Ajankohtaista

Vuoden 2016 Queen Silvia Nursing Award -stipendiaatti on valittu


Hoitajat.net

Kuva: Michelle Ena

Suomen Queen Silvia Nursing Award -stipendiaatiksi vuonna 2016 on valittu Michelle Ena. Palkinto myönnetään sairaanhoitajaopiskelijalle tuoreesta ideasta, joka liittyy vanhustenhoidon kehittämiseen. Michelle Ena palkitaan ideastaan ”Helppokäyttöinen ranneke hyvän hoidon tukena”.

Tuomaristo perusteli yksimielistä valintaansa seuraavasti:

Michellen ideoima apuväline elintoimintojen helppoon seuraamiseenedistäisi vanhuksen turvallisuuden kokemusta sekä hoitotoimenpiteiden oikea-aikaisuutta ja tukisi siten hyvin hoitotyötä. Idea oli loppuun asti mietitty ja suunniteltu ulkoasua myöten. Michelle osasi ideassaan huomioida monia seikkoja sekä ongelmia, jotka apuvälineellä voitaisiin ratkaista. Michelle on kiinnostunut vanhustyöstä ja halukas kehittämään omaa ammattitaitoaan, minkä vuoksi hän on hyvä edustaja stipendille sekä loistava esikuva muille sairaanhoitajaopiskelijoille.
 
Michelle Ena, 20, opiskelee sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulu Noviassa Vaasassa. Kruunupyystä kotoisin oleva Michelle aloitti opintonsa vuonna 2015 ja on työskennellyt jo jonkin aikaa muistisairaiden vanhusten parissa.

- Sain inspiraation ideaani työssäni tehostetun palveluasumisen yksikössä, hän kertoo.

Michelle on kokenut vanhustyön mielekkääksi ja ala kiinnostaa häntä myös tulevaisuudessa. Vapaa-ajallaan Michelle viihtyy muun muassa telinevoimistelun parissa.
 
Queen Silvia Nursing Award -stipendi koostuu 6 000 euron rahapalkinnosta sekä yksilöllisesti räätälöitävästä harjoittelujaksosta, jonka aikana stipendiaatti perehtyy monipuolisesti vanhustenhoitoon ja vanhusten palveluihin liittyviin kysymyksiin niin Suomessa kuin ulkomailla. 

 



OSALLISTU KESKUSTELUUN


Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

Lisää luettavaa