Jump to content
  • Ajankohtaista

    Kätilöiden puheenjohtaja pyrkii Tehyn johtoon


    Hoitajat.net


    Kuva: Yhdessä Eteenpäin ry.

    Tehy valitsee syksyllä uuden puheenjohtajan. Ammattijärjestön puheenjohtajakisaan ilmoittautui tänään Kätilöliiton johtaja Millariikka Rytkönen, kun tehyläinen valtuustoryhmä Yhdessä Eteenpäin ry valitsi hänet ryhmän Tehyn puheenjohtajaehdokkaaksi. 

    Millariikka Rytkönen on 41-vuotias porvoolainen kaupunginvaltuutettu, joka on tunnettu terävistä lausunnoistaan mediassa. Koulutukseltaan hän on lähihoitaja, kätilö-sairaanhoitaja, taustalla on myös johtamisen ja kehittämisen ylempi amk-tutkinto. 

    Kätilötyön lisäksi Rytkönen on työskennellyt leikkausosastolla sairaanhoitajana, ensimmäinen työpaikka oli lastenkodissa lähihoitajana. Ennen siirtymistään Kätilöliiton puheenjohtajaksi, hän ehti toimia viisi vuotta synnytysosaston esimiehenä.

    Puheenjohtajaehdokkaaksi ovat aiemmin ilmoittautuneet myös Pipsa Allén Raisiosta, Anna-Leena Brax Alavieskasta, Kati Jetsu Jyväskylästä sekä Marjut McLean Tampereelta. 

    Nykyinen puheenjohtaja Rauno Vesivalo on aiemmin ilmoittanut jättävänsä tehtävän. 


    OSALLISTU KESKUSTELUUN

    Keskustelu

    Recommended Comments

    Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



    Vieras
    Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
    Lisää kommentti

    ×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

      Only 75 emoticons maximum are allowed.

    ×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

    ×   Your previous content has been restored.   Clear editor

    ×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

    Ajankohtaista


×

Important Information

By using this site, you agree to our Terms of Use.