/14-2-hatakeskuspaivystaja-ja-ensihoidon-kenttajohtaja-tarvitsevat-hyvaa-tilannetietoisuutta
Lähde: Suomen Telelääketieteen ja eHealth -seura
|
Recommended Comments
There are no comments to display.
Create an account or sign in to comment
You need to be a member in order to leave a comment
Create an account
Sign up for a new account in our community. It's easy!
Register a new accountSign in
Already have an account? Sign in here.
Sign In Now