Jump to content
MAINOS

Lähihoitajalle korvauksia työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta


Hoitajat.net
 Jaa

Itä-Suomen hovioikeus katsoi 10.9.2015 antamassaan ratkaisussa, että lähihoitaja oli irtisanottu ilman työsopimuslain mukaista asiallista ja painavaa henkilöstä johtuvaa syytä. Hovioikeus hylkäsi työnantajan valituksen ja piti käräjäoikeuden tuomion voimassa. Työnantaja velvoitettiin maksamaan lähihoitajalle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavan summan sekä korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa täysimääräisesti.

Kyse oli tapauksesta, jossa pieni yksityinen hoiva-alan yritys irtisanoi työntekijän tämän henkilöön liittyvien syiden perusteella. Työnantaja ilmoitti irtisanomisen syyksi irtisanomistilaisuudessa työtehtävien laiminlyönnin, kykenemättömyyden toimia työyhteisön jäsenenä sekä negatiivisen asiakaspalautteen. Jälkeenpäin työnantaja esitti myös lukuisia muita väitteitä työntekijän työsuhdevelvoitteiden rikkomisesta. 

Lisäksi työnantaja väitti ennen irtisanomista antaneensa työntekijälle useita suullisia varoituksia tämän moitittavasta menettelystä. Työntekijä kiisti häntä kohtaan esitetyt syytökset sekä sen, että hänelle olisi ennen irtisanomista annettu varoituksia.

Hovioikeus päätyi käräjäoikeuden tavoin kaiken asiassa esitetyn näytön perusteella siihen johtopäätökseen, ettei työnantajalla ollut asiallista ja painavaa perustetta irtisanoa työntekijän työsopimusta. Hovioikeuden arvion mukaan asiassa oli jäänyt näyttämättä myös se, että työntekijälle olisi ennen irtisanomista annettu varoituksella mahdollisuutta muuttaa menettelyään. Hovioikeus katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ollut. 

Lähde: Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer 

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Melkein samassa tilanteessa olen, mutta eri liitossa. Hienoa, että Super on hoitanut asian hyvin. Olen viime viikkoina ihmetellyt hurjaa keskustelua hallituksen pakkolaista ja ay-liikkeen halventamisesta, kun Tehyä ei näy oikein missään kuin toimittajan mainintana, Teillä homma hoitunut hyvin!

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

elikkä taas työssä asiakkaita ja muita työkavereita terrorisoinut työntekijä voitti. miksi en voi iloita siitä, että työnantajat lähes pakotetaan pitämään huonoja työntekijöitä töissä ja muut rasittuvat, kun yksi menee muiden siivellä. aika kurjaa.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...