Ajankohtaista

Tehy: Hoitajat ylpeitä ammatistaan, mutta työskentelevät äärirajoilla


Hoitajat.net

Tehy otti kantaa hoitohenkilökunnan riepotteluun julkisuudessa. Hoitajien käytöksestä alkoi laaja keskustelu Helsingin Sanomissa olleesta yleisönosastokirjoituksesta, jossa potilaana ollut lääkäri kertoi kokemuksistaan Malmin päivystyksessä. Tehyn mukaan hoitohenkilökunnan syyttäminen ei ratkaise yksittäisiä ongelmatapauksia. Se ei hyväksy koko hoitohenkilökunnan syyllistämistä tai leimaamista, mitä on esiintynyt viime päivinä erityisesti sosiaalisessa mediassa.

- On selvää, että mikäli potilaat kokevat huonoa kohtelua on tällaiset tilanteet tapauskohtaisesti selvitettävä. Näihin tilanteisiin on jo myös olemassa menettelytavat kuten potilasasiamiehet ja kantelumahdollisuus, joiden avulla todettuihin epäkohtiin ja huonoon kohteluun pitää puuttua, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Pääosin Suomessa potilaat saavat hyvää hoitoa, muistuttaa Tehy tiedotteessaan. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat hyvin koulutettuja ja tekevät vaativaa työtä. Päivystystyössä korostuu ennustamattomuus, äkillisesti sairastuneiden ja vmmautuneiden potilaiden oikea-aikainen hoito ja nopea päätöksenteko potilaiden pelastamiseksi, potilaan ja omaisten hädän kohtaaminen sekä potilasmäärien suuret vaihtelut ja eri-ikäisten potilaiden hoito. Työ on fyysisesti ja henkisesti kuormittavaa.

- Hoitajat tekevät erittäin arvokasta työtä usein kovan paineen alla ja tilanteissa, joissa on riittämättömät resurssit kuten vaikkapa liian vähän hoitajia tai muita puutteita työoloissa. Monet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kokevat, että he eivät pysty kiireen ja tiukentuvien resurssien vuoksi hoitamaan potilaita niin hyvin kuin he haluaisivat, Vesivalo sanoo.

Hoitajat äärirajoilla

Tehyn järjestötutkimuksen mukaan joka kolmas tehyläinen on kohdannut väkivallan uhkaa tai väkivaltaa työssään. Erityisesti haastavia tilanteita on päivystyksessä.

- Moni hoitaja kokee, että vaikka asiakastilanteessa tekisi kuinka hyvää työtä niin seurauksena voi olla mm. päälle käymistä, nimittelyä tai jopa tappouhkauksia, Vesivalo sanoo.

Tehyn järjestötutkimuksen mukaan melko suuri osa hoitohenkilöstöstä arvelee, ettei jaksa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan töissä työuran loppuun asti. Kaikkiaan 42 prosenttia vastanneista on tätä mieltä. Myös houkutus siirtyä töihin kokonaan muille aloille on yleistä.

- Monet hoitajat kokevat olevansa puun ja kuoren välissä. He ovat kyllä ylpeitä omasta ammatistaan ja haluavat tehdä työnsä hyvin, mutta käytännön työelämässä koettu kiire ja riittämättömät resurssit johtavat tilanteisiin, joissa äärirajoilla työskentelevät hoitajat yrittävät vain selviytyä työpäivästä, jatkaa Vesivalo.



OSALLISTU KESKUSTELUUN


Sitä se on, selviämistä. En koe hoitavani potilaitani hyvin. Vien lääkkeet, tiputan nesteet, Autan pesuissa ja ruokailussa. Siinä se. En ehdi kuunnella, en ohjata kunnolla. Omaisten kanssa keskusteleminen on kiireen keskellä vain rasite, vaikka oikeasti omaisten osallistuminen hoitoon on tärkeää sekä potilaalle että henkilökunnalle.

 

Yleensä tilanne on se, että paikat ovat täynnä ja resurssit samat. Jos sitten jonain päivänä on rauhallisempaa, irrotetaan miehityksestä hoitaja auttelemaan muille (yleensä melko vieraille) osastoille. Eli silloin, kun aikaa olisi oikeasti, vähennetään resursseja ja taas tehdään vain ne välttämättömät.

Potilas on luku tilastoissa, hoitaja ei ole henkilö, vaan resurssi, jota voidaan kysymättä siirrellä paikasta toiseen. Resurssien siirtämisellä syntyy säästöä, kun ei tarvitse palkata sijaisia. Terveydenhuollon kukkaro paksuuntuu, mutta kenen kustannuksella?!

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Niin totta! Tästä asiasta pitäisi puhua enemmän, ennenkuin tilanne on se että hoitajia ei enää ole työmarkkinoilla.

Koen hoitotyön olevan sydäntäni lähellä, haluan auttaa ihmisiä ja olla hyvä hoitaja. Ymmärrän hetkittäisen kiireen, sen että jokainen potilas on omanlaisensa eikä negatiivisiltakaan kohtaamisilta voida välttyä. Viime vuosina tästä on kuitenkin tullut arkipäivää hoitoalalla. Aivan kuten nimimerkki Hurry ylempänä totesi, potilas on nykyään vain luku tilastoissa ja hoitaja pelkkä resurssi. Inhimillisyys on katoamassa, jos ei jo kadonnut. Et yksinkertaisesti ehdi kohtaamaan potilasta ihmisenä, vaan hänestä on tullut pelkkä diagnoosi tai numero. Koulutuksessa painotettua kokonaisvaltaista hoitoa ei taida saada nykyään enää mistään. Eikä se ole hoitajien vika.

 

Kun niitä kuuluisia resursseja ei ole, on mahdotonta hoitaa työnsä niin hyvin kuin haluaisi. Tästä syntyy pikkuhiljaa hirvittävä ristiriita; hoitajana tiedät, mikä on oikein ja miten asiat pitäisi tehdä, mutta käytännössä et vain pysty siten toimimaan. Seuraa jatkuva huono omatunto puhumattakaan siitä stressistä, minkä jatkuva "tehostaminen" (eli tehdään koko ajan pienemmällä henkilökunnalla enemmän ja enemmän, nopeammin ja nopeammin) tuo tullessaan.

Työt tehdään äärirajoilla, mutta edes kiitosta ei työnantajalta tule. Päinvastoin työt pitäisi tehdä vielä nopeammin, vielä tehokkaammin, vielä pienemmällä rahalla. Koska hoitohenkilökunta on vielä toistaiseksi ainakin ihmisiä, jatkuva tehostaminen johtaa vääjäämättä siihen että jokin kohtalokas virhe tapahtuu. On todella raskasta elää sen tiedon ja pelon kanssa joka hetki. Tällä hetkellä hoitotyön laatu on täysin tuntematon käsite, koska siihen ei kertakaikkiaan enää ylletä. Pelkään, että seuraava romukoppaan heitettävä on potilasturvallisuus, joka on jo hyvää vauhtia luisumassa käsistä. Kauniita sanoja luetellaan hoitolaitosten arvoissa ja erilaisissa koulutuksissa, mutta käytäntö kertoo korutonta totuutta tämänhetkisestä tilanteesta.

 

Tämä kaikki on johtanut siihen, että en enää halua työskennellä hoitajana. Olen vakavissani jopa harkinnut ammattioikeuksistani luopumista, ettei minun tarvitsisi enää ikinä palata tälle alalle. En yksinkertaisesti pysty tekemään enää hoitotyötä jossa toimintaa ohjaa vain mahdollisimman suuret taloudelliset voitot jollekin taholle, eikä ihmisyydellä ole enää sijaa. Ei hoitajien eikä potilaiden kohdalla.

 

 

 

 

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Olen tuntenut erään ystäväni hyvin pitkään (12 v). Hän on alkoholisoitunut mies, mutta toinenkin vakava sairaus on ollut. Näiden vuosien aikana, kun hänen tilannettaan olen seurannut olen huomannut miten ajoittain häntä kohdellaan huonosti. Olen useamman kerran joutunut hoitohenkilökunnalle muistuttamaan, että kohdelkaa häntä hyvin. On ihminen sitten miten reppana tahansa on hän yleensä aina jonkun  läheinen ihminen.

Hyvään hoitoon kuuluu se ihminen ihmiselle läheisyys, mutta valitettavasti näin ei aina ole.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Itse luovuin hoitoalalla työskentelystä sen takia että en pystynyt hoitamaan ihmisiä ihmisinä. Esimiehille potilas on pelkkä tilasto ja hoitaja pelkkä kuluerä. Kaikkien hoitajien kuuluisi olla robotteja jotka tekee työt täysin samalla tavalla kun pomo on sitä suunitellut. Sitten kirjoitetaan jostain arvokkaasta kohtelusta samassa lauseessa taloudellisuuden kanssa, se on niin tekopyhää että tekee mieli oksentaa. Minä kaipaan toki potilaitani, mutta en sitä muuta hoitoalalta. Tuntui että paperityöt ja tilastot ovat esimiehille tärkempää kun hoitajat ja potilaat eli ihmiset..

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
5 tuntia sitten, Vieras: Tony V kirjoitti:

 Tuntui että paperityöt ja tilastot ovat esimiehille tärkempää kun hoitajat ja potilaat eli ihmiset..

Hyvin sanottu. Urani alussa kymmenisen vuotta sitten työajan täytti ihan konkreettinen potilastyö. Lääkittiin, ruokittiin, pestiin, mobilisoitiin, keskusteltiin. Nyt potilaiden kanssa tehdään "se, mitä on pakko" ja loppuaika sairaanhoitajan työajasta kuluu paperitöiden äärellä. On luokittelua, tilastointia, tiedotteiden tekemistä ja tietenkin sitä kirjaamista, joka täytyy tehdä kieli poskessa, ettei kukaan papereitaan tarkistaessaan voi käsittää kirjoitettua tekstiä väärin ja pahastua. Kaikesta pidetään kirjaa: annetusta avusta, saadusta avusta, ajasta, joka työpäivän aikana on kulunut muuhun kuin varsinaisiin töihin (esim. opiskelija-arvioinnit). Tämä kirjanpito itsessäänkin pitäisi kai merkitä siihen, koska siihenkin kuluu aikaa.

En oikein jaksaisi enää mennä töihin, koska työpäivä on täynnä vaatimuksia. Jos olet työtahdiltasi verkkainen, kehoitetaan varovasti lisäämään tahtia. Jos taas olet ripeä (kuten itse yleensä olen), sälytetään tehtäväksi myös niitä muiden töitä. Vastuualueita jaetaan ja niistä pitäisi huolehtia, mutta kun aikaa siihen ei anneta, vaan kaikki pitäisi tehdä työn ohessa. Ylimääräistä korvausta on turha odottaa mistään, vaikka kuinka hyvin hoitaisit työsi ja vastuualueesi, perehdyttäisit muita ja jakaisit erityisosaamistasi mulle esim. osastopalavereissa.

Voi kun olisi jokin toinen ammattipätevyys.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Sairaanhoitaja

Lähetetty

4 tuntia sitten, Vieras: Hurry kirjoitti:

Hyvin sanottu. Urani alussa kymmenisen vuotta sitten työajan täytti ihan konkreettinen potilastyö. Lääkittiin, ruokittiin, pestiin, mobilisoitiin, keskusteltiin. Nyt potilaiden kanssa tehdään "se, mitä on pakko" ja loppuaika sairaanhoitajan työajasta kuluu paperitöiden äärellä. On luokittelua, tilastointia, tiedotteiden tekemistä ja tietenkin sitä kirjaamista, joka täytyy tehdä kieli poskessa, ettei kukaan papereitaan tarkistaessaan voi käsittää kirjoitettua tekstiä väärin ja pahastua. Kaikesta pidetään kirjaa: annetusta avusta, saadusta avusta, ajasta, joka työpäivän aikana on kulunut muuhun kuin varsinaisiin töihin (esim. opiskelija-arvioinnit). Tämä kirjanpito itsessäänkin pitäisi kai merkitä siihen, koska siihenkin kuluu aikaa.

En oikein jaksaisi enää mennä töihin, koska työpäivä on täynnä vaatimuksia. Jos olet työtahdiltasi verkkainen, kehoitetaan varovasti lisäämään tahtia. Jos taas olet ripeä (kuten itse yleensä olen), sälytetään tehtäväksi myös niitä muiden töitä. Vastuualueita jaetaan ja niistä pitäisi huolehtia, mutta kun aikaa siihen ei anneta, vaan kaikki pitäisi tehdä työn ohessa. Ylimääräistä korvausta on turha odottaa mistään, vaikka kuinka hyvin hoitaisit työsi ja vastuualueesi, perehdyttäisit muita ja jakaisit erityisosaamistasi mulle esim. osastopalavereissa.

Voi kun olisi jokin toinen ammattipätevyys.

Jo sama mielta .Olen huluan opiskelemaan joku toinen ammatti ja paljon muut mun tyokaverìi saama mielella kosha lahihoitajaa ja sairaanhoitaja to liian srtesitava ja henholokunta jatkuvasti maara penentu.Ei kuka enaa jaksa tehda semoinrn tyo fyysilisesti ja henkilisesti.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Olen itse toiminut hoitajana erilaisissa yksiköissä ja puhun nyt omien kokemuksien perusteella. On totta että hoidossa/kohtaamisessa on paljon ongelmia ja virheitä, mutta ne ovat kuitenkin asiakasmäärään ja kontakteihin nähden pienessä roolissa. 

Mielekkäämpää olisi miettiä mistä tämä johtuu ja miten muutosta voisi saada. Hoitohenkilöstön määrä on valtava ja siihen joukkoon mahtuu monenlaista ihmistä. On uskomatonta miten ihmiset yleistävät ongelman koko hoitohenkilökunnan asenteeksi/toimintatavaksi. Onko tosiaan niin, että ihmiset ajattelevat hoitoalalle hakeutuvan vain persoonallisuushäiriön omaavia ihmisiä ja sitten me mielivaltaisesti öykkäröimme potilaille?? Ala on kuitenkin täynnä alanvaihtaneita ja erilaisista lähtökohdista olevia ihmisiä. 

No miksi sitten näitä ongelmia nousee esiin? Itse ajattelen tämän johtuvan monesta asiasta ja näistä muutamana esimerkkinä nämä:

1. Potilaat ovat hyvin vaativia ja saattavat jo hoitoon tullessa "tietää" mikä heille on parasta. Hoitohenkilökunnan on kuitenkin mietittävä potilaan hoitoa faktaan perustuen eikä toimia aina potilaan toiveiden mukaan. Tässä saattaa tulla isojakin ristiriitoja ja näiden tilanteiden toistuessa on turhautuminen ja haukutuksi tuleminen joskus vaikea sulattaa.

2. Hoitohenkilökunta kantaa erittäin raskaita asioita harteillaan. Jatkuva kuoleman ja rankkojen kohtaloiden kanssa myötäeläminen ei voi olla jättämättä jälkeä ihmiseen. Jokainen voi miettiä esimerkiksi kuvitteellisen tilanteen kaupan myyjänä: aamuvuoroon tullessa vanha ihminen tuupertuu ja menee elottomaksi kaupan käytävällä. Myyjä alkaa elvyttää asiakasta, mutta potilas menehtyy. Kahden tunnin päästä tiskille tulee asiakas, joka uhkaa pahoinpidellä myyjän ja hänen perheensä. No nyt tämän kaiken jälkeen saattaa olla, että myyjän on hieman vaikea toimia ystävällisesti ja resonoida asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksellisissa tilanteissa. On väärin ajatella, että hoitohenkilökunta ammatinvalinnastaan huolimatta olisi jotenkin immuuni tälläisten tilanteiden osalta.

3. En itse pidä resurssien taakse menemisessä kun mietitään vuorovaikutusta ja ammatillisuutta. Totuus on kuitenkin se, että 30 paikkaisella vuodeosastolla voi olla iltavuorossa esimerkiksi viisi hoitajaa. Hoitajaa kohti asiakkaita on kuusi ja hoitaja vastaa heidän hoidostaan kyseisen vuoron ajan. Nyt kun mietitään hoitajan ajankäyttöä: Ensimmäisenä hoitaja menee tapaamaan muistisairasta huonokuntoista potilasta. Potilas on ulostanut vaippaan ja hoitajan on autettava hänet suihkuun. Sairauden vaikeuden takia hoitaja tarvitsee avukseen toisen käsiparin. Toimenpiteeseen saattaa mennä n. 20 min, jonka jälkeen hoitaja menee toisen potilaan luokse. Lääkärin määräys on tullut koneelle ja potilaalle pitää laittaa suonensisäinen antibiootti välittömästi. Lääkkeen valmistaminen, neuvonta ja antaminen vievät aikaa toiset 20 min. Kello on sen verran, että päiväkahvit pitää jakaa.  Hoitaja kiertää kahvien kanssa, avustaa potilaat, syöttää, pesee ja ohjaa. Edellämainitut hoitotoimenpiteet tehdään vuorotellen jokaiselle potilaalle. Kello kulkee ja potilaille tulee pitkiä aikoja ettei hoitajaa näy. 

Noh miten kiire vaikuttaa sitten vuorovaikutukseen. Tämän kaiken keskellä saattaa tulla omainen käymään, joka ihmettelee missä kaikki hoitajat ovat. Hoitaja menee omaisen luokse ja saa mahdollisesti tiukankin ja syyllistävän palautteen miksi hänen omaistaan ei ole hoidettu ja missä hoitajat kuhnaavat. Nyt tulee tilanne missä ei voi vastata muuta kuin kiire, koska muiden potilaiden hoidosta ja hoidontarpeesta ei voi omaiselle kertoa. Vuorovaikutustilanteet ovat valmiiksi sävytetty kireällä tunnelmalla ja turhautuminen saattaa lisääntyä.

4. Hoitajien asenteesta potilaita kohtaan puhutaan paljon. Usein sanotaan että hoitajien heikko vuorovaikutus aiheuttaa potilaissa vahvoja tunteita, palautetta ja viimeaikaisia yleisönosaston kirjoituksia.

Minua kiinnostaa miten toinen puoli unohtuu. Miten voi olla mahdollista, että hoitajaan kohdistuva haukkuminen, uhkailu ja väkivalta eivät missään tapauksessa näkyisi hoitajan tekemisissä?? Jokainen voi miettiä omalle kohdalleen alasta riippumatta miten tälläiset asiat vaikuttaisivat omaan tekemiseen. Omalla työuralla on tullut vastaan mm. seuraavat tilanteet: Potilas kävi kimppuun ja hoitajan olkapää hajosi, potilas potkaisi hoitajan polven hajalle, potila löi raskaana olleen hoitajan vatsaan, minut on uhattu tappaa, lapseni on uhattu tappaa, minut on uhattu hakata kun pääsen työvuorosta... Tämä on kuitenkin myös hoitohenkilökunnalle pieni osa palautteesta ja suurin osa palautteesta on hyvää ja lämmintä. On kuitenkin ihmeellistä ajatella, että esimerkiksi oman lapsen tappamisella uhkailu ei vaikuttaisi minun vuorovaikutuskykyyni mitenkään.

Sitten asiat miten asiaa voisi mielestäni kehittää:

1. Hoitohenkilökunnan, esimiesten ja lääkäreiden vahvempi keskenäinen arvostaminen ja tilanteet missä asioista voisi puhua avoimesti (työnohjaus, yhteinen tekeminen, yhteishengestä huolen pitäminen)

2. Joissain tilanteissa resurssien kasvattaminen ja fokusointi kiireellisiin ja haastaviin hetkiin

3. Vuorovaikutukselliset koulutukset (kyseessä on sekä potilaiden parempi huomioiminen, mutta samalla oman työssäjaksamisen parantaminen)

4. Mikäli tapahtuu laiminlyöntejä niin ilmoituskynnys pitää olla todella matala

5. Työhyvinvointi on otettava vakavammin esimiesten toimesta ja työelämässä pitää olla riittävästi joustoa

6. Auttamisen kulttuuri jossa työntekijät pitävät huolta enemmän toisistaan ja toisen jaksamisesta

 

Itse en usko, että hoitohenkilökunta on täynnä mätiä ja ihmisiä aliarvostavia hoitajia. Työ on vain todella raskasta, asiat ovat vakavia ja kuormittavia, odotukset ja vastuu on korkea, vuorotyö kuormittaa, koulutuksiin ja työn mielekkyyttä kehittävään toimintaan ei ole paljoa resursseja, hoitajiin kohdistuu uhkailua ja väkivaltaa.

Onko edellämainittujen asioiden takia oikeutettua toimia asiattomasti potilasta kohtaan?? Ei ole

Vaikuttaako edellämainitut asiat sillä tavalla, että vuorovaikutuksessa saattaa esiintyä isojakin ongelmia?? Kyllä

 

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
Vieras: white and strong sister

Lähetetty

Eikö vaan voisi hakea itselleen apua jos työ on raskasta tai vaihtaa alaa? Ja lopettaa se länkytys. On ihan eri asia jos potilas on kiukkuinen ja veemäinen tai on peloissaan ja itkee. Hoitoalalla pitää olla empaattisia, ahkeria, tomeria, avarakatseisia, henkisesti vahvoja, positiivisia maalaisjärjen omaavia ihmisiä. Tunnevammaiset, laiskat, tyhmät, kiukkuttelijat, pillittäjät ja kympin lissut pois alalta!

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille

Kotiin takaisin ja hakekaa kätilö ovat ihania ohjelmia, koska niissä hoitajat/potilaat kunnioittavat toisiaan. Empatia, tomeruus ja maalaisjärki ja ennen kaikkea positiivisuus toimii.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille
Vieras: Hieman väsynyt hoitaja

Lähetetty

Hei white and strong sister!

Kirjoitit aika rankasti  "eikö voisi hakea itselleen apua jos työ on raskasta tai vaihtaa alaa". Itse olen lähes 20 vuotta työskennellyt tk:n vuodeosastolla sh:na. Pidän työstäni todella paljon. Urani aikana on kuitenkin tullut erittäin paljon muutoksia työn kuvassa, joista lähes kaikki ovat lisänneet hoitajien vastuuta ja työn määrää. Palkka on kuitenkaan ole juuri noussut, eli minulle jää kuukausipalkasta käteen noin 1900-2200/ kk, jolla ei nykymaailmassa kovin leveästi elellä. Koko urani ajan olen  puhunut ammattikuntani puolesta. Työyhteisossäni ollaan oltu yhteydessä työerveyshuoltoon, luottamushenkilöihin, ylihoitajaan ja juuri nyt on vireillä, meidän hoitajien toimesta, työnohjaukseen pääseminen, jota ei olla saatu ainakaaan kymmeneen vuoteen, koska nykyinen lähiesimies ei ole kokenut sitä meille tarpeelliseksi. Itse olen käynyt terapiasssa ja käytän mielialalääkettä, tosin tämä ei tietenkään johdu juurikaan työstäni. Eli vaikka kuinka yrittää sitä apua saada ja tulla kuulluksi, on avun saanti kuitenkin aika nihkeää. Ja mikä inhottavinta, kaikki tyssää siihen ettei ole rahaa. Olen erittäin pettynyt että olen saanut karvaasti kokea kuinka hoitoalallakin kaiken takana  on raha ja kuinka sitä saataisiin kulumaan mahdollisimman vähän. Olen erittäiin pettynyt ja katkerakin siitä, että hoitoalaa ei arvosteta, koskaa se ei tuota suuria summia rahaa, eli hoitajia ja ainakaaan vanhuspotilaitaa ei juuuri arvosteta. Arvostusta on vain puheissa, ei teoissa, tämä on erittäin valitettava totuus. Silti haluan olla hoitaja, mutta vielä jaksan toivoa, että joskus tulevaisuudessa alaa oikeasti arvostetaan ja sitä kautta myös potilaita. Kuuka tahansa meistä voi joskus olla potilas.

Share this comment


Link to comment
Jaa toisille sivustoille


Vieras
Olet jättämässä kommenttia vieraana. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään.
Lisää kommentti

×   Lisäsit muotoiltua sisältöä.   Restore formatting

  Only 75 emoticons maximum are allowed.

×   Linkkisi on upotettu automaattisesti..   Näytä pelkkä linkki.

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

ARTIKKELIT