Jump to content

Hae sivustolta

Tulokset asiasanalla 'Työharjoittelut'.



More search options

  • Hae asiasanan perusteella

    Erottele asiasanat pilkulla.
  • Hae kirjoittajan perusteella

Sisällön tyyppi


Foorumi

  • Hoitotyö
    • Kliininen hoitotyö
    • Terveydenhuoltoalan opinnot
    • Kansainväliset asiat
    • Edunvalvonta ja työsuojelu
    • Terveydenhuoltoalan työpaikat
    • Hoitajien kirpputori
    • Alakategoriat
    • Hoitajat Instagramissa
    • Hoitajat Facebookissa
    • Hoitajat Twitterissä

Categories

  • Ajankohtaista
  • Viihde

Categories

  • Blogi

Löytyi 8 tulosta

  1. Harjoittelurumban alku - Voi apua! vai Ihanaa!

    Olipas rankka syksy! Eikä joululomasta ollut tietoakaan. Tehtäviä yms. painettiin Uuden Vuoden tietämille ja heti vuoden 2018 puolella alkoi kevään harjoittelurumba. Jännityksestä, seesteisyyteen ja väsymykseen Meidän ryhmässä osa meni sairaanhoitajan vastaanotolle ja osa aloitti lasten ja nuorten hoitotyön harjoittelusta. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen. Vaikka kaikenlaista potilasmateriaalia on tullut tässä parin vuoden aikana nähtyä ja ehkä vähän hoidettuakin, niin nyt tuntuu, että millään kokemuksella ei ole mitään väliä. Lapset ja nuoret käsittävät aika monta kehitysvaihetta enemmän verrattuna aikuisiin tai ikääntyneisiin. Kyllä kuulkaa jännitys on tapissaan, kun puoli siirtyy sairaalan toiselle laidalle. Osasto ei käsitä enää tsiljoona huonetta, jossa on tsiljoona potilasta ängettynä yhteen huoneeseen. Eikä joka huoneessa piippaa sata eri laitetta tai ainakaan piippaukset eivät kuulu käytäville. Soittokellon äänikin on kuin hiiren piipitystä. Ja ehkä suurin asia: lapset osoittavat pahaa oloaan vain kun siihen on aihetta. Meininki harjoittelijan näkökulmasta siis voi vaikuttaa suht rauhalliselta ja seesteiseltä. Miten osastolla voikaan olla näin hiljaista? Aivot suorastaan saavat tilaa työskennellä. Mutta. Ensimmäisten infopäivien tiedon ja kaiken sen ladatun jännityksen ähky tekeekin aivoille hassun tempun. Väsymys iskee ja sitä alkaa miettiä, miten tämä 4 viikkoa riittää edes osan tämän tiedon omaksumiseen. Vastuuta ottamalla opit Sitten kun harkkapäiviä kertyy, niin huomaa, ettei minun tarvitsekaan ihan kaikkea tietää. Kunhan sen päivän potilaan tilanteesta tietää ja osaa sen mukaan toimia. Olen viiden muun opiskelijan kanssa sellaisella osastolla, jossa toteutetaan VOO-mallia eli vastuutta ottamalla opit. Jos meitä on vuorossa kaksi opiskelijaa, työskentelemme parina. Oman tuntuman mukaan voimme valita joko yhden tai kaksi potilasta. Päivän ohjaaja toimii sitten todellisena vastuunkantajana 😉 Koska ohjaaja vaihtuu päivittäin, huomaa että ohjaajissa on todellakin eroja. Toiset vaativat enemmän sitä vastuun ottamista ja oman pään käyttämistä. Toiset taas toimivat hieman varovaisemmin. Mutta jokainen on tähän asti kuitenkin antanut toimia itsenäisesti ja harjoittelun edetessähän vaatimustaso nousee oman toiminnan suhteen. Itse tykkään tästä mallista, mutta olen huomannut, että aina uuden potilaan kohdalla sitä tarvitsee aina alkupotkut ohjaajalta. Juurikin sen vuoksi, että kyse on lapsista. Seuraavana päivänä uskaltaa jo olla itsevarmempi. Itsevarmuutta tuo myös se, kun saa toimia toisen opiskelijan kanssa parina. Jännitys laukeaa ja uskaltaa jopa tuoda omaa epävarmuuttakin sanallisesti esille. Niin ja kun saa pohtia jonkun kanssa ääneen asioita, tulee todellisia ahaa-elämyksiä ja saa onnistumisen tunteita. Voimaa lapsista ja hyvästä ilmapiiristä Ensimmäistä kertaa olen osannut laittaa itselleni toteutumiskelpoiset tavoitteet ja tuntuu siltä, että suurin osa ellei jopa kaikki tulevat toteutumaan. Nyt voin käsi sydämellä todeta, että tämä on ensimmäinen harjoittelu, josta on tullut fiilis, että tätä voisin jopa tehdä työkseni. Tähän tunteeseen vaikuttavat niin ihanan vilpittömät lapset kuin aivan ihana henkilökunta, josta voi todeta, että tekevät työtään täydellä sydämellä lasten ja perheiden hyväksi <3 Mitenkäs teillä on harjoittelut lähteneet käyntiin?
  2. Ohjaaja, näin tuet opiskelijasi oppimista!

    Hoitoalan opintoihin kuuluvia työharjoitteluja on aiemmin lähestytty Hoitajat x Skhole -blogissa useasta eri näkökulmasta. Meri on kirjoittanut ohjaajan näkökulmasta siitä, mitä hän odottaa opiskelijalta tämän aloittaessaan työharjoittelua. Sonja kirjoitti ohjaajan ajatuksiaan siitä, kuinka tärkeää on, että ohjaajan ja opiskelijan henkilökemiat kohtaavat. Minä itse olen aiemmin kirjoittanut opiskelijan näkökulmasta siitä, kuinka meitä opiskelijoitakin tulisi kohdella tasavertaisesti työpaikalla ja kuinka harjoitteluun liittyvää stressiä voi lieventää. Tänään ajattelin pureutua jälleen opiskelijan näkökulmasta aiheeseen työharjoittelu, ja tällä kertaa kohdistan kirjoitukseni teihin, hoitotyön ammattilaiset. Toisin sanoen siis teihin, jotka todennäköisesti tulette jossain vaiheessa uraanne ohjaamaan opiskelijaa hänen työharjoittelunsa aikana. Opiskelijan näkökulmasta minulla olisi teille yksi vinkki, josta uskon jokaisen ohjaamanne opiskelijan hyötyvän: tehkää opiskelijalle kysymyksiä! Ohjaustapoja on yhtä paljon kuin ohjaajia Minulla on tällä hetkellä takana kahdeksan työharjoittelua. Se tarkoittaa yhteensä 34 viikkoa työharjoittelua erilaisissa työyksiköissä, joissa ohjaajani ovat olleet hyvin erilaisia keskenään. Suurin osa ohjaajistani on ollut huipputyyppejä persoonina sekä raudanlujia ammattilaisia omissa työtehtävissään, mutta heidän ohjaustavoissaan on ollut isojakin eroja. Osa ohjaajistani on antanut minun opiskelijana tehdä käytännön työtä hyvinkin itsenäisesti, osa on siirtänyt omaa osaamistaan minulle kertomalla runsaasti eri asioista, osa on hankkinut ja antanut minulle tietoa erilaisista asioista tulosteiden ja esitteiden muodossa. Nämä ohjaustavat ovat hyviä, ja erityisesti yhdistettynä edistävät opiskelijan oppimista varmasti. Kaikkein suurimman opin minulle on kuitenkin tarjonnut heräämöharjoittelun ohjaajani, joka on toistaiseksi ohjaajistani ainut, joka on esittänyt minulle paljon kysymyksiä. Kysymykset olivat monipuolisia ja niitä oli paljon. Koen, että juuri ne ovat opettaneet minua tähän mennessä kaikkein eniten. Ohjaaja, kysy opiskelijaltasi Mainitsemani heräämöharjoittelun ohjaajani oli siis ohjaustavaltaan erilainen kuin muut ohjaajat. Tavattuamme ensimmäistä kertaa ja käsipäivää sanottuamme hän meni suoraan aiheeseen aloittaen kysymystulvan. Miksi tämän potilaan kohdalla tehdään näin, mitä se tarkoittaa, mitä se tarkoittaa jos tapahtuisi näin, mitä tekisit jos tapahtuisikin näin. Voin kertoa, että yllätyin sarjatulella esitetyistä kysymyksistä niin paljon, että ensireaktionani oli juosta kotiin niin kovaa kuin parhaat päivänsä nähneillä työjalkineillani vain pääsisin. Tajusin kuitenkin pian, että lähtötasoni selvittämisen lisäksi ohjaajani yritti saada minua käyttämään omaa päätäni. Olin äärimmäisen iloinen vastatessani hänen kysymyksiinsä "oikein", sillä mikä olisikaan ammatillista itsetuntoa nostattavampaa kuin tajuta se, että olen kykeneväinen vastaamaan spontaanisti esitettyihin kysymyksiin. Tietenkään en aina osannut vastata minulle esitettyihin kysymyksiin, jolloin ohjaajani täydensi vastaustani tai kertoi minulle oikean vastauksen yksityiskohtaisesti, mutta samaan aikaan ymmärrettävästi. Hänellä oli tapana reagoida tietämättömyyteeni ymmärtäväisesti, joten en kertaakaan kokenut oloani esimerkiksi tyhmäksi hänen seurassaan. Miksi opiskelijalle kannattaa tehdä kysymyksiä? Lähes jokainen ohjaajistani on sanonut minulle useaan kertaan, että ohjaajalta kannattaa kysyä aina kun vähänkin siltä tuntuu. Se on hyvä, ja mielestäni opiskelijan kuuluu olla aktiivinen ja oma-aloitteinen sekä kysellä ohjaajaltaan sekä muilta työtovereilta mahdollisimman paljon silloin kun ei tiedä, muista tai osaa itse. Tällöin pallo heitetään kuitenkin täysin opiskelijalle. Kysy sitten, jos tulee jotain kysyttävää. Olen itse törmännyt usein tilanteeseen, jossa periaatteessa olen aivan ulapalla, mutta toisaalta en tiedä mistä aloittaisin kysymysten tekemisen. Voi myös olla, että harjoittelun aikana ollaan sellaisten asioiden äärellä, josta en tiedä lähtökohtaisesti juuri mitään, jolloin erityisesti oleellisten, tarkentavien ja yksityiskohtaisten kysymysten tekeminen on vaikeaa. Ohjaajan vastaus saattaa myös silloin tällöin unohtua tai jäädä epäselväksi, varsinkin jos tilanne on hektinen tai keskittymiseni on muualla, kuten esimerkiksi toimenpiteessä. Sen sijaan ohjaajan esittäessä kysymyksiä tunnen, kuinka aivorattaani alkavat pyörimään sekä käsittelemään aiemmin oppimaani. Kysymyksiä tekemällä haastat opiskelijaa On siis hienoa, mikäli sinä ohjaajana haluat selittää opiskelijalle perusteluja toiminnallesi. Tällöin vaarana on kuitenkin se, että opiskelija nyökyttelee ymmärtämisen merkiksi, muttei kuitenkaan ymmärrä tai myöhemmin muista kertomaasi. Työharjoittelussa oman osaamisen kehittämisen vastuu on tietenkin ensisijaisesti opiskelijalla itsellään, mutta uskoisin, että mahdollisimman monipuolisesta tavasta ohjata hyötyvät sekä opiskelija ja ohjaaja. Muodostamalla kysymyksiä haastat opiskelijaa ja edistät hänen oppimistaan, sekä vastausten perusteella pystyt tarkastelemaan oman ohjaamisesi vaikuttavuutta ja siten tarvittaessa kehittämään ohjausmetodejasi. Opiskelijalle kysymysten tekeminen myös auttaa sinua seuraamaan opiskelijasi harjoittelun aikaista kehitystä. Ohjaajana sinä myös tiedät, että mikä on oleellista kyseisessä tilanteessa, sinun työssäsi ja työyksikössäsi. Uskoisin, että opiskelijan oppimisen kannalta parhaaseen lopputulokseen päästään siis sekä opiskelijan että ohjaajan aktiivisuudella sekä eri ohjausmetodeja monipuolisesti yhdistämällä. Ohjaaja, kuinka sinä ohjaat opiskelijaasi? Opiskelija, millaista ohjausta sinä toivot saavasi harjoittelupaikalla? Iloista joulun odotusta!
  3. Hoitotyön perustutkintoihin kuuluvat pakolliset työharjoittelut aidoissa työelämän ympäristöissä. Työharjoittelu tarjoaa opiskelijalle tilaisuuden verkostoitua, ja luoda yhteyksiä työelämään. Tässä muutamia asioita, joita ohjaajana toivon harjoitteluun tulevalta opiskelijalta: 1. Työharjoittelulle on tavoitteet Työharjoittelu onnistuu parhaiten kaikkien osapuolien kannalta silloin, kun työharjoittelujaksolle on laadittu tavoitteet. Ohjaajana pidän tärkeänä, että opiskelija on mieluiten jo vähän etukäteen pohtinut yksilöllisiä tavoitteitaan ja sitä, mitä haluaisi oppia työharjoittelujakson aikana. Tavoitteet tulisi saada ensimmäisen harjoitteluviikon aikana, jotta harjoittelujaksosta tulisi mahdollisimman antoisa ja tarkoituksenmukainen. Hyvä tavoite on konkreettinen. Silloin on mahdollista arvioida harjoittelujakson aikana tapahtunutta kehitystä. Tavoitteet voivat olla sinänsä yksittäisiä ja/tai pieniä asioita. Leikkausosastolle anestesiapuolen harjoitteluun tulevalla opiskelijalla tavoitteita voivat olla esimerkiksi potilaan ventilointi, anestesialääkärin avustaminen intubaatiossa, tai anestesiassa tarvittavien lääkkeiden ja nesteiden valmistelu. Vinkki: Opiskelijana, ja myös ammatissa toimiessa, hyväksi havaittu käytäntö on tehdä muistiinpanoja esimerkiksi pieneen, mukana kulkevaan ja taskuun mahtuvaan vihkoon. 2. Kysy - se on toivottua ja sallittua Työharjoittelu antaa opiskelijalle mahdollisuuden tutustua erilaisiin työyhteisöihin, kartuttaa oman alan työkokemusta ja selvittää omia kiinnostuksen kohteita. Työpaikallani opiskelijat ovat osa työyhteisöä. Uskon kyllä, että hoitoalalta löytyy myös toisenlaisia harjoittelupaikkoja. Sairaanhoitajaliiton tekemän selvityksen mukaan lähes 40 % työharjoitteluissa olleista sairaanhoitajaopiskelijoista on kohdannut työharjoittelussa epäasiallista kohtelua. Hoitoalan historian ikävimmät piirteet tulevat ilmi myös kirjasta, jossa 1920 - 1990 -lukujen hoitoalan ammattilaiset kertovat muistojaan *). Monissa tarinoissa kerrotaan kyseisinä vuosikymmeninä hoitoalaa opiskelleiden aikanaan osakseen saamaasta huonosta kohtelusta ja nöyryyttämisestä. Sellaista ei saa olla enää missään. Ohjaajan näkökulmasta motivoituneen ja kiinnostuneen opiskelijan ohjaaminen on mukavaa ja palkitsevaa. Ohjaajana en oleta, enkä odota, että työharjoitteluun tuleva opiskelija ”osaa kaiken”. Opiskelija ei ole työvoimaa, eikä ylimääräinen käsipari. Rohkaisen opiskelijoita esittämään kysymyksiä. Kaikkea saa kysyä, ja vaikka moneen kertaan. Kaikkeen en osaa välttämättä vastata suoralta kädeltä, mutta asioita voi aina selvittää ja palata niihin myöhemmin. Joskus leikkaussalityössä tulee eteen tilanne - yleensä potilaan tilaan liittyen - jolloin joudun toteamaan opiskelijalle, etten juuri sillä hetkellä ehdi opettaa, tai selittää asiaa. Sitten kun tilanne on ohi, niin voidaan käydä asia yhdessä läpi ja keskustella lisää. 3. Puhutaan ja kuunnellaan - puolin ja toisin Työharjoitteluun tulevalla opiskelijalla on alan tuorein tieto. Kuulen mielelläni, jos opiskelijalla on uutta, tai eriävää tietoa vaikkapa jostain juuri opettamastani asiasta. Ohjaajana yritän muistaa antaa opiskelijalle palautetta jokaisessa yhteisessä työvuorossa. Myös ohjaajalle saa antaa palautetta! Toivon opiskelijan ilmaisevan, jos on epävarma tekemään jotain harjoittelujaksolla opetettua asiaa. Tai kertomaan, jos joku potilastapaus jää vaivaamaan. Tai jos opiskelija kokee, että työyhteisössä joku on käyttäytynyt ikävästi opiskelijaa kohtaan. Yleisesti ottaen asiat olisi hyvä selvittää jo asian aikana. Tai edes mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen. 4. Asenne ratkaisee Työharjoittelujaksoja on monta. Niiden sisältö ja tavoitteet ovat erilaisia. Kaikki koulutusohjelmaan sisältyvät pakolliset työharjoittelujaksot eivät voi tuntua joka ikisestä alan opiskelijasta yhtä kiinnostavilta, tai innostavilta. Eikä kaikista työharjoittelujaksolla olleista opiskelijoita tule kyseisen erikoisalan ammattilaisia. Jokaisesta työharjoittelusta voi kuitenkin saada jotain evästä tulevalle työuralle. Esimerkiksi kätilöopiskelijoiden työharjoitteluihin sisältyy psykiatrian jakso, vaikka kätilöt kai harvemmin hakeutuvat psykiatrisille osastoille töihin? Harjoittelun aikana kätilöopiskelijoilla on mahdollisuus saada kokemusta ja tietoutta psykiatrisista sairauksista, joihin kätilöopiskelijat saattavat myöhemmin törmätä harjoittaessaan kätilön ammattia. Asenne ratkaisee. Olen ollut aikanaan omassa työyksikössä opiskelijan myssy päässä. Monista vuosien varrella harjoittelussa olleista opiskelijoista on myöhemmin tullut työkavereita. Kaikista ei tule, eikä tarvitse tulla. Ohjaajana odotan kuitenkin opiskelijalta, että hän tekee työharjoittelujakson loppuun parhaansa mukaan. Aina on mahdollisuus oppia jotain. 5. Maassa maan tavalla Työharjoittelussa opiskelijalla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Kaikissa työyhteisöissä on omat kirjoitetut, ja joissain asioissa kirjoittamattomat sääntönsä, sekä käytännöt toimia erilaisissa tilanteissa. Hoitoalan työyksiköille on tyypillistä se, että työvuoroilla on tarkka alkamisaika. Ohjaajana odotan, että opiskelija on täsmällinen. Ei ole harjoittelupaikan vika jos aikaisemmalla bussivuorolla tuleminen tarkoittaa sitä, että on varttia liian aikaisin työharjoittelupaikalla, kun taas seuraavan bussivuoron valitsemalla myöhästyisi työvuoron alusta. Odotan, että opiskelija ilmoittaa jos ei ole jostain syystä tulossa harjoitteluvuoroon. Vuosien varrella mieleen ovat jääneet myös sellaiset hyvät peruskäytöstavat omaavat opiskelijat, jotka huomaavat myös oma-aloitteisesti esittäytyä niin potilaille kuin muille työyhteisön jäsenille. Myös hoitoalalla löytynee työyhteisöjä, missä aamuvuoro aloitetaan yhteisellä aamukahvilla. Leikkaussalityölle taas on tyypillistä, että aamuvuoron alkaessa salivalmistelujen kanssa on kiire, jotta päivän elektiiviset leikkaukset alkavat ajallaan. Kahvitauon paikka koittaa vasta myöhemmin aamupäivällä. Neuvon omia opiskelijoita syömään aamupalan, ja juomaan aamukahvit tai -teet ennen työvuoron alkua. Ja vinkkaan, että vuoron aikana kannattaa pitää huolta tauoille lähtemisestä, ellei ohjaamisesta innostunut ohjaaja huomaa sitä opiskelijalle sanoa. Sonja ja Emmi ovat pohtineet kirjoituksissaan harjoitteluohjaajan opiskelijalle aiheuttamaa ahdistusta, työharjoittelun stressaavuutta, sekä suhtautumista opiskelijoihin. Lue lisää täältä, tästä ja tästä. *) Hoitotyön muistot, toimittaneet Helga Tahvanainen ja Juha Nirkko. SKS, 2000.
  4. Missä oikeudenmukaisuus harjoittelupaikkavarauksissa?

    Vuosi sitten Tehy uutisoi harjoittelupaikkojen varaamisen helpottumisesta. Sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikat varataan tätä nykyä ammattikorkeakouluissa sähköisesti. Aiemmin opiskelija on saattanut joutua "kyttäämään" kiinnostavaa harjoittelupaikkaa, sillä työnantajat ovat ilmoittaneet paikat eri aikaan. Nyt kaikki harjoittelupaikat tulevat varausjärjestelmään näkyviin yhtä aikaa. Keväällä 2017 käyttöönotettu varausjärjestelmä Jobiili on syksyllä otettu myös Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa käyttöön. Työnantajat tarjoavat harjoittelupaikkoja opiskelijoille rajoitetusti. Opiskelijat pääsevät tutustumaan ennen varsinaista varauspäivää tarjolla oleviin harjoittelupaikkoihin. Jobiilista löytyy harjoittelupaikan lisäksi työnantajien kuvaus siitä, mitä kyseinen harjoittelupaikka sisältää ja mahdolliset vaatimukset opiskelijalta ennen harjoittelun aloittamista. Mitä opiskelija haluaa tietää harjoittelupaikasta? Harjoittelupaikkakuvausten tekemiseen olisi syytä nähdä aikaa ja vaivaa. Vaillinainen tai hajamielisesti kirjoitettu lyhyt kuvaus harjoittelupaikasta saattaa vähentää opiskelijoiden mielenkiintoa harjoittelupaikkaa kohtaan. Se saattaa antaa sellaisen kuvan, ettei opiskelijoista olla kiinnostuneita. Kysyin opiskelijatovereiltani, mitä tietoa he arvostavat, mikä on oleellista ja minkälainen tieto saa kiinnostuksen heräämään tiettyä harjoittelupaikkaa kohtaan. He listasivat seuraavia asioita: 1. Millaisia potilaita/mitä sairauksia paikassa yleisimmin hoidetaan 2. Mikä on keskimääräinen hoitojakson pituus 3. Montako potilaspaikkaa ko paikassa on 4. Mitä kuuluu sen ammattiryhmän työtehtäviin, jonka harjoittelupaikkaa opiskelija on hakemassa, esim. sairaanhoitaja 5. Missä vaiheessa opiskelijan opinnot on oltava, jotta harjoittelusta hyötyy Oleellista olisi siis saada hyvä kuva siitä, mitä voi harjoittelulta odottaa, minkälaisia oppimistilanteita voi tulla vastaan ja minkälaisia toimenpiteitä opiskelijalla on mahdollisuus harjoittelupaikassa nähdä ja tehdä. Harjoittelupaikan varaaminen Jobiiliin pystyy tallentamaan omia harjoittelupaikkasuosikkeja, jolloin oman paikan löytäminen varauspäivänä on nopeampaa. Käytännössä harjoittelupaikan varaus käy siten, että nopeat syövät hitaat. Kilpajuoksu alkaa. Jonkun kone tai netti pätkii juuri kriittisellä hetkellä. Kun viimein saat yhteyden toimimaan, huomaat että se paikka on varattu, joka oli oma ykkössuosikki. Kiire seuraavan harjoittelupaikan kimppuun. Järkyttävä stressi ja paniikki, ettet jää ilman paikkaa. Viikko sitten Jobiili oli monissa uutisotsikoissa mukana, kun palvelu kaatui harjoittelupaikkavarausten aikana. Voisiko varaamista suorittaa mitenkään muuten, kuin kilpajuoksuna kaikkien harjoittelupaikkaa varaavien kesken? Joku/jotkut joutuvat kuitenkin aina jonon hännille ja saavat paikan viimeisenä, joten eikö tähänkin voisi keksiä ratkaisun, joka olisi kaikille oikeudenmukainen? Esimerkkinä Seinäjoen Ammattikorkeakoulun tapa: harjoittelupaikan varaamisjärjestyksen arvonta omien luokkalaisten kesken. Harjoittelupaikkoja ei tässäkään tapauksessa riitä kaikille erikoissairaanhoidosta, mutta ainakin kaikki säästyvät kilpajuoksulta. Omalla vuorollaan on oikeasti hetken aikaa miettiä, minkä jäljellä olevista paikoista valitsee. Meidän sairaanhoitajaryhmämme varaa nyt marraskuussa harjoittelupaikat sisätautien ja kirurgian harjoittelujaksoille. Harjoittelu alkaa tammikuussa ja kestää yhteensä kymmenen viikkoa. Ryhmä jakautuu puoliksi. Harjoittelun vastuuopettaja informoi ryhmällemme sähköpostitse etukäteen Seinäjoella erikoissairaanhoidossa tarjolla olevat paikat ja niihin harjoittelujaksolle otettavat opiskelijamäärät. Näiden lisäksi on mahdollisuus hakeutua esimerkiksi oman tai muun kunnan terveyskeskukseen/akuuttiosastolle. Nämä paikat eivät näy Jobiilissa. Varaamisjärjestyksen arpomisen jälkeen valitsimme paikat ryhmämme kesken omassa keskusteluryhmässämme. Koska harjoittelujakso sisältää kaksi harjoittelupaikkaa, oli meillä myös kaksi valintakierrosta. Harjoittelupaikan valintajärjestys oli toisella kierroksella käänteinen. Ensimmäisenä sisätautien paikan valinnut oli toisella kierroksella valitsemassa kirurgian harjoitteluun paikkansa viimeisenä. Näin vältytään siltä, että joku on aina häntäpäässä paikkavalinnassa, sillä kaikille paikkoja ei riitä erikoissairaanhoidosta, eivätkä kaikki voi päästä sinne minne haluavat. Mitä ajatuksia tällainen vaihtoehto herättää? Onko muita toimivia käytäntöjä, tai oletko ehkä tyytyväinen tämän hetkiseen varausjärjestelyyn?
  5. Ohjaaja, saatko opiskelijan ahdistumaan?

    Aina sitä jännitti mennä uuteen työharjoitteluun. Voisi sanoa, että välillä jopa ahdisti. Ajattelin ettei harjoittelupaikan työnkuvalla olisi edes paljoa väliä, kunhan ohjaaja olisi mukava. Monilla koulukavereilla oli samoja fiiliksiä. Sitä ajatteli, että jos ohjaajan kanssa kemiat kohtaavat niin työharjoitteluviikot voisi oikeasti olla opettavaista ja mukavaa aikaa. Jos taas ei, niin jokapäiväinen motivaatio on vaan jotenkin kaivettava esiin. Opiskelija saa työharjoittelusta todella paljon irti, jos ohjaaja on oikeasti halukas opettamaan ja ohjaamaan opiskelijaa. Harmillista, mutta olen huomannut, että joillakin hoitajilla tämä taito on unohtunut. On laitettu opiskelija tekemään asioita joihin häntä ei ole kunnolla perehdytetty tai vaihtoehtoisesti ei anneta opiskelijalle sopivassa määrin vastuuta. Kukaan kun ei vaan vierestä katsomalla opi. Muistan vieläkin omalta opiskeluajaltani ne mieluisimmat ohjaajat. He ymmärsivät, että olin harjoittelussa, en siis osaa kaikkea eikä tarvitsekaan. Kemiat kohtasivat ja myös huumori oli läsnä työvuoroissa. Parhaat ohjaajat arvioivat kehitystäni jakson ajalta, ja sain sen pohjalta arvosanan. Ei oletettu, että osaisin jo alussa kaikkia asioita vaan niitä yhdessä treenattiin pitkin harjoittelujaksoa. Näitä ohjaajia on muisteltu jälkeenpäin lämmöllä. He kohtelivat tasavertaisesti ja ajatuksena olin heille tulevaisuuden työkaveri. Jokainen meistä on ollut opiskelija. Jännittänyt ensimmäisiä työharjoittelupäiviä, miettinyt osaako tarpeeksi tai miten henkilökemiat ohjaajan kanssa kohtaavat. Näitä hetkiä olisi hyvä palautella mieleen, kun toimii itse ohjaajana. Tietenkin myös opiskelijoissa on eroja. Osa on vasta peruskoulun päättäneitä nuoria ja osa aikuisia alanvaihtajia. Myös ikä vaikuttaa jonkin verran siihen mitä opiskelijalta voi odottaa. Itse olen ollut useasti myös ohjaajan roolissa. Eräänä keväänä minulla oli kotihoidossa opiskelija, joka oli 50-vuotias perheenäiti. Itse olin tällöin 21-vuotias. Naureskelimme yhdessä, kun asiakkaat luulivat opiskelijaa äidikseni, tai vähintään, että hän olisi minun ohjaajani eikä toisinpäin. Hänen harjoittelunsa meni todella hyvin ja hän oli motivoitunut oppimaan. Heti hänen jälkeensä sain viideksi viikoksi ohjattavakseni 18-vuotiaan opiskelijan. Myös hänen kanssaan kemiat kohtasivat ja jakso oli todella mukava. Vaikka opiskelijat olivat aivan eri ikäisiä ja heidän kokemuksensa työelämästä olivat päin vastaiset, niin halusin suhteuttaa heidän osaamistasonsa ja pyrkiä olemaan kaikin tavoin olemaan heille hyvä ohjaaja. Ehkä haluan tällä kaikella sanoa, että muista ohjaaja kuinka jännittäviä työharjoittelut ovat opiskelijalle. Ohjaa heitä niin kuin itse olisit toivonut sinua ohjattavan. Anna vastuuta. Huomioi opiskelijan ikä, aiemmat työharjoittelut sekä jakson tavoitteet. Anna hänelle aikaa oppia, älä odota heti osaamista. Eikä pieni huumorikaan ole pahitteeksi, se keventää kummasti tunnelmaa.
  6. Vaihtoehto perinteiselle harjoittelulle

    Viime postauksessani kirjoitin Skholesta ja verkko-opinnoista osana ammattikorkeakouluopintoja. Samaa aihetta sivuten itsenäisen opiskelun, verkko-opiskelun ja vaihtoehtoisten toteutustapojen näkökulmasta halusin kirjoittaa nyt itselleni ajankohtaisesta aiheesta: työharjoittelusta. Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Sairaanhoitaja (AMK) on laajuudeltaan 210 opintopistettä, johon sisältyy käytännön harjoittelua 75 op. Opintojen aikana opiskelijat harjoittelevat erilaisissa toimintaympäristöissä perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. (Linkki SeAMKin julkaisuun työn opinnollistamisesta ja voo harjoittelumallista) Silloin kun opiskelijalle on kertynyt työkokemusta omalta alalta, on mahdollista hakea AHOTointia (aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen), nykyään OT (osaamisen tunnustaminen), harjoittelun hyväksilukemiseksi. Harjoittelun hyväksiluku edellyttää SeAMKilla kahden vuoden työkokemusta valmistumisen jälkeen. Ensimmäisenä lukuvuotena meillä oli hoitotyön perustaitojen harjoittelu, jonka hyväksiluin työkokemuksellani vanhustyöstä. Tähän kuluivat kaikki sosionomiksi valmistumisen jälkeen saamani työkokemusvuodet. Nyt meillä on viikolla 41 alkanut gerontologisen hoitotyön harjoittelu, joka kestää viisi viikkoa. Ennen harjoittelua suoritin Skholessa opintojaksoon liittyvän Geriatrian verkkokurssin. Koska käytin työkokemusvuoteni perusharjoittelun AHOTointiin, en voinut hyväksilukea nyt alkanutta harjoittelua. Vaihtoehtona perinteisen harjoittelun suorittamiseen SeAMK tarjoaa mahdollisuuden työn opinnollistamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija on palkallisena työntekijänä omalla työpaikallaan, jonka ohessa opiskelee itsenäisesti verkossa harjoitteluun liittyvää teoriaa ja suorittaa tiettyjä tehtäviä omalle työpaikalleen. Näin ollen työnantaja hyötyy harjoittelusta siten, että opiskelija tuo uutta teoriatietoa työpaikalle ja opiskelija itse hyötyy siten, että saa omalla työpaikallaan harjoitella sairaanhoitajan työhön liittyviä tehtäviä. Opiskelija saa uutta näkökulmaa omasta työstään. Harjoittelun vuoksi ei tarvitse olla poissa omalta työpaikaltaan, palkattomana harjoittelijana jossain muualla. Mielestäni tämä on toimiva vaihtoehto sille, että lähtisin tekemään täysmittaisen harjoittelun johonkin toiseen ikääntyvien asumispalveluyksikköön, jossa perustyö on juuri sitä samaa, kuin mitä omalla työpaikallani teen. Sairaanhoitajan tehtävätkään tuskin radikaalisti poikkeavat siitä, mitä omassa yksikössäni sairaanhoitajan tehtäviin kuuluu. Vaihtoehtona minulla olisi tietenkin ollut pyrkiä kotisairaanhoitoon harjoitteluun, jolloin olisin päässyt tutustumaan itselleni vielä täysin vieraaseen työympäristöön. Koen kuitenkin, että työn opinnollistaminen tässä vaiheessa opintoja on minulle hyvä ratkaisu. Itseopiskelu ja syventyminen kurssin aiheisiin hyödyttävät sekä minua itseäni, että työpaikkaani. Ja mikä parasta, työkaverit saavat naljailla siitä, että olen opiskelijana omalla työpaikallani Gerontologisen harjoittelun työn opinnollistamiseen kuuluu yhden asiakkaan omahoitajana toimiminen ja hänelle hoitosuunnitelman tekeminen, sen seuraaminen ja arviointi harjoittelujakson ajan. Lisäksi pidän työpaikallani osastotunnin, tai meillä paremmin tunnetun henkilöstöpalaverin, aiheesta gerontologisen tiedon hyödyntäminen ja soveltaminen omahoitajana. Tähän yhteyteen liitän myös saattohoidon, josta työyhteisölle tulee näyttää saattohoitovideo verkosta. Viimeisenä harjoittelujaksoon kuuluu toiminnallisen tuokion järjestäminen asukkaille ja heidän läheisilleen. Opiskelijan osaaminen testataan lisäksi gerontologisen hoitotyön tentillä, jonka opiskelija suorittaa itsenäisesti verkossa annettuna ajankohtana. Harjoitteluaiheeseen liittyen blogitoverini Emmi on kirjoittanut hyvän postauksen siitä, miten saada mahdollisimman paljon harjoitteluista irti. Lue, mitä Emmi kirjoittaa tavoitteiden asettamisesta työharjoitteluun täältä. Itse asetin myös samaan tapaan omia tavoitteita harjoittelujaksolle yleisten tavoitteiden lisäksi. Mitä mieltä Sinä olet harjoittelun suorittamisesta? Onko parempi ottaa kaikki uusi tieto ja kokemus irti tekemällä kaikki harjoittelut harjoitteluna, hyväksilukea sellaiset opintojaksot, joista työkokemusta jo on, vai toteuttaa harjoittelu tällaisena työn opinnollistamisena, mikäli siihen mahdollisuus on?
  7. Mitä jos jonain päivänä olisin työtoverisi?

    Kahden viikon takaisessa postauksessani lupasin kirjoittaa siitä, kuinka olen havainnut opiskelijoihin suhtauduttavan yleisellä tasolla. Aihe on laaja, sillä kokemuksia ja näkökulmia asiaan on niin paljon. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on kuitenkin vedota erityisesti sinuun, hoitoalan ammattilainen, joka päivittäisessä arjessasi kohtaat opiskelijoita. Koen, että opiskelijan roolissa ollessani minua on kohdeltu suurimmaksi osaksi kunnioittavasti, siitä olen kiitollinen. Väheksymistä esiintyy silti aivan liian paljon. Se ei välttämättä kohdistu juuri minuun, vaan ennemminkin meihin. Meihin opiskelijoihin, tulevaisuuden työntekijöihin. Väheksymiseen liittyy usein voimakkaasti yleistetty kielteinen mielikuva siitä, millaisia me opiskelijat olemme. Sanomattakin on selvää, että todellisuudessa nuo yleistykset koskevat vain marginaalista osaa opiskelijoiden suuresta massasta. Itsensä puolustamisen ylitsepääsemätön vaikeus Kuukausi sitten harjoittelussa ollessani olin tutustumassa harjoitteluyksikköni ulkopuolisen sairaanhoitajan toimenkuvaan. Hänen työkenttäänsä kuului koko sairaala, joten aamupäivämme kului eri osastoilla työtehtävien parissa vieraillen. Eräälle osastolle mennessämme minut esiteltiin opiskelijana yhdelle osaston henkilökuntaan kuuluvalle hoitajalle. Tervehdin reippaasti kyseistä hoitajaa saaden vastaukseksi vain lyhyen silmäyksen. Läsnäolostani sen enempää välittämättä tuo hoitaja tokaisi kuuluvaan ääneen sekä silmiään pyöritellen minut esitelleelle sairaanhoitajalle, että ”voi ei, ajattele mihin me joudutaan jossain vaiheessa, kun noita tulee vain enemmän ja enemmän”. Hiljaisuus. Sairaanhoitaja, jonka mukana kuljin, oli hiljaa. Minä olin hiljaa. Kiusallinen tilanne laukesi puheenaiheen vaihtoon, mutta itselleni jäi tilanteesta ikävä maku suuhun. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinen. Oma reaktioni näissä tilanteissa on harmillinen. Hei itsekunnioitus, missä oikein luuraat silloin, kun sinua tarvitaan? Muutama viikko sitten Rayan Hämäläinen kirjoitti äärimmäisen osuvasti niistä syistä, joiden vuoksi nuorten hoitajien on vaikea puolustautua ikävää kohtelua kohdatessaan. Allekirjoitan hänen tekstinsä, sillä vastaavanlaisissa tilanteissa yllätyn kohtaamastani töykeydestä niin suuresti, että jään suorastaan sanattomaksi. Sen vuoksi minulla olisi sinulle, hoitotyön ammattilainen, kaksi tärkeää asiaa ajateltavaksi. 1. Muista, että olet ollut itsekin joskus opiskelija. 2. Muista, että jonain päivänä saatan olla työtoverisi. Minkä taakseen jättää, sen saattaa edestään löytää Hoitotyön parissa vietetyt vuosikymmenetkään eivät pyyhi pois sitä tosiasiaa, että joskus sinäkin olet aloittanut työurasi alusta. Joskus sinäkin olet opetellut asioita ja jännittänyt sitä, että osaatko ja pystytkö. Minä ja opiskelijatoverini elämme sitä aikaa nyt. Olen varma, että ymmärrät, ettei tarpeettoman mielipahan aiheuttaminen edistä kenenkään oppimista. Hyvät ihmiset ja kauniit sanat muistetaan, mutta vielä paremmin mieleen jäävät huonosti käyttäytyvät ihmiset. Tämä on haaste erityisesti silloin, kun opiskelija siirtyy valmistumisensa jälkeen työelämään ja mahdollisesti samaan työyksikköön sellaisen ihmisen kanssa, joka on jäänyt mieleen vain ilkeiden sanojensa myötä. Sitten ihmetellään, miksi yleinen työilmapiiri on niin huono ja mitä asialle voisi tehdä. Minulla on ajatus siitä, mitä asialle voisi tehdä. Kohtele toista ihmistä hyvin, oli hän sitten opiskelija, vastavalmistunut hoitaja tai hoitotyön vanha konkari. Tervehdi ja hymyile. Kiitos ei liene liikaa silloin, kun olet saanut tarvitsemasi avun. Auta itse, jos voit. Anna positiivista palautetta. Kannusta ja auta kehittymään, älä alista ja lyttää. Jos kuitenkin teet niin, pyydä anteeksi. Mikäli joku kohtelee sinua huonosti, älä lähde siihen mukaan. Kun sinun tekee mieli vastata tuleen tulella, muista, että palokunnat käyttävät yleensä vettä. Yksinkertaisia asioita, mutta eivät mitään itsestäänselvyyksiä. Mikäli siellä ruudun takana on työelämässä olevia hoitajia, niin olisi hienoa kuulla, että kuinka sinun työyhteisössäsi suhtaudutaan opiskelijoihin? Nähdäänkö opiskelijat tulevaisuuden voimavarana vai ennemminkin taakkana? Jos ruudun takana on opiskelijoita, niin olisi mukava kuulla millaista kohtelua juuri sinä olet kohdannut työkentillä. Iloista viikonloppua juuri sinulle!
  8. Opiskelija, stressaako työharjoittelu? Huomioi nämä 3 asiaa!

    Syksy on aina tarkoittanut itselleni eräänlaista uutta alkua opiskelun suhteen, niin myös tänä vuonna. Menneen kesän työskentelin sairaanhoitajan sijaisena, mutta nyt olen tehnyt paluun opiskelujen pariin. Savonia ammattikorkeakoulun penkkien kuluttamisen sijaan aloitin syyslukukauden harjoittelujaksolla heräämössä, mikä olisi normaalisti nostanut stressikäyräni tappiinsa viimeistään viikkoa ennen harjoittelun aloitusta. Itseni ja läheisteni onneksi näin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt, vaan oloni oli suorastaan tyynen zen vielä ensimmäisen harjoittelupäivän aamuna. Tämä ennenkuulumaton asetelma sai minut pohdiskelemaan niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että nykyisin seison suhteellisen vakaasti omilla jaloillani myös hoitajan työasu ylläni. 1. Kokemukset vahvistavat Harmittavan kliseistä, mutta silti niin totta. Kokemuksella en tarkoita ainoastaan niitä opittuja käden taitoja, joiden ansiosta olen oppinut niin kanyloimaan kuin katetroimaankin. Hoitotyön eri kentiltä saamani kokemuksen avulla minun on helpompi kohdata eri tavalla sairaita ja erilaisissa tilanteissa olevia potilaita. On hienoa huomata, että minun on yhä helpompi lukea tilanteita ja ihmisiä, sekä yhä enenevissä määrin löytää ratkaisuja käsillä oleviin ongelmiin. On sanottu, että hyvät päätökset syntyvät kokemuksesta ja kokemus syntyy huonoista päätöksistä. Ainakin omalla kohdallani allekirjoitan tämän täysin. Opiskelijana ollessa koen olevani kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että voin iloita tekemistäni hyvistä päätöksistä, mutta minun harvemmin tarvitsee kantaa huolta huonoista päätöksistä. Syy tähän löytyy kohdasta kaksi. 2. Oman roolin tiedostaminen Harjoittelussa ollessani tehtäväni opiskelijana on ensisijaisesti tutustua työhön sekä tehdä työtehtäviä oman osaamiseni puitteissa tai osaamistani kehittäen ja syventäen. Opiskelijana rooliini eivät kuulu vaativat itsenäiset päätökset. Tämän asian ovat luultavasti tiedostaneet alusta asti kaikki muut, paitsi minä itse. On ollut helpotus ymmärtää, ettei minun tarvitse osata kaikkea ainakaan ensimmäisenä päivänä itsenäisesti. Olen myös ymmärtänyt, etten pysty oppimaan kaikkea tulevan työni kannalta keskeistä vain muutaman opiskeluvuoden aikana. Olen hyväksynyt ajatuksen siitä, että elinikäistä oppimista tapahtuu joka päivä, eikä minun tarvitse – varsinkaan opiskelijana ollessa – olla yksin vastuussa. On tärkeää tiedostaa, että niin opiskelijana kuin työntekijänäkin voin ongelmatilanteissa tukeutua ympärilläni olevaan työyhteisöön. Nämä asiat ovat olleet isoja tekijöitä siinä, etten aloita työharjoittelujani enää sisäisen paniikin vallassa. Päinvastoin, olen jopa oppinut ottamaan ilon irti siitä, että voin turvallisesti kerryttää kokemustani sekä samaan aikaan nauttia oppimisen prosessista. 3. Itsetuntemus ja armollisuus. Eri työ- ja työharjoittelupaikat ovat saaneet minut pohtimaan sitä millainen olen ja tahdon olla hoitajana sekä millaisesta työstä pidän. Oma orastava ammatti-identiteettini on seurausta siitä, että tunnistan omat mielenkiinnon kohteeni, osaamisalueeni sekä kehityskohteeni. Hoitoalalla suuntautumisvaihtoehdot ovat laajat, jonka vuoksi myös opiskelujen aikaiset aiheet heittelehtivät aiheiltaan laidasta laitaan. Itselläni kesti yllättävän pitkään, että ymmärsin, ettei minun tarvitse tykätä kaikesta työstä, jota olen päässyt tekemään. Opintojen alussa stressasin, kun en odotuksistani huolimatta saanutkaan ensimmäisessä työharjoittelussa riemullisia ”tämä on se työ jota haluan tehdä loppuelämäni” –elämyksiä. Nykyään ymmärrän, ettei kaikkien työtehtävien tarvitse sytyttää minua. Kaiken saamani opin otan yhä ilolla vastaan, mutta olen antanut itselleni luvan poissulkea niitä työtehtäviä, jotka eivät tunnu lainkaan itselleni sopivilta. Koen, että tämä on tuonut tiettyä rentoutta opiskeluuni sekä vahvistanut uskoani siihen, että jonain päivänä minäkin saan tehdä työkseni juuri sitä, mistä tykkään. Tällaisia ajatuksia tällä kertaa! Seuraavassa kirjoituksessa ajattelin kirjoitella ajatuksiani siitä, millaista kohtelua koen opiskelijana saaneeni harjoittelupaikoissa ja siitä, kuinka olen nähnyt opiskelijoihin yleisesti suhtauduttavan. Mikäli siellä ruudun takana on opiskelijakollegoita, niin olisi kiva tietää, että stressaako juuri sinua työharjoittelun aloittaminen? Mikäli lukijoissa taas on hoitotyön kokeneempia konkareita, niin olisi äärimmäisen mukavaa saada vinkkejä siihen, että millaisilla muilla keinoilla minä ja kaltaiseni stressaajat voisivat helpottaa harjoittelun alkuun liittyviä epävarmuuden tunteita.
×