Jump to content

Hae sivustolta

Tulokset asiasanalla 'potilaan/asiakkaan kohtaaminen'.



More search options

  • Hae asiasanan perusteella

    Erottele asiasanat pilkulla.
  • Hae kirjoittajan perusteella

Sisällön tyyppi


Foorumi

  • Hoitotyö
    • Kliininen hoitotyö
    • Terveydenhuoltoalan opinnot
    • Kansainväliset asiat
    • Edunvalvonta ja työsuojelu
    • Terveydenhuoltoalan työpaikat
    • Hoitajien kirpputori
    • Alakategoriat
    • Hoitajat Instagramissa
    • Hoitajat Facebookissa
    • Hoitajat Twitterissä

Categories

  • Ajankohtaista
  • Viihde

Categories

  • Blogi

Löytyi 7 tulosta

  1. Sovitko sinä hoitotyöhön?

    Suurin osa sairaanhoitajista pitää työskentelystä terveydenhuollon eri työtehtävissä ja he ovat hyviä siinä, mitä tekevät. Tiesitkö, että hoitotyön ammattilaisia yhdistää tutkitusti kuusi perusominaisuutta? Vaikka persoonallisuus työssä on nouseva, arvostettu trendi, näitä perusominaisuuksia tarvitaan jouhevassa, asiakaslähtöisessä ja nopeatempoisessa hoitotyössä. Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen haasteena on tuottaa alalle riittävät valmiudet omaavia ammattilaisia. Ammattikorkeakoulujen pääsykokeissa soveltuvuuskokeet mittaavatkin nimenomaan hakijoiden soveltuvuutta alalle, sitä, ovatko hakijat kykeneviä ihmisläheiseen, vuorovaikutukselliseen, nopeatempoiseen ja ongelmanratkaisutaitoa – monipuolista osaamista – vaativaan työhön. Hoitotyöhön haluavien tulisikin jo opiskeluun hakiessaan pohtia, omaavatko he nämä tutkitusti sairaanhoitajiin liitetyt ominaisuudet: 1. Sisukkuus Sairaanhoitajan tulee hallita monenlaisia aiheita ja ymmärtää eri lääketieteen erikoisalojen lisäksi muun muassa kemian, anatomian, psykologian ja ravitsemuksen kokonaisuuksia, jotta he voivat suoriutua työstään. Ei riitä, että hallitsee eri tieteiden perusteet, vaan tietoa tulee osata soveltaa erilaisissa työympäristöissä. Opiskelija ja ammattilainen, jolla ei ole sisukkuutta, ei todennäköisesti kykene etenemään opinnoissaan tai myöhemmin toimia sairaanhoitajan ammatissa. Sisukkuus ja sisäinen motivaatio kulkevat usein käsi kädessä ja ilman niitä on vaikea sekä oppia uutta että selvitä haastavista työtehtävistä. 2. Tiimityön taito Sairaanhoitaja on laumaeläin. He viihtyvät hoitaja- ja potilasyhteisöissä, ovat auttajia ja lohduttajia ja menestyvät usein kaoottisissakin ympäristöissä, kuten teho-osastolla ja päivystyspoliklinikalla. Suurin osa potilaista ja heidän läheisistään luottavat nimenomaan sairaanhoitajiin vaikeina aikoina. Silloin, kun itsellä tai läheisellä on hätä. Tiimityön taitoon liittyy olennaisena osana vuorovaikutustaidot. Hoitotyön ammattilainen on potilaan asianajaja, kollega ja opiskelijan ohjaaja. Nämä kaikki vaativat pelisilmää vuorovaikutukselta. Jokainen hetki on erilainen. Vuorovaikutuksella luodaan yhteyksiä toisiin, vaikutetaan työyhteisössä sekä saadaan palautetta omasta toiminnasta. Vuorovaikutuksen merkitys korostuu erityisesti terveydenhuoltoalalla, jossa vuorovaikutuksen toisena osapuolena on hoitoa tai muunlaista apua tarvitseva ihminen. Vuorovaikutus on avain ihmisten hoitamiseksi ja auttamiseksi tehtävään työhön. Myönteinen vuorovaikutuksen aikaansaaminen edistää varsinaisen hoitotyön tavoitteiden saavuttamista. Tiimissä tehty vuorovaikutusta vaativa työ taas vaatii rinnalleen kärsivällisyyttä, toisen mielipiteen kuuntelemista, huomioimista ja toimimista ”pää kylmänä” vaihtuvissa tilanteissa. 3. Järjestelmällisyys Sairaanhoitajilla on useita eri rooleja ja tehtäviä käytännön työssä: potilas- ja asiakastyön lisäksi he huolehtivat oikea-aikaisesta kirjaamisesta, monitahoisesta viestinnästä, toteuttavat lääkehoitoon liittyviä tilauksia ja huolehtivat esimerkiksi potilaan tai asiakkaan kaikista asiakirjoista, täytettävistä lomakkeista, kotiutusohjeista ja kontrollikäyntien varauksista. Koko työprosessi vaatii suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä, sillä pienikin virhe voi olla kohtalokas. Jo käytännön vuorotyö vaatii tekijältään suunnitelmallisuutta – kolmivuorotyössä olevat rakentavat jatkuvasti monipalaista palapeliä työ-, koti- ja vapaa-ajanelämänsä välillä! 4. Empaattisuus Empaattisuus on hoitotyön ammattilaisen yksi tunnistetuimmista perusominaisuuksista. Sairaanhoitaja tuntee empatiaa muun muassa potilaiden kokonaisvaltaista tilannetta, kipua ja ahdistusta kohtaan. Empatia on myötätuntoa, johon saa vastata; jo pienillä eleillä, ilmeillä ja sanoilla on suuri vaikutus vastapuoleen. Empaattisuus käsittää myös läsnäolon taidon, eikä hoitotyössä kiire saa vaikuttaa potilas- tai asiakaskohtaamisiin! Empaattisuus on potilailta kysyttäessä usein kaikkein toivotuin sairaanhoitajan piirre. On muistettava, että pitkään hoitotyössä toimineet saattavat kohdata myötätuntouupumusta. Myötätuntouupumus on oireiltaan lähes identtinen posttraumaattisen stressireaktion kanssa. Se käsitetään tilana, jolle on ominaista jännittyneisyys ja varautuneisuus kohdatessa asiakkaan tilannetta. Oireina ovat muun muassa traumaattisten asioiden uudelleenkokeminen, niistä muistuttavien paikkojen, ihmisten ja tilanteiden välttäminen ja ylivirittyneisyys. Usein tilanteeseen liittyy myös työperäinen ylirasitus. Hoitotyössä tästä selviää, kun oppii tunnistamaan oireet ja käsittelemään niitä tehokkaasti esimerkiksi osastotunneilla, työterveyshuollossa tai työnohjauksessa. HOX HOX: Myötätuntouupumuksesta tulossa myöhemmin keväällä oma juttunsa, pysy kanavalla! 5. Joustavuus Sairaanhoitajan tulee kyetä sopeutumaan hoitotyössä tapahtuviin muutoksiin siten, ettei hoitotyön laatu kärsi missään vaiheessa. Joustavuus merkitsee työyhteisössä myös sitä, että toimitaan kustannustehokkaasti. Joustavuus pitkäaikaisessa sopeutumisessa edellyttää kykyä kehittää uusia, tuottavia ja kustannustehokkaita toimintatapoja, mikä auttaa koko työyhteisöä sopeutumaan uudenlaisiin, muuttuviin tilanteisiin. Joustavuus on sopeutumista vuorotyöhön, työn mukanaan tuomaan vastuuseen ja muuttuviin tilanteisiin (esimerkiksi vaihtuvat potilaat, vaativat työtilanteet, henkilöstöpula ja vuoromuutokset). Sairaanhoitajien, kuten lääkäreidenkin, on usein työskenneltävä kolmivuorotyössä ja viikonloppuisin sekä tehtävä ylitöitä, mikäli potilaan tila sen vaatii. Joustavuus on myös mukautumista työyhteisön tapoihin ja sääntöihin, sooloilulla ei tässäkään yleensä pitkälle pötki! 6. Ongelmanratkaisutaito Sairaanhoitaja ajattelee nopeasti ja käsittelee samanaikaisesti monia eri asioita, hän ennakoi, suunnittelee ja toimii järjestelmällisesti tilanteiden vaatimalla tavalla. Erilaisten potilastapausten ja hätätilanteiden tunnistamisessa ja hoidossa on oltava valmiina ratkaisemaan hankalakin tilanne. Ongelmanratkaisutaitoa tarvitaan myös lääkehoidossa, omaisten kohtaamisessa, potilaan rauhoittamisessa, tiimityöskentelyssä ja esimerkiksi henkilöstön hallinnassa tai tilannejohdossa. Ongelmanratkaisu on nelivaiheinen prosessi: Ongelmanratkaisussa ensimmäisessä vaiheessa, valmisteluvaiheessa, ongelmaa työstetään ja asetetaan tavoitteita. Kypsyttelyvaiheessa aihe jätetään hautumaan esimerkiksi yön yli. Oivallusvaiheessa ratkaisu syntyy ns. ahaa-elämyksenä. Joskus asia tosin kypsyy vasta vähitellen. Toteamisvaiheessa ratkaisua testataan, minkä jälkeen se joko hyväksytään tai hylätään. Toki sairaanhoitajalta vaaditaan muutakin kuin näitä kuutta ominaisuutta, erityisesti persoonallista otetta työhön ja mausteeksi työyhteisöön. Hoitotyössä vaaditaan myös oivalluksia, luovuutta ja pitkäjänteisyyttä, sitoutumista työhön, osaamisen kehittämistä, elinikäistä oppimista. Hyvä sairaanhoitaja kuuntelee, kuulee, keskustelee ja kommentoi. Hän hallitsee, hillitsee ja huolehtii. Tunnistatko itsesi? Minna Lähteet: Sairaanhoitajan eettiset ohjeet. Sairaanhoitajaliitto 1996. Saatavana: https://sairaanhoitajat.fi/jasenpalvelut/ammatillinen-kehittyminen/sairaanhoitajan-eettiset-ohjeet/ Bradshaw 1996. Defining competency in nursing. Nursing education and health care reform, vol 21, pp 13-14. Hilden 1999. Sairaanhoitajan ammatillinen pätevyys ja ammatilliseen pätevyyteen vaikuttavat tekijät. Acta Universitas Tamperensis 706. Tampere. Hilton 1999. Article considering academic qualification as an entry requirement for a diploma in nursing programme. Nurse education today, vol 19, no 7. Koivisto 2001. Tunnista ja torju työuupumus. Yrityskirjat, Gummerrus, Jyväskylä. Kosonen 2005. Sosiaalialan ja hoitotyön asiantuntijuuden kehitysehdot ja opiskelijavalinta. Acta Universitatis Jyväskyläensis 271, Kasvatuestieteen, psykologian ja sosiologian laitos. Lahikainen ja Pirttilä-Backman 2000. Sosiaalipsykologian perusteet. Otava, Helsinki. Mäkitalo ja Sillanpää 2006. Terveydenhuoltoalan opiskelijavalinnat - opiskelijoiden näkemyksiä valintakokeesta alalle soveltuvuuden mittaajana
  2. Terapiaeläin saa vanhuksen nuortumaan

    Palvelutalossa töissä ollessani yöhoitajalla oli usein koira mukanaan. Myös iltavuorossa muistan nähneeni villakoiran käytävällä nuuskimassa. Kun joku muistisairaista vanhuksista näki koiran, hän alkoi hymyilemään. Ehkä hän ei puhunut mitään, mutta silmät kirkastuivat. Toiset alkoivat höpöttämään koiralle ja pyysivät sitä luokseen. Eläinterapia vaikuttaa tutkitusti potilaan mielialaan. Eläimet eivät vaadi eivätkä arvostele. Ne murtavat jäätä, lisäävät hyvänolon tunnetta ja saavat ihmisen rentoutumaan. Useilla vanhuksilla eläimen näkeminen tekee saman vaikutuksen kuin pieni lapsi. Sitä katsotaan hymyillen ja sille höpötellään. Ehkä silitellään ja samalla ihaillaan. Tiedän palvelutaloja, joiden osastolla on oma kani tai kissa. Ymmärrettävästi se ei ole aina mahdollista, koska osa asukkaista voi olla allergisia tai lemmikin hoitaminen voi tuoda liian paljon lisätyötä hoitajille. Olen silti sitä mieltä, että eläinterapiaa voitaisi hyödyntää myös vanhusten parissa enemmän. Esimerkiksi ruotsissa eläinterapia on suuremmassa roolissa kuin Suomessa. Suomessa vähäinen hyödyntäminen johtuu ehkä siitä, ettei palveluja tunneta hyvin, tai niille ei löydetä rahoittajaa. Lasten parissa on käytetty jo pidempään terapiaeläimiä. Esimerkiksi kirjastoissa on käytetty lukukoiraa, joka kuuntelee kun lapsi lukee. Koira rentouttaa pientä lukijaa ja saattaa nostattaa itsetuntoa. Koiran läsnäolo parantaa usein myös lapsen keskittymiskykyä ja lukutaito paranee. Myös autististen lasten katsekontaktin hakemisessa on hyödynnetty terapiakoiria. Terapiakoirat ovat hyvin positiivinen asia vanhustenhuollossa. Ne aktivoivat vanhuksia ja sairaita. Vanhus saattaa lähteä helpommin ulkoilemaan, jos koira tulee mukana. Käveltyjä metrejä saattaa kertyä paljon enemmän kuin ilman koiraa. Koska vanhukset ovat hoitokodissa tai palvelutalossa niin he eivät voi enää itse huolehtia lemmikistä, vaikka olisivat olleet ennen hyvinkin eläinrakkaita. Eläimen vierailu voi tuoda paljon muistoja mieleen sekä iloa sen hetkiseen elämään. Eläimet nauttivat hellyydestä ja rakkaudesta. Vanhukset saavat myös hellyyttä pyyteettömästi eläimeltä takaisin. On joku, joka silittää ja joku, joka tulee luokse. Terapiaeläimen kautta voi myös syntyä uudenlainen keskusteluyhteys myös muiden asukkaiden tai hoitajien kanssa. Ahdistunutkin vanhus voi löytää puheyhteyden uudelleen, kun karvainen kaveri istuu viereen.
  3. 3 asiaa, jotka tekevät hyvän terveydenhuollon ammattilaisen

    Käsi pystyyn, mikäli hammaslääkärin vastaanotolle meneminen pelottaa, tai edes jännittää hieman. Nostitko kätesi? Jopa puolet suomalaisista pelkää hammaslääkäriä. Joka kymmenes pelkää hammaslääkärissä käyntiä niin paljon, että jättää hammaslääkärikäyntejä väliin. Pelkoa voivat aiheuttaa esimerkiksi aiemmat kivuliaat tai muutoin epämiellyttävät hoitokokemukset. Yksikin ikävä muisto riittää En koe varsinaisesti pelkääväni hammaslääkärikäyntejä, mutta myönnän, että ajatus hammaslääkärin menemisestä on erittäin epämukava. Lapsuudessani kävin läpi useita vuosia kestäneen hampaiden oikomishoidon, joten vuosien varrella hammaslääkärikäyntejä on siis kertynyt melko paljon. Suurin osa noista käynneistä on ollut ihan hyviä tai ainakin siedettäviä kokemuksia, mutta sitten mieleni täyttää se muisto. Muisto siitä, kuinka hammaslääkäri työskenteli kaikessa hiljaisuudessaan reippain ottein. Muistan vielä kymmenen vuoden jälkeenkin sen, kuinka kipu ja tilanteen epämiellyttävyys sai aikaan kyyneleet, jotka valuivat kaulalleni. Hammaslääkärini ei tätä ehkä huomannut, tai ei ainakaan välittänyt. Toimenpiteen jälkeen hän kehotti napakkaan sävyyn harjaamaan hampaat tarkemmin, jonka jälkeen lähdin kotiin. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palaten astelin viime viikolla hammaslääkärin vastaanotolle, ensimmäistä kertaa lähes neljään vuoteen. Ystävällisyys lievittää kipua Vastaanotolle mennessäni varauduin varmuuden vuoksi pahimpaan. Ehkä sen vuoksi olikin suuri yllätys, että koin tuon käynnin olevan elämäni paras hammaslääkärikäynti. Kiitos kuuluu minua hoitaneelle nuorelle hammaslääkärille, jonka olemuksessa yhdistyivät ne piirteet, jotka mielestäni tekevät yleisesti hyvän terveydenhuollon ammattihenkilön. 1. Ystävällisyys ja empaattisuus Hymy. Tervehdys, tervetuloa, ole hyvä ja käy vain istumaan. Hymy. Kerro sitten heti, mikäli sinuun sattuu. Pärjäätkö? Tuntuuko pahalta? Tämän ei pitäisi sattua, tuntua vain. Onko kaikki hyvin? Kiitos käynnistä, mukavaa päivänjatkoa, hymy. Hammaslääkärini pienet ystävälliset sanat siellä täällä saivat minut lähes unohtamaan sen, että seuraavaksi porataan. Arvotan ystävällisyyden ja toisten huomioimisen arjessakin korkealle, mutta erityisen tärkeänä koen nämä piirteet silloin, kun työskennellään terveydenhuollossa. Lääkärin tai hoitajan ammattitaitoa arvioidessani koen erittäin merkitykselliseksi sen, kuinka hän kohtelee potilaitaan. 2. Tilannetaju Terveysalan ammattilaisen täytyy olla rehellinen potilaalleen. Rehellisyyden muotoja on kuitenkin monenlaisia. Yksi – valitettavan yleinen – tapa on lyödä faktat tiskiin töksäyttäen. Tämä saattaa herättää potilaassa esimerkiksi syyllisyyden ja häpeän tunteita, jotka eivät varmasti edistä hoitomyönteisyyttä tai mahdollisiin kotihoito-ohjeisiin sitoutumista. Toisaalta, asioista täytyy voida puhua niiden oikeilla nimillä silloin, kun potilaana on aikuinen ihminen. Tällöin tilannetajulla ja ystävällisyydellä pääsee erittäin pitkälle. Terveysalan ammattilaisen tulisi keskittyä potilaan motivoimiseen syyllistämisen sijaan. 3. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot Terveysalalla työskentelevä ei pärjää yksin. Oli kyseessä sitten lääkäri tai hoitaja, tulisi hänen osata kommunikoida potilaiden, omaisten ja kollegoiden kanssa. Silti olen nähnyt ja kuullut, kuinka käytöstavat pääsevät välillä unohtumaan puolin ja toisin. Työkavereille saatetaan tiuskia ja töksäytellä asioita sekä pyytämisen sijaan käskyttää, välillä myös potilaan kuullen. Mielestäni tärkeä osa ammattitaitoa on olla ystävällinen myös kollegalle. Työhyvinvoinnin lisäksi sillä saattaa olla vaikutusta myös potilaan olotilaan. Ainakin minä kuuntelen potilaana ollessani hyvin tarkkaan jokaisen huoneessa lausutun sanan. Hammaslääkärin tuolissa maatessani minua ilostutti, kuinka hyvin hammaslääkärin ja –hoitajan yhteistyö pelasi. Vuorovaikutus heidän välillään oli kunnioittavaa ja hyväntuulista, mikä teki minuun vaikutuksen myös potilaana ollessani. Tässä muutamia ajatuksia siitä, millaisia piirteitä toivoisin löytäväni kohtaamistani terveydenhuollon ammattilaisista. Mielestäni tiedollinen pätevyys ja hoitotoimenpiteiden osaaminen ovat minimivaatimuksia terveysalalla. Sen vuoksi teknisesti onnistunut toimenpide tuntuu laihalta lohdulta silloin, kun on saanut osakseen huonoa kohtelua. Mielestäni hyvä lääkäri tai hoitaja onkin se, joka pystyy omalla käytöksellään ja olemuksellaan luomaan potilaalle turvallisen ja miellyttävän olon. Mitkä asiat sinun mielestäsi tekevät hyvän terveysalan ammattilaisen?
  4. Onko terkka burana-automaatti? TOP 3 terkalla käynnin syyt.

    Terveystarkastusten lisäksi terkalla käydään monenlaisten asioiden takia. Minusta on ihanaa, että nuoret tulevat juttelemaan ja kertomaan kuulumisiaan tai laittavat viestiä snapchatin, whatsapin tai facebookin kautta. Mun kanssa vastaanotolla tai somessa jutellaan paljon mm. ehkäisyn aloittamisesta, kaverisuhteista, iho-ongelmista, ruokavalioasioista, kuukautisista, opiskelumotivaatiosta jne. Mutta TOP 3 syyt terkalla käyntiin erottuvat selvästi. 1. Päänsärky. Pään särkeminen on todella yleistä ja yritän täällä vastaanotolla taistella sitä vastaan. Pyrin siihen, että en olisi mikään burana-automaatti, mutta joskus kiireessä tuntuu, että siihen sorrun. En kerkiä keskittymän aina päänsäryn syihin. Mutta yleensä kun nuorten päätä särkee ja sitä lääkitään, niin käydään läpi mahdollisia päänsäryn aiheuttajia ja sitä, miten sitä voisi ennaltaehkäistä. Niska-hartiaseudun vaivat (kännykän käyttö), ulkoilun vähyys, liian vähäinen uni ja aamupalan syömättömyys ovat minun mututuntuman mukaan yleisimmät syyt nuorten päänsäryille. Valitettavaa on se, että vaikka kuinka yritän motivoida, niin moni ei ole valmis taistelemaan särkyä vastaan vaan heistä on helpompaa hoitaa särkyä tarvittaessa lääkkeellä. 2. Ahdistus. Minusta tänä syksynä on korostunut entisestään henkinen hyvinvointi ja "Mua ahdistaa "- lause on valitettavan yleinen. Itkuisia, selvästi ahdistuneita nuoria on yhä enemmän, mutta minusta on paljon myös väsymyksestä johtuvaa jaksamattomuutta ja vetämättömyyttä. Jos tunnilla on tylsää, motivaatio hukassa ja tuntuu vaikealta, sekin ilmaistaan monesti ahdistuksena. Murrosikään kuuluvia mielialan muutoksia ja muita tunteita ei oikein siedetä, vaan ahdistutaan. Tässä vastaanotolla käydään sitten nuorten kanssa läpi millainen tunnetila ahdistuneisuus kullakin koululaisella on ja onko tunne ajoittainen vai jatkuva, toimintakykyä rajoittava tai elämänlaatua heikentävä. Lisäksi mietitään asioita, mitä nuori voisi itse tehdä, että ahdistuksen tunne helpottaisi. Onneks mulla on tässä koululla mahtava kaksikko mun apuna. Kuraattori Johanna ja psykiatrinen sairaanhoitaja Heli, jotka jeesaavat nuoria mun osaamisen loputtua. Ja kuulkaa, kyllä se vaan loppuukin, välillä 3. Polvikivut. Yks jos toinenkin on käynyt luonani sanomassa että: "Outi, mulla on polvi paskana". Oon ollut hieman yllättynyt polvivaivojen yleisyydestä ja yleistymisestä. Onneksi on ollut niin, että kivut ovat olleet enimmäkseen hyvänlaatuisia, kuten kasvuun liittyviä. Oikeasti polven rakenteellista kipua tai vakavia tapaturmia on ollut vähän, mutta polvivaivoja on todella paljon. Oon miettinyt, että onkohan lisääntynyt paikoillaanolo, polven ja koko kehonkin käyttämättömyys tai venyttelyn vähyys kipujen syy? Ja tässä sama asia kuin päänsäryssä. Kuinka saisin motivoitua nuoret hoitamaan tai ennaltaehkäisemään kipuja? Mitä he olisivat itse valmiita tekemään asian eteen? Eteenkin jos paljastuu, että kivun syynä ei ole mikään veitsellä korjattava asia, vaan nimenomaan esim. siitä reisilihaksen kireydestä johtuva kipu. Niin miten sytytän nuoressa sen palon hoitaa itseään? Nyt ois kiva kuulla teidän kokemuksia terveydenhoitajalla käynnistä? Omat käynnit? Lasten käynnit? Missä asioissa te aikoinaan peruskoulussa terkalla kävitte? Entä, yllättikö nämä syyt?
  5. Hoitotyön ammattilainen läheisenä sairaalassa

    Muutama viikko sitten mieheni kiidätettiin ensiapuun AVH-epäilynä. Ajelin sairaalaan ambulanssin perässä, tiedostaen mitä voisi olla edessä. Olin hätääntynyt, huolissani tietty. Ajattelin ensisijaisesti vaimona, mutta myös hoitaja minussa heräsi. Ja hemmetti, miksi se heräsi ? Miksi en voinut olla vain vaimo? Käyttäydyin huonosti. Siten kuin olisin ollut ikäni ensiavussa töissä, vaikka päivääkään sitä työtä en ole tehnyt. Tarkkailin kaikkea. Kuinka tippa tippuu, huolehditaanko kivunlievityksestä tarpeeksi hyvin, kuinka kauan CT-kuvan lausuminen kestää, kuinka toisia potilaita hoidetaan jne. jne. Mitään en kenellekään sanonut, mutta mielessäni arvioin kaikkea ja naamasta näkyi tyytymättömyyteni. Pian oli selvää, että miehelläni ei ollut hengenhätää ja pystyin hieman rauhoittumaan. Enää en ollut mielessäni niin kriittinen henkilökunnan toiminnalle, hoitamiselle, mutta kohtaamiselle olin. Vaikka en ole akuuttihoitotyön ammattilainen, niin kohtaamisen ammattilainen olen ja pidän sitä työni tärkeimpänä asiana. Ajattelin sitä, kuinka tärkeää on ensikohtaaminen. Kun astuin sisään sairaalaan, kohtasin ensimmäiseksi hymyttömän, kiireisen oloisen työntekijän tiedustelupisteessä. Hän silmiin katsomatta kysyi asiaani ja ohjasi eteenpäin minut, hämmentyneen omaisen. Onneksi seuraava kohtaaminen oli loistava. Se hoitaja, joka haki minut mieheni luokse esitteli itsensä, lohdutti, kysyi minulta tarvitsenko jotain ja hymyili. Tuli tunne kohtaamisesta ja pidin tätä hoitajaa heti huippuammattilaisena. Lääkäristä en ajatellut samoin. Hän sivuutti minut ihan täysin. Ei tervehtinyt, ei esitellyt itseään, ei kertonut minulle missä mennään. Ajattelin tilannetta jälleen hoitajana. Mitä itse tekisin tilanteessa toisin, kuinka kohtaisin, mitä sanoisin ? Onkohan sitä kriittisempi omainen kun on hoitoalan ammattilainen? Pitäisikö siitä mainita? Saisiko erilaista kohtelua jos sen sanoisi? Muuttaisiko se tilannetta jotenkin? Jäisikö silloin jotain henkilökunnalta sanomatta, selittämättä? Toimisinkohan omaisena toisin, jos en olisi hoitoalalla? Tietenkin olen itsekin kohdannut hoitajana omaisia, jotka ovat saman alan ammattilaisia. Jotkut ovat sen heti sanoneet ja joissakin tapauksissa se on ilmennyt myöhemmin. Niissä tilanteissa joissa se on ilmi tullut, olen kokenut joskus painetta, myönnän. Skarpannut ehkä vielä vähän enemmän ja miettinyt "teenkö varmasti kaikki oikein". Hoitotyön kokemuksen karttuessa itseluottamukseni on kasvanut ja omaisen ammatilla on yhä vähemmän merkitystä. Tärkeintä on kohtaaminen ihmisenä. Onneksi en ole joutunut olemaan omaisen roolissa kovinkaan monesti ja toivon, että tulevaisuudessakin vältyn näiltä kokemuksilta. Mutta jos näin tapahtuu, pyrin keskittymään siihen rooliin ja työnnän hoitajan roolin sivummalle. Kohtaamiseen tulen aina kiinnittämään huomiota ja epäonnistun siinä itsekin toisinaan. Kohtaamaan oppii vaan kohtaamalla ja harjoitusta saan minäkin työssäni onneksi päivittäin ! Käy lukemassa myös Teron kirjoitus. Hän kirjoittaa ajatuksistaan haastavan asiakkaan kohtaamisesta. Kerro sitten mitä ajatuksia tämä teema sinussa herättää? Onko hoitoalan ammattilaisena haastavaa olla omaisena? Entä onko hoitoalan ammattilaisia omaisina vaikea kohdata? Mitä muuta tulee mieleen ?
  6. Haastavan asiakkaan kohtaaminen

    Opiskellessani hoitoalaa olin innoissasi, että saisin tehdä työtä, jolla on merkitystä. Opin ihmisestä ja ihmisen hoitamisesta monesta eri näkökulmasta ja sitten vihdoin valmistuin. Ei kun töihin kohtaamaan ihmisiä ja auttamaan heitä intoa puhkuen pää ja koko hoitajan olemus tietoa ja taitoa täynnä. Vastavalmistuneena hoitajana sain kantapään ja kokemuksen kautta oppia kohtaamaan myös hankalia asiakkaita. Hetkinen, missä kurssissa tätä asiaa käsiteltiin? Kyllä, asiakkaat voivat olla välillä erittäin hankalia tai kysellä mahdottomalta tuntuvia kysymyksiä. Syynä siihen voi olla turhautuminen, sairaus, kipu, aikaisemmat huonot kokemukset tai vain huono päivä. Toisinaan potilaan vaatimukset ovat epärealistisia, mikä voi johtua puhtaasti tietämättömyydestä sairauden hoitoon liittyen. Ihminen voi kokea, että häntä ei ymmärretä eikä hän saa oikeanlaista hoitoa, mitä hänen sairautensa tai tilansa vaatisi. Kun hoitajana en tee kaikkea mitä minulta vaaditaan, voin saada tylyjä haukkuja, asiakkaan kokiessa minut hankalaksi tai ilkeäksi. Varmasti meillä kaikilla hoitoalan ammattilaisilla on antaa esimerkkejä siitä, kuinka hoitajana, saatat kohdata haukkuja, paheksuntaa ja väheksyntää ammattiasi kohtaan, toimiessasi vastoin asiakkaan vaatimuksia. Hoitajana pohjaan päätökseni ja ohjaamiseni tutkittuun tietoon, virallisiin suosituksiin ja organisaationi sisäisiin ohjeisiin. En perusta osaamistani epäviralliseen tietoon, nettijulkaisuihin tai keskustelupalstojen vinkkeihin. Siksi minun on helppo perustella se, miksi toimin työssäni tietyllä tavalla, asiakkaan parhaaksi. Hoitajana en nojaudu toisten luuloihin, vaan tietoon ja kokemukseen sekä tarvittaessa kollegoiden apuun. Tietenkin ihmiset ovat asiakkaina ja potilaina suurimmaksi osaksi erittäin mukavia ja työ heidän kanssaan sujuu hyvin. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, kun hoitaja saa päällensä ihmisen kiukun ja vihan syystä tai toisesta. Yleensä kuitenkin rauhallinen olemus, kuunteleminen ja ymmärtäväinen asenne auttavat tilanteessa kuin tilanteessa. Vuosia sitten asiakas huusi naamani edessä, koska koki tulleensa kohdelluksi väärin. Asia ei liittynyt minuun, mutta olin sopivasti paikalla ja minulle oli helppoa alkaa huutamaan asiasta. Kuuntelin ja pahoittelin hänen kokemaansa vääryyttä, enkä edes alkanut puolustelemaan itseäni, vaikka asia ei minuun liittynyt. Muutaman minuutin kuunneltuani huutoa ja läksytystä hän lopetti ja pyysi minulta anteeksi ja kiitti kun en huutanut ja haukkunut takaisin. Tässä tilanteessa auttoi rauhallisuus ja kuuntelu. Jos olisin lähtenyt puolustelemaan itseäni ja moittimaan häntä huonosta käytöksestä, olisin todennäköisesti provosoinut häntä suuttumaan vielä enemmän. Tietenkään ei pidä jäädä tilanteeseen jossa kokee turvallisuutensa uhatuksi, vaan hakea apua ja tukea muilta. Toisinaan voi olla myös tilanteita, kun asiat on sanottava suoraan eikä kaikenlaista törkypuhetta missään nimessä tarvitse jäädä kuuntelemaan vapaaehtoisesti. On tilanteita, jolloin rauhallinen olemus ja järkipuhe ei auta, ja siksi sairaaloissa ja terveysasemilla on vartijoita turvaamassa potilaiden sekä henkilökunnan turvallisuutta. Kuitenkin pääasiassa vaikeidenkin asiakkaiden kohtaamiset sujuvat rauhallisuudella ja ystävällisyydellä. Hyvät perustelut, ammatillisuus ja rehellisyys ovat mielestäni avain moneen haastavalta tuntuvaan tilanteeseen. Joskus haastavien asiakkaiden kohtaaminen voi olla henkisesti hyvin raskasta ja on tärkeää, että ei jää tunteidensa kanssa yksin. Jos työpaikallasi ei ole järjestetty koulutusta haastavien asiakkaiden kohtaamisessa, niin pyydä sitä rohkeasti. Myös työnohjauksessa ja erilaisissa palavereissa on hyvä käydä läpi tilanteita, jotka ovat jääneet mieleen ja löytää yhdessä keinoja vastaavanlaisten tilanteiden varalle. Sonja bloggasikin aiemmin aggressiivisten potilaiden kohtaamisesta ja mainitsi Skholen verkkokurssin Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kohtaaminen, jossa käsitellään myös aihetta ”haastavan asiakkaan kohtaaminen”. Miten itse suhtaudutte ja toimitte tilanteissa joissa kohtaatte haastavan asiakkaan tai potilaan? Millaisia valmiuksia olette mielestänne saaneet aiheeseen liittyen opiskeluaikoina tai työpaikoilla?
  7. Voiko herkkyydestä olla haittaa?

    Tällä kertaa kirjoitan ajatuksiani herkkyydestä, joka on myös itselleni ominainen luonteenpiirre. Herkkyys on parhaimmillaan voimavara, jota voi hyödyntää päivittäisessä arjessa. Pahimmillaan se voi olla suuri taakka. Tänään tahtoisinkin pohtia herkkyyttä erityisesti hoitotyön näkökulmasta: onko kyseessä hyöty vai haitta? Voiko tunteet horjuttaa? Herkkyys ilmenee usein tunteikkuutena sekä taipumuksena nähdä yhteyksiä asioiden, tunteiden ja ihmisten välillä. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että pyrin usein aistimaan muiden ihmisten tunnetiloja ja lähes automaattisesti myös sopeutumaan niihin. Hilpeän henkilön kohdatessani iloisuus tarttuu minuunkin, huolimatta siitä millä raajalla olen itse kyseiseen päivään herännyt. Minun on myös mahdotonta murjottaa, jos vieressäni on hymyilevä ihminen. Herkkyys ilmenee kohdallani myös siten, että minua koskettaa suuresti nähdä toinen ihminen aitoine ja suurine tunteineen. Kyllä vain, minä olen siis juuri se tyyppi, joka liikuttuu kyyneliin katsellessaan televisiosta kuinka joku voittaa kilpailun tai synnyttää. Kuinka vahvasti tunteva siis pärjää hoitotyön parissa, jossa kohtaa vähemmän voittajia ja ollaan usein kipeiden asioiden äärellä? Muistan kirkkaasti kuinka kauan sitten eräässä harjoittelussa ollessani kohtasin potilaan, jonka elämäntilanteen lohduttomuus ja epäoikeudenmukaisuus tuntui fyysisesti palana kurkussani ja puristavana kourana vatsassani. Mainittuani asiasta ohjaajalleni hän kysyi minulta, että olenko kokenut herkistymisen vaikuttavan toimintakykyyni potilastilanteissa esimerkiksi siten, että oman reaktioni vuoksi toimisin tai jättäisin toimimatta tietyllä tavalla. Hyvä kysymys, jota jokaisen hoitoalalla työskentelevän kannattaisi edes silloin tällöin pohtia. Herkkyys - hyöty vai haitta? Yllättävää kyllä, en ole kokenut omien tunteideni vaikuttaneen haitallisesti tekemääni työhön. Koen, että omista tunteistani huolimatta pystyn tavoittamaan potilaan tai asiakkaan tarpeen ja toimimaan sen mukaan rauhallisesti ja ammattimaisesti. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan koskaan olla etäinen tai kolkko, sillä aidot vuorovaikutustilanteet potilaiden ja asiakkaiden kanssa ovat mielestäni koko hoitotyön suola – niin hyvässä kuin pahassakin. Hoitotyössä herkkyyttä on helppo hyödyntää, sillä toisen asemaan asettuminen ja sen näyttäminen saattaa tuoda suurta lohtua sitä tarvitsevalle. Vaikeissa tilanteissa mieleeni muistuu äidiltäni saamani oppi siitä, että ihmiselle on tarkoituksella luotu kaksi korvaa, jotka kuuntelevat sekä vain yksi suu, joka puhuu. Hoitotyötä tehdessäni pyrin siis kuuntelemaan, tukemaan ja hoitamaan parhaan osaamiseni mukaan, mutta kotiin lähtiessä pyrin aina nollaamaan kovalevyni. Välillä se on vaikeampaa, välillä helpompaa. Mikäli työpäivän päättyessä ajatukset hakeutuvat yhä työasioihin, saattaa herkkyys muodostua jopa taakaksi. Minulla itselläni oli erityisesti opintojen alussa taipumusta pohtia työpäivän aikana kohtaamiani ihmisiä vähintään kotimatkan ajan, jonka vuoksi kotiin saapui usein hyvin uupunut ihminen. Olen joskus tehnyt myös sen virheen, että lohduttoman kohtalon omaavan potilaan kohdatessani olen kuvitellut läheisimpiäni hänen tilalleen. Mitä tekisin, jos tuossa olisikin minun veljeni tai avopuolisoni? Tarpeettoman hajottavia ajatuksia, joista ei ole mitään hyötyä. Hoitotyön parissa liikuttavia ja surullisia tilanteita tulee vastaan aivan varmasti jatkossakin, mutta eihän kukaan jaksaisi tässä työssä, jos se seuraisi aina kotiin. Mielestäni jokaisen hoitoalalla työskentelevän on oleellista ymmärtää, kuinka tärkeää on pyrkiä tietoisesti suojelemaan itseään, ettei jatkossakaan menetä yöuniaan työvuoron aikana kohtaamiensa tilanteiden vuoksi. Siihen saattaa auttaa se, että pyrkii tietoisesti jättämään vaikeat tilanteet työpaikalle sekä ottamaan mukaansa ainoastaan ilon ja onnistumisen kokemukset. Työelämässä tulee varmasti vastaan vaikeita paikkoja, jolloin ne täytyy vain kohdata ja käsitellä itselleen sopivalla tavalla. Oman jaksamisen kannalta on kuitenkin tärkeää päästä eteenpäin tilanteesta kuin tilanteesta. Erityisesti silloin, jos itsellä on luonteenomaista taipumusta ottaa muiden murheita kantaakseen. Tunteet ovat osa inhimillisyyttä, mutta niiden tunnistaminen, hallitseminen ja käsitteleminen on ammatillisuutta. Oletko sinä joutunut tilanteeseen, jossa työasiat ovat jääneet vaivaamaan työajan ulkopuolellakin? Mitkä keinot ovat silloin auttaneet? Olisi myös kiinnostavaa kuulla, että oletteko te opiskelijakollegat saaneet opintojenne kautta neuvoja omien tunteidenne käsittelyyn? Aurinkoisia syyspäiviä!
×