Jump to content

Hae sivustolta

Tulokset asiasanalla 'Työhyvinvointi'.



More search options

  • Hae asiasanan perusteella

    Erottele asiasanat pilkulla.
  • Hae kirjoittajan perusteella

Sisällön tyyppi


Foorumi

  • Hoitotyö
    • Kliininen hoitotyö
    • Terveydenhuoltoalan opinnot
    • Kansainväliset asiat
    • Edunvalvonta ja työsuojelu
    • Terveydenhuoltoalan työpaikat
    • Hoitajien kirpputori
    • Alakategoriat
    • Hoitajat Instagramissa
    • Hoitajat Facebookissa
    • Hoitajat Twitterissä

Categories

  • Ajankohtaista
  • Viihde

Categories

  • Blogi

Löytyi 5 tulosta

  1. Ahne hoitaja haluaa palkankorotuksen - työhyvinvointi

    Mistä koostuu työhyvinvointi? Tiedämme, että työhyvinvointia lisää ainakin monipuolinen ja mielenkiintoinen työnkuva, mahdollisuus olla mukana päättämässä työpaikan toimintatavoista, omasta työnkuvasta ja työajoista, lisäkouluttautumisen mahdollisuus ja uralla eteneminen, hyvät työkaverit, motivoiva, tsemppaava ja aidosti kuunteleva johtaja, vapaa-ajan ja työajan tasapaino ym. tällaiset asiat. Nämä edellä mainitut asiat ovat erittäin tärkeitä työhyvinvoinnin kannalta ja tiedostan sen aivan hyvin. Haluan kuitenkin vielä tarttua muutamaan asiaan, jotka ovat myös työhyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeitä. Nämä ovat vapaa-aika, riittävä hoitajamitoitus ja raha, jota hoitaja ei muuten saisi mainita, koska olemme edelleen kutsumusammatissa! Viime viikolla oli kuntasektorin työtaistelut ja tuolloin mm. Tehy:n ja SuPerin liiton jäsenet eivät tehneet ylitöitä eivätkä vaihtaneet työvuorojaan. Näinhän kuuluisi jokaisella hoitajalla olla aivan luonnostaankin, koska sekin on mielestäni osa työhyvinvointia! Vapaa-aika ja riittävä hoitajien määrä työvuorossa tuo työhyvinvointia Vapaalla lataat akkuja ja rentoudut. Mieli ja keho saa lepoa ja jaksat taas paremmin hoitaa työsi hoitajana. Vapaa-aika on siis erittäin tärkeä työhyvinvoinnin kannalta ja tämän vuoksi onkin tärkeää, että työvuorolistoihin voisi luottaa. Niiden mukaan hoitajat suunnittelevat vapaa-aikaansa ja sopivat ystävien ja perheen kanssa tekemisensä. Kuvittele, että olet suunnitellut tekemistä lastesi tai ystäviesi kanssa ja sitten käykin niin, että jäät ylitöihin tai teet ylimääräisiä vuoroja, koska valitettavasti meihin hoitajiin on aikojen saatossa iskostunut tällainen työkulttuuri, että joustetaan ja siirretään omat tekemiset. Olemmeko tottuneet ja sopeutuneet siihen, että meitä hoitajia on aivan liian vähän potilaisiin nähden?! Varsinkin vuorotyötä tekevät tietävät, miten vaikeaa on välillä saada sovittua tekemiset ystävien kanssa, koska monesti olet itse töissä, kun muut ovat vapaalla. Riittävä hoitajamitoituskin toisi muuten työhyvinvointia, kun ei tarvitsisi sairaalassa hoitajien juosta pää kolmantena jalkana. Oli hirvittävää lukea ihmisten kommentteja työtaisteluun liittyvien uutisten kommenttikentältä, joissa hoitajia haukuttiin ahneiksi uhriutujiksi! Kuinka hoitajat kehtaavat vaatia, että saisivat tehdä työvuorot niin kuin ne on suunniteltu?! Kuinka hoitajat kehtaavat pyytää lomarahojen viemisen vuoksi korvauksia tai palkankorotusta?! Lomarahoista vietiin osa, koska valtion taloustilanne näytti huonolta ja nyt kun se on kohentunut, niin ei millään haluttaisi korvata sitä takaisin mikä hoitajille ja muille kunta-alan työntekijöille oikeudenmukaisesti kuuluisikin. Sanotaan, että työntekijäjärjestöt olivat itse tätä sopimusta tekemässä, mutta oliko heillä mahdollisuutta kieltäytyä!? Ahne hoitaja haluaa rahaa - se tuo työhyvinvointia Sitten siirrytään siihen rahaan. Kun olet sen vapaa-aikasi suunnitellut työlistasi mukaisesti, niin tarvitset myös tässä materialistisessa yhteiskunnassa sitä rahaa. Monesti kuulee, että ei raha tai palkankorotus tuo työhyvinvointia, mutta olen itse eri mieltä. Opintojen ohella ja muutenkin tulee välillä luettua tutkimuksia mm. hoitajien motivaatiosta ja työhyvinvoinnista ja harvoin niissä mainitaan, että raha olisi hyvä motivaatio tai työhyvinvoinnin tuoja. Julkisuudessa sitten jotkut ”asiantuntijat” komppaavat tätä ja sanovat, että ei raha tuo työhyvinvointia, mutta helppo se on sanoa, jos on jo palkka ja työajat itsellä kohdillaan. Tietenkin tiedän, että ei raha yksinään työhyvinvointia tuo vaan siihen kuuluu paljon muitakin elementtejä. Mutta rahan vuoksi me ihmiset käymme töissä, sen avulla me toteutamme vapaa aikaamme, sillä me maksamme laskumme ja harrastuksemme. Kun vapaa-aikana sinun ei tarvitse stressata pienen palkkasi tähden, niin sinulla on myös työssäsi parempi olla ja arvostat työtäsi enemmän. Joten on mielestäni täysin absurdia sanoa, että raha ei toisi työhyvinvointia. Ja sitten tietenkin joku muistaa tässä kohdin, että on paljon huonompi palkkaisiakin ammatteja ja niin onkin. Hoitajana kuitenkin olet vastuussa ihmisistä jokaisena työpäivänä, elvytät, lääkitset, valvot tajuttoman elintoimintoja, hoivaat vanhuksia, hoidat haavoja, lohdutat omaisia, kipsaat murtumia, rauhoittelet päihtyneitä ja hoidat hymyillen, vaikka sinua haukutaan ja uhkaillaan. Tämä helmikuinen työtaistelu ja sen mukana tuoma ylityö- ja vuoronvaihtokielto on tuonut hyvin esiin sen, kuinka hoitajat pitävät sairaaloita ja terveydenhuollon sektoria ylipäätäänkin pystyssä venymisellään äärimmilleen. Tottakai lääkärit ja muutkin työntekijät ovat tässä korvaamattomia ja kunnioitan jokaista muutakin terveysalan työntekijää. Hoitajat kuitenkin venyvät aivan liikaa ja ottavat vastuulleen asioita liian helposti ilman asianmukaisia korvauksia. Hoitajat saavat liian vähän palkkaa siihen nähden mikä on heidän ammattitaito, työnkuva ja työn vaativuus. Uskon, että palkan ollessa riittävä myös työnhyvinvointi kasvaa, koska raha vaikuttaa niin moneen asiaan elämässämme.
  2. Sinullakin on vastuu työpaikkasi ilmapiiristä

    Muutama päivä sitten Tero kirjoitti siitä, kuinka tärkeää on, että työyhteisön sisällä vallitsee hyvä työilmapiiri. Hyvän työilmapiirin perusta on kollegiaalisuus. Se tarkoittaa, että työtovereita kunnioitetaan, tuetaan, arvostetaan ja puolustetaan. Näiden asioiden tulisi näkyä työtovereiden välisenä yhteistyönä, kommunikaationa ja ennen kaikkea hyvänä kohteluna. Myös silloin, kun työtoveri edustaa eri ammattiryhmää. Onni on löytää työyhteisö, jossa nämä asiat toteutuvat. Olen itsekin saanut etuoikeuden työskennellä sekä harjoitella moniammatillisissa työyhteisöissä, joissa muut työntekijät kohtelevat toisiaan arvostavasti ja asiallisesti. Nämä työyksiköt ovat useinmiten henkilömitoitukseltaan pienempiä ja siten myös tiiviimpiä. Olen ollut töissä tai harjoittelussa myös isommissa työyksiköissä, joissa työilmapiirin tasossa on huomattavasti enemmän vaihtelua. Tyydyttävään työilmapiiriin saattaa osaltaan vaikuttaa siis henkilökunnan suuri määrä, mikä ei mahdollista samalla tavalla yksittäiseen työtoveriin tutustumista. Tällöin on myös helpompi huomata ristiriitoja, jotka saattavat ilmetä eri ammattiryhmien välillä. Yhteinen tavoite vaatii yhteistyötä Ammattiryhmien jäsenten välisen yhteistyön tulisi olla mutkatonta ja sujuvaa, sillä yhdessä työskentely on väistämätöntä joka tapauksessa. Hoitotyössä tarvitsemme hoitajia, terapeutteja ja lääkäreitä sekä muita terveysalan toimijoita. Ilman toisten ammattiryhmien apua ja tukea ei olisi tasokasta ja laadukasta terveydenhuoltoa. Eri ammattiryhmien yhteinen tavoite on tarjota parasta mahdollista hoitoa potilaalle, joten on tärkeää, että myös keskinäinen yhteistyö sujuisi. Onneksi se yleensä sujuukin. Silloin tällöin voidaan kuitenkin huomata, että käsitykset toisen ammattiryhmän asiantuntijuudesta ja työnkuvasta ovat tiedossa vain pintapuolisesti, mikä saattaa aiheuttaa ennakkoluuloja ja siten myös turhaa yleistämistä. Näin on todennut myös Heimo Outinen (2009) tutkimuksessaan, jossa tutkittiin sairaanhoitajien ja lääkärien välistä yhteistyötä. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa, jonka avulla voidaan kehittää eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä. Hoitajien ja lääkäreiden välistä kollegiaalisuutta on tarkastellut myös lääketieteen opiskelija Saku Pelttari, joka kirjoituksessaan tiivisti osuvasti tärkeän viestin: kollegiaalisuus kuuluu kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmille ja näiden alojen opiskelijoille sen sijaan, että se käsittäisi vain oman ammattikunnan jäseniä. Jokainen työntekijä on vastuussa työilmapiiristä Välillä ennakkoluulot voivat saada ihmisen käyttäytymään ajattelemattomasti. Luulen, että on olemassa heitä, jotka suhtautuvat ennakkoluuloisesti toiseen ammattihenkilöön lähinnä sen vuoksi, että tämä edustaa eri ammattiryhmää. Sen vuoksi saatetaan yhdistää yksittäinen henkilö eri ammattiryhmään liittyvään yleistykseen, mikä kertoo siitä, että tuota eri ammattiryhmää edustavaa työtoveria tai hänen ammattitaitoaan ei välttämättä tunneta ollenkaan. Erityisesti ristiriitatilanteissa olisi tärkeää toimia asiallisesti ja aikuismaisesti. Mikäli esimerkiksi toisen ammattiryhmän edustajan työtavoissa on jotain, mitä et ymmärrä, on sen kyseenalaistaminen ihan sallittua. Se tulisi kuitenkin tehdä kyseisen henkilön kanssa kasvotusten, ei niin, että asiasta keskustellaan vain ja ainoastaan esimerkiksi yhdessä oman ammattikunnan jäsenten kanssa. Me-hengessä on ehdottomasti paljon hyviä puolia, mutta vain silloin, kun se ei herätä ikäviä lieveilmiöitä kielteisen ne-tyylisen ajattelun suhteen. Tahdon kuitenkin korostaa, että olen törmännyt lukemattomia kertoja ammattilaisiin, jotka kunnioittavat ja arvostavat kaikkia työtovereitaan ja työtoverien osaamista huolimatta siitä, millainen koulutus tai asema toisella on. Tällöin yhteistyökin sujuu useammin luontevasti ja saumattomasti. Onneksi terveysalalla on paljon yksittäisiä fiksuja ammattilaisia, jotka myös omalla käytöksellään edistävät myönteisen työilmapiirin luomista. Jokaisen terveysalan ammattilaisen olisi tärkeää muistaa, että koulutuksesta tai työkokemuksesta huolimatta me kaikki olemme ihmisinä samalla viivalla. Kukaan meistä ei ole oikeutettu kohtelemaan työtovereita huonosti. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää henkilökohtaisella tasolla, mutta kaikkien kanssa täytyy silloinkin tulla toimeen. Huolimatta siitä oletko esimerkiksi hoitaja, terapeutti, lääkäri vai opiskelija sinulla on oikeus saada osaksesi asiallista ja hyvää kohtelua. Se tarkoittaa myös sitä, että sinulla on velvollisuus edistää myös omalta osaltasi hyvää työilmapiiriä. Muista myös, että se, miten puhut muista ihmisistä kertoo enemmän sinusta kuin heistä. Mitkä ovat sinun mielestäsi eväät hyvään työilmapiiriin? Iloa viikonloppuun!
  3. Työilmapiirin myrkyttäjät

    Mielestäni on ihmeellistä, jos hoitaja joka työskentelee kohteliaasti ja eettisesti potilasta kohtaan ei osaa ulottaa tätä etiikkaansa työkavereille asti. Puhun siis työkaverista joka pilaa työilmapiiriä. Jokaisella meistä on varmasti kokemuksia työkaverista joka myrkyttää ja pilaa käytöksellään työilmapiiriä. Joskus hän voi olla aivan tahattomasti ilkeä, koska minkä ihminen voi sille, jos sattuu olemaan narsisti vaikean luonteensa lisäksi. Tiedätkö nämä seitsemän pientä vekkulia nimeltä; Viisain, Nyrpeä, Valittaja, Negatiivinen, Kaksinaamainen, Ilkeä ja Juoruilija? Viisain on omasta mielestään kaiken kokenut ja tietää kaikesta kaiken. Hän kyllä muistaa kertoa sinulle, potilaan ja työkavereiden kuullen, miten tekemäsi asia olisi pitänyt tehdä. Tiedätkö sen asian, minkä olisi aivan hyvin voinut kertoa kahden kesken, ilman että nolaa sinua muiden nähden. Nyrpeä on se, joka ei tervehdi aamulla osaston käytävällä sinua, vaikka itse sanoisitkin huomenta. Hän ei katsokaan sinua päin kahvipöydässä vaan leikkii, että olet ilmaa. Auta armias, jos katseenne vahingossa kohtaavat, naama menee hänellä niin vinoon ja kurttuun, että säikähdät hänen saaneen TIA-kohtauksen, kunnes muistat hänen olevankin vain Nyrpeä. Valittaja on se herkkänahkainen, joka menee valittamaan jokaisesta kokemastaan epäkohdasta pomolle, koska ei voi sitä muille suoraan kertoa. Hän loukkaantuu ja ottaa itseensä koko maailman tuskan ja rypee itsesäälissä syyttäen muita kaikesta. Negatiivinen löytää kaikesta huonot puolet, oli kyseessä sitten uusi toimintatapa, potilas, sää, palkka, puoliso, lapset, työkaverit, pomo tai mikä tahansa asia. Kaikki on hänestä aina väärinpäin. Lasi ei ole koskaan puoliksi täynnä, vaan se on kokonaan tyhjä. Kaksinaamainen on se kullannuppu, joka mielistelee kaikkia ja hymyilee sinullekin, mutta selän takana puhuu pahaa kaikista. Ilkeä on oma lempparini, koska hän on yleensä ilkeä rehdisti, eikä puhu selän takana pahaa kuten Kaksinaamainen. Toisaalta hän voi olla myös se toisenlainen ilkeä, joka verhoaa ilkeytensä huumorin taakse ja nälvii sinua vitsien varjolla. Juoruilija on oma inhokkini ja pahin näistä seitsemästä myrkyttäjästä, koska hän on se joka laittaa perättömiä ja vääriä huhuja liikkeelle työyhteisössä. Tällainen käytöshän ei ole millään tavalla hyväksyttävää ja asiaan pitäisi aina puuttua. Tietenkin pitää muistaa, että tällaisen käytöksen takana voi olla henkilön oma paha olo. Oli se syy huonon käytöksen takana sitten mitä tahansa, niin Joka tapauksessa asiaa ei pitäisi jättää sikseen, vaan ottaa epäkohdat puheeksi mahdollisimman suorasti. Tämä on mielestäni myös toisesta välittämistä, koska itselleen hän tekee myös hallaa, kun pilaa työyhteisön ilmapiiriä. Joskus emme tietenkään uskalla sanoa asioita suoraan ja silloin voimme kääntyä esim. oman esimiehen, kollegojen tai työterveyden puoleen. Monessa työpaikassa on onneksi myös työnohjausta, vaikkakin valitettavasti joskus vasta siinä vaiheessa, kun työilmapiiri on jo niin tulehtunut, että ihmiset alkavat oireilemaan ja jäämään sairaslomille. Itselläni on kokemuksia työpaikoista, joissa työnohjaus on otettu vasta siinä vaiheessa mukaan, kun asiat ovat menneet jo tähän pisteeseen. Olen kuitenkin ollut myös paikoissa, joissa työnohjausta on ikään kuin jatkuvasti, silloinkin kun asiat ovat hyvin ja se ikään kuin ennaltaehkäisee asioiden kriisiytymistä työpaikalla. Tällöin voidaan ottaa asiat puheeksi hyvissä ajoin ja puhua työkavereiden kesken, mitkä asiat painavat mieltä tai vaikeuttavat kanssakäymistä työpaikalla. Toivottavasti sinulla on mukava työpaikka hyvällä työilmapiirillä varustettuna. Vietämme kuitenkin työpaikallamme ison osan elämäämme, joten on aivan kohtuullista vaatia työkavereilta hyvää käytöstä ja muistaa myös itse käyttäytyä kohteliaasti, vaikka aina ei itsellä olisikaan hyvä päivä 😉
  4. Minkälaista liksaa terkka repii?

    Minäkin upotan nyt lusikkani palkkasoppaan. Tässä se nyt on, minun palkkani. Kaiken kansan nähtävillä. Tämä terveydenhoitaja tienaa tällä hetkellä tämän verran. Tällä mennään. Mä en ole ikinä piilotellut mun palkkaa. Jos joku on sitä kysynyt, niin oon aina rehellisesti vastannut. En ole myöskään henkilökohtaisesti ollut kovin kiinnostunut palkasta. Olen sitten kai "alistunut kohtalooni" ja todennut ja tiedostanut hoitoalan palkkatason jo paljon ennen kuin edes opiskelin alaa. Toki minusta(kin) koko hoitoalan henkilökunta ansaitsisi roiman palkankorotuksen, mutta se taitaa olla utopiaa. Mutta pitäisikö tässä sitten olla enemmän kiinnostunut? Huutaa palkkatasa-arvoa, työn vaativuuden lisää, toimenpidepalkkioita tai lisää lomapäiviä? Pitäisikö nousta barrikadeille vai olla sitten vaan tyytyväinen nykytilaan? Mä olen tätä kirjoittaessani ollut hoitoalalla reilu 8 vuotta, joten odotettavissa on ainakin yksi palkankorotus työkokemuslisän muodossa kunhan 10 vuotta tulee täyteen. Mietin kyllä, että olisi joskus huippua saada jotain bonusta, vaikka hienosti tehdystä työstä tai koulutuksien suorittamisesta. KV-TES antaisi siihen myös mahdollisuuden kertapalkkion muodossa. Se voisi sitouttaa työntekijää vielä loistavampaan työhön ja nostaa työtyytyväisyyttä. Mutta vaikka aika tyytyväinen olenkin vallitsevaan tilanteeseen, enkä jaksa nähdä hirveää vaivaa palkkauksen parantamiseksi, kyllä minuakin sieppaa pari asiaa. Ensiksi. Jos joku toisella alalla työskentelevä, 5000 €:n kuukausipalkkaa nauttiva henkilö alkaa esim. jossain ruokapöytäkeskustelussa kiukuttelemaan siitä, että hänen palkkansa ei vastaa työn vaatimaa vastuuta, niin kiljun kyllä hänet hiljaiseksi. Ja toiseksi. Lomarahojen leikkaus. Se kuuluisa joku saisi tulla vääntämään mulle rautalangasta ja näyttämään toteen konkreettisesti sen, mitä minun lomarahojeni leikkauksella saatiin aikaiseksi tämän maan hyväksi !! Mutta niin kuin sanoin, näillä mennään. Mutta, millä muulla työnantaja voi houkutella työntekijöitä kuin palkalla? Mitkä asiat ratkaisevat kun valitaan työpaikkaa vaikka kahden eri työnantajan väliltä? Ratkaiseeko työnantajan maine tai etenemismahdollisuudet? Entä mitä työnantajan tulee tarjota työntekijälle ja kuinka työnantaja sitouttaa työntekijän tekemään huippuduunia, jos se ei voi tarjota lisää liksaa? Minut saa sitoutumaan, jos koen tekeväni merkityksellistä työtä. Minulle pitää tulla tunne siitä, että myös työnantaja toteaa työpanokseni olevan merkityksellistä koko organisaatiolle. Merkityksellisyyden kokemukseen vaikuttaa se, että saan vastuuta ja vapautta työssäni. Saan kehittää työtä ja tuoda näkemyksiäni esille. Kun tunnen näin, se sitouttaa minut vahvemmin organisaatioon ja saa minut antamaan itsestäni enemmän. Minulle tärkeää on myös se, että työnantaja näkee työtehtäväni laajasti eikä rajoittavasti ja tukee minua rikastamaan työtäni omista lähtökohdista käsin. Saan itse valita yhteistyökumppaneita, saan osallistua työnkiertoon, saan verkostoitua. Saan löytää itse ne tekijät, jotka minua motivoi, innostaa ja inspiroi. Myöskään yleisen ilmapiirin merkitystä en voi korostaa tarpeeksi. Hyvä fiilis työyhteisössä henkii jokaisen työntekijän, mutta myös asiakkaan arvostamista. Toki pidän myös niistä pienistä eleistä mitä työnantajani Hämeenkyrön kunta tällä hetkellä tarjoaa. Muutaman kympin ePassin, henkilöstön liikuntavuoroja, henkilöstöillan kerran vuodessa jne. Pääsen myös todella kiitettävästi osallistumaan täydennyskoulutuksiin, joka on itselleni äärimmäisen merkittävää. Kerro sinä nyt, mitkä asiat saavat sinut sitoutumaan, mitkä asiat ovat ratkaisseet työpaikan valinnan ja onko palkka sinulle pääasia. Kuulemisiin
  5. "Vain" sairaanhoitaja - mikä määrää työn arvostuksen?

    Paljon hoitajana tienaa? Määrääkö palkka työn arvostuksen? Vai onko kyse siitä ettet itse arvosta omaa työtäsi? Kerrotko olevasi ”vain sairaanhoitaja” vai kerrotko ylpeästi olevasi sairaanhoitaja, kun ammatistasi kysytään? Arvostaavatko lääkärit hoitajia? Voiko työtään arvostaa vain jos on kutsumusammatissa? Välillä otsikot huutavat, kuinka etenkin me hoitajat koemme ettei meitä ja meidän työtämme arvosteta, vaikka meidän ammattimmehan on monesti listattu arvostetuimpien ammattien kärkipäähän! Luulen ettei ole kyse terveysalan muiden ammattiryhmien, asiakkaiden eikä potilaiden arvostuksen puutteesta vaan meidän omasta ajatuksesta omaa ammattiamme ja työtämme kohtaan. Miten kukaan muukaan voi arvostaa tekemäämme työtä, jos me itse ajattelemme olevamme "vain" sairaanhoitajia? Kuinka moni todellisuudessa on sitä mieltä, että palkka määrää työn arvostettavuuden? Palkka koetaan jostain syystä hyvin henkilökohtaisena asiana, mutta oma kuukauden peruspalkkani sairaanhoitajana erikoissairaanhoidossa on hieman alle 2300 euroa bruttona, tähän tietysti lisätään vuorotyölisät. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että jokainen alalle hakeutuva tietää tämän palkkatason ja melkein vannon ettei se kenellekään tule yllätyksenä. Itse ainakin olin täysin tietoinen tulevasta tulotasostani jo opiskeluvaiheessa, ja olinhan itse tulevan ammattini valinnut enkä siten näe syytä palkastakaan valittaa. Suomessa on onneksi hyvät ja yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet, meillä jokaisella on vara valita oma ammattinsa, ja täytyy muistaa että jokaisessa ammatissa on hyvät ja huonot puolensa. Tero onkin listannut hoitoalan neljä hyvää puolta, ja muun muassa nuorten työntekijöiden keskuudeessa työn merkittävyys koetaan palkkausta tärkeämpänä. Kollegiaalisuus Entäs ne muut ammattiryhmät, joihin ensimmäisessä kappaleessa viittaan. Hiljattain muutama lääkäri on nostanut julkisuudessa esiin käsitteen kollegiaalisuus ja ammattiryhmien välinen kollegiaalisuus. Kirjoituksessaan lääketieteen kandidatti Saku Pelttari pohtii määritelmää käsitteelle kollegiaalisuus. Toiset kokevat käsitteen koskevan vain omaa ammattiryhmäänsä, toiset, mukaan lukien Saku, puolestaan ajattelevat, että siihen liitetään myös muut sosiaali- ja terveysalan työntekijät. Myös lääkäri Pauliina Paananen pohtii samaa teemaa ja sairaalamaailman hierarkiaa. Haluaapa käsitettä kollega käyttää sitten vain omaa ammattiryhmää koskien tai laajemmin tarkoittaen joukkoa sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä, ei se muuta sitä, kuinka toisia ihmisiä kuuluu kohdella. Ymmärrän, että etenkin vanhemmissa työntekijöissä vahvasti näkyy ajatus vanhasta sairaalamaailman hierarkiasta, mutta itse nuorempaa henkilökuntaa edustavana ajattelen, että ei kenenkään tarvitse kumartaa ketään, ei alaisten esimiehiä eikä esimerkiksi hoitajien lääkäreitä. Mutta tällä en tarkoita etteikö heitä pitäisi kunnioittaa. Mielestäni kunnioitus on eri asia ja myöskin itsestäänselvyys, sillä arvostaa täytyy jokaista, sekä työkavereita, alaisia, esimiehiä että muiden ammattiryhmien edustajia. Mielestäni on erikoista, että tämä ei ole itsestäänselvää, kysehän on pohjimmiltaan käytöstavoista ja sosiaalisita taidoista. Minkä tasoinen koulutus tai ammatti tuo "oikeuksia" käyttäytyä poiketen hyvistä käytöstavoista? Mielestäni ei mikään. Toki me olemme terveysalan työntekijöinä iso joukko, aina joukkoon mahtuu monenlaisia ajattelijoita, mutta luulen että suunta on nimenomaan siihen, että yhteistyötä tehdään yhdessä jokaisen ammattia ja osaamista kunnioittaen. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää arvostaa yhtä lailla sekä omaa että muiden työtä ilman vastakkainasettelua eri ammattiryhmien kesken. Liittyvätkö ammattiylpeys ja kutsumusammatti toisiinsa? Sari pohti viime kirjoituksessaan termiä kutsumusammatti. Sairaanhoitaja on kutsumusammatti, näin sanotaan. Mutta onko kutsumus välttämätön? Entäpä terveysalan opettaja, tarvitaanko siihenkin kutsumus? Entäpä muut ammatit, lakimies, lääkäri, siivoja, parturi-kampaaja? Miksi juuri terveysalan ammatit liitetään aina kutsumukseen? Aikaisemmin sairaanhoitajiin on liitetty tietynlaisia odotuksia muun muassa käyttäytymisen ja luonteen suhteen ja monessa yhteydessä puhutaan tästä kutsumuksesta. Olen itsekin miettinyt tätä asiaa jo sairaanhoitajaopinnoista saakka, olen pohtinut tulevaa uraani sekä nimenomaan tätä kutsumusta tai oikeastaan sen puutetta. Itse en mielestäni ole koskaan omannut kovin vahvaa kutsumusta sairaanhoitajuuteen, en ole ollut se Sairaanhoitaja isolla ässällä. Sanoisin ettei kutsumuksen puute ole missään nimessä edellytys sille, että voi olla hyvä sairaanhoitaja. Ei missään tapauksessa! Tykkään valtavasti työstäni sairaanhoitajana, viihdyn nykyisessä työssäni, saan paljon työltäni ja mielestäni minulla on tälle työlle annettavaa. Olen löytänyt paikkani sairaanhoitajana ja olen ylpeä omasta ammatistani, ehkä siis löysinkin sen kuuluisan kutsumuksen myöhemmin työni kautta? Mielestäni riittävä kiinnostus alaa kohtaan on aivan hyvä peruste hakeutua tälle alalle, ihan kuten mille tahansa muullekin alalle. Näin jälkeenpäin asiaa pohtiessa huomaan, että olenkin aloittanut urasuunnitelmat jo ennen sairaanhoitajaopintoja. Kuten Minna, niin myös minä jo sairaanhoitajaksi hakiessani kirjoitin motivaatiokirjeeseen että aion jatkaa opintoja kunhan valmistun sairaanhoitajaksi. En tiedä kertoiko tämä jo alunperin, että en kokenut varsinaista kutsumusta sairaanhoitajan ammattiin, mutta tämä ala kiinnosti. Silloin en tiennyt, että mihin haluan jatkaa, enkä oikein ollut tietoinen lukuisista mahdollisuuksista, mutta tiesin että niitä on valtavasti. Hakiessani sairaanhoitajaksi, olin tosiaan kirjoittanut, että haluan jonain päivänä tehdä terveysalalla esimiestyötä. Itseasiassa opettajamahdollisuutta en silloin vielä ollut ajatellutkaan, mutta jotain ajatusta jo selvästi oli jatkosta. Sairaanhoitajaopintojen aikana focus oli luonnollisesti sairaanhoitajan työssä, mutta kun valmistuminen alkoi lähestyä ja piti valita oma suuntautuminen, alkoi jälleen oman uran tarkempi pohtiminen. Opettaja- ja esimiesopinnot yliopistolla ovat vain yksi mahdollisuus lukuisista eri vaihtoehdoista. Sairaanhoitajan ammattihan on siitäkin mahtava, että jatkomahdollisuuksia on ihan älyttömän paljon! Koetko sinä työsi merkityksellisenä? Entä arvostatko itse omaa työtäsi? Mitä ajatuksia sinulle heräsi?
×