Ajankohtaista

Työuupuneet suoriutuvat hyvin, mutta tarkkaavaisuus heikkenee


Hoitajat.net

Kun ihminen uupuu työssään, hän kokee usein muistin ja keskittymisen vaikeuksia. Työterveyslaitoksen aivotutkimushanke osoitti, että työuupuneet pystyvät yhtä hyvään suoriutumiseen kuin muut. Kuitenkin työskentelyn aikainen aivotoiminta poikkeaa heillä tavanomaisesta ja reagointi yllättäviin häiriöääniin on heikompaa. 

Tuoreen tutkimustuloksen mukaan työuupuneilla hyvä suoriutuminen kuormittaa aivoja tavanomaisesta poikkeavalla tavalla siten, etteivät he reagoi työskentelyn aikaisiin häiriöääniin yhtä tehokkaasti kuin verrokit. Tieteellisessä Biological Psychology -lehdessä julkaistu tutkimustulos lisää ymmärrystä työuupumuksesta ja niistä tiedonkäsittelyn vaikeuksista, joita työuupuneet usein kokevat. Tutkimustilanne mallinsi avokonttorissa työskentelyä.

– On tärkeää pystyä keskittymään tiettyyn tehtävään, mutta toisaalta täytyy myös pystyä tarvittaessa reagoimaan erilaisiin merkkiääniin kuten puhelimeen tai hälytysääniin, toteaa psykologi Laura Sokka Työterveyslaitoksesta. 

Työuupumus vaikuttaa tarkkaavaisuuteen ja muistiprosessointiin liittyvään aivoaktivaatioon

Tutkijat selvittivät työuupumuksen vaikutuksia suoriutumiseen tehtävissä, joissa muistia kuormitettiin eri tavoin. Lisäksi he tutkivat työuupumuksen vaikutuksia tarkkaavaisuuden kääntymiseen yllättäviin ääniin työskentelyn aikana. Työuupuneet ylsivät yhtä hyvään suoriutumiseen kuin muutkin. Sen sijaan tarkkaavaisuuteen ja muistiprosessointiin liittyvä aivoaktivaatio poikkesi uupuneilla verrokeista.

– Uupuneiden aivoissa aktivaatio on heikentynyt tietyillä aivoalueilla. Tätä vajetta kompensoidaan aktivoimalla muita aivoalueita. On mahdollista, että tätä kompensaatiota tarvitaan, jotta uupuneet yltävät yhtä hyvään suoritukseen kuin muut. Tämä voi myös osaltaan selittää niitä keskittymisen vaikeuksia ja kuormittumista työskentelyn aikana, joita uupuneet usein kokevat. Myös työn suorittaminen vie resursseja, joten uupuneet eivät reagoi mahdollisesti merkityksellisiin taustaääniin riittävän tehokkaasti, selittää Sokka.

Työuupumuksen uhka on otettava vakavasti. Sekä työntekijöiden itsensä että myös esimiesten ja työterveyshuollon on tiedostettava vaara silloin, kun työntekijä kokee väsymystä ja muisti tai tarkkaavuuden ongelmia työssään. Työolosuhteita ja työn järjestelyjä voidaan muuttaa ja siten välttyä työuupumukselta.

Lähde: Työterveyslaitos



OSALLISTU KESKUSTELUUN


Vieras: PRKLväsynyt

Lähetetty

Juurikin aloitin parin viikon sairasloman ja syynä työuupumus. Pohjilla nyt muutama viikko Voxraa ja muutama tapaaminen työpsykologin kanssa. Ainakin meidän työterveyden puolelta olivat todella ymmärtäväisiä ja omalla käytöksellään osoittivat, että apua saa ja sitä kannattaa hakea. Alkuun tietysti oli todella vaikea mennä näistä asioista sinne puhumaan ja ensimmäisistä sairaslomatarjouksista kieltäydyinkin, onneksi vastaanotto siellä oli lämmin ja uusinta reissulla ttl luo uskalsin sairaslomaa jo pyytääkkin. Saa nähdä miten tästä noustaan, päivä kerrallaan.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Meillä ei oma ttl ota vakavasti, vaikka kuinka kerron kärsiväni työuupumuksen oireista. Puhun tästä säännöllisesti hänelle ja erityisesti muistini pätkimisestä. Juu, otettiin "muistilabrat", mutta vaikka kuinka kerron BBI 15:n olevan korkeissa pisteissä, ei sillä ole mitään väliä. Kyynistymisen takia sain suosituksen käydä tpsl:in kanssa juttelemassa.

Mun omat, uupumista valittavat asiakkaat pääsevät ttl:lle ja yleensä olen osannut arvioida sairauslomatarpeen oikein. 

Onneksi ei tarvitse työn puolesta esim. lääkkeitä jakaa - olen tehnyt useampana päivänä lääkevirheen oman ab-kuurini kanssa. Nyt luulisi, että ttl uskoo mulla olevan ongelmia muistini kanssa - kunhan vain uskoisi, että tämä johtuu työuupumuksesta!

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

Lisää luettavaa