Jump to content
MAINOS

Vuoden vanhusteko -tunnustus voimavaralähtöisestä kotona asumisen mallista


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva

Vanhustyön keskusliitto ja Ilmarinen palkitsivat tänä vuonna Vuoden vanhusteko -tunnustuksella Järvenpään kaupungin voimavaralähtöisen kotihoidon toimintamallin. Malliin sisältyy neljän viikon mittainen intensiivijakso, jossa monialaisen henkilöstötiimin yhteistyöllä asiakasta tuetaan ja kannustetaan yksilöllisesti.

Voimavaralähtöisen palvelutarpeen arvioinnin tavoitteena on tunnistaa ja vahvistaa asiakkaan verkostoja ja voimavaroja niin, että asiakas selviytyy kotona mahdollisimman kevyiden ja tarkoituksenmukaisten palvelujen turvin. Uudessa palvelutarpeen arvioinnin lähestymistavassa luodaan yhteinen, asiakkaan kuvaama todellisuuskuva ja hänen näkemyksensä tavoitteestaan elämänsä ja ratkaistavan tilanteen osalta.

- Perinteisesti palveluohjauksessa on keskitytty asiakkaan ongelmiin. Nyt näkökulma käännettiin siihen, mitä voimavaroja hänellä on ja mistä hän pystyy itsenäisesti selviytymään. Asiakas nähdään osaavana ja pystyvänä toimijana, joka voimaantuu oikea-aikaisen ja riittävän tuen avulla, painottaa Järvenpään koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen.

Intensiivitiimi asiakkaan tukena

Järvenpään voimavaralähtöisessä kotihoidonmallissa asiakkaan tukena on intensiivitiimi, joka perustettiin kaupungin kotihoitoon keväällä 2015. Intensiiviryhmässä työskentelee sairaanhoitaja ja lähihoitajia sekä heidän tukenaan lääkäri, fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja muita alan ammattilaisia asiakkaan tarpeen mukaan. Tiimin jäseniä koulutettiin voimavaralähtöiseen ajatteluun ja asiakkuuden uuteen näkökulmaan pääasiassa sisäisillä koulutuksilla.

- Toimintakulttuurin muutokseen on tarvittu paljon keskustelua ja avointa kehittämisotetta, Sinkkonen sanoo.

Järvenpäässä uusi toimintamalli on vakiinnutettu osaksi palvelurakennetta. Intensiivisen toiminnan vaikuttavuutta seurataan säännöllisesti. Jakson käyneiden asiakkaiden palvelutarpeen kehitystä seurataan 3 kk, 6 kk ja 12 kk välein jakson päättymisen jälkeen yhteydenotolla.

Toiminta tukee itsenäisyyttä ja vähentää palvelutarvetta

Jo nyt on havaittu, että toiminta tukee itsenäisyyttä, toimintakykyä sekä merkittävällä tavalla vähentää asiakkaan tarvitsemien palvelujen määrää. Kaikkien asiakkaiden kohdalla tapahtui merkittävää kuntoutumista, voimaantumista ja asiakkaan elämänlaadun kohentumista. Kokonaisuudessaan 85 % intensiivijakson käyneistä asiakkaista (47 asiakasta 55 asiakkaasta) palvelutarve väheni merkittävästi.

- Yli kolmanneksella asiakkaista kotihoidon käyntimäärä väheni, yli 40 %:lla kunnallisen palvelun tarve poistui kokonaan ja joka viidennellä asiakkaalla siirtyminen tehostettuun palveluasumiseen siirtyi ja hän pystyi jatkamaan kotona asumistaan, Sinkkonen kertoo.

Järvenpäässä on laskettu, että toimintamalli on säästänyt 47 intensiivijakson käyneen asiakkaan palvelutarpeen vähenemisenä tehostetun palveluasumisen sijaan laskennallisesti kolmessa kuukaudessa noin 142 600 euroa.

- Mikäli he ovat vielä kuuden kuukauden kuluttua edelleen samojen palvelujen äärellä omassa kodissa, on säästö kaupungin palveluissa noin 369 000 euroa, Sinkkonen laskee.

Hakemuksia Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen rahoittamaan Vuoden vanhusteko -palkintoon tuli yhteensä 21. Suuruudeltaan 5000 euron palkinto jaettiin nyt 9. kerran.

Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin toteaa, että hakemuksissa oli paljon innovatiivisia hankkeita. Järvenpään toimintamallissa voimavaralähtöisyys on myönteinen esimerkki, jonka avulla iäkkäiden ihmisten toimintakykyisyyttä ja osallisuutta voidaan tukea.

- Järvenpään malli osoittaa, että uudella lähestymistavalla on mahdollista saada aikaan merkittäviä tuloksia sekä ikääntyneiden elämänlaatuun, että kaupungin kokonaistalouteen, sanoo Ilmarisen viestinnästä, markkinoinnista ja HR:stä vastaava johtaja Päivi Sihvola

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...