Jump to content
MAINOS

Tehy vaatii terveystieteiden maisterikoulutusta Helsinkiin


Hoitajat.net
 Jaa

Helsingin yliopiston päärakennus, Unioninkatu 34.

Tehy vaatii, että terveystieteiden maisterikoulutus aloitetaan Helsingin yliopistossa alueellisen tasapainon turvaamiseksi alueella, jossa on lähes neljännes terveydenhuollon palvelutoiminnoista ja henkilöstöstä. Koulutuksen käynnistyminen ei saa perustua tilapäisratkaisuun, vaan sen pitää johtaa pysyvästi uuteen koulutustarjontaan maamme suurimmassa yliopistossa. Järjestö kirjoittaa asiasta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön laadukas koulutus ja sen kautta syntyvä osaaminen vaikuttavat suoraan sekä kansantalouteen että yksilöiden tulotasoon, terveyteen, hyvinvointiin ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Osaaminen on yhä enemmän organisaatioiden kriittinen menestystekijä. Myös sote-uudistus vaatii paljon osaamista, muistuttaa Tehy.

Tehyn mukaan perusteet terveystieteellisen maisterikoulutuksen aloittamiselle Helsingissä lähtevät työvoimatarpeista. Sosiaali- ja terveysalan johtamistehtävissä toimivista ylihoitajista 84,3 prosenttia ja osastonhoitajista 79,4 prosenttia jää Kevan tietojen mukaan eläkkeelle vuoteen 2035 mennessä. Hanakimmin eläkkeelle ollaan siirtyvämässä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon parhaat työmarkkinanäkymät lähitulevaisuudessa ovat terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja sosiaalihuollon johtajilla sekä yli- ja osastonhoitajilla.

Tehy toteaa, että metropolialue tarvitsee myös terveystieteiden opettajien akateemista koulutusväylää ammatillisen opettajakoulutuksen lisäksi, jotta korkea-asteen ja ammatillisen asteen opetustehtäviin kohdistuvaan työvoimatarpeeseen voidaan vastata. Sosiaali- ja terveydenhuollon opettajat ry:n rekisterin mukaan ainakin noin kolmannes yhdistyksen opettajista on jäämässä eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä.

Lähde: HS.fi - Mielipide

 Jaa

MAINOS

Keskustelu

Recommended Comments



Luo tunnus tai kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Vain jäsenet voivat kommentoida

Luo tunnus

Rekisteröi tunnus yhteisöömme. Se on helppoa!

Rekisteröi uusi tunnus

Kirjaudu sisään

Onko sinulla jo tunnus?

Kirjaudu sisään

×
×
  • Luo uusi...