Jump to content
MAINOS

Valvira: Vartijat eivät ole hoitohenkilökuntaa


Hoitajat.net
 Jaa

Kuvituskuva: Shutterstock

Valvira on linjannut, että vartijat eivät täytä hoitoon ja hoivaan osallistuvan henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia, eivätkä he ole osa hoitohenkilökuntaa. Valviran mukaan turvallisuusalan koulutus sisältää ensiapukoulutusta, mutta ei hoidon tarpeen arviointia – koulutus ei siis anna valmiuksia toimia sosiaalihuollossa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille kuuluvissa tehtävissä, kuten tehostetussa palveluasumisessa ja kotihoidossa. 

Valvira toteaa, että vartijoita ja järjestyksenvalvojia tulisi käyttää vain laissa tarkoitettuien tehtävien hoitamiseen. Esimerkiksi tehostetun palveluasumisen yksiköissä vartijan läsnäolon tulisi perustua henkilökunnan suojaamiseen. Vartijan sijoittumista yksikön tiloissa hoitotilaan tai sen ulkopuolelle tulisi arvioida myös asiakkaan/potilaan oikeuksien (mm. yksityisyyden suojan) näkökulmasta.

Valviran mukaan palvelu, jossa ainoastaan välitetään ja vastaanotetaan hälytykset ilman että palvelun tuottaja tekee hoidon tarpeen arviointia ja hoivaan tai huolenpitoon liittyviä toimenpiteitä, ei ole sosiaalihuollon palvelujen tuottamista. Toiminnassa on tällöin kyse kotipalvelun tukipalvelusta. Kotipalvelun tukipalvelulla tarkoitetaan muuta kotipalvelua täydentäviä, asiakkaan kotona selviytymiseen tarvittavia palveluita, kuten ateria-, siivous- ja kylvetyspalveluita tai turva- ja turvapuhelinpalveluja. Tukipalvelut ovat monille asiakkaille tärkeä osa palvelukokonaisuutta.

Lisätietoja: Vartijoiden ja turvapalveluiden käyttäminen vanhustenhuollon palveluissa

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Siis onko vartijoita oikeasti laskettu vahvuuteen jossain? Eikös tuolla perusteella sitten lasketa myös omaiset ja edunvalvojat? 

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tätkähdyttävää että tällaisesta pitää uutisoida. Eikös toi nyt ole itsestäänselvää, ettei vartija voi toimia hoitajana.

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille

Tapahtui kotikunnassani kymmenisen vuotta sitten. Vanha mies oli saattohoidossa ja tarvitsi myös öisiä tarkistuskäyntejä. Yksityinen hoitofirma pitkin hampain ja isolla rahalla teki toisen, ja aamuyön käynti sitten vartiointiliikkeeltä. No sittenpä oli kerran viesti klo 7:30 odottamassa aamuhoitajaa : "klo 04:00. Hajusta päätellen ulostanut vaippaansa". Eikä sitten muuta... On muuten aika pitkä aika olla paskoissaan. Nykyään täällä onneksi on ihan hoitoalan väkeä yövuorossa. Mutta aina välillä kuulee miten "herrojen" mielestä sekin niin kalliiksi tulee...

Suora linkki kommenttiin
Jaa toisille sivustoille



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...