Jump to content

Hae sivustolta

Tulokset asiasanalla 'Hoitoalan opetus'.



More search options

  • Hae asiasanan perusteella

    Erottele asiasanat pilkulla.
  • Hae kirjoittajan perusteella

Sisällön tyyppi


Foorumi

  • Hoitotyö
    • Kliininen hoitotyö
    • Terveydenhuoltoalan opinnot
    • Kansainväliset asiat
    • Edunvalvonta ja työsuojelu
    • Terveydenhuoltoalan työpaikat
    • Hoitajien kirpputori
    • Alakategoriat
    • Hoitajat Instagramissa
    • Hoitajat Facebookissa
    • Hoitajat Twitterissä

Categories

  • Ajankohtaista
  • Viihde

Categories

  • Blogi

Löytyi 8 tulosta

  1. Inkeri Laaksonen on väitellyt mielenkiintoisesta aiheesta. Hänen väitöskirjansa käsittelee aikuisopettajien käsityksiä opetuksesta ja teknologiasta. Tutkimuksen mukaan aikuisopettajat ovat tietoisia osaamisensa tasosta, avoimia uusille opetusteknologisille ratkaisuille ja rohkeasti aktiivisia pohtiessaan opettajuuttaan. Aikuisopettajilla on vahva tahtotila tarjota opiskelijoille työelämän vaatimusten mukaiset teknologiset puitteet. Ja sitten iskee aikuisopettajan todellisuus. Opettajilla on aivan liian vähän aikaa kehittää opetusta. Opetuksen ja teknologian yhteensovittamisen suunnittelu voi jäädä helposti opettajan vapaa-ajalle. Lisäksi aikuisopettajan työpaikkaa voivat kurittaa ajan puutteen lisäksi fyysisten ja taloudellisten resurssien vähyys. Joissain kouluissa teknologian ja sen sovellusten käytöstä on jäykät linjaukset, toisissa niitä ei ole lainkaan. Ristiriitaa, stressiä ja turhautumista kouluissa ja aikuisopettajan työssä aiheuttivat monet asiat. Monen opettajan työpaikalla on ajantasaista teknologiaa ja etäyhteydet, aikaa ja tukea opetuksen kehittämiseen sekä hyvä työhön perehdytys ja koulutusmahdollisuudet. Mutta usean aikuisopettajan todellisuus on toisenlainen. Laaksonen viittaa väitöskirjassaan samaan asiaan, josta bloggasin viime vuonna. Aikuisopettaja joutuu lopulta hyödyntämään teknologiaa opetuksessa kuten itse parhaaksi näkee. Se tuo vapautta opetuksen suunnitteluun, mutta voi myös tarkoittaa opettajalle hermoja raastavaa yksin jäämistä. Silloin hyvät käytännöt eivät leviä parhaalla mahdollisella tavalla opettajalta toiselle ja jokainen tekee opetusryhmän kanssa mitä huvittaa. Miten silloin käy tasa-arvoisen ja laadukkaan opetuksen? Sitä ei tiedä varmasti tällä hetkellä kukaan. Mitä ajattelen luettuani Laaksosen väitöskirjan? Nykyinen koulutuksen tila tulisi korjata perumalla aikuiskoulutukseen kohdistuvat taloudelliset leikkaukset, koska huippukoulutus on toimivan terveydenhuollon ja ruuan tuotannon lisäksi sivistysvaltion tärkeintä pääomaa. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa blendaamisella ja digipedagogiikalla tulisi olla entistä keskeisempi asema. Kouluissa on myös rohkeasti päätettävä, ettei digiloikka tapahdu marssijärjestyksessä: laitteisto, ohjelmistot ja pedagogiikka. Lisäksi aikuiskoulutuksen opettajille on annettava riittävästi aikaa muun muassa kehittää digiopetusta ja testata erilaisia opetukseen käytettäviä laitevaihtoehtoja. He tarvitsevat aikaa tutustuakseen uusimpiin kustannustehokkaisiin sosiaali- ja terveysalan verkkoratkaisuihin ja opiskelijoiden osaamisen mittaamisen tehokkaisiin työkaluihin. Aikuisopettajat ovat viime kädessä niitä, joiden tulisi olla päättämässä aikuiskoulutuksessa parhaiten toimivista laite- ja ohjelmistohankinnoista, ja niiden käyttöä tukevista palveluista. Lyhytnäköisesti tämän kaiken ajatellaan vievän aikaa opetukselta ja opiskelijoilta. Todellisuudessa ehdottamani muutokset säästävät aikaa, rahaa ja resursseja, koska nyt liian monen aikuisopettajan opetustyössä mättää juuri toimimattoman opetusteknologian käyttö. Lähde Laaksonen I. 2016. Avaimia huomiseen? Aikuisopettajien käsityksiä ilmiöstä opettajuus ja teknologia. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.
  2. 4 asiaa - Miten terveysalan opinnot ovat muuttaneet minua?

    Ensinnäkin, hyvää uutta vuotta! Vuodenvaihde on aina tarkoittanut itselleni tietynlaista käännekohtaa. Se ei välttämättä tarkoita mitään konkreettista muutosta arkisessa elämässäni, mutta se tarkoittaa vähintäänkin sitä, että on jälleen aika pysähtyä pohtimaan, että mihin ollaan tultu ja mihin ollaan menossa. Tällä hetkellä suorastaan kihisen jännityksestä, sillä ihan näinä päivinä käännän uuden sivun opinnoissani. Se tarkoittaa sitä, että pääsen opiskelemaan juuri niitä asioita, joiden vuoksi ylipäänsä hain opiskelemaan muutama vuosi takaperin. Takanani on nyt kolme vuotta terveysalan opintoja, ja voin sanoa noiden vuosien kuluneen äkkiä. Sen vuoksi on vaikeaa yrittää palata vuosi tai kaksi vuotta taaksepäin omissa ajatuksissani, mutta sen sijaan pystyn kyllä palamaan opintojen alkua edeltäviin ajatuksiini. Nuo ajatukset ovat hyvin erilaisia kuin ne, jotka tänä päivänä pyörivät mielessäni. Osittain syynä saattaa olla iän ja kokemuksen karttuminen, mutta uskon, että seuraavat ajatukseni ovat syntyneet hyvin pitkälti terveysalan opintojen takia. 1. Terveys on tärkein Sanotaan, että terveys on tärkeintä mitä meillä on. Olen aina nyökkäillyt tämän lauseen kohdalla, mutta nykyisin ymmärrän, mitä tuolla lauseella oikeasti haetaan. Luulen, että osasyynä on se, että olen nähnyt toistuvasti sekä töissä että työharjoittelussa ollessani ihmisiä, jotka ovat menettäneet - ainakin osittain - terveytensä. Olen nähnyt parantumattomasti sairaita ja heitä, jotka haaveilevat ainoastaan siitä, että pääsisivät itsenäisesti kauppaan tai kävelemään ilman tukea. Tai ylipäänsä kävelemään jollakin tavoin. Ennen opintojani olin lukenut heistä vain lehdistä, mutta se on hyvin eri asia kun vertaa siihen, että työskentelee heidän parissaan. Nykyään arvostan terveyttäni niin paljon, etten (enää) lähde urheilemaan edes pienessä flunssassa. Liikun, koska tahdon pitää huolta itsestäni ja vaalia terveyttäni. Ostin jopa D-vitamiinia talven varalle. En siksi, että huomaisin sen käytöllä olevan kovin suurta eroa, vaan siksi, että toivon siitä olevan edes pientä hyötyä terveydelleni. Valitsen useinmiten hissin sijaan rappuset, vain koska voin. Kaikki eivät voi. 2. Tieto lisää ymmärrystä On hämmästyttävää, kuinka paljon tiedon ja kokemuksen karttuminen voivat lisätä ymmärrystä. Vuosia sitten ennen opintojen aloittamista ajattelin naivisti, että vakava fyysinen sairaus on raskain taakka kantaa. Ajattelin, että todennäköisemmin arkea rajoittaa vakava fyysinen sairaus kuin todettu mielenterveyshäiriö. Viime vuonna työskentelin yhteensä 4,5 kuukautta psykiatrisessa sairaalassa, ja on sanomattakin selvää, etten ajattelee enää näin mustavalkoisesti. 3. Tieto lisää myös tuskaa Ymmärrykseni elintapojen ja pitkäaikaissairauksien vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin on lisääntynyt, ja se on tuonut elämääni paljon hyvää. Samalla se on tuonut mukanaan paljon huolta. Nykyisin suurimmat huoleni asuvat läheisissä ihmisissä ja heidän terveydessään. Hänessä, jolla on pitkittynyttä selkäkipua. Hänessä, jonka sydän ajoittain reistailee. Hänessä, joka on ajoittain uupunut arjen keskellä ja hänessä, joka laittaa kaiken muun oman terveytensä ja hyvinvointinsa edelle. Olen ennenkin ollut huolestunut läheisteni terveydentilasta, mutta silloin huoleni on ollut paljon epämääräisempää. On vaikeaa huolestua läheisen korkeasta verenpaineesta, kolesteroliarvoista ja päänsärystä silloin, kun ei osaa nähdä syy-seuraus -yhteyksiä asioiden välillä eikä ymmärrä, mihin tällaiset asiat voivat pahimmillaan johtaa. En minä nykyisinkään kaikkea tiedä - ja hyvä niin - mutta tiedän enemmän kuin ennen. Se tarkoittaa sitä, että osaan myös pelätä enemmän kuin ennen. Pidä huolta omista asioistasi on sanontana tuttu, mutta sitä on äärimmäisen vaikea noudattaa nykyisin. Voin tehdä terveyttä edistäviä valintoja omassa arjessani, mutta se, etten voi tehdä näitä valintoja läheisteni puolesta, on ajoittain raastavaa. 4. Varovaisuus voi suojata pahalta Opintojeni aikana olen ymmärtänyt, kuinka vahva, mutta toisaalta myös hauras ihmiskeho on. Olen ymmärtänyt, ettei läheskään aina tarvita pitkäaikaissairautta tai pitkää ikää siihen, että elämä päättyy. Kuolema voi olla myös sekoitus huonoa tuuria, huolimattomuutta ja vääriä valintoja. Sen vuoksi olen pyrkinyt entisestään lisäämään arkeeni pieniä turvallisuuteen liittyviä asioita, joilla saattaa olla kuitenkin suuri merkitys. Sellaisia ovat pyöräilykypärän käyttäminen pyöräillessä, koska nykyisin pääni on minulle tärkeämpi kuin kampaukseni. Hyvät talvikengät, koska liukkaalla kelillä pystyssä pysyminen on minulle nykyisin tärkeämpää kuin nätit ja korkeakorkoiset nilkkurit. Useampien heijastimien käyttäminen, jotta autoilijat näkisivät minut pimeällä paremmin. Perusasioita, mutta sellaisia, joiden merkitystä en aikaisemmin ymmärtänyt - en edes äidin vuosia kestäneen huomauttelun jälkeen. Loppujen lopuksi, olen äärimmäisen kiitollinen niistä eväistä, joita olen opiskellessani saanut. En vain siksi, että niiden avulla pystyn työskentelemään terveydenhuoltoalalla, jonka parissa viihdyn. Vaan siksi, että saamani opit ovat muuttaneet minua paremmaksi ihmiseksi. Ei paremmaksi kuin muut, vaan omalla mittapuullani paremmaksi. Kiitollisemmaksi, ymmärtäväisemmäksi, varovaisemmaksi ja aikuisemmaksi. Sellainen minä koen olevani kolmen vuoden takaiseen itseeni verrattuna. Miten terveysalan opiskelu tai alalla työskentely on muuttanut sinun ajatuksiasi? Iloa viikonloppuun, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!
  3. Opiskelijavaihto - uhka vai mahdollisuus?

    Mieleni teki kirjoitella ajatuksiani opiskelijavaihdosta. En itse ole koskaan ollut vaihto-oppilaana, mutta vielähän tuota ehtisi. Tosin, esteenä on aina ollut sama kysymys: lähteäkö vai jäädä? Omalla kohdallani vaihtoon lähteminen tarkoittaisi työharjoittelua ulkomailla. Kolmen kuukauden vaihto-opiskelun ei pitäisi hidastaa opintoja, sillä ulkomailla suoritetut opinnot luetaan osaksi tutkintoa. Kuulostaa hienolta, eikö vain? Hienoahan se on, mutta miksen minä ole erityisen kiinnostunut hyödyntämään tätä mahdollisuutta? Sydän on siellä missä koti on Nuorempana – eli noin neljä vuotta sitten – ajattelin, että tietysti minä lähden pidemmäksi ajaksi ulkomaille heti kun mahdollista. No, se oli sitä aikaa kun olisin tietysti lähtenyt myös sokkotreffeille tai viikonlopuksi festareille. Tuolloin suoritin varusmiespalvelusta, asuin vanhempieni luona ja haaveilin salaa moottoripyörästä. Nykyinen elämäntilanteeni ja siten myös haaveeni ovat kovin erilaisia. Tämä tosin lienee aivan luonteva kehityssuunta. Mikä sitten muuttui? Noiden neljän vuoden takaisten ajatusten jälkeen muutin 200 kilometrin päähän kotikaupungistani, itsenäistyin, rakastuin sekä aloin opiskelemaan, urheilemaan säännöllisesti ja käyttämään pyöräilykypärää. Tuntuu, että viime vuosien ajan jalkani ovat olleet tukevasti Kuopion maan pinnalla, ja täällä on todella hyvä olla. Noin, sainpas nykyisen itseni kuulostamaan keski-ikäiseltä perheenäidiltä. Ihmeet tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella Allekirjoitan täysin sen, että ihmeet tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella. Ilman ponnistelua ja pientä kärsimystä on lähes mahdotonta kehittyä ja edetä. Elämässä saa ilmaiseksi korkeintaan ämpärin, ja sitäkin varten täytyy jonottaa satojen muiden suomalaisten joukossa. Luulisi siis, että ajatus vaihto-opinnoista tuntuisi ainoastaan järkevältä idealta, sillä haasteista huolimatta uskon sen tuovan mukanaan aivan varmasti hyviä asioita. Sellaisia, joita ei voi ymmärtää ilman, että kokee ne itse. Uskon opintojen ulkomailla myös kasvattavan henkisesti, parantavan kielitaitoa ja vieraiden kulttuurien ymmärrystä sekä antavan monipuolisesti uutta oppia. Silti, mikään näistä ei ole motivoinut minua riittävästi. Pidän kyllä matkustelusta ja olen kiitollinen, että minulla on ollut mahdollisuus niin tehdäkin elämäni aikana. Nämä turistimatkat eivät tietenkään ole verrattavissa siihen, että olisin pidempään työharjoittelussa ulkomailla. Tiedän kuitenkin, että matkailu rikastuttaa ja opettaa, mutta se saa myös hyvin äkkiä kaipaamaan takaisin kotiin. Minulla ei ole mitään vaihto-opiskelua vastaan, mutta en vain koe löytäneeni sitä sysäystä, joka saisi minut oikeasti lähtemään sekä irrottautumaan tasaisesta ja turvallisesta arjestani. Vaihto-opiskelijan kokemuksia Ruotsista Mikä sitten saa opiskelijan lähtemään vaihtoon? Kysyin tätä upealta ja rohkealta ystävältäni Netalta, joka vietti viime syksyn vaihto-oppilaana Ruotsissa. ”Minulla on aina ollut intoa nähdä maailmaa. Halusin harjoitteluun Pohjoismaihin, joissa terveydenhuolto on laadukasta. Tahdoin oppia jotain, mitä Suomessa ei vielä tehdä, mutta tulevaisuudessa ehkä tehtäisiin. Lähdin Ruotsiin myös kielen takia, jota tahdoin oppia lisää.” Hänen mukaansa vaihto-opiskelun hyviä puolia oli eri kulttuurien ja harvinaisempien sairauksien kohtaaminen sekä eri hoitomuotoihin tutustuminen. Toisaalta muutto uuteen maahan, vieras kieli sekä kymmenen harjoitteluviikkoa kahdessa eri kaupungissa tuntuivat rankalta. Kielimuuri toi eteen myös tilanteita, jolloin opiskelijana oli järkevämpi seurata vierestä itse tekemisen sijaan. Ystäväni suosittelee lämpimästi vaihtoon lähtöä, mutta ei itse lähtisi tulevien kätilöopintojen aikana työharjoitteluun ulkomaille. Syynä on se, että hän tahtoo oppia asiat mahdollisimman hyvin ja Suomen tavalla ilman, että esteenä ovat kielimuuri tai olosuhteet. Luulen, että tämä on ollut myös itselleni suurin syy olla lähtemättä. En tahdo, että oppimistilanteet menevät ohi kielimuurin vuoksi. Ajattelen myös, ettei minun tarvitse lähteä ulkomaille asti etsimään epämukavuusalueita. Edessä siintää kätilöopintojen 40 työharjoitteluviikkoa, jotka suoritetaan muutaman viikon osiin pilkottuina Suomen ympäri reissaillen. Luulen, että siinä on ihan riittävästi lähtemistä minulle. Oletko sinä ollut vaihto-oppilaana tai vaihtoehtoisesti haaveillut vaihto-opiskeluista? Mikäli vaihtoon lähtö ei juuri kiinnosta, niin olisi kiva tietää, että miksi ei?
  4. Opettajalla on lupa flipata!

    Suomalaista opintojärjestelmää leimaa melko hallitseva myytti siitä, miten oppiminen tapahtuu. Opettaja opettaa luennolla, ja opiskelija tekee muistiinpanoja, lukee läksynsä ja tulee tenttiin. Opettaja arvioi suorituksen ja antaa arvosanan. Lisäksi täysin itsenäiseen opiskeluun nojaudutaan yhä enemmän erityisesti säästöihin vedoten - voi siis tulla vaan ja tenttiä! On tultu aikakauteen, jossa käytäntöjä voi ja pitääkin uudistaa. Mahdollisuuksia ja menetelmiä on lukuisia, ei siis kannata jäädä opettajanakaan jumittamaan, vaan opiskelijoiden oppimisen takaamiseksi poistua mukavuusalueeltaan ja kokeilla jotain aivan muuta. On olennaista, että opettajat kehittävät omaa opetustaan opiskelijakeskeisen oppimiskulttuurin suuntaan. Opettajalla on nyt lupa flipata! Käänteisen oppimisen perusta on käytännössä, ja oppiminen vaatii itseohjautuvuutta Flippaamisen eli käänteisen oppimisen perusta on vahvasti käytännössä. Siinä korostuvat inhimillinen lähestyminen oppimiseen ja opiskelijan vapaus oppia. Käänteisessä oppimisessa opettajalla on enemmän aikaa kohdata opiskelijat yksilöinä, ja opiskelijalla on mahdollisuus käyttää opettajan tietotaitoa eräänlaisena kanavana omaan motivoitumiseensa. Käänteinen opetus on lähtenyt liikkeelle kahdesta tärkeästä kysymyksestä: 1. Miksi kaikkien opiskelijoiden pitää opiskella samaa asiaa samaan aikaan? 2. Pitääkö opiskelijan osaaminen todentaa ennen seuraavaan asiaan siirtymistä? Käänteisessä oppimisessa koko oppimiskulttuuri muuttuu, aina opettajasta luentotilan tapahtumiin. Oppiminen tapahtuu omassa tahdissa, eikä opettaja kontrolloi oppimista, esimerkiksi sitä, onko tehtävät tehty. Käänteinen opetus ja opiskelu vaativat opiskelijalta siis itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuus taas vaatii sen, että opiskelija ymmärtää jotain omasta oppimisestaan ja osaa ohjata sitä. Opettaja ei käytä omaa osaamistaan tiedon siirtämiseen, vaan sen ohjaamiseen, miten opiskelija voi oppia. Keskeistä on oppilaan itseohjautuvuuden tukeminen sekä yhteisöllisen oppimisen luonne: opiskelijalla on mahdollisuus hyödyntää yhteisöä ja opettajaa oman motivaationsa herättelyyn. Verkkomateriaalit tarjoavat parasta etäopiskelua sairaanhoitaja- ja täydennyskoulutukseen Keskeisiä resursseja käänteisessä oppimisessa ovat erilaiset virikkeet, kuten opetusvideot tai muu verkkomateriaali. Jotta menetelmä toimisi ihanteellisesti, se on toteutettava huolellisesti teknisten ratkaisujen, ennakkotehtävien ja lähiopetuksen suunnittelun osalta. Opettajille haasteena ovat riittävän laadukkaan ennakkomateriaalin, kuten videoiden, valmistelu ja tähän liittyvän teknologian hallitseminen. Ammattilaisten toteuttamia verkko-opintokokonaisuuksia on onneksi olemassa nykyään useita. Tämä säästää opettajan resursseja opetuksessa. Skhole tarjoaa kustannustehokkaan ratkaisun sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutukseen: täydennyskoulutukseen liittyvät sisällöt ovat asiantuntijoiden tuottamaa ja terveydenhuoltoviranomaisten hyväksymää, ja verkkokurssit (yhteensä 34 kurssia) on rakennettu moduulimuotoon, joten niitä on helppo soveltaa erilaisiin oppimistarpeisiin. Verkkomateriaalit ovat kestoltaan lyhempiä, alle puolen tunnin kokonaisuuksia, ja pidempiä, yli kahden tunnin mittaisia, koulutuskokonaisuuksia. Skholella on käytössään myös tilastotyökaluja, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen osaamisen mittaamisen! Luennon hyvyys tai heikkous riippuu siitä, onko luennon aikana mahdollisuus oppimisen oivalluksiin, eli siitä, miten luento on rakennettu ja etenkin siitä, millaisen opetuskokonaisuuden osa luento on. Skholen oppimisympäristössä toteutuu käänteisen oppimisen menetelmä hyvin - opiskelijalla on mahdollisuus katsoa luennot omaan tahtiinsa, ajasta ja paikasta riippumatta. Lisäksi luennon aikana on mahdollisuus kirjoittaa luentomuistiinpanoja ja palata myöhemmin sekä luentomateriaaleihin ja omiin aiempiin muistiinpanoihin. Muistiinpanot voi myös tallentaa word-tiedostona tai tulostaa. Skholen ”Luokkahuone” on chat-muotoinen keskustelukanava, jossa on mahdollista keskustella muiden opiskelijoiden ja/tai opettajien kanssa. Tämä tuo opiskeluun lisää usein kaivattua interaktiivisuutta. Vaikka opiskelu on itsenäistä ja materiaalit tarkoin ammattilaisen (yleensä opettajan) valikoimia, on hyvä, että opiskelijalla on mahdollisuus myös keskusteluun luennon aikana tai sen jälkeen. Oppimisen mahdollisuuksia on siis monia, ja niistä jokainen edesauttaa itseohjautuvuuden kehittymistä. Opettajan on myös oltava ajan tasalla sekä materiaalien että antamansa informaation osalta. Verkkomateriaali tulee tarjota opiskelijoille hyvissä ajoin ennen opetusta, ja vuorovaikutteisen lähiopetuksen tulisi perustua mahdollisimman pitkälti ennakolta tarjottuun materiaaliin. Videomateriaalin tulee olla saatavilla myös opetuksen jälkeen, jotta opiskelijoilla on mahdollisuus käydä materiaalia läpi uudelleen esimerkiksi tenttiin valmistautuessa. Käänteinen oppiminen lisää opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta ja tehostaa oppimista! Verrattuna moniin muihin opetusmenetelmiin, käänteisessä oppimisessa voidaan soveltaa pienryhmäopetuksen menetelmiä huomattavasti suuremmalle opiskelijaryhmälle. Suuri ryhmä kannattaa välillä jakaa pienemmiksi ryhmiksi, joilla on mahdollisuus keskustella keskenään, jolloin parannetaan vuorovaikutteisuutta. Käänteisessä oppimisessa opiskelijat jaetaan pienryhmiin, mutta heitä voi olla paikalla samassa tilassa jopa yli 100! Käänteinen oppiminen on opetusmenetelmä, jossa virikkeiden ja ennakkotehtävien avulla aktivoidaan opiskelijoiden aiempaa osaamista, ja lähiopetuksessa hyödynnetään ryhmätyöskentelyä. Käänteisen oppimisen on todettu lisäävän opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta sekä opiskelijoiden ja opettajien välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Käänteinen oppiminen on myös kiinnostava valinta: se ei edellytä opettajilta vetovoimaista luennointia, vaan pikemminkin opiskelijoiden aktivoimista. Flippaus mahdollistaa myös harjaantuneiden opiskelijoiden toimimisen vertaisopettajina. Menetelmällä on saavutettu parempia oppimistuloksia kuin perinteisellä luento-opetuksella. Eikun flippaamaan! Käänteisestä oppimisesta lisätietoa saat esimerkiksi tältä Youtube- tai tältä Youtube-videolta. Kannattaa tsekata myös tämä esitys aiheesta: https://drive.google.com/file/d/0B2X8HRkN7igOVE9ubGZEamZsNTg/view Skholen erinomaisiin verkkokursseihin pääset täältä. Jäikö sinua askarruttamaan jokin käänteisen oppimisen menetelmässä? Vastaan mielelläni kysymyksiin tai keskustelen kanssasi menetelmästä lisää! Minna
  5. Digiloikka on usein edennyt opetuksen näkökulmasta marssijärjestyksessä: laitteisto, ohjelmistot ja pedagogiikka. Tämä järjestys on laitehankintojen kannalta ymmärrettävää, mutta hankaloittaa opettajan työtä. Se selittää osaltaan opettajien kritiikkiä digiopetusta ja toimimattomia laitteita ja ohjelmia kohtaan. Sitä paitsi, mitä nopeammin tehdään uusia hankintoja, sitä enemmän opettajat tarvitsevat niiden käyttöön treeniä ja teknistä tukea. Hoitotyön digiopetus jälkijunassa? Digiopetusta on edistetty jopa hallituksen kärkihankkeen avulla, mutta se on koskenut lähinnä perusopetusta. Miten on digipedagogiikan laita ammatillisessa, kuten hoitotyön, koulutuksessa? Tosiasiassa se on jäänyt pitkälti yksittäisen opettajan tehtäväksi ja päätettäväksi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Opettajan digipedagoginen kompetenssi on enemmän kuin tekijöidensä summa. Se on tietoa, taitoa ja asennetta digiopetusta ja -oppimista kohtaan. Lisäksi se on teknologista tietoutta, oppimisteorioiden tuntemusta, opetettavan aineen syvää ymmärtämistä, kontekstuaalista pelisilmää ja uudenlaista oppimista. Hyvä digipedagoginen kompetenssi on itse asiassa ymmärrystä yhdistää viivat edellä mainittujen asioiden välillä. Lisäksi opettajan esimiehen on osattava johtaa opetuksen kehittämistä viisaasti ja samalla avattava ovia yksittäisen opettajan digipedagogiikan kehittymiselle. Hoitotyön opettajien on epäilty tulevan digiopetuksen jälkijunassa. Sitä on vaikea uskoa. Sen sijaan on helppoa uskoa, että opettajia ja heidän esimiehiään on moneen junaan puhuttaessa digipedagogiikasta osana hoitotyön opetusta. Digipedaogogiikka ja opettajatyypit Opettajat voidaan jakaa digipedagogiikan suhteen vaikkapa neljään tyyppiin: 1) Puolestapuhujien mielestä verkko-oppiminen parantaa hoitotyön opetusta. Heidän mielestä se auttaa hoitajia valmistautumaan nopeasti kehittyvään hoitotyöntekijän rooliin. 2) Humanistit välttelevät verkko-opetusta, koska he arvostavat kasvotusten tapahtuvaa opetusta. Heidän on vaikea nähdä aitoa vuorovaikutusta osana digimaailmaa. 3) Skeptikot epäilevät, ettei verkko-oppiminen paranna oppimistuloksia. He pohtivat, josko vanhassa opetuksessa ennen digiaikaa on vara parempi. 4) Pragmaattiset taas pitävät verkko-oppimista lähinnä työkaluna tallentaa luentomateriaalit verkkoon. Toiminnan tarkoituksena on täydentää luokassa opittuja asioita. Puolestapuhujia tarvittaisiin yhä enemmän. Miksi? Koska opettajat ovat vastuussa kurssiensa laadusta ja siitä, että opiskelijoilla on mahdollisuus oppia parhaalla mahdollisella tavalla. Opettajat ovat keskeisessä asemassa, jotta opiskelijat saavat riittävät tiedot ja taidot hoitotyöhön, esimerkiksi osa kotihoidosta on jo siirtynyt etä- ja digiaikaan. Opettajien on oltava tietoisia, miten digioppimateriaaleja kehitetään tehokkaiksi ja käytännönläheisiksi opettamisen ja oppimisen työkaluiksi. Tähän kehitystyöhön kannattaisi ottaa mukaan pragmaattinen opettaja. Yhteistyöstä opittaisiin, miten opettajia voidaan innostaa käyttämään digimaailmaa monipuolisemmin osana opetusta. Humanistista opettajaa taas kaivataan mietittäessä, miten etäopetus ja -kurssit muutetaan online-opetukseksi. Yhden tutkimuksen mukaan simulaatiopelaamiseen vaadittava ajattelu ja toiminta tarjoavat mahdollisuuksia kliinisen hoitotyön päättelyn kehittämiseen pelaamisen aikana. Humanistinen opettaja voisi olla esimerkiksi kiinnostunut siitä, millainen hoitotyön harjoittelu 3D simulaatiopelissä kehittää hoitotyön opiskelijan päättely- ja vuorovaikutuskykyä. Digiopetus tullut jäädäkseen Ympyrä sulkeutuu pian puhuttaessa digipedagogiikasta. Pohdittavaksi jää, miten digiystävällinen esimerkiksi anatomian tai mielenterveyshoitotyön kurssi on ja miten paljon se voi sitä olla. Tällaisessa kehitystyössä eniten annettavaa voi olla yllättäen skeptikolla. Hän ainakin vahtii, että oppimista tapahtuu ja oppimistavoitteissa pysytään. Hän heivaa saman tien opetuksesta pois toimimattomat laitteet ja ohjelmat. Tiukimmankin skeptikon on silti myönnettävä, että valtaosa opiskelijoista käyttää jatkuvasti mobiililaitetta. Laitetta käytetään usein valitettavan paljon viihteen kuluttamiseen ja viestittelyyn opetuksen aikana. Kannettavia tietokoneita näkee mobiililaitteita vähemmän ja niillä tehdään enemmän koulutukseen liittyviä tehtäviä. Miksei tätä hoitotyön opiskelijoiden kykyä ja sosiaalisen median osaamista voitaisi hyödyntää enemmän osana hoitotyön opetusta verkossa? Toki niin, että ensin pedagogiikka ja opittava asia, sitten vasta laitteet ja -ohjelmat. Lähteet Adams AM. 2004. Pedagogical underpinnings of computer-based learning. J Adv Nurs 46(1),5-12. From J. 2017. Pedagogical Digital Competence—Between Values, Knowledge and Skills. Higher Education Studies 7(2), 43–50. Koivisto M et al. 2016. Learning by playing: A cross-sectional descriptive study of nursing students' experiences of learning clinical reasoning. Nurse Ed Today 45, 22–28. Petit dit Dariel O, Wharrad H. 2013. Exploring the underlying factors influencing e-learning adoption in nurse education. J Adv Nur 69(6), 1289–1300. Sebri I, Bartier JC, Pelaccia T. 2016. How Do Nursing Students Use Digital Tools during Lectures? PLoS One 3(11), e0165714. Vioral A. 2013. Exploring pedagogical competence in a distance education nursing program: A case study. Journal of Nursing Education and Practice 3(9), 36–47.
  6. Mitä voi saavuttaa, jos ei tiedä mitä tavoittelee?

    Edellinen postaukseni sai aikaan runsaasti keskustelua eri ammattiryhmien välillä sekä postauksen kommenttiboksissa että Hoitajat.net:in Facebook-sivulla, kiitos siitä! Tällä kertaa kirjoitin omia ajatuksiani siitä, millaisia työharjoittelun tavoitteiden tulisi olla ja milloin ne olisi hyvä asettaa. Tavoitteet ohjaavat harjoittelua Ensinnäkin, on tavoitteita ja niiden lisäksi on tavoitteita. On siis olemassa opetussuunnitelmaan pohjautuvia opintojakson tavoitteita sekä opiskelijan henkilökohtaisia tavoitteita. Opintojaksokohtaiset tavoitteet ovat tiedossa jo ennen harjoittelun aloitusta, mutta kannattaisiko opiskelijan asettaa harjoittelujaksolle etukäteen myös henkilökohtaisia tavoitteita? Mielestäni kannattaa. Miksi? Opintojakson tavoitteet ovat samat kaikille opiskelijoille, suoritti harjoittelun sitten päivystyksessä, poliklinikalla tai osastolla. Näiden tavoitteiden haasteena se, että niiden konkretisoituminen onnistuu usein vasta harjoitteluyksikössä. Minulle se on tarkoittanut sitä, että ensimmäiset päivät harjoittelussa ovat olleet välillä melkoista haahuilua. Aikaa on mennyt ympäristön tunnusteluun yrittäessäni miettiä, että millaisten tavoitteiden saavuttaminen on ylipäänsä mahdollista harjoitteluyksikössäni. On myös sanottava, etten aina ole edes ensilukemalta ymmärtänyt millaisia tavoitteita minulle on asetettu. "Opintojakson opiskeltuaan opiskelija osaa soveltaa lasten oikeuksia, lasten ja nuorten hoitotyöhön liittyviä eettisiä ohjeita ja lainsäädäntöä sekä osaa työskennellä ottaen huomioon lapsilähtöisyyden ja kulttuurisuuden hoitotyössä." (Perheiden hoitotyön harjoittelu) Siis osaa käytännössä tehdä mitä? Opetussuunnitelma tarjoaa raamit harjoittelulle Tiedän, että koulutukseni tulee täyttää EU:n lainsäädäntöohjeiden mukaiset vaatimukset ammattipätevyyden saavuttamiseksi. Se tarkoittaa sitä, että kunkin harjoittelun osaamistavoitteet ovat tärkeitä ja ne tulisi pyrkiä saavuttamaan mahdollisimman hyvin. Silti hämmennyn joka kerta avatessani opintojaksokohtaiset tavoitteet ennen työharjoitteluun lähtöä. Kuinka saavuttaa jotain, jos ei edes ymmärrä mitä tavoittelee? Olen lähtenyt harjoitteluun niin, että opettaja on erikseen kieltänyt henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisen. Ymmärrän, että tällä pyritään varmistamaan se, että jokainen opiskelija oppii opintojakson kannalta keskeisimmät asiat. Opiskelijana silti koen välillä haastavaksi sen, että minun tulisi tavoitella vain jonkun toisen minulle asettamia tavoitteita, jotka eivät välttämättä istu omaan sen hetkiseen osaamiseni tai tulevaan harjoitteluympäristöön. Tavoitteet asetetaan itseään varten Ennen viimeisimmän harjoitteluni aloitusta ohjaava opettaja kannusti poikkeuksellisesti ajattelemaan, että mitä juuri minä tahtoisin oppia ja millaisista asioista olisi juuri minulle hyötyä tulevassa ammatissani. Hän kehotti keksimään selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sekä muistutti, että tavoitteita ei aseteta opettajaa tai ohjaajaa varten, vaan ne asetetaan itseään varten. Aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös. Lista asioista, joissa olen hyvä ja joihin en koe tarvetta paneutua liiallisesti. Pidempi lista asioista, joissa tarvitsen harjoitusta. Näistä sulkuihin ne, joiden tavoittelu tulevassa harjoitteluyksikössä ei luultavasti onnistu. Jäljelle jäi itse laatimani tavoitteet, joista kerroin ohjaajalleni ensimmäisenä harjoittelupäivänä. Näiden selkeiden tavoitteiden avulla pääsin työn touhuun alusta alkaen, ja se tuntui tosi hienolta. Opin ja kehityin enemmän kuin koskaan ennen, sillä ensimmäistä kertaa minulla ei mennyt yhtäkään harjoittelupäivää epävarmaan haahuiluun. Sain myös runsaasti lisää itsevarmuutta asioissa, jotka siihen mennessä olivat tuntuneet juuri minun mielestäni hankalilta. Osaamisen karttuessa myös opintojaksokohtaiset tavoitteet täyttyivät vaivihkaa. Aseta rohkeasti myös omia tavoitteita oppimiselle Opintojakson tavoitteet tarjoavat hyvät raamit oppimiselle, mutta mielestäni niiden keskusta kannattaa pyrkiä täyttämään omilla, selkeillä tavoitteilla. Tavoitteiden asettaminen ennen harjoittelua saattaa tuntua vaikealta, mutta uskon, että harjoittelua edeltävän teoriaopetuksen ja oman osaamisen reflektoinnin avulla on mahdollista asettaa tavoitteita myös etukäteen. Selkeät tavoitteet lievittävät epävarmuutta sekä mahdollistavat jäsentyneemmän ja siten onnistuneemman alun harjoittelulle. Opiskelijatoveri, onko sinun koulussasi kannustettu omien tavoitteiden asettamiseen? Mikäli on, koetko hyötyneesi henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisesta? Olisi kiinnostavaa kuulla myös hoitoalan ammattilaisten ja opettajien näkemyksiä siitä, tulisiko opiskelijan asettaa itselleen henkilökohtaisia tavoitteita opintojaksokohtaisten tavoitteiden tueksi? Aurinkoista viikonloppua!
  7. Jatko-opiskelija pilvessä ja muita oppimiskokemuksia

    Työn ohella suoritettavat jatko-opinnot tuovat mukanaan uusia oppimiskokemuksia. Ryhmässä työskentely ja asioiden jakaminen ovat tätä päivää. Yhteistyötä helpottavat muun muassa pilvipalvelut ja pikaviestisovellukset – ja mahtavat opiskelukaverit. Luulot pois heti avauserässä Vuosi sitten astelin vanhaan opinahjooni Tukholmankadulle. Auditoriossa kuultujen, ja sinänsä innostavien tervetulopuheiden jälkeen tipahdettiin vauhdilla Metropolia Ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan johtamisen YAMK-opiskelijan arkeen. Kun reilu vuosikymmen aikaisemmin sairaanhoitajaopintojen ensimmäisinä päivinä oli varattu kosolti aikaa niin tutustumisleikkeihin kuin tutorilta ja opiskelijatutoreilta saatuihin käytännön selviytymistä avittavien neuvojen ja vinkkien kuunteluun, niin tämä oli kokemuksena Aivan Jotain Muuta. Kahden ensimmäisen päivän aikana informaatiota tuli sen verran tiiviillä tahdilla, että pää oli aivan pyörällä kaikesta uudesta. Vuosikymmenen aikana monet opintoihin ja opiskeluun liittyvät asiat olivat muuttuneet sähköisiksi ja digitaalisiksi. Ensimmäisten päivien aikana tuli opeteltua vauhdilla Office 365 ja pilvipalveluiden käyttö, sekä Tuubit, Frankit, Paper Cutit sun muut. Moodle oli sentään tuttu sairaanhoitajaopintojen ajoilta, ja WinhaWille. Vuoden varrella Tuubi ja WinhaWille siirtyivät historiaan, ja tilalle tuli OMA. Toisen opiskelupäivän ilta kului AHOT (Aikaisemmin Hankitun Osaamisen Todentaminen) -hakemuksia värkätessä, sillä kymmenen minuutin mittaiseksi rajattu tapaamisaika tutorin kanssa oli seuraavana aamuna. Ponnistelu tuotti tulosta, ja hyväksi luetut aikaisemmat opinnot kevensivät aavistuksen tulevan vuoden opiskelu-urakkaa. Ryhmäytymistä ja työskentelyä pilvessä Heti alussa selvisi, että Metropolian ”The Juttu” on ryhmätyöt. YAMK-vuoden aikana oli vain pari yksilötehtävää. Alussa ryhmäytyminen oli aikaa vievää säätämistä. Ryhmäytymisessä osoittautuvat hyödyllisiksi kurssin oma Facebook-ryhmä ja WhatsApp. Suurin osa YAMK-opiskelijoista suorittaa opintoja työn ohella, joten Office 365 ja pilvipalvelut helpottivat alusta asti kirjallisten ryhmätöiden työstämistä. Ryhmätöitä tehdessä selviää moninaisten työtapojen kirjo värikkäine variaatioineen. Osa ryhmäläisistä vastaa viesteihin, ja tekee osuutensa toiset huomioiden. Joitain saa odotella tuon tuosta, eikä toiminnasta - tuloksesta tai sen laadusta puhumattakaan – ole välttämättä takeita. Parasiittipinnarit, joita myös vapaamatkustajiksi kutsutaan, ovat tuttuja varmasti jokaiselle, joka on joskus tehnyt ryhmätöitä. Jotta ryhmäytyminen ei olisi käynyt turhan suoraviivaiseksi, niin yhden ja saman kurssin tehtävien eri osioissa ryhmäkoot saattoivat vaihdella. Tarkemmin ajatellen näin jälkeenpäin on myönnettävä, että samalla tämä on tapa saada opiskelijat kommunikoimaan toisensa kanssa ilman sen kummempia tutustumisleikkejä. Vakiryhmän löytymisen onni Toisilla lähipäivillä sovin kahden kanssaopiskelijan kanssa vakiryhmän muodostamisesta aina kun se olisi mahdollista. Tämän vuoden toukokuun loppuun mennessä Opiskelevien Leidien ryhmäkoko oli kasvanut seitsemään samankaltaiset työtavat omaavaan, ja saman henkiseen opiskelevaan leidiin. Myös jatko-opinnoissa parhautta ovat mahtavat opiskelukaverit. Ja toki myös opiskelun oheistoiminta, kuten illanistujaiset sun muut vertaiskokemusten vaihtoon ja terapeuttiseen tilittämiseen sopivat työssäkäyvän jatko-opiskelijan elämään iloa tuovat tilaisuudet. Kelan ateriatukikortin ohella YAMK-tutkintoa suorittava opiskelija on muuten oikeutettu siniseen opiskelijakorttiin, jolla saa Suomessa kaikki opiskelijaedut. Vakiryhmän myötä valkeni, kuinka antoisaa ja kivaa etenkin kirjallisten ryhmätöiden tekeminen on silloin, kun löytyy samanlainen näkemys työtavoista, ja kun jokainen kantaa vastuullisesti kortensa kekoon heittäytymättä paapottavaksi piltiksi, ja ymmärtää oman osuuden merkityksen kokonaisuudessa. Ryhmätenttejä ja vertaisarviointia Ryhmätentti on elämys, joka pitää itse kokea. Ryhmätentti voi toki olla hyvä oppimiskokemus edellyttäen, että ryhmäkoko on tarpeeksi pieni, ja ryhmäläisten työskentely- ja ajattelutavat sopivat yhteen. Elämäni ensimmäisessä ryhmätentissä meitä oli seitsemän. Olimme jakaneet etukäteen materiaalit ja sopineet, kuka tenttitilanteessa huolehtii ajan kulun seuraamisesta, kuka kirjaa ja niin edelleen. Teoria oli eri asia kuin todellisuus. Ryhmätenttikysymyksen ahertaminen kakofonisessa eksoottista basaarikujaa muistuttavassa ilmapiirissä oli hermoja raastava oppimiskokemus. Yhden ryhmäläisen käyttämä, ja jo pilvessä kirjallista ryhmätyötä tehtäessä yhteiseen dokumenttipohjaan kummallisuuksia aiheuttanut Linux takkusi jälleen Office 365:en kanssa. Tilanteesta oli rentous kaukana, kun järjestelmien keskustelemattomuuden ohella samaisen ryhmäläisen asenne oli yhteistyö- ja neuvottelutaitoja kysyvässä tilanteessa ”my way or no way”. Saatiin silti ryhmätentistä arvosanaksi nelonen. Toukokuinen talousjohtamisen ryhmätentti taas oli oppimiskokemuksena erittäin onnistunut. Ryhmätöiden ohella YAMK-opintoihin kuuluu vertaisarviointi. Vertaisarviointia tehtiin melkein joka kurssilla. Esimerkiksi loppukevään viiden opintopisteen terveysteknologian kurssilla yksilötehtävän ohjeellinen pituus oli 15-20 sivua, ja parityön 25-30 sivua. Jokaisen kurssilaisen piti oman työn lisäksi vertaisarvioida kolme työtä. Toukokuun ensimmäisen viikonlopun aikana istumalihakset olivat kovilla ja kovalevy kuumeni, kun ryhmätenttiin oli luettavaa parisataa sivua, ja lisäksi vertaisarvioitavia töitä liki 90 sivua. Lisäksi yhden kurssin toiminnalliseen luentoon oli annettu ohjeistus valmistautua lukemalla etukäteen annetusta oheismateriaalista kaksi teosta. Alkuperäinen ajatus oppia uusia asioita jää väistämättä taka-alalle silloin, kun tehtäviä suorittaa liukuhihnalta. Kohtuus on hyvä periaate myös kerrallaan opiskeltavan materiaalin määrässä. Tarkoitus kun kuitenkin on oppia kestävästi uusia asioita, jotta tietoja voi soveltaa työelämässä ja päästä sen myötä osaltaan vaikuttamaan asioiden kehittämiseen. Sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan ammatissa toimivan sairaanhoitajan velvollisuutena on jatkuvasti kehittää ammattitaitoaan. Tähän liittyy hoitotyön laadun jatkuva parantaminen. Koukkuun jääminen ja sammumaton jano ovat siten hyviä asioita silloin, kun kyseessä on uusien asioiden oppiminen, tietojen päivittäminen ja tiedonjano. Seuraavassa blogissani käsittelen näyttöön perustuvaa toimintaa. Pysy kuulolla.
  8. Terveydenhuollon opettaja on v*n hyvä tyyppi!

    Silloin joskus 90-luvun puolivälin tienoilla, kun aloitin sairaanhoitajaopinnot Turun ammattikorkeakoulussa, en voinut kuvitellakaan, että jonain päivänä minusta tulisi vielä opettajakin. Hyvä opettaja. Sen tiesin, että sairaanhoitajaksi en jää, se oli varmaa oikeastaan jo hakuprosessin aikana. Nuorena lukion päättävänä en oikein osannut kohdistaa tahtotilaani siten, miten nyt aikuisena ja maailmaa nähneenä toimisin, jos saisin valita uudelleen. Ei sillä, että mitään katuisin, mutta toisin kuitenkin tekisin. Nyt, 40-vuotiaana, kun maistelen sanaa ”opettaja” ja olen saanut ammatissa toimia, olen vakuuttunut, että olen valinnut oikein. Sitä tukevat myös saamani palautteet ja ne kaikki piirteet, joita tutkimustenkin mukaan opettajiin liitetään: uteliaisuus, tiedonjano, ihmisten kanssa toimeen tuleminen, inhimillisyys ja myötätuntoisuus. Opettaja on myös huumorintajuinen ja sitoutunut. Ihan takuulla rasti ainakin sitoutunut -kohtaan – mihin sitten ryhdynkin, sen täysillä loppuun asti suoritan! Opettajaa kuvaavat tutkitusti myös inhimillisyys, ystävällisyys ja määrätietoisuus. Kyllä, nyökkään kaikkien kohdalla. Olen oikealla alalla? Olen lisäksi ”vi*n hyvä tyyppi”, kuten yksi opiskelijani palautteensa avoimeen tekstikenttään kirjoitti. Liikutuin. Melkein itkin ääneen. Olin onnistunut omalla persoonallani luomaan jotain, joka on opettanut, koskettanut ja luonut yhteyden välillemme. Kun kykenin päätäni papereista nostamaan, katseemme kohtasivat. Siinä hän oli, hymyili ja totesi vielä vakuudeksi: ”Mutta ku sä oot. Sä oot saanut mut innostumaan, sä oot niin positiivinen, sulta saa aina vastauksen nopeasti.” Toinen opiskelija pakkaa kassiaan, kuuntelee ja osallistuu keskusteluun: ”Niin, toi on kyllä totta, ei olla yhtään ulalla sun kanssa! Sulla on ihan paras asenne, oot aina meidän puolella ja tajuut, miten jutut kannattaa esittää.” Olen hiljaa, yritän hymyillä ja kiittää, pidättelen edelleen (ihan oikeasti) itkua. Onnistumisen tunne, se kantaa. Minun on pakko olla hyvä työssäni. ”Hyvä opettaja on asiantuntija, ja hänen jakamansa tieto syventää opiskelijan osaamista” Hoitotyön opettajat arvioivat oman osaamisensa erittäin hyväksi. He kuvaavat itsensä ymmärtäväisiksi, järjestelmällisiksi ja ulospäinsuuntautuviksi asiantuntijoiksi. Sosiaalisessa mediassa, sairaanhoitajaopiskelijoiden suljetussa keskusteluryhmässä, elokuussa 2017 opiskelijat (n=68) vastasivat kartoituskyselyyni ”Mikä piirre tekee opettajasta mielestänne hyvän?” seuraavasti: Innostus omaa työtään ja opettamaansa aihealuetta kohtaan Jämäkkä ja opiskelijoiden omaa ajattelua herättelevä Joustavuus ja tilannetajuisuus Tasa-arvoisuus Ymmärtäväisyys Opettaa kokemuspohjalta, tuo esiin omakohtaisia käytännön tilanteita Aina opiskelijan puolella ja tukena Tietotaito, jota päivittää säännöllisesti Huumori ja rentous Ei pidä opiskelijoita tyhminä Empaattisuus, positiivisuus ja kannustaminen Asiantuntijuus ”Hyvä opettaja kuuntelee, keskustelee ja huomioi opiskelijoiden yksilöllisyyden. Hyvä opettaja on valmistautunut ja suunnitellut kurssinsa hyvin. Hän on asiantuntija, ja hänen jakamansa tieto syventää opiskelijan osaamista. Hyvä opettaja tulee ajoissa paikalle ja on valmis vuorovaikutukselliseen opettamiseen.” Niin totta, mietin some-vastauksia selatessani, näin sen juuri voisi kiteyttää. Kaikki aistit avoimina – sairaanhoitaja ei ole koskaan valmis! Tulokseni ovat täysin yhtenevät aihealueen tutkimustuloksiin. Salmisen (2000) väitöstutkimuksen mukaan hoitotyön opettajuutta kuvaavia tekijöitä ovat opettajan toiminnan ammatillisuus, kasvatuksellisuus, persoonallisuus ja vuorovaikutuksellisuus. Tärkeintä on, että opettaja toimisi erityisesti omaa toimintaansa kehittäen. ”Vierivä kivi ei sammaloidu” on aika käytetty, vähän jopa kulahtanut sanonta. Mutta siinä on vinha perä. Niin sairaanhoitajan kuin terveydenhuoltoalan opettajankin on pysyttävä liikkeessä, kuljettava aistit avoimina, etsittävä tietoa, kehityttävä pärjätäkseen ammatissaan. Opettajana tulee vielä ammentaa ja hämmentää tietoa eteenpäin tavalla, joka johtaa valmistumisiin. Valmistuminen ei tarkoita, että olisi valmis. Se käy ilmi myös kyselystäni sairaanhoitajaopiskelijoille: hyvä opettaja on ajan tasalla sekä tietotaitonsa että opetusmenetelmien suhteen, hän opettaa kokemuksen pohjalta ja herättää keskustelua. Itse oivalsin tämän jo aikanaan 90-luvulla, hakuprosessin aikana – minä en voi pysähtyä, jämähtää. Ja sen olen pitänyt. Elän, opetan ja koen arkea, kuuntelen, kuulostelen ja samalla mietin, mikä minusta, vi*n hyvästä tyypistä, tulee isona. Minna Ps. Millainen on sinusta hyvä opettaja?
×