Jump to content
MAINOS

Tehyllä kovat piipussa – kantelee hoitajien varallaolosta EU-komissiolle


Hoitajat.net
 Jaa

Tehy on ajanut valmisteilla olevaan työaikalakiin muutosta, jossa varallaolo laskettaisiin työajaksi. Kuvituskuva: Shutterstock

Helsingin Sanomat uutisoi Meilahden sairaalan hoitajien jaksamisesta (10.1.2018). Leikkausosaston hoitajat joutuvat usein vuorokauden mittaisiin työputkiin tai olemaan töissä ilman vapaapäiviä kolmekin viikkoa. Hoitajilla on varallaolovelvollisuus ja Tehyn mukaan hoitajien täytyy usein lähteä vapaa-aikana töihin. Liitto aikoo kannella varallaolosääntelystä EU-komissiolle.

Tilanne on johtanut henkilöstön uupumiseen, lisääntyneisiin sairauslomiin ja siihen, että hoitajia on lähtenyt töihin muille aloille.

– Työnantajalla on lain mukainen velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta. Työvuorolistat ovat kuormittavia ja tämän lisäksi tulee usein vielä vapaa-ajalta lähtö töihin, ei ole ihme että hoitajat uupuvat. Tarvittaessa teemme asian johdosta aluehallintovirastoon tarkastuspyynnön, Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo liiton tiedotteessa.

Tehy on ajanut valmisteilla olevaan työaikalakiin muutosta, jossa varallaolo laskettaisiin työajaksi. Tehyn näkemystä ei ole huomioitu ja lakiesityksessä varallaoloa ei lueta edelleenkään työajaksi, vaikka se vaikuttaa työntekijän vapaa-aikaan merkittävästi. Liitto valmistelee parhaillaan kantelua varallaolosääntelystä Euroopan komissiolle.

– Työaikadirektiivi edellyttää korvaavan lepoajan antamista välittömästi, mutta voimassa oleva työaikalaki tai edes valmisteilla oleva lakiesitys eivät tuo tähän parannusta. Lakiesityksen mukaan lepoajan voisi antaa vasta seuraavan tai tulevien vuorokausilepojen yhteydessä. Näin ei tietenkään edistetä työturvallisuutta ja hoitajien jaksamista.

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments

Kukaan ei ole vielä kommentoinut.



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...