Jump to content
MAINOS

Terveydenhoitajaliitto jyrähtää: Rokotuskattavuus saatava nousuun


Hoitajat.net
 Jaa

Rokotuksista ja erityisesti rokotevastaisuudesta on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua Suomessa. Kuvituskuva: Shutterstock.

Terveydenhoitajaliitto on huolissaan rokotevastaisuuden leviämisestä Suomessa. Terveydenhoitajilla on tärkeä tehtävä väestön rokottamisessa ja siihen motivoinnissa kertomalla tutkimustietoon perustuvaa faktatietoa rokotteista, liitto muistuttaa.

– Rokotevastaisuus on kansanterveyden kannalta hyvin vakava asia ja sitä tulee tutkia tarkemmin, jotta voidaan kehittää vaikuttavampia keinoja kansalaisiin vaikuttamiseksi, Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Leila Lehtomäki sanoo.

Liiton havaintojen mukaan kaikkiin faktatieto ei vain kerta kaikkiaan pure. Niin Suomessa kuin monissa muissakin maissa on kasvava määrä vanhempia, jotka epäröivät rokotusten ottamista ja kokevat ne turvattomiksi ja tarpeettomiksi. Tauteja ei myöskään pidetä ongelmana, koska vanhemmat eivät ole nähneet lähipiirissä tai itse kokeneet vakavia tartuntatauteja.

Epidemiat eivät ole päässeet leviämään muiden hyvän rokotesuojan ansiosta, mutta niiden vaara on kuitenkin olemassa, mikäli osa väestöstä ryhtyy vastuuttomasti vastustamaan rokotuksia eikä riittävää laumaimmuniteettia saavuteta.

– Muun muassa tuhkarokkoa vastaan annettavan MPR-rokotteen rokotuskattavuuden tulisi olla 95 prosenttia, jotta laumasuoja toimisi, liiton tiedotteessa muistutetaan.

Syksyllä käynnistyvät uutena valtakunnalliseen rokotusohjelmaan liitetyt vesirokkorokotukset kaikille vesirokon sairastamattomille, 1 ½ - 11-vuotiaille lapsille ikäkausitarkastusten yhteydessä.

– Se tulee lisäämään entisestään kiireisten terveydenhoitajien työmäärää. Terveydenhoitajille tuleekin järjestää riittävästi aikaa rokottamiseen ja vanhempien kanssa keskusteluun rokotusasioista, toteaa Terveydenhoitajaliiton kehittämispäällikkö Aija Saarinen.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Disclaimer: Jäljenpänä oma mielipide. Saa olla erimieltä ja mielelläni vaihdan ajatuksia ihmisten kanssa joiden mielipide eriää omastani!

Tällä alalla ei pitäisi olla sellaisia tollukoita jotka ovat rokotevastaisia ja/tai eivät suostu itseään tai omia lapsiaan rokottamaan ilman sen painavampaa syytä kuin epämääräinen mutuilu tai autisminpelko.

Kouluttautukaa vaikka enkelimanaajiksi tai yksisarvishoitajiksi tai mitä näitä reikihoitajahommia nyt onkaan. Anteeksi, mutta mulla menee tunteisiin kun koulutetut ja oman alansa asiantuntijat haluaa tieten tahtoen jonku polion takas. 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...