Jump to content
MAINOS

Vuoden ensihoitaja


Hoitajat.net
 Jaa

Kuva: Hanna Raijas

Vuoden ensihoitajaksi valittu sairaanhoitaja, TtM Juhani Seppälä, 62, on ensihoidon sosiaalisten asioiden asiantuntija. Hänen kädenjälkensä näkyy muun muassa ensihoitajille tehdyissä sosiaalisten hätätilanteiden ohjeissa.

Tunnetuin sosiaalisiin hätätilanteisiin liittyvä menettelytapa on lastensuojeluilmoitus. Muutama vuosi sitten suunniteltiin vanhustensuojeluilmoitus ja nyt sosiaalisen tuen tarvetta arvioidaan ohjeistetusti kaiken ikäisille. Tarve sosiaalisten hätätilanteiden kehittämiselle havaittiin, kun Seppälä oli perehdyttämässä hätäkeskuspäivystäjiä Pelastusopistolla 2000-luvun alussa. Sosiaalisiin hätätilateisiin ei sitä ennen ollut vakiintuneita toimintatapoja. Ohjeiden ansioista ensihoitajien ja hätäkeskuspäivystäjien valmiudet hoitaa sosiaalisia hätätilanteita parantuivat

Seppälän ura alkoi 1960-luvulla, jolloin hän liittyi Kouvolan puolivakinaiseen palokuntaan. 18-vuotiaana Seppälä pääsi ensimmäistä kertaa ambulanssiin, jossa hän työskenteli yli 25 vuoden ajan. Hätäkeskuslaitoksen sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijana hän työskenteli 11 vuotta. Seppälä on opiskellut myös sosiaalityötä ja hän on vaikuttanut monissa aihetta käsittelevissä ensihoidon työryhmissä. Hän on kirjoittanut aiheesta myös alan oppikirjoihin. Ensihoidon opettajana hän on työskennellyt Pelastusopistolla ja toimii nykyään Kymenlaakson ammattikorkeakoulun ensihoidon lehtorina.

Vuoden ensihoitajan valitsevat ammattikorkeakoulujen ensihoidon opettajat, Suomen Anestesiologiyhdistyksen ensihoidon alajaos, Suomen Ensihoitoalan Liitto, Tehy ja Systole - ensihoidon erikoislehti. Vuoden ensihoitajan valinta julkaistiin SEHL:n kaksipäiväisten opintopäivien yhteydessä Savonlinnassa.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...